Muutaman vuosikymmenen takainen lastenkirja oli lapseni lempilukemista. Kirjan takakannessa luki ohjeita vanhemmalle: ”unohda tiskit kun lapsesi pyytää sinua leikkimään. Tiskit voivat odottaa, mutta lapsuus on ohi niin pian”. Syyllistyin siitä valtavasti.

Syyllisyydestä huolimatta valitsin välillä, tai aika useinkin, sen että tein kotitöitä lapsen kanssa leikkimisen sijaan. Enkä edes pidä kotitöistä!

Meillä ei ole koskaan ollut niin siistiä kuin silloin, kun lapsi oli taapero. Jossain määrin pakenin lapsen kanssa olemista siivoamiseen, ja uskon että muutkin tekevät niin…tai uskottelen itselleni, koska tämän myöntäminen hävettää.

Lapsi pitää aina laittaa etusijalle eikä lapseen saa väsyä, niinhän meille sanotaan. Ja kuinka väsynyt lapseen pitää olla, jos mieluummin kuuraa kaakelien saumoja hammasharjalla kuin on tämän kanssa?!

Miksi sitten siivosin mieluummin? Koska olin väsynyt. Väsynyt vuorovaikutukseen ja läsnäoloon. Siivoaminen on ”tarpeellinen tehtävä” ja ”kunnollista”. Ajattelemme ehkä että lapselle ei voi sanoa, että äiti ei nyt jaksa, ja mennä sohvalle lojumaan. Pitää olla jokin ”oikea” syy. En voi olla laiska ja huono, jos kuitenkin teen jotain tärkeää, vaikka en olekaan lapsen kanssa…

Ja siivous on helppoa. Siinä ei tarvitse ajatella, ja asioita saa valmiiksi. Lapsen kanssa ei ole koskaan valmista, ja riittämättömyyden tunne on jatkuva. Jos lapsen kanssa on omissa ajatuksissaan, siitäkin tuntee syyllisyyttä. Pyykit ja tiskit eivät ole yhtään niin vaativia kuin taapero.

Nyt kun lapsi on jo isompi, ei minua oikeastaan kaduta. Ehdin kyllä olla lapseni kanssa myös. Mutta ehkä olisi pitänyt osata levätä luvan kanssa, eikä paeta siivoamiseen.

Nimim. Johanna

— Team Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “Siivoan ennemmin kuin leikin lapsen kanssa”

  • Pelusa sanoo:

    Sama täällä. Teen sitä vieläkin. En vaan osaa leikkiä, mulla ei oo mielikuvitusta siinä suhteessa. Ja, saattaa iskeä morkkis jos ei tee mitään yhteishyödyllistä.

  • ABC sanoo:

    Mä tunnistan itsessäni tuon myös… ja vaikka sisälläni, joka pääsee myös valloilleen, elää leikkimielinen hahmo niin en osaa/malta istua alas ja leikkiä esim legoilla montaa minuuttia pidempään. Eikä kyse ole siitä etteikö olisi taitoja vaan olen kärsimätön. En jaksa. En tykkää. Rakastan lapsiani yli kaiken ja vietän ison osan vapaa-ajastani kotona, mut en vain leiki siten.

  • SH sanoo:

    Mä niiiiiiiin ymmärrän👍🏻 Ihana kuulla että on muitakin!! Ja ai että oli juhlaa päästä välillä keikkahommiin,aikuisten seuraan!!!!

    • Ttt sanoo:

      Täälläkin samat fiilikset. Syyllisyys painaa siitä ettei täysin olekkaan lapsifani vaan haluaa tehdä jotain muutakin, esim siivota.