Vuosikausien henkinen helvetti – älä koskaan tuomitse ja syyllistä ihmistä, joka sinulle uskoutuu
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Jos aloitan, ihan vaikka sanalla hei! Haluan kertoa tarinani, joka on liki puolet elämästäni. Olin juuri eronnut, ja uudelleen rakastunut, suhde eteni nopeasti ja mieheni oli kaikki se, mitä olin ikinä elämältäni halunnut.
Vuodet vieri nopeasti, syntyi yhteinen lapsi ja mentiin naimisiin. Varoitusmerkkejä alkoi olla ilmassa, ettei kaikki ole hyvin. Koskaan meillä ei puhuttu ongelmista tai riidoista, mieheni käänsi asiat päälaelleen ja vieritti kaiken syykseni, vaikken syyllinen ollutkaan. Pyysin anteeksi kerta toisensa jälkeen ja yritin olla aiheuttamatta konflikteja, vaikkeivat ne minun syytäni alunperin ollutkaan. Itsetuntoni, arvostukseni ja minuus murenivat pala kerrallaan.
Aika kului, tuli ruuhkavuodet, elämä kummallisessa kuviossa jatkui ennallaan, välillä oli hyviä kausia, toisinaan taas minua poljettiin maahan, tein mitä tahansa, koskaan en ollut riittävä. Kuin huomaamatta menetin kaiken sosiaalisen elämän, mieheni ei pitänyt siitä, että minulla oli perheen ulkopuolista tekemistä, hän hallinnoi täysin elämääni. En saanut käydä kavereiden kanssa ulkona, siitä seurasi aina ilmiriita ja jouduin siitä kärsimään, vaikken mitään pahaa tehnyt ja hän kannusti minua lähtemään.
Lopulta nöyrryin tilanteeseen ja vaivuin yksinäisyyteen, elämässäni ei ollut muuta kuin mies, työ ja lapset. Mieheni kyllä matkusteli ja meni milloin missäkin, se oli ihan oikeutettua. Kotona oli jatkuvaa henkistä väkivaltaa, vähättelyä, mustasukkaisuutta ja alistamista, mieheni lukuisat itsemurhayritykset jättivät jälkensä, (mieheni oli sairas) mutta niistä syytti minua (olin jättänyt tekemättä jotain tai sanonut väärän sanan) ja neurologisesti sairasta poikaani. Hän oli sairas, muilla ei ollut oikeutta sairastaa. En saanut koskaan tukea tai empatiaa omiin ongelmiini, piti keskittyä ainoastaan siihen, että hänen sairautensa on enemmän tai tärkeämpi tai tai tai..
En uskaltanut kertoa kenellekään mitä meillä kotona oikeasti tapahtui, olihan mieheni ulospäin paras mahdollinen puoliso ja isä lapsille, en halunnut miehelleni pahaa, tavallaan suojelin häntä siltä, ettei totuus tule ilmi ja hän saa pitää kasvonsa.
Voin suhteessa huonosti, mikä ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä. Yritin tehdä kaikkeni suhteen pelastamiseksi, käytiin terapiassa ja hain keskusteluapua ja ymmärrystä, halusin pelastaa suhteen, ehdotin jopa vihkivalan uusimista, osoittaakseni että vaikeuksista selvitään. Mikään ei auttanut siihen, että saisin kokea ymmärrystä, rakkautta tai välittämistä. Terapia oli “paskanjauhantaa”, ja halusin tehdä hänestä hullun ja naurunalaisen muiden silmissä, jotta olisin itse muka parempi.
Olen aina ollut luonteeltani iloinen, sosiaalinen ja positiivinen. Havahduin n. 15 yhteisen vuoden jälkeen siihen, että kaikki elämänilo minusta on kadonnut, en enää jaksanut välittää tai taistella tuulimyllyjä vastaan. Masennuin ja ahdistuin, en jaksanut esittää enää rakastavaa puolisoa, en voinut kohdata läheisiä, minut oli manipuloitu ja syyllistetty siihen että olen huono vaimo, enkä yritä tai välitä mistään.
