Mun piti olla tähän ihan täysin valmis. Ja paperilla varmasti olinkin. Äitiyteen siis. Bileet oli biletetty, kumppani naarattu menestyksellisesti avoliittoon asti, hyvät työpaikat ja asunto. Lasta yritettiin ja odotettiin hartaasti ja sieltä hän sitten tupsahtikin. Vauvavuosi meni huristen. Oli vaihetta vaiheen perään ja oli hauskaa ja ei niin hauskaa.

Nyt olemmekin saapuneet uhmaikä rastille. Kaameat kakkoset, terrible twos. Ja toden totta kaameat ne onkin 😀 Eilen hän ei saanut piirtää seinään ja raivosi sitä tovin. Jos hänellä olisi ollut viinilasi kädessä olisin voinut vaikka vannoa, että katson uusintaa Niko Saarisen BB synttäreistä. Mutta tämä on vain vaihe ja normaalia ja muita latteuksia mitä aina iltaisin luetaan, että usko omaan vanhemmuuteen pysyy horjumattomana.

Kuva Jonathan Borba.

Mutta entäs kun äidillekin tuli uhma? Kaameat kolmekakkoset? ”Äiti kipuilee” ja ”Hukkasin itseni äitiyteen” on aina kuulostanut korvaani lähinnä suomalaiselta elokuvalta, jossa äiti on ensin tosi väsynyt mutta sitten elokuvan edetessä kokee muodonmuutoksen ja hauskojen sattumusten saattelemana rakastuu Lauri Tilkaseen ja näin on sitten taas parempi äiti ja nainen.

Mutta voisiko tätäkin kutsua vaan vaiheeksi ja saada silityksiä, ymmärrystä ja mehujäätelöä? Olin tähän niin valmis enkä kaivannut muuta ja Onnelan ovet suljin jo aikoja sitten. Mutta nyt tuntuu että astuin niistä sedulan ovista sisään ja heräsinkin synnäriltä. Että niin nopeasti tämä muutos kävi.

Mielessäni haluaisin vaan taas värjätä hiukseni pinkkimustiksi, kuunnella My Chemical Romancen I’m not okayta kyynel silmässä, koska se koskettaa niin diipisti ja ollaan sen laulajan kanssa ihan varmasti sielunkumppanit. Mennä taas salaa leikkikentälle käärimään röökejä, joista tulee niin pieniä pillejä, että hukkuvat sen ikivanhan puisen huvimajan lautojen väleihin. Tai pukeutua siihen järjettömän pieneen mekkoon ja tilata kelkkoja koska muiden drinkkien nimiä ei tiennyt.

Kuva Michael Discenza.

Mutta peilistä katsookin 15kg isompi ja väsynyt äitisihminen, jota ärsyttää nuoriso, kun ne hurjastelevat sähköpotkulaudoillaan. Ja jos värjäisin hiukseni jälleen pinkeiksi, näyttäisin enemmänkin työväenopiston kurssivetäjältä kuin ”yhdeltä nuorista”. Ei siinäkään siis mitään vikaa ole, että turha nyt loukkaantua. Haen tällä sitä kuinka koen että ulkokuoreni ei enää vastaa tätä yhtäkkistä nuoruuden kaipuuta mikä roihahti.

Ja se ahdistaa minua. Hiekkalaatikolla muiden vanhempien kanssa olen kuin teini, joka on pakotettu isotädin 85-vuotis kekkereille. Mutta sitten taas lapsettomien ja nuorempien ystävieni kanssa olen kuin äiti valvomassa abiristeilyä. Mutta ehkä tämäkin on vain vaihe. Olisipa neuvolat loppuelämän juttu ja nyt joku ihana terveydenhoitaja kertoisi minulle, että tämä on ihan normaalia käytöstä uhmäikään tulleille äideille ja että menee kyllä ohi.

DISCLAIMER Ei ole mitään muottia mihin naisen pitäisi sopia tultuaan äidiksi. Ei äidin tarvitse lopettaa meikkaamista tai ulkona käyntiä. Ei ole ikä/painorajaa esimerkiksi hiustenväriin tai crop toppiin. Ei ole myöskään mitään muottia siitä miltä naisen tulisi näyttää. Ja kurssivetäjissä ei ole mitään vikaa.

Nimin. Uhmäikäinen äiti

Artikkelikuva Andrey Zvyagintsev.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia