Vanhemmat ja appivanhemmat puuttuvat elämään liikaa. Se on aika yleinen valituksen aihe monilla kolmi-nelikymppisillä perheellisillä.

Varsinkin parisuhdeasiohin puuttumista pidetään tunkeiluna. Parisuhdekriisit ja erot eivät ole isovanhempien ja appivanhempien asia millään tavalla, ajattelee moni.

Toisaalta moni saattaa eron jälkeen miettiä, olisiko siitä ollut apua, että jos perheellä olisi ollut enemmän tukea vanhemmalta sukupolvelta? Olisiko silloin ollut enemmän voimia jaksaa vaikean ajan läpi, ja olisiko vanhemmilla ja appivanhemmilla ollut tarjota perspektiiviä omaan tilanteeseen? Ehkä, tai sitten ei.

Yksilökeskeisyyttä korostavassa kulttuurissamme ajatellaan, että oma elämä, oma perhe ja omat ongelmat pitää hoitaa yksin. Rajoja vedetään tiukastikin, eikä apua uskalleta tai haluta pyytää. Jos taas apua saa pyytämättä, siitä saatetaan loukkaantua ja sitä pitää tuppautumisena.

Mutta mitä ajattelee isovanhempi ja anoppi? Sitä puolta ei usein kuulla, eikä edes ajatella.

Tässä Avaudu tästä -lomakkeen kautta tullussa kirjoituksessa äiti ja anoppi kertoo, että hän on huolesta aivan sairas, kun lapsen perheessä on parisuhdekriisi:

”Huoli ei lopu kun lapset kasvavat aikuisiksi.

Huolet muuttavat muotoaan, ja aikuisen äitinä ei enään ”pääse” vaikuttamaan lapsen tilanteeseen ja päätöksiin.

Sydäntä riepoo nähdä lapsen parisuhteen kriisit, perheen lapsi huolestuttaa, hajoaako perhe ja jos, miten käy lapsenlapsen… Ja miten käy oman lapsen, masentuuko hän, viekö alkoholi, toteutuuko vanhemmuus enää? Miten miniä pärjää, miten kaikkien käy?!


Kuva Marissa Price, ylin kuva Karim Manjra.

On raastavaa katsoa tilannetta sivusta kun ei voi tehdä mitään. Huoli kyykyttää, täyttää pään ja mielen. Miten paljon asiaan voi puuttua, ja ovatko omat neuvot sen viisaampia, kun itse olen samassa iässä tehnyt liki samat virheet?

Miten lapsen mieli kestää…kysymyksiä, huolta. Ja kuitenkin kyse on jo aikuisista ihmisistä.”

Nimim. Äitiyden vaikeus

Olisitko sinä toivonut apua ja tukea omalta perheeltäsi tai puolisosi perheeltä silloin, kun kävit läpi parisuhdekriisiä tai eroa? Saitko apua pyytämällä tai pyytämättä? Vai puututtiinko asioihinne vaikka et sitä toivonut? Miltä sinusta on tuntunut katsoa lapsesi tai sisaruksesi parisuhdekriisiä ja eroa? KERRO KOMMENTEISSA!

P.S. Lue myös: Kuuluuko avioero appivanhemmille? ja Ehkä olen itsekäs, mutta kaveripariskunnan ero oli shokki.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

7 vastausta artikkeliin “Sydämeni särkyy, kun lapseni on eroamassa”

  • Pahis.. sanoo:

    Olen eroamassa ja tuntuu että kaikille läheisilleni tämä on suuri shokki, kriisi ja muutenkin aivan kauhea juttu. Äitini on ottanut asian raskaimmin, joka rankaisee minua nyt pitämällä minuun etäisyyttä. Tuntuu että moni miettii itseään eikä minua, kaikki vaan tietävät parhaiten mikä minulle on oikein. Olen erittäin pahoillani, että olen aiheuttanut erollani surua teille! Olen erittäin onneton sen takia! Mutta muuten… uskallan tunnustaa, että voin paljon paremmin kuin viimeiset pari vuotta liitossani..

