Tuntuuko että vuoroviikkoasuminenkin on nyt sellainen juttu, joka PITÄÄ olla? Että ei uskalla enää edes mainita, että lapset ovat isällään (tai äidillään) vain joka toinen viikonloppu? Ennen tämä oli yleistä, mutta nykyään jälleen yksi syy syyllistyä? Tätä pohtii lukijamme nimimerkillä Raivo-Riitta:

”Nyt ottaa aivoon tämä jatkuva kohkaus vuoroviikkoasumisesta. Ihan kiva että se joillekin sopii, mutta on se nyt saakeli, että ihminen kuvitellaan suunnilleen vieraannuttajaksi jos perheessä on ihan perinteinen “lapset asuu yhdessä kodissa ja vierailee toisessa” -tilanne. Ja etenkin jos vielä on päädytty siihen, että lapset asuvat isän kanssa eikä äidin, vaikka sillä mitä housuista löytyy ei pitäisi olla niin mitään merkitystä vanhemmuuden kannalta. Mutta taivastelu siitä vaan yltyy.

Asiantuntijalausuntoihin aina vedotaan tässä. Kaikki heistä ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että haasteita, joskus liiankin pahoja, voivat aiheuttaa paitsi vanhempien huonot välit ja riitely, myös liian erilaiset kasvatustyylit tai vaikkapa liian pitkät matkat. Poissaolollaan loistaa myös ne keskustelut, joissa mainittaisiin, että eipä se onnistu jos toisella vaikka matkatyö taikka epäsäännöllinen vuorotyö. Myös mielenterveyden häiriöt aiheuttavat sitä, että ihminen on kyllä paikalla, muttei välttämäti pätevä vanhempi, etenkin jos lapset ovat tosi pieniä. Mikä lasten etu se on silloin, jos heitä ei kukaan hoida?

Kuva Jon Tyson. Ylin kuva Erol Ahmed.

Aina ei ole voimista kyse, on myös olemassa ihmisiä jotka eivät vaan pysty hahmottamaan mitä lapset tarvitsevat. Pyykinpesu, lämmin ruoka, ulkovaatteet sään mukaan, aurinkosuojaus… Ei ne ole ihan itsestäänselvyyksiä, vaikka toki toivoisi, että jokainen vanhempi tämän tajuaisi. Eron jälkeen se on turha käydä opettamaan toiselle, että näin meidän lapsia hoidetaan, siitä ei tule kuin riitaa, vaikka tarkoitus olisi kuinka vilpitön ja lasten etu siinä kiistan kärkenä.

Sitten kun aikaa kuluu, niin oma lukunsa on uudet kuviot. Voi olla ihan perusteltua olla muuttamatta saman katon alle, jos alkaa olla sinun ja minun lapsia tuuman nousulla. Ja sitten taas yhden vanhemman perheessä ne voimavarat tai olosuhteet voi olla sellaiset, että viikko on mahdoton. Myös lapsilla voi olla omat mielipiteensä ja niitä saattaa olla hyvä kuunnella, jos asuinpaikka vaikuttaa vaikka kouluun tai kaveripiirin tai harrastuksiin kulkemiseen. Olisi se väärän tuntuista raahata kaupunkilainen maaseudulle, jos hän siitä kovin ahdistuu aikuistenkin kesken, niin miksi se lapsi sinne sitten pakotettaisiin.

Joskus suuri rakkauden teko voi olla myös olla vaatimatta muodikasta vuoroasumista ja arvioida mikä justiin meidän tilanteelle on paras ja toimia sitten niin. Ei se tarkoita että rakastaisi lapsiaan yhtään vähempää, vaikka heitä tapaisikin vain joka toinen viikonloppu, päin vastoin. Pääasia että lasten on hyvä.”

Nimim. Raivo-Riitta

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huono Äiti -ruoka nyt S-ryhmän kaupoissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 38 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

38 vastausta artikkeliin “”Vuoroviikkosysteemi ei aina ole lapsen etu””

  • Tinuli sanoo:

    Kyllä, systeemi sopii joillekin, ei kaikille.

    Vuoroviikkosysteemi myös antaa lapsille perheessä ylivallan. Niinä viikkoina kun lapset ovat kotona, vastuuvanhemman pitää unohtaa viikoksi itsensä ja elää vain lapsille. Sama toistuu vuorotellen molemmissa kodeissa.

    Aikuiset harrastavat, pitävät yllä ystävyyssuhteita ja käyvät ulkona vain joka toinen viikko. Mahdolliset uudet kumppanit ovat elämässä vain joka toinen viikko jne.

    Milloin tämä muutos on tapahtunut?

    Ennen vanhemmat päättivät perheen aikatauluista, nyt sen tekevät lapset.

    Olen kysynyt monelta eronneelta vuoroviikkovanhemmalta, että elittekö te ennen eroa vain lasten ehdoilla? Jokainen on vastannut, että ei eletty. Tämä vuoroviikkosysteemi vaan on tällainen että lapset päättää, aikuiset toteuttaa kaiken unohtaen itsensä kokonaan.

    Kenen etu tämä on?

  • Nimetön sanoo:

    Meillä aluksi elettiin noin 3-5 päivän vaihtoa. Sitten puolen vuoden päästä siirryttiin viikko viikko. Nyt joudumme välillä tekemään 1,5vko tai 0.5vko.

