Somekuvien takana on kaltaisiani äitejä, joita perhe ei huomioi mitenkään
Huono Äiti sai avautumisen:
”Kerran vuodessa musta suru pyyhkii yli hirmumyrsky tavoin. Sydän repeää… ei voi mitään… äitienpäivä. Ei, en ole lapseton, sain kauan toivomani perheen ja lapsia, viimeisimmän synnytykseen meinasin kuolla. Joskus näinä päivinä mietin, miten isä olisi lasten kanssa pärjännyt, jos olisin menehtynyt… Kerran vuodessa itken salaa vessassa pettymystäni, lähinnä itseeni ja vääriin valintoihini elämässäni.
Aiemmin, kun lapset olivat pienempiä, he halusivat muistaa äitiä äitienpäivänä, mies ei koskaan halunnut viedä heitä lahjaostoksille. Ruokakaupasta sain kimpun kukkia ja ehkä hyvällä tuurilla halvimman suklaalevyn, ei huomiota, ei kiitoksia, ei mitään…ohjelmaan kuuluu ihan normaalit kotityöt sekä kevään pihatöitä, haravointia, ei todellakaan juhlimista.
Nyt kun lapset ovat jo teinejä, meillä äitienpäivä on päivä muiden joukossa. Olen laittanut aina perheen etusijalle, huolehdin että lapsilla on kaikkea tarvittavaa, rakkautta ja huolenpitoa. Isänpäivää juhlitaan kakkuineen ja pihviaterioineen ja isä huomioiden. Itse en saa mitään, ei edes halausta tai onnittelua. No saattaa se onnentoivotus tulla, kun päivä on tarpeeksi pitkällä ja yhtäkkiä hoksataan, että sehän onkin äitienpäivä.
Olenko katkera? Olen…. itselleni, etten pystynyt parempaan, että olen antanut tämän tunnekylmyyden tapahtua omassa perheessäni, että olen sietänyt ja hyväksynyt sen liian pitkään, että tein väärän valinnan lasteni isästä, siitä etten osaa olla kiitollinen tästä annetusta perhe-elämästä. Ja kyllä, olen ilmaissut puolisolleni pettymykseni monta kertaa sanoittaen mille minusta tuntuu ja kertonut toiveestani, että lapset saisivat huomioida äitinsä kerran vuodessa, jolloin isä voisi ottaa heidät mukaansa vaikka vaan siihen lähikauppaan ostamaan ne kukat… on asioita, jotka eivät koskaan muutu…
Äidit, toivon teille jokaiselle arvoistanne äitienpäivää, jossa teistä jokainen kokee tulevansa nähdyksi ja arvostetuksi Halusin avautua tästä asiasta, sillä tiedän, että kauniiden somepäivitysten takana on myös surua. Ja kyllä altistan itseni vielä somepilkalle tämän kirjoituksen myötä, toivon kuitenkin että sinä lukija asetut hetkeksi minun asemaani… tänään on äitienpäivä ja kirjoitan tätä yksin kotona, itkien ja katsellen nuukahtaneita ruusuja maljakossa, jotka eilen ruokakaupan kassista minulle kaivettiin ja jätettiin pöydälle, maljakkoon laitettavaksi, sanaakaan sanomatta…”
Nimimerkki Näkymätön äiti
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 87 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tänäaamuna sain kahvin sänkyyn ja ihanan pistaasipullan 🙏
Kynttilät oli sytytetty ja yksi ruusu komeili eilisen muistona ( seurakunnan äitienpäiväjuhlasta) ❤️
Suosikkiohjelma ( Summit Suomi) pyörii ruudulla ja tunnin päästä lähden Mindfullness- metsätapahtumaan, saunaan sen jälkeen🙏
Ehkä yks parhaimmista äitienpäivistä ikinä, toivottavasti 🙏
Ihanaa Äitienpäivää Sinullekkin 🙏❤️🫶
T. Kuningatarkohtelua itselleen antamaan opetteleva äiti
P.s kaikki edellä mainittu omatoimisesti itselle tehty ❤️
Olin hämmästynyt tästä artikkelista, aivan kuin minun tarinani, sana sanasta! On hieman lohduttavaa, että on kohtalo tovereita!