Pari vuotta kului taas, mieheni ei halunnut kuulla tai nähdä, että minulla on todellinen ongelma. Yritin saada häntä kuuntelemaan ja ymmärtämään, tämä johti siihen että sain lisää haukkuja ja maahan polkemista, ennestään raskaassa tilanteessa, uhkaili itsensä tappamisella koska yritän esittää säälittävää ja tappaa hänet ajatuksillani. Otin eron puheeksi, samana iltana sai soittaa ambulanssin hakemaan miehen, otti yliannostuksen lääkkeitä. En uskaltanut erota koska en halunnut kontolleni toisen kuolemaa, sehän olisi minun syyni.
Mieheni jaksoi kuunnella ja tukea kyllä kaikkia muita, hän viestitteli somessa ja puhelimitse mun selän takana, ymmärsi ja tuki useita muita naisia, hehkutti haluavansa olla heidän ystävä ja tukija, täytyihän mun ymmärtää ja hyväksyä se, vaikken koskaan itse saanut yhtään tukea, kaunista sanaa tai ymmärrystä itselleni.
Sinnittelin vielä pari vuotta, kunnes tuli totaaliromahdus, en kyennyt enää menemään töihin enkä näkemään ympärilleni. Menin hakemaan sairaslomaa, lääkäri oli empaattinen ja ymmärtäväinen, romahdin ja kerroin tarinani. Hän ymmärsi ja kirjoitti lähetteen kiireellisenä psykologille. Seuraavaksi päiväksi aika, edessä toipuminen ja pitkä sairasloma. Kerroin miehelleni tästä. Hän raivostui silmittömästi, ilmoitti haluavansa eron, häipyi ja meni harrastamaan seksiä ystäväni kanssa.
Tapasin terapeuttia kerran viikossa ja 2 x vko puhelimitse. Mies syyllisti ja haukkui, toisinaan vinkui takaisin, toisena hetkenä kehuskeli kuinka hyvä pano mun ystävä on, selvisi siinä hänen raivonpuuskissaan että henkistä pettämistä oli jatkunut vuosikausia. Minulla oli muutama ystävä jotka tiesivät meillä kotona tapahtuvasta todellisuudesta, he kannustivat ja valoivat uskoa tulevaisuuteen, yksi näistä oli mies, jonka kanssa aikojen saatossa toisiamme tukiessa ihastuttiin ja rakastuttiin.
Edelleen yritin suojella puolisoani, en halunnut hänelle pahaa, vaikka hän valehteli minusta käsittämättömiä asioita kaikille läheisilleni. Aloin etsiä omaa asuntoa, samalla kun yritin terapian avulla löytää elämälle suuntaa, selviteltiin käynnillä tunnelukkoja ja käytiin asioita läpi, tuli esiin persoonallisuushäiriö ja narsismi. Nämä asiat oli tullut ilmi jo n. 10 v. aiemmin perheterapiassa, ja psykiatri oli diagnosoinut nämä miehelleni, en vaan halunnut kuulla ja uskoa niitä. Uppouduin kaikkeen siihen mitä nämä sai aikaiseksi.
Oma tarinansa on avioero ja ositus, niistä en tähän edes jaksa kirjoittaa, masennuksen tilassa luovuin siitä mikä minulle kuuluu, en jaksanut taistella. Olemme kumpikin tuoneet rahaa kotiin, remontoineet asuntoa jne.. kuten muutkin perheet. Erotessa minusta tehtiinkin hyväksikäytttäjä joka on maksattanut kaiken elämisensä ja unelmansa muilla. Ihmeellistä tosin että mihinhän muka omat tienestini olisin hukannut, kun en missään saanut käydä tai mitään tehdä. En jaksanut taistella ja ajattelin, että jos saan elämän itselleni, erossa minulle kuuluva omaisuus on toisarvoinen asia. Lapset ymmärsivät ja tukivat minua päätöksessäni, ihmettelevät miksi olen jaksanut.