    Sopimus on 50% ajasta niin joudun laskee kuukaudrn päivät ja suhteuttaa siihen. Minulla on myös töitä osin toisella paikkakunnalla niin teen kuukauden listan mihin merkkaan toisen päivät ja omat päivät. Joulut, uudet vuodet yms on vuorovuosin ja koulujen lomat menee puoliksi ainakin nyt kun kumpikaan ei pysty olemaan koko viikkoa poissa

  • Elina sanoo:

    Meillä elettiin muutama vuosi viikko-viikko systeemillä samassa asunnossa. Ensin niin että asuttiin kaikki saman katon alla niin että ”vuorossa” oleva huolehti lapset & ruuat, toinen eleli eri kerroksessa. Yksi vuosi niin että ei lapsiviikolla oleva vanhempi poistui asunnosta, mutta lapsilla säilyi oma koti ja ne omat tavarat. Nykyäänkin viikko-viikko, mutta eri asunnoissa. Asutaan noin 400 metrin päässä toisistamme, joten lapsilla on molempien luota lyhyt matka kouluun ja kaveripiiri pysyy samana. Molemmissa kodeissa omat tavarat ja vaatteet. Jos jotain jää toiselle (esim. koulukirjat) niin lapsi voi itse hakea ne toisen luota. Mikä toimii, riippuu lasten iästä ja persoonista.

    • Elina sanoo:

      Ja vielä piti lisätä että eri tapoja voi kokeilla ja vaihtaa eikä lukkiutua yhteen ja samaan koko loppuelämäksi. Jokin tapa voi olla hyvä eri ikäiselle lapselle. 5 tai 15 vuotiaalle vuoroviikko tai vuorottomuus on ihan erilaista.

    • Minä vaan sanoo:

      Hienosti olette hoitaneet!

  • Erolapsi sanoo:

    Lapsen edun kannalta ajattelevat rakastavat vanhemmat…niin, no, ajattelisivat sitä lapsen etua oikeasti ennen omaansa, ajaisi lapsen hyvinvointia ennen omaa ajatustaan ” sitten kun tulee uusi kumppani ja uudet lapsipuolet ja niillekin pitää olla uudessa kodissa tilaa” tai ”haluan oman kodin ja omaa aikaa tämän kamalasti kaatuneen perheonnihelvettieron jälkeen”.

    Että mitenkä olisi, jos se vuoroviikkosysteemi olisi lapsen edun mukainen – että ne lapsen(/lapset) tähän maailman saattaneet vanhemmat asuisivat vuoroviikoin lapsen kodissa? Että lapsella olisi yksi koti, yhdet lelut, yksi oma huone, samat seinät jonka sisällä kasvaa, yksi sama koulumatka, yksi paikka läksyjen tekemiselle sen sijaan, että viikoittain ollaan kassi auton takapenkillä menossa osaksi toisen vanhemman elämää että se toinen saa ”omaa aikaa omalle elämälle”?? Mitä jos vanhemmat kokeilisivat sitä vuoroviikottelua? Kuinka se syö hyvinvoinnin tasapainoa? Kokeilisvat edes, kuinka kivaa on olla toisten päätösvallan alla oleva heittopussi? Kuinka vaikea on lopulta juurtua mihinkään tai sitten aikuisuuden kynnyksellä edes ajatella, että asuisi yhdessä paikassa pidempään? Että enää osaisi olla liikkumatta koko aikaa?

    Miten kymmenen vuoden viikko-viikko-asumisen jälkeen kaikkine vaihtuvine sisar- ja äiti/isäpuolineen vielä ihmetellään, että kun nuori aikuinen ei osaa asua omassa kodissa, rauhoittua ja asettua aloilleen? Tasapainoiseen elämään olisi tarvinnut kasvuvaiheessa vaikka roolimallia sellaisesta, esimerkkiä elämästä jossa edes seinien- jos ei vanhempien loputtoman rakkauden- pysyvyys olisi taattu.

    Sanovat, että lapsi sitten tottuu siihen kahden kodin välillä seilaamiseen ja kun ei se lapsi muuta tiedä, siitä tulee normaalia. Niinpä, niin normaalia, että aikuisena se normaali tarkoittaa edelleen matkalaukkuelämää, ei-yhtä-kotia, vaikeuksia asettua, ahdistusta kun ne seinät ei jatkuvasti vaihdukaan.

    Parahimmat Huonot Äidit ja kaikki vanhemmat, varsinkin te jotka ymmärrätte että ne saamanne lapset ovat viattomia eroihinne ja poismuuttoihinne ja oman-ajan-tarpeisiinne ja uusiin kumppanikaipuisiinne, Te kasvatatte tulevia aikuisia, ette ”hyviä ja kilttejä ja tomeria lapsia”.

    Tulevia Aikusia.
    Sellaisia, jotka pärjäävät sitten siellä aikuisuudessa omillaan, hyvin, itsearvontuntoisina ja tasapainoisina ihmisinä. Ne helvetin hyvät, kuuliaat erolapset on lapsia vaan hetken, nättejä ikkuihmisiä niissä perhepotreteissa joita käydään sitten läpi terapiassa myöhemmin kun sukupuut alkavat olla kolmiulotteisia ja epämääräisyyden ahdistus on vienyt voimat. Se lyhyt lapsuus on vain hetki elämässä; suurimman osan elinajasta ne ”hyvät lapset” ovat omillaan eläviä Aikuisia. Sellaisten kasvattamiseen pitäisi panostaa. Että sitä aikuisuutta sitten osaisi elää.