Hei sinä Äiti❣️
Hyvää äitienpäivää☀️ Samaistun kaikkeen mitä ajattelet ja mitä kirjoitat🙏 ja monesti oon miettiny, et olenko yksin asian äärellä, joten kiitos, kun avauduit!! Mut hei, hyvin me vedetään🙌 Uskotaan itseemme edelleen ja napataan aina ne pienimmätkin onnenjyvät ja painetaan ne sydämiimme❤️
Ihanaa, aurinkoista ja lempeää kevään jatkoa sinulle❣️
S kirjoitti alla: ”Lapsista 2 asuu vielä kotonakin vaikka ovat täysi-ikäisiä. Pesen ja viikkaan pyykit, teen ruuan, huolehdin astiat, siivoan, vien roskat ja huolehdin merkkipäivistä, huolehdin kaikkien hyvinvoinnista ja mielenterveydestä. Paitsi omastani.”
Lakkaa tekemästä karhunpalvelusta lapsille ja pistä heidät osallistumaan. Lapset ei osaa arvostaa kaikkea sitä, mitä äidit tekevät, elleivät osallistu sen tekemiseen itse.
Mulla 18v ja 13v lapset ja molemmat on tehnyt kotitöitä ihan pienestä lähtien, vastuu lisääntynyt ja nyt kun molemmat teini-ikäisiä, niin molemmat tekevät ainakin kerran viikossa ruoan, ihan sama vaikka olisi pussinuudeleita, mutta heidän vastuullaan tehdä riittävästi koko perheelle. He korjaavat jälkiään päivittäin, pesevät kumpikin omat pyykinsä, vaihtavat lakanat omista sängyistä ja oman huoneen siivous on ollut täysin omalla vastuulla 10v lähtien. En osallistu yhtään elleivät pyydä apua ja silloinkin täsmälleen osoitettuun tehtävään.
Imuroivat ja moppaavat yhteisiä tiloja, pesevät vessaa, siivoavat suihkun jälkeensä ja noukkivat hiusmytyt lattiakaivosta.
Nämä on ihan perusjuttuja, joita lasten on mun mielestä pakko oppia ja erityisesti 18v jos halajaa itsekseen asumaan niin ymmärtää mitä kaikkea se vaatii eikä asiat taikaiskusta tapahdu.
Ei tää itsekseen tapahtunut, vaatinut systemaattista työtä joka ikinen viikko ja muistuttelua, silmien pyöritystä ja asennetta, sisarusten välistä kinaa kumpi tekee mitä mutta pakko on ollut tehdä, koska kieltäydyn olemasta se, joka tekee kaiken.
Ja se alkaa kantaa hedelmää. Mä tuun töistä kotiin niin että toinen on jo tekemässä ruokaa. Toinen tekee kauppalista mitä kaapista puuttuu. Tulen kaupasta niin lapset tulee vastaan ja kantaa ostokset keittiöön ja purkaa ne paikalleen. Pyykkikorit ei tursua eikä mulle kukaan kiukuttelee kun lempipaits on pesussa. Vessanpöntössä ei ole vauhtiraitoja eikä roskis ikinä tursua yli vaan molemmat osaa ottaa sen itse ja käydä heittämässä ulos ilman sanomista kun se tulee täyteen. Biojäte on se, mitä vältellään, mut sekin on menossa jakeluun.
Sitä niittää mitä kylvää. Nykyäitiydessä uhrautuminen ja se, ettei lapsilta saisi vaatia mitään, on minusta huono suunta. Mun 18v on valittanut että ne ollaan tiukkoja vanhempia, mutta nyt täysi-ikäisenä arvostaa sitä, että hänellä on taitoja ja elämänhallinta, mitä osalta kavereista puuttuu täysin.
Täällä heräsin aamulla kun 7.30 kännissä örisevä mies tuli nukkkmaan. Työpaikan juhlat takana… Sain osakseni vain kiroilua kun yritin muistuttaa CPAP laitteen käytöstä ja saisin sen avulla itsekin nukuttua vielä hetken lisää, ilman kuorsausta… En saanut. Siirryin lapseni sänkyyn hetkeksi nukkumaan.
Kello on kohta kaksi, mies nukkuu edelleen. Olen itse siivonnut, pessyt pyykkiä, tiskannut, istuttanut kukat…
Lapsi vielä niin pieni, että olisi tarvinnut isää avuksi huomioidakseen minua jotenkin…
Ja joka vuosi sama toistuu.,, Isänpäivänä kyllä on hommattu lahja, syödään hyvin, lauletaan.
