”Meidän keskimmäinen poika, joka syntyi pienenä keskosena, on ladattu täyteen erilaisia diagnooseja. Hän sai invaluvan kolmevuotiaana.

Lääkärin vastaanotolla tohtori kysyi haluaisimmeko me hakea autoon invalupaa. Totesimme että tuskin sille nyt tarvetta on, liikkuuhan tuo lapsi hyvinkin vaivattomasti. Lääkäri hetken katsoi meitä ja totesi että kyllä, tuntuu liikkuvan, vähän liiankin vaivattomasti. Katselin meinaan kun saavuitte tänne että se invalupa olisi teille loistava, lapselta kun puuttuu vaarantaju, niin melkoisia shakkisiirtoja suorititte tuolla parkkiruuduilla..

Meni vajaa kuukausi kun saimme luvan käyttöömme ja lähdimme sitten kaupoille. Hieman nolona sihtasin kaupan edessä invaruutuun ja painelimme pikaisesti kauppaan vanhusten paheksuvien silmien alla. Tässä kylässä tuntuu siltä, että vanhukset saavat käyttää invaruutuja, oli lupaa tai ei. He kauppaan mennessään katsovat löytyykö muilta lupaa, ja jos lupaa ei löydy niin kyläpoliiseina he jäävät sättimään paikalle saapuvaa kuskia. Palasimme kaupasta, tarkistin vielä autolle saapuessani että olinhan varmasti laittanut merkin ikkunalle ja huokaisin helpotuksesta että kyllä, siinä se lepää. Nyt saisimme olla rauhassa kenenkään sättimättä koska lupa on ja näkyy!

Pienen sinkoilun jälkeen sain lapset pakattua autoon ja huomasin istuessani, että joku tuijottaa niin että silmät porautuu päästä läpi. Hitaasti käännyin katsomaan vierelleni missä vanhempi mies huitoo minua ulos. Nousin autosta ja välittömästi alkoi ripitys siitä, kenelle invaparkki on tarkoitettu ja miksi. Kovaan ääneen vanhus sätti, että olen laiska ja ajattelematon kun käytän invaruutua. En saanut sanaakaan sanottua siihen väliin, vanhus vain jatkaa tylyttämistä. Niin hävetti ja nolotti että olin valmis jättämään lapset ja auton siihen paikkaan, teki mieli vain kävellä pois.


Kuva Matt Artz, ylin kuva Robert Ruggiero.

Kokosin itseni ja istuin autooni, huokaisin kovaan ääneen ja painoin oven kiinni. Katsoin taustapeilistä kuinka ihmiset tuijottivat meitä päitään pyöritellen ja tunsin olevani kuin mikäkin rikollinen kun menin luvan kanssa käyttämään meille oikeutettua parkkipaikkaa.

Sitten tajusin. Näytän lupaa vanhukselle kädestä pitäen niin ehkä muutkin näkevät että ei tässä nyt ollutkaan laiskuudesta kyse? Nousin autosta luvan kanssa ja näytän sitä herralle omasta kädestäni. Hän hetken tuijottaa minua ja toteaa, että mistä olet tuonkin varastanut? Ei ole röyhkeydellä rajaa kun käytetään väärennettyä lupaa että päästään lasten kanssa ovien eteen! Kyllä ennen vanhaan lapset hoidettiin oli niitä sitten kuinka monta tahansa!!

Kyyneleet nousi jo silmiin ja ajattelin etten enää ikinä kehtaa lupaa käyttää, vaan selviydyn kaikesta niinkuin tähänkin asti. En jaksa tätä enää yhtään. Kävelin autooni ja katsoin että lapset olivat vöissä edelleen että päästään lähtemään äkkiä pois. Huomasin että luvan omistanut tapaus oli löytänyt tällä välin jostain purkan ja onnistunut pyörittämään siitä seitin naamaansa. Nenän kohdilta purkkaseitti jatkui nätisti kietoutuen pitkin hiuksia niin, että koko lapsi näytti aivan muumiolta. Turvaistuinta myöden.