    Koko ”lapsen edun mukaisen” eronjälkeisen toiminnan voisi vaihtaa ”tulevan aikuisen edun mukaiseksi” toiminnaksi. Notta jos todella viikko-viikko-asuminen on jotenkin yleistymässä hyvänä eronjälkeisenä perhetoimintana, muuttakoon eestaas ne eronneet vanhemmat. Pliis.

    • Eroäiti sanoo:

      Teimme ex-mieheni kanssa kolme vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeen juuri niin, että lapset asuivat ”vanhassa kodissa” ja me vanhemmat muutimme viikko ja viikko. Lasten kannalta ratkaisu oli varmasti hyvä. Itse asiassa poika sanoi ennen eroa, että erotkaa vaan, mutta hän ei kotoaan muuta. Järjestelyä jatkettiin kaksi ja puoli vuotta ja varsinkin alkuun se oli varmasti meille kaikille ihan ok ja toimiva. Ajan myötä kävi raskaaksi, että aina tavarat oli väärässä paikassa, tai autossa ja tavallaan oli koditon olo, vaikka kylle meille vanhemmillekin se vanha koti oli koti edelleenkin. Siinä vaiheessa tilanne hankaloitui, kun exälleni tuli uusi, vakava suhde ja systeemi tosiaan purettiin, kun he muuttivat yhteen. Järjestely vaatii kuitenkin mielestäni hyviä välejä ja tulee aika kalliiksi, kun täytyyhän niinä ”ei-kotona” -viikkoinakin jokin asunto olla. Lapsilla on kuitenkin tosi hyvät välit meihin molempiin ja itse asiassa 19-v. poika haluaa edelleen asua kaksi viikkoa ja kaksi viikkoa meillä molemmilla, koska haluaa olla molempien vanhempien kanssa tekemisissä. Tytär asuu jo omillaan. Suosittelen kyllä tätä järjestelyä kaikille, joilla on suht hyvät välit eron jälkeenkin ja jotka taloudellisesti pystyvät tähän!

      • Erolapsi sanoo:

        ”…kävi raskaaksi…”

        Hmm, niin. Kävi vanhemmille raskaaksi kun tavarat oli autossa ja eri kodeissa ja aina väärässä paikassa. Entä kuinka raskasta se on lapselle, jos se aikuisillekin on? Kuinka raskasta se voi olla lapselle sitten tulevana aikuisena, minkä roolimallin se vasta kasvava, ja vanhempien eroon syytön osapuoli saa?

        Persoonasta ja perhesuhteista se tietty on paljolti kiinni, mikä sopii ja mikä on raskasta. Vaan voiko sitä pikkuihmiseltä pyytää enempää, kuin mitä vanhemmat pyytävät itseltään sopeutuakseen eron jälkeiseen elämään? Mitä esimerkkiä erovanhemmat todella haluavat erolapsilleensa erotilanteesta ja sen jälkeisestä elämästä antaa?

  • Landeäiti sanoo:

    Ei vuoroviikkoasuminen tietenkään sovi kaikille. Meillä perinteinen joka toinen hiukan pidennetty viikonloppu isän luona. Sunnuntai-iltaisin kotiin saapuu kolme väsynyttä lasta ruoka- ja unirytmit sekaisin. Pienin (vielä vaippaikäinen), tuodaan isän luota poikkeuksetta täydessä unessa klo 18. Joo, valvottiin vähän eilen. Ei ehditty päivällistä syömään, kun syötiin niin myöhään pizzaa välipalaksi. Kouluikäisillä läksyt tekemättä. Ei ole viety urheilutreeneihin eikä harjoiteltu soittoläksyjä, se ei kuulemma ole kivaa se kuskaus eikä muistettu. Iloisena ekaluokkalainen kertoo, että sai katsoa KAKSI elokuvaa päivässä, jippii. Ennen maanantain arjen alkua äidillä ensin edessä isiviikonlopusta ruotuun palauttaminen. Kynsien leikkuu, läksyt, tytön takkujen harjaus, likaisten naamojen kuuraus jne. Juu, on tosi kiva isi ja hauska tyyppi, mutta äiti ns. hoitaa kaiken. Vuoroviikkojärjestely tarkoittaisi, että lapsilla ei ole unirytmiä, ei ruokarytmiä, ei ruutuaikoja, ei harrastuksia jne. Tämä todennetaan joka kesä, kun ovat koko viikon isällään. Oikein kiva, jos jollakulla oikeasti onnistuu. Meillä lapsilla on yksi koti ja vierailut isin luona.

    • Ei ole eksään luottamista sanoo:

      Tyypillinen Disney Dad siis. Lapset ovat rekvisiittaa sille, miten cool hän on. Ei puhettakaan vanhemman vastuiden hoidosta.
      Jaksamista! Odotan, että lapset sitten joskus aikuisina osaavat arvostaa sitä, että pidin arjen rutiineista kiinni

    • Jepa sanoo:

      Tämä menee ihan viikko viikko systeemissäkin.

      Minä olen joka puhdistaa korvat, leikkaa kynnet, huolehtii mitä viikon aikana tapahtuneista ja yleensä lapset palautuu kipeänä isän viikon jälkeen.