Ehkäpä en parempaa ansaitse..
Kuinka paljon meitä näin viettäviä äitejä onkaan. Itse olen itkuni itkenyt ja lähden aina maalle, koska kotona odottaessani neljän seinän sisällä pettymys on vielä suurempi. Avioero oli vaikea ja isä on tehnyt omalla kasvatuksellaan tehtävänsä, ettei äitiä tarvitse arvostaa.
Tutun kuuloista. Vasta vuosi äitiyttä takana, toinen äitienpäivä. Katan kahvit itse, vietän tytön kanssa kivan hetken ja käyn lenkillä häntä vaunuilla työntäen. En anna itsekkään miehen joka ei toivottanut mitää ja tiuski jopa pelkästä kahvin keitosta ja lähti kesken kakun syönnin suihkuun, pilata päivääni.
Päivä on minun juhlani siitä että olen äiti ihanimmalle lapselle ikinä. Viis siitä mitä mies tekee niin olen kummiskin lapseni äiti. Vietimme ihanaa aikaa metsälenkillä aamusta jo. Samaan aikaan varmaan muut olivat kotonaan palveltavina, nauttivat ehkä hetkestä omaa aikaa. Olisi se ihan kiva kuitenkin saada pieni tauko arjen rutiineista edes. Tai edes aito onnen toivotus iloisella ilmeellä. -väsyneenä äitienpäivää taaperon kanssa viettänyt ja kotihommia tehden (pakolliset pakko hoitaa)
Jos ei muisteta äitienpäivänä, ei sitten muisteta isänpäivänä. Ostat kaupasta jauhelihapihvin ja laitat pöytään. Lämmittää sitten itse mikrossa. Voi hoitaa isot lapset loput muistamiset. Ei sun tarvitse. Ja seuraavan äitienpäivän vietät kuten itse haluat 😊 Nyt sulla on koko vuosi aikaa suunnitella itse erinomainen äitienpäivä ensi vuodeksi. 😊
Olipa hyvä ja totuudenmukainen teksti ♥️ Somemaailma on kovin kiillotettu, usein kaukana arjen haasteista.
Me, jotka elämme siellä oikeassa maailmassa, kohtaamme usein juuri artikkelin kaltaista käytöstä ja tunneskaala on sitä myöten valtaisa.
Suosittelen että ensi vuonna lähdet vaikka kylpylään viikonlopuksi, hemmottelet itseäsi ja menet valmiiseen pöytään. Ilmoitat että on äitienpäivä ja vain sinua varten. Saattaa avata silmiä kotona tai sitten ei. Tai sanot miehellesi että haluaisit jotain hemmottelua hänen puolesta. Joillekin miehille pitää välillä vääntää asiat rautalangasta, ei mitään vihjailuja.
Ja varmaan iso osa some-äitienpäivistä on tehty miehelle avaimet käteen-periaatteella.
Äidithän ne juhlat yleensä puuhaa.
Tärkeintä minusta kuitenkin on se että ukko ja tenavat on terveitä ja olemassa.
Mitä äitienpäivä merkitsee kenellekin. Minulle äitienpäivä on se päivä, kun nautin äitiydestä. Se päivä, kun on ihana nauttia yhdessä aamupalaa tai tehdä yhdessä kivoja asioita. En oleta lapsen tätä järjestävän, vaan suunnittelen jotain pientä kivaa yhdessä tekemistä teinin kanssa. Syödään jotain mistä molemmat tykkää. Nähdään kummityttöä äitinsä kanssa. Eilen muistin omaa äitiä ja mummia.
Jos jotain haluaa, niin se on tehtävä itse. Tarkoitan sitä, että turha odottaa jonkun muun, edes sen puolison, kasvattavan lapset arvostamaan sinua äitinä ja huomioimaan sinut merkkipäivänä. Jos haluat että niin tapahtuu, niin vuodesta toiseen kerrot lapsille suoraan sen, mitä heiltä odotat etkö oleta että he sen jostain tietää sanomattakin.
Mun mies on ravintola-alalla, joten on lähes aina äitienpäivän (ja isänpäivän) töissä. Kun lapset oli pieniä, käytiin mun äidillä äitienpäivänä, ja soitettiin miehen äidille (asuu ulkomailla). Nyt teini-ikäisten kanssa ei enää käydä joka vuosi, koska heillä on harrastuksia, mutta huolehdin siitä, että soittavat isoäideilleen merkkipäivinä.