  • Siniruusu sanoo:

    Itsestäni olisi hyvä puuttua. Olen itse kriisissä ja kysynyt omilta vanhemmilta neuvoa mitä teen. Anopin kanssa ole myös puhunut. Saanut rakentavaa palautetta ja ovat tukenani. Toisaalta tuntuu itselrä pahalta että miehen puolella ei tunnu olevan kukaan, mutta itse aiheutettu. Mutta itse olen tykännyt kun puututtu. Ehkä tämä kriisi voitetaan, vaikken kyl täysin rinnoin usko 🙄

  • Esikoistytär sanoo:

    Oman äitini kaikki kolme lasta (itseni mukaanlukien) ovat aikuisiässä eronneet, kaikilla lapsilla on myös omia lapsia. Voin vain kuvitella äitini huolta, kun hän on meidän kaikkien tilannetta vuoron perään läheltä seurannut. Äitini on viisas, ihan tavallinen nainen (itsekin isästämme aikanaan eronnut). Kaikista parhain tuki häneltä on ollut se, että hän on sanonut että on tässä lähellä, aina valmis kuuntelemaan- jos ei paljon muuta ole voinut tehdäkään. Toki on tehnyt paljon- auttanut lastenlasten kanssa. Ei ole lähtenyt syyllistämään tai syyttämään ketään osapuolia, vaan ymmärtänyt että tilanteet ovat usein tosi hankalia, eivätkä mustavalkoisia. On osannut sanoittaa myös omaa huoltaan (toki me lapset ymmärrämme että hän on meistä lapsistaan tavallaan huolissaan hautaan saakka), mutta antanut silti meille vastuun tilanteistamme kannettavaksi. Minä olen kokenut sen välittämiseksi. Hän ei ole koskaan myöskään syyllistänyt minua omista elämänvalinnoistani, vaikka kaikenlaista on tullut esikoistyttärenä kokeiltua. Äiti on vieläkin se, kenelle voin soittaa mistä asiasta tai huolesta vaan, niin varma olen hänen tuestaan. Ole tukena, se on ehkä paras neuvoni ja jaksamista sinulle❤️, asiat yleensä järjestyvät parhain päin.

  • Lyttyyn lyöty sanoo:

    Oma äiti exän puolella, minua paheksuen. Exän vanhemmat löivät kiilaa väliin lähes koko suhteen ajan. Minua haukuttiin lapsille, exää manipuloitiin kääntymään omaa puolisoa vastaan. Elämä oli helvettiä. Lapset hokivat isovanhempien sanomisia kun mantraa, ei minua tarvitse kuunnella jne. Kun tilanne lopulta rauhoittui, oli myöhäistä. Exä seisoi vanhempien puolella. En jaksanut enään kannatella suhdetta. Lähdin…

  • Hilppa sanoo:

    Minun vanhempani hylkäsivät minut eron myötä ja asettuivat ex-puolisoni puolelle. En ole misaään tekemisissä vanhempieni kanssa. Lapset tapaavat isovanhempia silloin kun ovat ex-puolisollani. Sillä hetkellä kun olisin eniten tarvinnut vanhempieni tukea, en sitä heiltä saanut. Suru ja pettymys ovat järkyttävän suuret.

  • Oliko ero minun vai äitini sanoo:

    Oma äitini syytti minua erosta lapseni isän kanssa. Hän koki asian niin, että toimin itsekkäästi, kun erosin. Syitä eroon hän ei halunnut kuulla, koska toimin ylimielisesti. Välit äitiini eivät ole palanneet ennalleen ja se surettaa. Ero oli raskas ja olisin tarvinnut oman äitini tukea eniten. Eron aikoisin tein päätöksen, että aion olla oman tyttäreni tukena aina, perhe tulee aina ensin. Toivon, että jonain päivänä myös oma äitini ymmärtää sen, vaikka anteeksipyyntöä en tule koskaan häneltä saamaan.

  • Palikka sanoo:

    Itse erosin unelmamiehestä: tienasi hyvin, antoi vapaata, huomioi, hoisi lapsia. En edes tiedä varsinaista eron syytä. En vain ollut siinä suhteessa onnellinen. Eron jälkeen ystävät huomasivat muutoksen: vapauduin.

    Erossa äitini haukkui minut ja asettui tukemaan exääni. Välimme katkesivat kokonaan. Vaikka nyt vuosia myöhemmin välit ovat palautuneet, tulevat ne tuskin koskaan ennalleen. En enää osaa luottaa äitiini.