      Toinen lapsista adhd niin syöttää minimi määrää kun itse taas lääkärin ohjeen mukaan. Niin saan vähän kierroksilla kävijän kotiin. Ennen oli su vaihto mutta nyt on ma vaihto suoraan eskarista ja koulusta

  • Inkku90 sanoo:

    Ottaisin mitä vaan säännöllistä: olisi se viikko-viikko tai joka toinen viikonloppu tai kerran kuussa. Mutta meillä lapset asuvat luonani 24/7 ja isä ilmoittaa viikon tai kahden varoitusajalla, että nyt voisin ottaa yhdeksi yöksi tai viikonlopuksi. Tosi hankala sopia mitään omaa. Pitäisi varmaan rohjeta ja vaatia sopimuksen uusimista. Sillä siinä paperissa, joka sossun tädin kanssa yhdessä tehtiin lukee vain min. 6 vrk/ kk eikä mitään kuinka niistä sovitaan. Eikä tämä meidän järjestely kauhistuta ketään muita, kuin toisia sinkku-yh-äitejä.

  • Keiju sanoo:

    Harmittaa ja kaduttaa suunnattomasti, etten aikanaan taistellut lasteni puolesta leijonaemon lailla. Vuoroviikoin asuivat, pakko oli ostaa työttömyyspäivärahoilla ulkovaatteet ym.kun toinen ei sitä pyynnöistä huolimatta tehnyt. Ja miksi työtön- ero tuli kuitenkin aika rytinällä ja olin vielä kotona pienimmän 1v. kanssa. Ja ei elareita, vaikka tuloero mieletön ja minä varattomampana usein hankinnat alkuun teinkin. Tupla-vaatteet, lelut, pyörät jne, koska mitään ei tullut takaisin vaan yleensä aina jäi sinne toiseen kotiin. Super riitaisa ero nyt tekisin ihan toisin; en pakottaisi lapsia lähtemään, jos eivät halua, en puhuisi kauniisti ex, en kommentoisi varmaan millään lailla, vaikka toisesta huushollista satoi paskaa niskaan ihan jatkuvasti. Pienten taapero ja leikki-ikäisten ei pitäisi joutua viikko/viikko asumiseen. Isommat osaavat sanoa mielipiteensä vähän paremmin, mutta hekin ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan. Meillä lapset kärsivät eron seurauksista edelleen vaikka ovatkin jo aikuisia. Lapsille pitää taata turvallinen koti ja turvallinen vanhempi ja mieluiten vanhemmat. Jos se ei onnistu, parempi sekin, että on yksi vanhempi, johon voi aina luottaa ja joka pitää lasten puolia. Harvoin kuitenkaan ex-puolisosta pääsee eroon ikinä, jos on yhteisiä lapsia. Jos ohareta sattuu toisen vanhemman taholta, on toisen vaan sitten jaksettava ja haettava apua esim. perheneuvolasta tms. Apuja löytyy, jos vaan osaa hakea. Harvoin sitä kuitenkaan tietää ja osaa löytää niitä vaihtoehtoja silloin kun niitä tarvitsisi..

    • Ei ole eksään luottamista sanoo:

      Valitettavan tuttua, että sinne toiseen kotiin katosi kuin Moolokin kitaan lasten omia tavaroita ja minunkin tavaroitani. Kasseja, juomapulloja, varavirtapankkeja, DVD-filmejä, kalliita ulkoiluvaatteita, suksia
      Pakko oli sanoa lapsille, että tämän kodin tavaroita ei ilman minun lupaani saa viedä isän luo.

  • Tuuli sanoo:

    Olen eroperheestä ja nyt nelikymppinen. Itse jäin isälle asumaan, olin 10v, ja viikonloput oltiin äidillä joka asui eri kaupungissa. Eniten ärsytti jatkuva reissaaminen. Olisin halunnut olla kotona viikonloput ja osallistua koulun discoihin ja olla kavereiden kanssa. Mutta ei, aina piti lähteä perjantaina heti koulun jälkeen reissuun ja sunnuntai-iltana takaisin. Olen tajunnut vasta nyt, että en vieläkään tykkää matkustamisesta tästä syystä.

    Lapsikin kaipaa rauhallista kotona olemista, kunnioittakaa sitä ja kysykää missä lapsi haluaa asua. Kaverit ovat tärkeitä, ja joskus voi olla tärkeämpää olla kaverin synttäreillä kuin pakotettuna viikonlopun viettoon äidillä/isällä.

  • Äitipuoliäiti sanoo:

    Mielenkiintoinen avaus, sillä itse olen kuullut ihmettelyä lähinnä siitä, että miehen lapset ovat meillä joka viikonloppu, eivätkä vain joka toinen. Vuoroviikkosysteemiä kukaan ei ole tuputtanut, vaan päin vastoin siitä puhutaan yleensä hyvin kriittisesti. Meillä lasten äiti asuu parin sadan kilometrin päässä, joten vuoroviikkoasuminen tuntuisi lasten kiusaamiselta koulujärjestelyiden ja harrastusten vuoksi. Mikäli lapset jossain vaiheessa haluavat vaihtaa niin päin, että asuvat viikot meillä ja viikonloput äidillään, se toki sopii ainakin meidän puolesta.