Lähipiiri, se jonka täytyisi ymmärtää ja tukea, käänsi minulle selän 🙁 He kyseenalaistivat sen kaiken, mitä olen käynyt läpi ja halusivat luottaa exääni. Hänhän oli mitä täydellisin mies ja puoliso, jolle oli tullut ihan puskista että mikään olisi ongelma, hän keksi sitten, että olen pettäjä, koska suurin tukijani oli vieras mies. Noi 98 % uskoi miestä, olihan hän taitava manipuloija ja omasta mielestään kaikkensa antanut, uskollinen ja rakastava aviomies. Minua alettiin syyllistää siitä, miksi toimin toista kohtaan niin väärin, ja haluan erota täysin syyttä.
Jatkoin elämääni ja terapiaa ja aloin saada hiljalleen uskoa. Erosta on nyt lähes 3 vuotta, en ole saanut oikeaa itseäni vieläkään takaisin. Kärsin peloista, en uskalla pitää puoliani, en voi luottaa kehenkään. Kärsin valtavista ahdistuskohtauksista ja paniikkihäiriöistä. Viimeiset 20 vuotta on tehnyt sen etten uskalla katsoa silmiin, kommunikointi ja omista tunteista puhuminen on vaikeaa, oikeastaan täysin mahdotonta, koska vuosien henkisen väkivallan aikaansaamat tunnelukot ovat niin vahvoja.
Ex-mieheni riivaa ja kiusaa minua edelleen. En tiedä mikä oli lopulta pahinta, vuosikausien henkinen helvetti vai se, että ne kehen luotin, tuomitsivat minut ja uskoivat sitä, joka tämän helvetin aiheutti, minun tapauksessani paha voitti lopulta. Onneksi on ne pari ystävää ja lapset, jotka jaksavat uskoa ja ymmärtää, eivätkä kyseenalaista ja tuomitse minua.
Kiitos, että jaksoit lukea, tästä tuli järkyttävän pitkä sepustus, vaikka yritin kertoa lyhyesti. Syy miksi kirjoitin on se, että kun uskaltaa avata tarinaansa, on se askel eteenpäin omassa toipumisessa. Se mitä haluan vielä korostaa, älä koskaan tuomitse ja syyllistä ihmistä joka sinulle uskoutuu, voit olla ainoa johon hän luottaa, ainoa jolle uskaltaa puhua, tyrmäys on isku vasten kasvoja, pahimmassa tapauksessa syyllistäminen saattaa vaatia ihmishengen, muutenkin ahdingossa olevalta yksinäiseltä.
Te taas jotka olette samankaltaisessa tilanteessa, hakekaa apua ja puhukaa ongelmista ja henkisestä helvetistä, salailu, vähättely tai myötäily ei valitettavasti auta teitä, eikä missään tapauksessa muuta asioita paremmaksi 😭 Apua saa, ja sitä kannattaa ja uskaltaa hakea, narsistin uhrien tuki ry, mielenterveystalo ja erilaiset turvatalot tarjoavat keskusteluapua, konkreettista apua ja tukea, niissä ei kukaan sinua syyllistä vaan näissä kaikissa ymmärretään uhrin todellinen käsimys ja tila ❤.”
Nimim. Katse tulevaisuuteen
Turvakotien yhteystiedot löydät täältä. Turvakotiin voit mennä taksilla, vaikka joutuisit lähtemään ilman rahaa.
Nollalinjan puhelinpäivystys on ilmainen auttava puhelin, jonne voit soittaa mihin kellonaikaan tahansa, vuoden jokaisena päivänä. Nollalinja auttaa naisia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa sekä kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa läheisessä ihmissuhteessaan. P. 080 005 005.
Myös henkinen väkivalta on väkivaltaa. Tietoa lähisuhdeväkivallasta Rikosuhripäivystyksen sivuilla.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 26 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Voi ei . Sinulla on ollut hirveää . Tsemppiä sinulle . Toivottavasti ihmiset ymmärtää että ex miehesi on typerä ja itsekäs . Ja ehkä myös sairas . Hienoa,että olet uskaltanut jättää hänet . Kaikkea hyvää sinulle . Ja jos joskus on päivä että et jaksa . Niin sinulla on oikeus olla väsynyt . Itse tiedät mikä on sinulle hyväksi
Kuulostaa tutulta. Uskon, että myös omien ”liian kilttien ja ymmärtävien” ominaisuuksien vähentämisellä voi saada jotakin tuloksia tällaisessa suhteessa.
