Vanhemmuus on silkkaa sekavuustilaa!
Täysin sattuman oikusta luin sekavuustilan eli deliriumin määritelmän. Miksi löydän siitä aika paljon yhteistä ihan tavalliseen arkeeni?!? Ja rakkaat tosikot, tällä ei ole tarkoitus halveerata ketään oikean deliriumin uhria, kunhan vain vähän huumoria tähän elämään heittää..kiitos :
”Sekavuustilalla eli deliriumilla tarkoitetaan äkillistä sekavuustilaa ja aivojen vajaatoimintaa, jonka voivat aiheuttaa erilaiset elimelliset tekijät ja sairaudet. Sekavuustilassa henkilön tajunnan taso, tarkkaavaisuus ja huomiokyky ovat heikentyneet. Deliriumille on ominaista, että se kehittyy lyhyessä ajassa, muutamasta tunnista yhteen vuorokauteen.
Sekava henkilö ei kykene kohdistamaan huomiotaan yhteen asiaan, hänen ajattelunsa on järjestäytymätöntä ja puheensa harhailevaa. Hän saattaa tulkita ympäristön tapahtumat väärin, hänellä ilmenee sekä aistinhairahduksia, että harhaluuloja. Uni-valverytmi sekä ajan ja paikan taju on usein häiriintynyt. Oireiden voimakkuus voi vaihdella suuresti samankin vuorokauden aikana ja henkilö voi olla välillä lähes oireeton. Henkilöllä ilmenee erilaisia pelkoja ja hän on joko kiihtynyt (agitoitu delirium) tai lamaantunut. Potilaan autonomisen hermoston toiminta on kiihtynyt, jonka seurauksena hän hikoilee ja hänen sydämen lyöntitiheytensä on kiihtynyt, verenpaine ja lämpötila kohonnut ja silmän mustuaiset laajentuneet.
Delirium johtuu keskushermoston toiminnan häiriöstä. Häiriön taustalla voivat olla hyvin monet erilaiset sairaudet, nestetasapainon häiriöt, leikkausten jälkitilat, myrkytykset, lääkkeet, alkoholi ja muut päihteet tai niiden äkillinen lopettaminen. Deliriumille altistavia tekijöitä ovat mm. korkea ikä, yleiskunnon heikkous, aikaisemmat aivovauriot, lääkkeiden ja päihteiden käyttö, näön ja kuulon heikentyminen.
Deliriumia laukaisevia tekijöitä ovat stressi, kipu, univaje, liian vähäiset tai runsaat ulkoiset ärsykkeet ja vieras ympäristö.
Turvallinen ympäristö ja tutut läheiset tai hoitavat henkilöt vähentävät sekavuutta. Pöydällä oleva kello, kalenteri, silmälasit, kuulolaite ja tutut esineet auttavat henkilöä orientoitumaan. Musiikki ja kevyt hieronta voivat rauhoittaa.”
Näin siis Terveyskirjasto sekavuustilasta
Mitäs jos vanhemmuus ja etenkin sen univelka on yksi pirun sekavuustila?
— Huono Äiti
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Allekirjoitan täysin. Väheksymättä lainkaan ko tilaa kokenutta mutta usean vuoden univajeen kokeneena voin sanoa että tämä kirjoitus upposi. Univaje (vanhemmuudesta johtuva) on vakava asia eikä siitä voi puhua julkisesti lasu-ilmoitusten pelossa. Siitä kuitenkin kärsii usea yksin saamatta apua. Univajeen merkitys ihmiskeholle on huomattava. Hyvän unen ja levon merkitys tiedetään kyllä, mutta univajeesta kärsivää ei osata auttaa. Vähättely on ensimmäinen ja yleinen (ja vahingollisin) tapa miten ihmiset reagoivat toisten univajeeseen, se ei auta vaan tuottaa lisää tuskaa.
Vanhemmuus on vapaaehtoista mutta siitä kärsiminen ei.