  • hYhYh sanoo:

    Lasten etuhan on se, että heitä ei kuormiteta. Liian tiheä väli vaihtaa kotia, voi olla yksi kuormittava tekijä. Kuin myös se, että käydään vain joka toinen vkl toisen vanhemman luona. Riippuu paljon lapsista. Meillä lapset ovat joka toinen vkl isällä ja se on aivan liian vähän. Isä ei pidä yhteyttä lapsiin, lapsista tuntuu joka kerta siltä, että menevät vieraalle kylään. Olo on lapsilla isän luona epämukava. Isä ei halua muutosta asioihin, vaikka mahdollisuus olisi. Tekee sellaista vuorotyötä, että kuukaudessa on kaksi viikkoa vapaata. Hän haluaa panostaa ’omaan elämään’. Kun lapsista tulee taakka toiselle vanhemmalle, eikä hän halua lapsia luokseen, toisen vanhemman on jaksettava ja venyttävä, oli se sitten lapsille hyvä tai huono juttu. Surullista on, että yhä useampi ero vanhempi haluaa erossa myös eron lapsistaan. Vastuullisia vanhempia, jotka mielellään jakavat vastuun, on harvassa lähipiirissäni. Jokaisen vain pitäisi muistaa, että käytännön pitää palvella lasta.

  • eevia sanoo:

    Jokaiselle perheelle sopii eri asia, tuskin kenenkään ratkaisu on muiden kanssa identtinen.
    Meillä vuoro asutaan katkerana kompromissina lasten vuoksi. Molemmat haluaisivat lapset itselleen kokoajaksi. Talouksissa on myös eri säännöt ja en voi väittää olevani ihastunut isän rajattomasta peliajasta, välinpitämättömyydestä koulutyöhön tai vastuusta luistamisesta sallimiseen mutta lapset haluavat näin. He haluavat olla yhtälailla molempien vanhempiensa kanssa joten nielen ärsytykseni ja elän heidän ehdoillaan.

    Itse olin totali yhn lapsi. Isäni oli epäluotettava alkoholisti jolta ei edes etävnhemmuus onnistunut. Olisi ollut aivan käsittämätöntä että moista olisi edes harkittu.

    Olen niin kyllästynyt siihen että ihmisille tuputetaan toisten ratkaisuja. Lakkakaa miettimästä mitä muut teille syöttävät ja miettikää mitä itse haluatte.
    Se että jokin toimii yhdelle ei sano että se toimisi muille.

    Aina saa ja pitää kertoa siitä millaisia kokemuksia on ja miksi itse päätyi ratkaisuunsa mutta herran tähden jättäkää ”se sinun pitäisi tehdä, muiden pitäisi tehdä, on väärin, on oikein” – mussutus siitä ulos. Kukaan meistä ei tiedä paremmin toisen tilannetta kun hän itse joten on aivan sama mitä sanot.
    Ainoa mistä kellään pitäisi olla mielipide on ihka uniikki, juuri se erityinen, oma tilanne.
    Et tarvitse valinnoillesi vakuutta niin että yrität tuputtaa sitä muille. Et tarvitse lohtua tai synninpäästöä niin että todistat lastesi olevan onnellisempia kuin jonkun toisen. Tämä ei ole kilpailu eikä oikeuden käynti.
    Tämä on elämää, aivan erityistä, henkilökohtaista, muuttuvaa ja väliaikaista.

    Tee niin kuin itse parhaaksi katsot, minä en ainakaan tuomitse vaikka päätöksesi olisi päinvastainen kuin minun sillä mitäs minä voisin mistään juuri sinun kohdallasi tietää.

  • Tiikeriäiti sanoo:

    Todella aiheellinen kirjoitus! Kaikki ei aina, jos koskaan, mene niinkuin Strömsössä.

    Minusta tuntui eron jälkeen, että ne syyt, miksi lasteni isä vaati vuoroviikkoasumista, eivät liittyneet mitenkään lasten parhaaseen. Tärkeintä taisi olla sellaisen imagon luominen, että hän olisi jonkinlainen superisä (eikä suinkaan pidempään pettänyt, ilmoitusasiana toisen naisen kanssa yhteen muuttanut ääliö). Toiseksi tärkeintä taisi olla elatusmaksujen välttäminen, kun hänen palkkansa on suunnilleen sama kuin minun. Yritin muuttaa hänen mielipidettään ja ehdottaa, että lapset asuisivat pääasiassa minun kanssanim, mutta eihän siitä mitään tullut. Hän uhkasi käräjöinnillä, jos hakisin yksinhuoltajuutta – ja siltä tuskalta halusin alakouluikäiset lapseni säästää.

    Alkuvusoina rankinta oli ainainen pakkaaminen, ainainen lasten tärkeiden tavaroiden väärässä osoitteessa oleminen, ja jatkuva pyrkimys sählätä ja säätää aikatyaulujen kanssa. Minä joustin, jätin suunniteltuja viikonloppumatkoja ja konsertteja käymättä, koska halusin säästää lapset pettymyksiltä.

    Ylipäänsä minusta lasten tunnoista eron jälkeen annetaan mediassa liian ruusuinen kuva. Samoin eroista ja uusperheistä puhutaan kovin myönteisessä hengessä: kuinkahan moni oikeasti ensin yrittää parantaa suhdetta, sitten eroaa ja VASTA sitten löytää uuden parisuhteen? Jos nämä meidän tarinamme siitä, miten vaikeaa, riitaista, sydäntäsärkevää kahdessa kodissa asuvien lasten luotsaaminen aikuisuuteen voi olla, tulisivat enemmän ilmi, ehkä edes joku itsekäs petturi tai muuten vaan parisuhteeseensa kyllästynyt vanhempi edes yrittäisi jatkaa ydinperheessä elämistä.