En sano, että uhrin vika on, mutta luulen kokemuksesta – että tällaiset ihmiset hyökkäävät helpommin ja rajummin, mikäli toisella ei ole täysin omat rajat tiedossa.
Itselläni on ollut vähän hakusessa rajat aikaisemmin. Mutta itseä vahvistamalla (omat ongelmat/traumat/pelot selvittämällä) olen löytänyt itsestäni sen voiman, joka tietää ja huomaa milloin toinen ei enää ole reilu, normaali tai edes realistinen. Milloin ei enää tarvitse olla toiselle vsin kiva, vaan milloin oma etu ja hyvinvointi laitetaan edelle.
Laittamalla tuollaisilla hetkillä negatiivisen kierteen katki, auttaa tällaista henkilöä jäämään yksin väärien köyttäytymismalliensa kanssa. Tämä saattaa antaa suuntaa oikeaan.
Toki on varmaan ihmisiä joka lähtöön, mutta osa saattaa muuttua mukana reilummaksi, kun itse muuttuu jämymmäksi. Tai sitten suhde vaan luonnollisesti loppuu, koska toinen ei pysty enää vaikuttamaan ja hallitsemaan.
Ikävää, että läheisesi eivät uskoneet sinua. Ehkä siihen on sellainen inhimillinen syy, että et koskaan puhunut mitään, kun asiat tapahtuivat. Halusit esittää onnellista vaimoa kunnollisen miehen rinnalla. Se on se kuva, jonka he näkivät. Sitten vuosien jälkeen sanottiin, ettei näkemänne ollut totta. Se voi olla hyvin hämmentävää.
Voimia ja iloa uuteen elämänvaiheeseen!
Luojan kiitos ettei omalle kohalle oo osunu narsistia, mutta kaikki sympatia heidän uhreilleen! Koittakaa jaksaa ❤
Kirjoitiksesi oli suurilta osin kuin peilikuva mun elämästä, muutamia poikkeuksia, esim. itsemurhayrityksiä lukuunottamatta. Uskalsin vihdoin 3kk sitten, 15 vuoden jälkeen, lähteä poika mukanani. Tähän tarvittiin täydellinen romahdus: vaikea masennus, vakava uupumus, ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö. Kaksi vuotta kesti toipua siihen pisteeseen, että kykenen yleensä toimimaan. Ensimmäisestä vuodesta en muista juuri mitään ja toinenkin on suurilta osin hämärän peitossa. Jo sairastumisen alussa pääsin psykiatrin lähetteestä/ suosituksesta psykoterapiaan, joka oli mun pelastus! Sain rohkeutta hankkia oman asunnon ja lähteä. Nyt mulla on oma koti, jossa voin olla rauhassa oma itseni ilman, että saan kuulla koko ajan olevani tyhmä, laiska, oman edun tavoittelija, kusipää, huijari ja itsekäs narsisti…oikeesti sain kuulla olevani narsisti syystä, että: olin ollut suuressa leikkauksessa ja kotiin päästyäni, eräänä perjantaina, olin vielä aika kipeä ja heikossa kunnossa. Mies kertoi lähtevänsä mökille kavereitten kanssa ja pyysin josko voisi mennä muutaman päivän päästä, kun en kivuiltani ja väsymykseltä pystynyt edes lastamme (2-vuotias) hoitamaan. Siitä syntyi kunnon huutoraivari ja sain kuulla olevani itsekäs narsisti, joka ajattelee vain omaa napaansa…tämä hetki oli siinä mielessä käänteentekevä ja silmät aukaiseva hetki. Tajusin ihan oikeesti, että ainut joka on kusipää, seisoi siinä edessäni huutamassa naama raivosta punaisena.