Olen lapsille sanonut, että paras äitienpäivälahja on halaus, äitienpäivätoivotus ja se, että haluavat viettää aikaa yhdessä. Ei sen tarvitse olla koko päivää eikä mitään ihmeellistä, mutta ajatus on tärkein. Joten lapset ei ikinä suunnittele yökyläilyä tai muuta kavereiden kesken menoa äitienpäivänä tai muina merkkipäivinä vaan ovat kotona, ellei harrastus osu just siihen päivään ja jos osuu niin etteivät ehdi viettämään paljon aikaa, niin silloin yleensä puhuvat siitä. Meillä merkkipäivät ei ole ”yllätyksiä” vaan niistä puhutaan viikko pari etukäteen että sellainen on tulossa ja tehdäänkö suunnitelmia vai päätetäänkö sinä päivänä mitä tehdään.
Mieheltä saan aina onnittelut. Joskus kukkia, joskus lahjan, mutta ei mitenkään säännöllisesti.
Vierastan sitä ajatusta, että pitäisi ”kostaa” muistamattomuus olla juhlimatta isänpäivänä. Itse tykkään muistaa merkkipäivänä ihan muistamisen ilosta, vähintään sillä onnittelulla. Lahjojen ostamista vierastan ellei ole jotain tiettyä ideaa, joten joskus saa lahjoja, joskus ei.
Elämä ei ole nallekarkkien jakamista, jossa pitää laskea että molemmat tekee samanverran kaikkia asioita. Ihmiset ei myöskään arvosta samoja asioita, joten jos odottaa toiselta jotain, niin niistä kannattaa puhua suoraan ja syvällisesti niin että toinen ymmärtää miksi se on sinulle tärkeää.
Jos taas tuntuu että toinen vai ottaa etkä saa mitään milloinkaan vastineeksi, niin suhteessa on muitakin ongelmia kuin merkkipäivät. Eikä tämä koske vain parisuhdetta vaan myös suhdetta lapsiin. Ei edes lapset voi vaan yksipuolisesti ottaa antamatta mitään takaisin. Silloin heistä kasvatetaan itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita.
Mitäpä jos kerrankin antaisit samalla mitalla takaisin, jätä ensi vuonna isäinpäivänä pihvit paistamatta ja esim. seuraavan vuoden äitienpäivälle varaat itsellesi jotain hemmottuelua. Miniloma lasten kanssa, hotelliyö itsellesi tai risteily perheelle.
Muista että olet arvokas äitiydessäsi, vaikka perhe ei sitä tällä hetkellä huomaisikaan.
Nyt onneksi jo ex-mieheni totesi äitienpäivänä usein, että en ole hänen äitinsä. Kerran antoi mulle 20€ ja sanoi, että käy ostamassa itsellesi joku kukka. Lapset muistaa mua kyllä äitienpäivänä edes halauksella, usein muullakin, riippuu paljon lapsesta, yhdelle on luontaisempaa kuin toiselle. Olen yrittänyt heille opettaa, että ihmisiä huomioidaan merkkipäivinä, haluavathan hekin että heitä muistetaan synttäreinä. Tämä ei ole munkaan suosikkipäivä, liikaa huonoja muistoja.
Yhtenäkään äitienpäivänä ei mies ole toivottanut hyvää äitienpäivää. Jos haluan jotain äitienpäiväksi laitan/ostan itse. Työpaikalta valitsen haluamani kukan, kaupasta haluamani kakun ja ruoat. Kukapa ne muukaan laittaa, kun minä. Lapset tekee koulussa kortit, ovat erityislapsia, niin eivät oikein ymmärrä tätä äitienpäivän tärkeyttä minulle. Eipä se olekaan tärkeä minulle, ainakaan enää. Kaikki tämä on latistanut juhlan tunnun ja ilon juhlia koko halvatun päivää. Ainoa, joka yleensä onnotelee minua kyseisenä päivänä on salikaverini. Myös joulu ja syntymäpäivä menee miehen puolelta samoilla linjoilla. Tietää kyllä 19v yhdessäolon jälkeen syntymäpäiväni, niin onnittelee minua päivää ennen tai päivä jälkeen. Joululahjasta ei tietoakaan ja sit itse uhriutuu, jos ei saa minulta joululahjaa. Sama hänen syntymäpäivänään.