    • good riddance to bad rottens sanoo:

      minä en ainakaan näe miten ihmeessä olisi jonkun osapuolen etu perheessämme että eläisin suhteessa jossa en halua olla ja joka tekisi onnettomaksi.
      Josko en edes haluaisi suhdetta yrittää korjata niin sitten siitä on parempi lähteä kun väkisin alkaa vääntämään. koko tyyppi kuin vain ällötti minua puhumattakaan ajatuksesta että joutuisin yrittämään elätellä jotain suhdetta häneen.

      Minulle ainakaan ei mikään pettäjä kelpaa eikä kiinnosta pätkääkään yrittää korjata mitään. Ja itsekkin kiinnostuin toisesta, kerroin sen suoraan ja odotin eroon ennen kuin mitään aloin säätämään mutta koko homma oli kuin tuulahdus raikasta ilmaa.

      Mielummin jätän konsertit sun muut väliin vaikka koko loppu elämäni kuin elän suhteessa jossa minua kohdellaan huonosti.

      Itse olen ollut 100 kertaisesti onnellisempi eroni jälkeen, voin hyvin ja olen elämän myönteinen, jaksan paremmin, kiinnostun kaikista ja iloitsen muiden puolesta. kaikki asioita joita en ennen tehnyt. ja kaikki se tietysti heijastuu lapsiini. Meidän elämämme laatu parani huomattavasti myös epäluotettavan miehen mitä oletettavasti oli hänellekkin herätys.

      Minulle oli ihan sama mitä mies oli säätänyt oli vain mahtavaa päästä hänestä eroon. Kaikki itsetunnon kärsimiset ja muut tuskat ovat todellakin sen arvoisia että ukko ei enää ole minun ongelmani.
      Olkoon vaikka kuinka hankala niin minä olen nyt vahva ja kannan itseni ja siinä samassa lapsenikin oli vastoinkäymiset mitä vaan.

      • Tiikeriäiti sanoo:

        Good riddance to bad rottens, et tainnut ollenkaan tajuta pointtiani?Minusta nyt hyökkäät minua vastaan, kun nielin loukkaukset ja pettymykset ja asetin lapset omien suunniteltujen menojeni edelle – jotta he eivät olisi joutuneet viettämään aikaa isänsä ”tyttöystävän” talossa minkälie lapsenvahdin kanssa, kun heidän isänsä huiteli missälie, vaikka hänen piti olla lastensa kanssa.

        Tässä artikkelissa oli aiheena ”lasten paras”. Ensisijaisesti minusta vanhempien pitäisi edes yrittää pysyä yhdessä lasten takia. Jos se ei onnistu, niin sitten ei ei onnistu – mutta liian kepeästi ei saa lähteä lätkimään. Ei saa pettää, ei saa jättää ilmoitusasiana. Lapsille ( ja sille petetylle) on melkoinen järkytys, kun kaikki luulot yhteisestä tulevaisuudesta viskataan romukoppaan yhdessä hetkessä, ilman ”neuvotteluvaraa”.

        Siksi myös petetyn mielestäni pitää harkita, voisiko antaa anteeksi ja jatkaa suhdetta. Minua ärsyttää se, että lasteni isä lähti noin vain, ja rikkoi lasten lapsuuden kahteen taloon, kahden aikuisen talouteen. Minusta minulla lasten äitinä olisi pitänyt olla oikeus edes kuulla hänen ”onnettomuudestaan” lähes 20 vuoden suhteemme aikana

      • ei oo sanoo:

        Minä, minä, minä, minä minä….

  • Jokaisen oma asia sanoo:

    Samaa mieltä kuin Raivo-Riitta. Joillekin vuoroviikkoasuminen voi sopia, toisille ei. Nämäkin päätökset pitäisi tehdä aina lapsen etu edellä, eikä vanhempien halut ja tunteet edellä. Eikä ratkaisut kuulu kenellekään muulle kuin kyseiselle perheelle.

    Työssäni olen törmännyt moneen pieneen lapseen, jolla on puheissaan vain isän koti ja äidin koti, ei ”minun kotia”. Eikä kyseessä ole vain paikan erottelu näillä termein. Toisekseen olen miettinyt, kuinka moni aikuinen haluaisi/suostuisi elämään samanlaisella viikko-viikko systeemillä. Veikkaan, että aika harva.

    • eevia sanoo:

      minun työkaverini exänsä kanssa osti asunnon missä vuoroasuivat talossa jossa lapset asuivat olivat tyytyväisiä siihen ratkaisuun kunnes toiselle syntyi lisää lapsia. sitten myivät kämpät ja ostivat paritalon. Täällä ruotsissa näitä kyllä tapaa, jotkut ovat ostaneet ero kämpänkin missä lapsen huoneen voi vuoroviikoin avata eripuolille taloa 😁
      Meilläkin tämä oli suunnitelmissa, homma vaan kaatui rahaan. Ei ollut varaa maksaa kahta asuntolainaa kun ensimmäinen oli laskettu kahden ihmisen tuloihin sopivaksi mutta meillä lapsilla on omat kamat molemmissa taloissa sekä omat huoneet ja asumme lähekkäin ja he surffaavat aika jousstavasti kotien välillä. Molemmilla ei ole puheessa on aina koti vaan isän luona ja äidin luona. mutta ennen kaikkea kaksi huonetta. tyttäreni kutsuu niitä tapettien värin mukaan. sininen huone ja vaaleanpunainen huone. vaikka käytännön syistä puhuvat isän ja äidin luona niin sanovat kyllä puhelimeenkin vastatessa että ovat kotona ja ajattelevat molempia paikkoja kodikseen. ei se minusta tarkoita etteikö näkisi molempia paikkoja kodikseen vaikka sanoo isän koti ja äidin koti.

      ratkasuja on monen näköisiä ja annetaan kaikkien kukkien kukkia. tärkeintä on se että kokonaisuus toimii ja kaikki saavat osakseen onnea ja rakkautta.