Ei enää ikinä pelkoa siitä millä tuulella mies on tänään. Onko mykkäkoulu menossa, näyttääkö inhonsa ja halveksuntansa vai onko harvinainen hyvän tuulen hetki menossa. Ei ikinä enää. Mulla on oma koti, jossa olen turvassa tuolta järjenvastaiselta henkiseltä väkivallalta. Miehiin en tule luottamaan luultavasti piiiiitkään aikaan ja itse asiassa nautin niin paljon tästä yksin olosta, ettei sen ole välikään. Toki olossa tulee takapakkia aika ajoin. Silloin itkettää ja vituttaa, mutta se kuuluu asiaan ja kyllä niistä varmaankin selviää.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja toivottavasti pääset pisteeseen, jossa luotat taas toisiin ihmisiin ja uskallat vapautua ja olla oma itsesi.
Hups, kuin omaa elämää olisin lukenut lukuunottamatta itsemurhauhkailuja. Jos olisin osannut lukea jo alusta asti tulleita ”viestejä” oikein, olisin lähtenyt. Jälkeenpäin jossittelu ei auta.
15 vuotta siinä vierähti, minut eristettiin muista ihmisistä, henkistä väkivaltaa ja taloudellista hyväksikäyttöä riitti. Minua syytettiin asiasta kuin asiasta ja esitettiin epäilys minun mielenterveydestä. Olin kuin kynnysmatto, orja, koiraakin kohdeltiin paremmin. Lapsen takia pysyin liitossa kuvitellen, että lapsella pitää olla kokonainen perhe.
Lopulta erotessa kaikki oli käännetty minua vastaan ja minusta oli tehty täysi hirviö.
6v sitten lähdin lapseni kanssa kahden elämään, joka oli elämäni paras päätös. Sen jälkeen sain itse päättää mitä, miten ja milloin teen vai teenkö ollenkaan. Jaksoin antaa lapselleni aikaa ja huomiota, mutta miehet suljin totaalisesti pois. En voinut edes katsoa miehiä silmiin, sillä aloin voida pahoin. Sirpaleiden kasaaminen on kestänyt pitkään, että saa itsetunnon, -luottamuksen ja itsensä hyväksymisen kuntoon.
Luottamus miessukukuntaan meni täysin ja kun alkoi olla aika treffailla, minulla oli tuntosarvet koholla ja keskityin kuuntelemaan sanoja ja äänensävyjä hyvin epäröiden. Edelleen muistan tunteen ”jos kaikki tuntuu liian hyvältä”, juokse pakoon ja äkkiä.
Eron aikaan löysin itselleni voimabiisin ”Vapaus käteen jää”, joka kuuntelin ja valoin itseeni uskoa, että pärjään, lapseni pärjää, joskus elämässä on hyvin ja voin tehdä mitä vaan. Edelleen kuuntelen, mutta harvemmin… elämässä on menty eteenpäin, mutta biisillä on tarkoituksensa ja paikka sydämessäni.
Moni asia kertomuksesta narsistin uhrina elämisestä sopii entiseen elämääni.
Meillä vaan meni niin päin, että ex sai minut uskomaan että olen niin paska, ettei tällainen miehenrääpäle ansaitse elää. Uskalsin asiasta kysyä että miksi pitää heittää ”tappaisit edes ittes”, miksi sitten ei vaan lähde. Tätä sitten käytettiin myöhemmin lyömäaseena.
Kova mylly oli, mutta selvisin.
Voimia!!!!
Lähes kuin olisin lukenut omasta elämästäni😭
Näinhän se on. Itsellä ihan sama kokemus ja minä pääsin irti, kun narsistin mielenterveys alkoi horjua adhd ihmisen kanssa. Kun ei päässyt minun pääni sisään, kiitos adhd lle. Hän itse sairastui minun seurastani kun ei saa otetta ja lopulta kun kävi väkivaltaiseksi jonka seurauksena sain pahasti turpaani. Sanoin kun lyöt seuraavan kerran minä tapan sinut. Säikähti niin kovasti et halusi erota. Sitten alkoi tulla viestejä 250kpl päivässä kiikutin ne poliisille ja hain lähestymiskiellon. Särö hänen Egoonsa sitä narsisti pelkää. Edelleen vaikka erosta kulunut jo yli 10 vuotta yrittää tunkeutua elämääni. Ja paskaa on puhunut varmaan moni uskonutkin mutta mitä siitä sellaiset ihmiset joutaakin mennä. Tsemppiä ja elä itse polje itseäsi enää. Pää pystyyn ja nauti kun ei kukaan mollaa sinua. Hengitä syvään ja elä. Mieheni eksä käy edelleen terapiassa vaikka heidän erosta kohta 20 vuotta siinä nähdään miten narsisti saa ihmisen alas.
Voisitko aukaista hieman enemmän syytä miksi se ei päässyt päähäsi koska adhd? Erittäin kiinnostavaa!
Niin. Toivottavasti avautuminen helpotti oloasi. Luin tekstin useaan kertaan ja olet kyllä Äiti Teresan veroinen, sinussa on vain jaloja piirteitä ja yritit kaikkesi.
Jos itsetuntosi on narsistin polkema, olet terapiassa hyvin toipunut koska näet itsesi virheettömänä, suorastaan yli-ihmisenä lempeydessään ja viisaudessaan.
Tämä oli vain tarinan toinen puoli.
Melkein luulisi, että sinä olet tuon tarinan mies? Hengitä, ei se sinulta ole pois, jos ap saa myötätuntoa tai joku vastaavassa tilanteessa oleva apua.
Totisesti toivon, että sinulla ei ole kumppania eikä lapsia. Sen verran karmivaa oli kommenttisi lukea.
Tarinan kirjoittajalle paljon voimia. Työstä sitä ihmistä esille mitä olit ennen tuota narsistia. Sattuu, kun läheiset uskoo ennemmin valehtelijaa, kun uhria.
Paistaa se aurinko sinne risukasaankin joskus ♥️ Nosta kasvosi kohti taivasta, silmät kiinni ja hoe itsellesi, että minä selviän ja minä selvisin!
Voi Nasu, toivottavasti et ikinä koskaan elämässäsi törmää narsistiin…tai toivottavasti törmäät!
Käsittämätön kommentti, miten helvetissä ihminen voi ajatella noin?!
Niin tuttua. Erosta jo n. 15v ja luottamus kaikkiin mennyt. Ne keiden oletin tukevan minua iskivätkin puukon selkään ja kaveerasivatkin x:n kanssa. Voimia kaikille❤️
Voi kumpa ukaltaisin myös lähteä. Voimaa ja rakkautta, rohkea sinä! <3
Minä myös kerään rohkeutta ja tein uudenvuoden lupauksen että nyt asiat tulevat muuttumaan, masennuksen ja muiden terveyshuolien kanssa se on vaikeaa. Olen kuin perhonen joka on juuttunut siirappiin, välillä yritän räpiköidä irti mutta sitten väsyn ja välillä tässä on ihan hyvä olla.
Tässä hyvä dokumentti narsistien uhreista ja kuinka he selvisivät hyväksikäytöstä: https://youtu.be/pfE-u2NzyQw
Et ole yksin, voimia toipumisen tielle! Onneksi lähdit.
Huh, tuntui kuin olisin lukenut omaa elämääni, tosin ilman itsemurhauhkailuja. Jossain vaiheessa kyllä itselläni oli ajatuksissa itsemurha, mutta lapsen takia jaksoin.
Lähes neljä vuotta sitten tuli ero, josta syytettiin minua, hän ei ollut tehnyt mitään väärää, vaikka kontrolloi, satutti sanoilla, alisti ja tyhjensi tilini. Sai ihmiset uskomaan, että kaikki vika oli minussa ja jossain vaiheessa sai minutkin uskomaan niin.
Edelleenkin yrittää kontrolloida lapsen tapaamisten kautta ja rajoittaa minun vapautta.