Lähdin peruuttamaan ja käänsin jo auton pois, kunnes tajusin että luvan toisella puolella on luvan haltijasta erittäin edustava kuva, hiukset ovat pystyssä ja nenässä on punainen verestävä kohta. Selitin lapselle että ottaa luvan käteensä ja pistää sen ikkunaan kiinni niin että mukava pappa autollaan näkee sen myös, kun äiti ajaa siihen viereen, näytetään papalle että lupa todellakin on sinun.


Kuva Dmitri Popov.

Ajoin miehen vierelle, avasin ikkunani ja kehoitin katsomaan kun lapsellani on näytettävää. Poika teki työtä käskettyä ja lätkäisi luvan lasiin ja oman naamansa painoi vierelle myös, purkka tarttui ikkunaan. Poika oli niin oma itsensä, hyväntahtoinen hölmö. Hän innostui vielä heiluttelemaan ja sätki tuolissaan kuin mikäkin elohiiri. Tokaisin papalle että tiesitkös, kaikki vammat ei näy ulospäin eikä lupaan tarvita pyörätuolia tai huonoa liikkuvuutta?!

Pappa tuijotti minua kauhistuneena ja alkoi pahoittelemaan, toivotti kovasti jaksamista takana olevan tapauksen johdosta ja pyyteli anteeksi. Siinä vaiheessa suutuin, suutuin todella. Nousin autosta ja huutamalla kysyin että mitä tuli juuri sanottua!? Takana olevan tapauksen johdosta!? Pappa kangerteli puheissaan ja toisti sanaa anteeksi taukoamatta.

Menin takaisin omaan autooni ja kuulin kuinka paikalle sattunut taksikuski tuli sanomaan papalle että asennevamma. Se on sellainen että se todellakin näkyy ja kuuluu ulospäin, mutta siihen ei lupaa voi edes anoa ja tämän jälkeen tyynesti käveli pois. Lähdin itsekin ja kaupan risteyksessä oli niiiiin voittajafiilis. Käytämme lupaa ja invaruutuja jatkossakin, koska meille se on syystä myönnetty!”

Nimim. Kolme sankaria

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 vastausta artikkeliin “Vamma ei aina näy ulospäin…mutta asennevamma näkyy!”

  • Tyttären isi sanoo:

    Tyttäreni on saanut aivovamman vuoksi invaluvan ja joutuu kärsimään aivan samalla tavalla näistä asennevammaisista ihmisistä. ”Paras” kokemus on tältä kesältä, kun vierailimme Tampereen kylpylässä ja koska ulkona olleet invapaikat olivat täynnä hän ajoi auton kylpylän pysäköintihalliin sisällä. Jätti auton hieman vinoittain parkkiruutuun (johtuen muista vammoista, jotta pystyy nousemaan autosta ylös) niin joku ehti jo jättämään hänen tuulilasiinsa piirustuksen miten auto kuuluu ajaa ruutuun.

  • Vanhuus tuo viisautta? sanoo:

    Olen sanaton. Voimia!

  • Silmätikku sanoo:

    Useamman kerran on saanut selittää invapaikan vieressä huitojalle tai perään huutelijalle että kaikki vammat ei näy ulos päin.
    Ja monenkaista selitystä ja yleistystä on tullut kuultua.
    on niitä jotka sanovat kuinka on invaruutuun parkattu ja noin hyvin jalat toimii….
    Nuoret naiset ei jaksa nykyään enää kävellä niin ajetaan invaruutuun.
    kun vastaat että lapsella/nuorella on vamma jos toinenkin niin ei pyydetä edes anteeksi – luikitaan vaan karkuun.

  • Virve sanoo:

    Hieno kirjoitus ja upea ihminen. Just noin, leuka pystyssä eteenpäin….

  • Mari Heimala sanoo:

    Itselläni on myös invamerkki ja vamma, joka ei näy ulospäin. Minua on sätitty toisen ihmisen merkin käyttämisestä, liian hyväkuntoiselta vammaiselta näyttämisestä ja jopa todettu, että voisitteko siirtyä, kun mulla on kyydissä ihan oikeasti vammainen.

    Että näitä asennevammaisia löytyy ihan joka kaupungista.

  • balanssi sanoo:

    Valitettava tapaus.

    Silti munusta on hyvä, että ryhmäpaine kohdistuu väärinpysäköijiin. Kumpa samat mammat ja papat voisivat jurputtaa myös punaisia päin ajaville ja autossaan dataaville.