    • Kassi-alma-äippä sanoo:

      Eron jälkeen aluksi asuin lasten kanssa. Heidän isänsä tilanteiden muututtua aloitettiin vuoroviikkoasuminen melko lähekkäin. Toinen lapsista kuitenkin tahtoi mieluummin asua minun luona, koska tilaa oli enemmän. Toiselle lapselle vuoroviikkosysteemi on sopinut oikein hyvin ja tykkää siitä. Kotien väliä voi ja saa tarvittaessa juosta olipa mikä viikko hyvänsä. Ovat jo teinejä.

      Nyt esikoinen (vielä alaikäinen) asuu jo viikot, välillä vkonloputkin omillaan. Välillä vkonloppuisin jomman kumman vanhemman luona. Itsestäni puolestaan on tullut ”kahden paikan kulkija”. Koska teen pääsääntöisesti etätöitä, olen varsin vapaa kulkemaan. Silloin kun kuopus on isällään, olen ainakin osan viikkoa miesystäväni luona, onnekkaasti sillä paikkakunnalla, jossa esikoiseni opiskelee. Joten voin esikoistani silloin nähdä viikolla.

      Ei ole ihan helppoa tällei aikuisena olla ”kahden paikan kulkija”. Mun oma koti on ”koti”. Miesystävän luona olen ”kylässä”. Tietysti on ihanaa saada yhteistä aikaa viikolla. Mutta monenlaisia tunteita ja ajatuksia tilanteessa on. Haluan myös säilyttää kunnioituksen miesystävän kotia ja hänen tapojaan kohtaan, enkä yritä tehdä paikasta minun kotia. Yhteenmuuttaminen ei ole ajankohtaista. Miesystävän lapset ovat hänen luonaan pääsääntöisesti joka toinen vkonloppu. Silloin yleensä minä olen omassa kodissani lasteni kanssa.

      Sen koen helpottavaksi, että ero exän kanssa tapahtui lasten ollessa jo varhaisteinejä. Vaikkei parisuhde niin herkkua ollut, kai molemmat olimme hyvin sitoutuneita ydinperhe-ideaaliin ja ero vaihtoehtona pelotti ja sitä lykättiin vuosia. Ero oli meille kuitenkin oikein ratkaisu, myös lapsille. Pienten kanssa eron jälkeiset järjestelyt ovat varmasti monin verroin mutkikkaampia.

      Tällä hetkellä ajatukseni on, etten pyri uusioperhe-ratkaisuun. Säästän mieluusti teinit äitien ja isien uussuhdesäädöiltä😄
      Ja on sitä paitsi aikas kivaa asua, sisustaa tai olla sisustamatta ihan ite.

  • Kohta mummo sanoo:

    En kannata viikko-viikko-systeemiä. Parasta lapselle olisi asua yhdessä paikassa ja saada olla riittävästi etävanhemman kanssa. Jos vanhemmat asuu lähekkäin ja on väleissä, homma toimii.
    Jos molemmilla vanhemmilla on uudet perheet ja lapsi asuu viikon kerrallaan yhdessä perheessä ja sitten toisessa, uskoisin että lapsi kokee ettei kuulu täysin kumpaankaan perheeseen. Perheissä voi olla vielä täysin eri säännöt.
    Vanhemmuutta ei voi toteuttaa tasapuolisesti niinkään että etä tapaa vain joka toinen vkl. Eikai kyse ole vanhempien oikeudesta olla vanhempia vaan lapsen oikeudesta saada hyvää vanhemmuutta!

  • Ninimerkki sanoo:

    Olen samaa mieltä, että jokainen perhe ratkaiskoon lapset edellä miten tehdään. Omassa uusperheessä, molemmilla on lapsia ja eri lapsillakin eri käytäntöjä. Vuoroviikkoasuminen tuntuu toimivan meidän pienemmillä lapsilla hyvin, mutta isommilla taas on mielipiteensä joita kuunnellaan ja kuljetaan joustavasti.

  • Bonusäiti sanoo:

    Ihan samaa mieltä!! Usein tuntuu olevan se paine, pakko olla lasten molemmilla saman verran muuten olen huonompi.
    Meillä oli ennen viikko-viikko, mutta lapsi sekä riitaisat vanhemmat kaikki alkoivat voida paremmin kun muutettiin niin että lapsi toisella viikot ja toisella joka toinen viikonloppu ja loma-aikoja.

    • Bonusäiti sanoo:

      Tähän toki pakko jatkaa sen verran et tietenkin toivon että kaikilla erolapsilla säilyy yhteys myös toiseen, etävanhempaan.
      Miehiä ja poikia dokumentin lopussa muistaakseni oli se fakta et joka vuosi suomessa vanhempien ero koskettaa 30 000 lasta ja heistä 20 000 menettää yhteyden isäänsä. Aika järkyttävää.
      Yhteydenpito, mikä kenellekkin on riittävää on toki lapsikohtaista, mut lapsi edellä, ei vanhempien ikävät ja tuntemukset.

