Parisuhteilla ei aina ole onnellista loppua. Ihmiset satuttavat toisiaan, pettävät ja jättävät. Pitäisikö luovuttaa kokonaan vai jaksaa yrittää, uudelleen ja uudelleen?

Voiko monta kertaa rakkaudessa satutettu uskaltaa yrittää, silloin kun vastoin kaikkia odotuksia viereen sattuukin joku. Joku, joka tuntuu erilaiselta kuin kaikki muut. Sitä miettii tämä kirjoittaja:

”Olen oikeastaan luovuttanut rakkauden suhteen. Jokaiselle ei vain ole sitä onnellista loppua. Jokaiselle pedolle ei ole kaunotarta.

Huonoista suhteista on tullut tavalla tai toisella vakio; niinhän se on aina mennyt. Kysymys on oikeastaan ollut siitä, että mitä osaa minusta seuraavaksi käytetään hyväksi. Jotkut ovat suosineet lompakkoa, jotkut tunteita ja jotkut kroppaa. Mutta jokaiselle on löytynyt jotakin.

Pidän ihmisiä kädenmitan päässä. En halua väenvängällä tulla taas satutetuksi. Olen rakentanut itseni ympärille muurin joka pitää minut turvassa. Iltaisin huidon häiritseviä ajatuksia syrjään kuin ärsyttäviä ötököitä. Vain etsivä löytää, inisee yksin. Et sinä halua koko ikääsi yksin olla, surisee toinen. Rakkaus on sen arvoista, pörrää kolmas. Kerron niille että se ei ole toiminut aiemminkaan. Ja vain idiootti löisi päätään seinään uudestaan ja uudestaan ja olettaisi, että siitä ei seuraisi päänsärkyä. Ei se helppoa ole, eikä kivaa.
Mutta tarpeellista.

Minulla ei ollut mitään aikeita antaa tunteiden viedä. Päinvastoin. Yksin on turvallista olla, koska silloin tiedän että vain ja ainoastaan minä voi pettää minut. Mutta niin vain kävi. Elämään käveli tuntematon joka ei ottanut mukaansa muurinmurtajaa, vaan kunnioitti muurejani. Ja nyt se olen minä joka etsii lekaa. Haluan mennä seinistä läpi, antaa mennä. Olla villi ja vapaa.


Kuva Roman Kraft.

Mutta voiko satuttettu saada suhteen jossa ei satu, rikottu ihmisen joka ei riko?

Olen jäänyt jumiin kyllän ja ein välille. Olen ehkässä. Ehkä nyt voisi olla toisin. Ehkä uskallan olla herkkä ja haavoittuvainen. Ehkä se on sen arvoista. Ehkä särjetyn sydämen
voi vielä liimata kasaan. Ehkä yhdessä on sittenkin parempi kuin yksin.

Tajuan etten tiedä millaista on aito rakkaus. Millainen on terve suhde. Etsin veteen piirrettyä viivaa enkä osaa uida. Kallistun puoleen, sitten toiseen kuin epileptinen vaaka. Vedän lähelle, työnnän sitten pois. En vastaa kun kysytään koska en tiedä itsekään. Loikkaan eteenpäin ja peruutan sitten pikavauhtia. Mietin miten kauan hän jaksaa olla kärsivällinen. Miten kauan minulla on aikaa.

Elämä pyytää minua tekemään uskonloikkaa. Se osoittaa alas pilvenpiirtäjän katolta ja käskee hypätä. Ja vakuuttaa kannattelevansa. Aivoni käskee minun näyttää keskisormea ja kävellä pois. Jokainen täältä itäiseen Intiaan tietää ettei siitä mitään tule.

Sydämeni pyytää kokeilemaan. Uskomaan. Ottamaan sen riskin, että minusta tulee taas lihamureketta. Koska voihan olla että tällä kertaa osaan lentää. Ja jos ei, ehkä lihamureke kuitenkin ravitsee.”

Nimim. Uskaltaa vai ei?

Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “Uskallanko rakastua enää koskaan?”

  • Pieninä palasina sanoo:

    Pitää uskaltaa ja ajatella, että hän on uusi suhde/ihminen, eikä jatkumo edellisiin suhteisiin. Silloin, kun ihminen murretaan palasiksi rakkaudessa, on rohkeaa antaa jollekin toiselle mahdollisuus korjata kaikki palaset yhteen ja siitä voi syntyä uskomattoman vahva side välillenne. Odotan omassa elämässäni korjaajaa, joka kahden ’tuhon’ jälkeen saisi minut eheäksi jälleen.

  • *fenix sanoo:

    Fenix linnun lailla… myrskyissä riepoteltu, loppuun poltettu, nyt vihdoin tuhkasta noussut. Ensimmäiset siiveniskut varovasti haparoiden, mutta päästyään tuulen kannateltavaksi, on täynnä tahtoa ja päättäväisyyttä. Tietämättä minne tuuli johdattaa. Antaen uteliaisuudelle vallan, heittäytyen avoimena sen vietäväksi. Onnellisena ja helpottuneena siitä, että on päässyt myötätuulen vietäväksi.

    Edelleen epävarmana pelkojen kanssa, mutta muista puhua, täällä ainakin auttaa kun molemmat tietää mitä toinen ajattelee…

  • minävain sanoo:

    Kerro sille toiselle haavoistasi. Hakeudu terapiaan käsittelemään niitä, se on paras itsesuojelukeinosi tässä vaiheessa. Kerro sille toiselle myös se, että hait apua suhdepelkoosi ja voitte yrittää yhdessä.. Jos romahdus käy, sinulla on tukivaijeri koko ajan mukana, se terapia. Ja ellei käy romahdusta, se terapia antaa sinulle niin paljon, että pikkuhiljaa uskallat tosissaan heittäytyä ja nauttia.

    Se, miksi sama ihminen joutuu yhä uudestaan hyväksikäytetyksi, johtuu siitä että hän on joutunut jollain tavalla hyväksikäytetyksi lapsuudessaaan tai nuoruudessaan. Se kierre voi jatkua aikuisuuden suhteissa. Siihen tarvii apua, oikeanlaista terapiaa, että näet miten arvokas olet, missä ovat rajasi, miten sinua voi kohdella ja miten pystyt jo hyvissä ajoin ehkäisemään sen, että sinua taas satutetaan. Lisäksi saat niitä vanhoja huonoja kokemuksia käsiteltyä ja niihin latautuneen energia ulos päästäsi ja kropastasi, jolloin vapautuu uutta, positiivista energiaa, joka antaa elämän voimaa, iloa ja uskallusta luottaa! Olet ansainnut ihanan parisuhteen ja ihanan kumppanin! Rakkautta elämääsi!

  • anonyymi sanoo:

    Uskalla vain! Vanhana, yksinäisenä kadut ,ettet uskaltanut. Jos taas satutetaan, niin se ei satu niin paljon, kun on jo aikaisemmin satutettu. Se on elämää.
    Jos pelkäät, tapaile vaan ja kun aikaa kuluu, niin osaat ratkaista ongelman. Älä kiirehdi.