Ennen uskoin, että ihmiset ovat hyviä, en enää. Uuteen ihmiseen tutustuessa korvat ovat tarkkana kuulolla ja samalla aivoni kuuntelee sanoja tuleeko vastaavaa tekstiä eli liian hyvää ollakseen totta.
Jaksamista sinulle. Eihän ihmiset tiedä totuutta kun et kerro. He kyllä ajattelisivat eri lailla jos kertoisit totuuden. Tuttua itselle tuo lasten isän suojelu, jota tein niin kauan kun lapset pieniä. En enää. Ehdotan, että alat hissuksiin kertoa totuuksia, voi olla, että todellisuudessa ihmiset ovat ihmetellet sitä, miksi olet voinut niin huonosti. Toivon, että jonain päivänä olet sielultasi vapaa!!
Miehesi on melko todennäköisesti narsisti. Paljon voimia sinulle, pidä itsestäsi ja lapsista huolta. Narsisti tippuu aina jaloilleen.
Hetken aikaa kuvittelin lukevani omaa kirjoitusta… Muuten hyvin samankaltaisia kokemuksia lukuunottamatta tuota itsemurhajuttua…
Kolme vuotta erosta oli ihan hirveää aikaa mutta tilanne helpotti kun tapasin nykyisen mieheni n 3,5v eron jälkeen…elämä alkoi pikkuhiljaa asettua uomiinsa.
Hetken aikaa sujui hyvin kunnes lapselleni tuli kaikenlaisia pieniä ongelmia. Itse en edes tajunnut asioiden mittasuhteita, mutta kun nuori haki lukion kuraattorin kautta apua ja asioita lähdettiin selvittämään niin järkytyin sitä, miten paljon nuo vuodet olivat vaikuttaneet myös lapsiin. Myös se järkytti kun tajusin että päästyäni exän ulottumattomiin… Hän alkoi manipuloida ja ahdistella lastaan.
Nuorella todettiin vakavaa ahdistusta js vaikeaa masennusta…
Parin vuodet terapiat takana ja lääkitys tietty… nyt alkaa pikkuhiljaa nuorellekin löytyä oma paikka maailmassa.
Itse joutunut myös narsistin uhriksi ja valitettavasti erittäin läheinen ihminen etsi minusta syyllistä ja puolusti narsistia. Kaiken kokemani jälkeen se oli kuin puukko selkään. Kaikki ihmiset eivät halua nähdä pahuutta olemassakaan. Aiemmin itsekin uskoin että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä mutta en enää.
Niin tuttua! Sillä erotuksella, että läheiseni saivat oman osuutensa, kun lopulta lähdin, joten heillä ei ollut syytä olla minua, uskomatta. Lapset ovat edelleen surkeassa välikädessä, vaikka aikuisia ovatkin jo. Kukaan ei uskalla tukea tai edes kertoa, mitä miettivät. Käytös nykyistä puolisoani kohtaan kielii siitä, että heille kerrotaan kenestä saa pitää, kenestä ei ja miten tämä tehdään selväksi. Onneksi mieheni ei moisesta hätkähdä tuntien exäni jo vuosien takaa. Lohdullista on kuitenkin, että lapseni oman elämänsä karikoissa turvautuvat äitiin. Ehkä jotakin olen tehnyt oikeinkin. Toivottavasti aika helpottaa Sinun tilannettasi. Itse jouduin vuosikausia sietämään ja välillä jopa virka-apua pyytämään. Nyt on ollut pitkään hiljaista, mutta en uskalla vieläkään luottaa, etteikö joskus vielä helvetti pääsisi valloilleen vaikkapa hänen parisuhteen päättymisen takia tai siksi, että hän kuulee jotakin minun elämästäni. Voimia Sinulle! Puhuminen kannattaa! Armollisuus itseä kohtaan on välttämätöntä, sitä kun ei aina ympäriltään löydä, mikä on väärin. Hyvä, että olet tiellä kohti parempaa.
Niin tuttu tarina, minä menetin myös lapseni tälläiselle ihmiselle. Ja läheiseni uskovat edelleen, että minä olen se paha. Jotkut läheiseni olen saanut takaisin kun ovat huomanneet totuuden.