Meillä on tässä maassa yksi ihmisryhmä, joka terrorisoi jatkuvasti muita. Jo niiden pelkästä olemassaolosta on muille vaivaa ja ikävyyksiä. Ne pitävät meteliä ja hajottavat paikkoja ja käyttäytyvät arvaamattomasti. Ei, kyseessä eivät ole muualta tänne muuttaneet. Eikä päihdeongelmaiset. Eivätkä edes narsistit.

Kyseessä ovat lapset.

Olet varmaan törmännyt niihin, sillä niitä on kaikkialla. Jostain käsittämättömästä syystä annamme niiden oleilla julkisilla paikoilla. Toki ensin valvottuina, mutta myöhemmin ihan itsekseen ja ikätoveriensa muodostamina laumoina.

Lapsen tunnistaa helposti. Niiden koko vaihtelee puolimetrisestä parimetriseen ja paino muutamasta kilosta sataan. Koko riippuu siitä, kuinka uusi tai vanha lapsi on ja joskus myös sukupuolesta. Varsinkin pienikokoisilla lapsilla on usein värikkäät vaatteet ja lähistöllä lapselle sukua oleva aikuinen. Jos aikuinen ei ole sukua, hänelle maksetaan rahaa paikallaolosta, koska hän joutuu sietämään lasta.

Kokoa tärkeämpi tunnusmerkki onkin se, että tekeekö lapseksi epäilemäsi henkilö jotain pahojaan? Jotain ärsyttävää? Typerää? Meteliä aiheuttavaa? Sinun hermojasi raastavaa? Siinä tapauksessa olet bongannut lapsen!

Helposti niitä tosiaan bongaa, vaikka me olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että lapsia ei saisi päästää yhtään minnekään.

Ne aloittavat terrorisointinsa jo silloin kun niitä kuljetetaan vaunuissa. Vaunuja on kadulla ja raitiovaunussa ja bussissa ja hississä niin, että aikuiset eivät pääse kulkemaan!

Jos bussissa on lapsi, se rääkyy niin että muilta menee koko matka ihan pilalle. Tai jos lapsi on hiljaa, niin ainakin se istuu paikalla jossa voisi istua aikuinen lepuuttamassa väsyneitä jalkojaan!

Jos kaupassa on lapsi, se huutaa ja potkii lattialla että se haluaa karkkia. Jos lapsi on isompi, se varastaa kaupasta karkkia. Tai jos se ostaa karkkia, niin kyllä pistää miettimään, että miksi se ostaa karkkia eikä syö lanttua niinkuin aikuinen ihminen.

Jos lapsi on koulussa, niin siellä se häiriköi ja kiusaa muita lapsia ja opettajaa. Eikä se ole tehnyt läksyjään eikä tee edes omaa osuuttaan siitä että me pysyttäisiin kärjessä Pisa-tuloksissa.

Jos lapsi on ostoskeskuksessa, niin mitä ihmettä se siellä hengaa, menisi kotiinsa. Jos lapsi on junassa, niin mitä ihmettä se siellä hengaa, menisi kotiinsa. Jos lapsi on lentokentällä, niin mitä ihmettä se siellä hengaa, menisi kotiinsa. Jos lapsi on puistossa, niin mitä ihmettä se siellä hengaa, menisi kotiinsa.

Jos lapsi ei ole luonnossa, niin tämä yhteiskunta rapistuu täysin ja samalla rapistuu lapsen terveys kun se on vaan kännykällä somessa. Jos lapsi on luonnossa, niin herrajumala alas sieltä puusta nyt äläkä heitä niitä keppejä sinne veteen pois sieltä kallioilta nyt älä hypi siinä vesilätäkössä!!!

Auta armias jos lapsi on ravintolassa, silloin ei kukaan muu voi syödä. Jos lapsi syö tissistä niin kunnon aikuiselle tulee oksu suuhun. Jos lapsi syö lautaselta niin siitäkin tulee aikuiselle oksu suuhun kun eihän lapsi osaa syödä nätisti. Lisäksi lapsi kiukuttelee, parkuu, huutaa, juoksee, kiljuu, riehuu ja heittelee tavaroita.

Lapsen takia ravintolassa on ällö leikkinurkka jonka paikalle mahtuisi pöytä oikeita asiakkaita varten. Eikä lapsi edes suostu syömään mitään oikeaa ruokaa, vaan se syö nakkeja ja ranskalaisia. Lastenlistalla on nakkeja ja ranskalaisia siksi kun ei lapset syö muuta, nirsot ja hankalat keskenkasvuiset!

Että eikö tälle lapsiongelmalle voisi tehdä jotain! Voisiko lapsilta kieltää ihan kaiken, hengittämisestä ja olemassaolosta alkaen!

…vai pitäisiköhän joidenkin aikuisten relata vähän. Tai aika paljonkin!

P.S. Mitä jos aikuisia kohdeltaisiin kuten lapsia?

P.P.S. Selviäisitkö sinä tästä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

4 vastausta artikkeliin “Voisko lapsilta kieltää myös esim. hengittämisen?!?”

  • Terveisiä Espoosta sanoo:

    Niin totta! Tässä on yksi keskeisimmistä syistä siihen, miksi syntyvyys on laskussa. Lapsen kanssa ei ole tervetullut minnekään muualle kuin erityisiin lastentapahtumiin ja niihinkään ei sitten missään nimessä saa mennä julkisilla kulkuvälineillä ettei vaan ole muille häiriöksi! Ikinä elämässäni en ole niin paljon pahaa silmää saanut kuin lasten kanssa julkisilla kulkiessa. Ja minun lapseni sentään ovat aina olleet nätisti ja hiljaa! Tunnistin tästä tekstistä ikisen kohdan.

  • Ansku sanoo:

    Mun tenava oli vauva lähes 13v sitten ja kyllä silloin oli jopa vauvanhoitohuoneita niiden invavessojen lisäksi. Ja puhuttiin julkisilla paikoilla imetyksestä. Ja kyllä, hän on opetellut ihmisten tavoille juuri siellä ihmisten keskellä. Tahallista riehumista yms emme ole sallineet ravintoloissa jne, mutta niitä pikkulasten tahtoja ja vahinko sotkuja on hoideltu. Sillä lailla on oppinut, ei kotiin piilottamalla. Uimaan ei opi kuivalla maalla, eikä yhteiskunnan sääntöjä istumalla kotona.

  • Äitii sanoo:

    Lapset huomioidaan nykyään todella hyvin. 15vuotta sitten, kuin esikoinen syntyi ei puhuttu edes julkisella paikalla imettämisestä, saati että mitään lastenhoitohuoneita olisi ollut tarjolla, inva wc. ssä oli korkeintaan taso vapanvaihtoon.
    Harvemmin on lasten kanssa liikkuessa saanut negatiivista palautetta.

  • Mummeli sanoo:

    Minä olen elämäni aikana käynyt monesti ravintoloissa ja vastaavissa lasten ja lassenlasten kanssa enkä ole koskaan nähnyt kuvaillun aisia lapsia enkä aikuisiakaan samaan aikaan niissä ruokapaikoissa joten ihmetyttää vähän. Jo slapsilta jotain pöydälle on eksynyt niin ne on lautasliinalla siivottu sieltä pois.