      • Meki sanoo:

        Tutkittiinko tässä johtuuko se kuinka usein siitä, että etävanhempi lakkaa pitämästä yhteyttä itse? On tosi valitettavan yleistä kyllä että vanhampi katoaa kun ei itse panosta tarpeeksi lapseen ja sitä sitten suree sekä lapset että se ylikuormittunut lähivanhempi.

        • Muumimamma sanoo:

          Näin on käynyt meillä. Isä muutti pois omasta tahdostaan. Vuoden verran ennen sitä yritin keskusteluilla, terapialla, yhteisillä matkoilla ja huomiomalla, perheen yhteisellä tekemisellä saada hänet tajuamaan että olemme perhe. Mutta ei, muutti pieneen yksiöön, johon ei ole puolentoista vuoden aikana kertaakaan kutsunut lspsiaan. Aluksi kävi noin kertan viikossa moikkailemassa lapsia tunnin, pari tai tuli pyydettäessä jos itselläni oli joku meno. Nyt olen lakannut pyytämästä, se kun tuntui olevan hänelle ylivoimainen ”uhraus”. Nyt olen itse aivan lopussa, teen iltapainotteista työtä, hoidan kodin ja ruuanlaiton ym. lasten asiat yksin. Lapset jo nyt onneksi (tai joskus epäonneksi😂) teinejä, eivätkä tarvitse jatkuvaa huolenpitoa. Olen masentunut, uupunut ja nyt myös sairastunut pitkäaikaissairauteen. Tuntuu rttä ilo elämästä on kadonnut, kaikki on suorittamista. Vaikka on ihana oma perhe ja ystävät, tuntuu ettei jaksaisi tavata ketään. Mutta onneksi on miehellä nyt oma elämä, missä ei ole perhe koko ajan vastimassa jotain😩.

    • Eronnut äiti sanoo:

      Todella hyvä kirjoitus! Naulan kantaa joka sana!

      • Äiti vm 83 sanoo:

        Vuoroviikko systeemi on tehty ääliöille vanhemmille jotka eivät ole kasvaneet aikuisiksi eivätkä laita ensimmäiseksi.
        1 alakoululainen lapsi, erottiin 3 vuotta jo sitten, vanhemmuus pelaa täysin koska Halutaan Lapsen Parasta, lapsi asuu minun kanssa ja isällään on joka 2.viikonloppu + joka toisella viikolla 2 yötä jotta lapsi-isä suhde kestää tiiviinä, lapsi on tyytyväinen ja voi hyvin. Mihin aikuisilla järki jää kun erotaan, lapsi/et tuntuu olevan vain tavaraa. Ja me järjestimme vielä asian niin että asumme samassa kaupunginosassa että on helppo lapsen takia hoitaa arkea… Ja minun exäni EI voi olla ainut isä joka ottaa vastuun lapsestaan, asiat saa hoitumaan jos on 2 Aikuista kyseessä.

        • Hmm.. sanoo:

          Tässäkään kirjoituksessa ei varmaan ollut tarkoitus asetella vuoroviikkoasumista ja lähi/etävanhemmuutta vastakkain. Kuten kirjoituksessa tuli ilmi, kyse on jokaisen tilanteen arvioimista yksilöllisesti, lasten tahto edellä.

          Ei vuoroviikko – asuminenkaan ole vain pahasta, vaan joillekin sopii oikein hyvin. Silloin vain täytyy tiettyjen kriteerien täyttyä, kuten että vanhemmat asuvat lähekkäin, lapsella on molemmissa kodeissa omat tavarat ja miel. Oma huone. Vanhempien täytyy myös pystyä yhteistyöhön. Monesti korostetaan kuinka raskasta on lapsen siirrellä kamojaan paikasta toiseen, mutta miksi niin pitäisi tehdä?

          • Tiikeriäiti sanoo:

            Riippuu, mitä lapsen tavaroilla tarkoitetaan. Ulkovaatteet, kengät jbe varmaankin kulkevat kapsen mukana, ja pienenä rakkaimmat kelut.
            Joidenkin harrastusten varusteet ovat niin arvokkaita (tyyliin satoja euroja) ja räätälöityjä, että niitä ei ainakaan kasvuiässä ole järkevää hankkia tuplaten
            Pyörät minun lapsillani on molemmissa paikoissa.

        • Vuoroviikkoäiti sanoo:

          Huhhuh, tämä on juuri sitä ”sinä teet väärin, minä teen oikein”
          Meillä toimii vuoroviikkoasuminen ja on myös lasten oma toive, lapset kokevat molempien vanhempien kodin omakseen ja siirtyminen tapahtuu sujuvasti. Lapsia on paljon ja tämäkin ehkä osaltaan helpottaa heidän sopeutumista, koska eivät ole tilanteessa ”yksin”. Minusta on järkyttävää että leimaat tällä myös minut huonoksi tuntematta ja tietämättä tilannetta.

        • Ääliöisä vm. 86 🤦‍♂️ sanoo:

          Meillä kyllä toimii vuoroviikot hyvin. Lapsi täyttää kohta neljä ja viime keväästä asti meillä on ollut kahden viikon vaihtoväli. Toiselle vanhemmalle soittaa videopuhelun joka toinen päivä, koska etäisyyttä on vielä tällä hetkellä melkein 300km, mutta sekin helpottuu ensi kesänä, kun äiti muuttaa myös pk-seudulle.