Kaiholla muistelen sitä kun lapset olivat pieniä. Silloin kelpasi siivoaminen. Rätillä pyyhkiminen, käsin tiskaaminen, murujen lakaiseminen, ne kaikki olivat mahtava leikki, johon lapset ryhtyivät innosta hihkuen. Toista se on nyt!

Siis aivan toista. Vastaus kaikkiin siivouskehotuksiin on joko ”en”, ”en halua” tai en mä mitään kuullut -vaikeneminen.

Olin tietysti skarppi ja varauduin tähän etukäteen. En ole mikään innokas marttakerholainen mitä siivoamiseen tulee, joten yritin näyttää lapsille sellaista mallia, että en nyt varsinaisesti tykkää siivoamisesta, mutta kun sen vaan hoitaa niin sitten on kivempi.

Ei ilmeisesti mennyt läpi, siinä määrin raivokkaasti lapset vihaavat siivoamista.

Yritin varautua myös sillä tavoin, että opettelin käskemään ystävällisesti mutta napakasti sen sijaan että kainosti pyytelisin että sopisiko äidin kultamussukoiden mitenkään siistiä huonettaan edes pikkuisen?

No eipä toiminut sekään. Aivan sama pyytääkö vai käskeekö vai kiljuuko vai puhuuko nätisti: Lapset. Eivät. Halua. Siivota.

Se ei ole vaihtoehto että vain vanhemmat siivoavat. Eikä sekään että koko ruljanssi ulkoistetaan. Astioita ja likapyykkiä ja tavaroita jää pitkin koko ajan ja sotkua syntyy päivittäin niin, että ei voi aina odotella siivoojaa. Joten lastenkin on hoidettava oma osansa.

Mutta voi hyvä ihme miten hankalaa se on!!!

Heti kun siivouksesta kuulee sanankaan, iskee kaamea vessahätä. Vessassa menee puoli tuntia. Jos ei iske vessahätä niin iskee sellainen nälkä että jos ei just nyt saa ruokaa niin kyllä pyörtyy! Kun jompikumpi tai molemmat näistä korteista on käytetty, alistutaan kohtaloon ja ollaan siivoovinaan.

Mitään ei oikeastaan tapahdu, tai ainakaan mitään ei tapahdu kovin nopeasti. Roskia kannetaan roskikseen hyyyviiin hiiiiitaaaastii ja yksi kerrallaan. Samoin toimitaan pyykkien kanssa. Ja kaiken, mikä täytyy viedä paikalleen. Puolet ympäriinsä lojuvasta rojumäärästä jää niille sijoilleen koska äkkiä iskeneen rajoittuneen näkökyvyn takia lapsi ei näe niitä.

Jos lapsen saa tekemään jotain varsinaista siivoustoimenpidettä, sekin tehdään aivan sinne päin. Imurilla törkitään laiskasti sinne tänne ja rätillä pyyhkäistään vähäsen jostain.

Eikä äiti voi muuta kuin sanoa, että mahtava juttu kun siivoat kulta. Sentään lapsi tekee jotain! Ehkä olisi helpompi vaan luovuttaa ja antaa lasten olla siivoamatta. Siihen he varmaan tähtäävätkin!

Nimim. Aina vaan sotkua

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.