Huono Äiti sai avautumisen:

”Kerran vuodessa musta suru pyyhkii yli hirmumyrsky tavoin. Sydän repeää… ei voi mitään… äitienpäivä. Ei, en ole lapseton, sain kauan toivomani perheen ja lapsia, viimeisimmän synnytykseen meinasin kuolla. Joskus näinä päivinä mietin, miten isä olisi lasten kanssa pärjännyt, jos olisin menehtynyt… Kerran vuodessa itken salaa vessassa pettymystäni, lähinnä itseeni ja vääriin valintoihini elämässäni.

Aiemmin, kun lapset olivat pienempiä, he halusivat muistaa äitiä äitienpäivänä, mies ei koskaan halunnut viedä heitä lahjaostoksille. Ruokakaupasta sain kimpun kukkia ja ehkä hyvällä tuurilla halvimman suklaalevyn, ei huomiota, ei kiitoksia, ei mitään…ohjelmaan kuuluu ihan normaalit kotityöt sekä kevään pihatöitä, haravointia, ei todellakaan juhlimista.

Nyt kun lapset ovat jo teinejä, meillä äitienpäivä on päivä muiden joukossa. Olen laittanut aina perheen etusijalle, huolehdin että lapsilla on kaikkea tarvittavaa, rakkautta ja huolenpitoa. Isänpäivää juhlitaan kakkuineen ja pihviaterioineen ja isä huomioiden. Itse en saa mitään, ei edes halausta tai onnittelua. No saattaa se onnentoivotus tulla, kun päivä on tarpeeksi pitkällä ja yhtäkkiä hoksataan, että sehän onkin äitienpäivä.

Olenko katkera? Olen…. itselleni, etten pystynyt parempaan, että olen antanut tämän tunnekylmyyden tapahtua omassa perheessäni, että olen sietänyt ja hyväksynyt sen liian pitkään, että tein väärän valinnan lasteni isästä, siitä etten osaa olla kiitollinen tästä annetusta perhe-elämästä. Ja kyllä, olen ilmaissut puolisolleni pettymykseni monta kertaa sanoittaen mille minusta tuntuu ja kertonut toiveestani, että lapset saisivat huomioida äitinsä kerran vuodessa, jolloin isä voisi ottaa heidät mukaansa vaikka vaan siihen lähikauppaan ostamaan ne kukat… on asioita, jotka eivät koskaan muutu…

Äidit, toivon teille jokaiselle arvoistanne äitienpäivää, jossa teistä jokainen kokee tulevansa nähdyksi ja arvostetuksi   Halusin avautua tästä asiasta, sillä tiedän, että kauniiden somepäivitysten takana on myös surua. Ja kyllä altistan itseni vielä somepilkalle tämän kirjoituksen myötä, toivon kuitenkin että sinä lukija asetut hetkeksi minun asemaani… tänään on äitienpäivä ja kirjoitan tätä yksin kotona, itkien ja katsellen nuukahtaneita ruusuja maljakossa, jotka eilen ruokakaupan kassista minulle kaivettiin ja jätettiin pöydälle, maljakkoon laitettavaksi, sanaakaan sanomatta…”

Nimimerkki Näkymätön äiti

Nyt lähdetään Korkeasaareen!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 61 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

61 vastausta artikkeliin “Somekuvien takana on kaltaisiani äitejä, joita perhe ei huomioi mitenkään”

  • Nimetön sanoo:

    Melkein sama, jos luultaisi että sokea rupeaa näkemään, kun vaan kiltisti odotamme.

  • Nimetön sanoo:

    Usein huonossa suhteessa elävä nainen ei lähde, vaan odottaa turhaan muutosta, jota ei tule.

    Opetetaan tyttärillemme, että kannattaa tutustua tulevaan puolisoon ja varsinkin tämän vanhempiin ja sukuun hyvin.

    Sieltä selviää, millaista yhteiselämä tulee olemaan. Vaaran merkit kannattaa opetella tunnistamaan. Muuten joudumme sukupolvesta toiseen lukemaan valitusvirsiä asiasta, jolle ei mitään ole enää tehtävissä, paitsi ero.

  • Nimetön sanoo:

    Mitäs jos alkaisit elämään itsellesi? Älä odota enää mitään heiltä, joilta et oikein ole saanut tähänkään asti. Voit pikkuhiljaa ottaa askelia toiseen suuntaan ja räväyttää sitten kunnolla kun lapset ovat täysi-ikäisiä. Ero, uusi mies ehkä, uudet kuviot, harrastukset. Alat tehdä mitä haluat.

  • Epäonnistunut äiti sanoo:

    Tiedän tuon tunteen niin hyvin. Mieheni ei opastanut lapsiani pieninä huomioimaan minua äitienpäivänä. Totesi etten ole hänen äitinsä, en tietenkään mutta olisi hän voinut opettaa lapsilleni äidin muistamista. Päiväkodissa ja koulussa lapset askartelivat kortit mutta kotona en voinut juhlistaa äitienpäivää kuten en nimi- enkä syntymäpäiviä koskaan. Isänpäivät, mieheni nimi- ja syntymäpäivät piti huomioida ja juhlia. Lohdutin siis valehtelin itselleni etten kaipaa huomiota. Voi miten kaipasinkaan. Kolme viimeisintä äitienpäivää olen viettänyt yksin tippa silmässä. Lapseni ovat muistaneet tekstiviestillä, siinä kaikki.

  • Rikkinäinen äiti sanoo:

    Jään aina anopin varjoon äitienpäivänä. Edellisestä liitosta olevien lasteni kanssa en ole saanut viettää äitienpäivää kuopuksen syntymän jälkeen. Jos ehdotan kotona räjähtää. Oma äitini on kuollut joten miehen sanoma ”Älä huoli ei mene montaa vuotta, kun minulla ei ole äitiä.” iski lujaa. Minä tiedän miltä se tuntuu, menettää äiti yhtäkkiä.
    Eilen oli syntymäpäiväni…en saanut valita omaa lahjaani. Täytin pyöreitä ja appivamhempani mieheni kanssa päättivät lahjan joka ei edes ollut minulle…muilta on kysytty ja lahjat ovat arvokkaita, minun toiveeni olisi ollut paljon halvempi ja juuri minunlaiseni. Jouduin saamani lahjan takia jättämään juhlat väliin. Miksikö? Koska saamani lahja tarvitsi lisärahoitusta viikon muiden nautintoihin ja minun jatkuvaan yksinäisyyteeni vain eri puitteissa. Hymyilen…vaikka sisällä kärsin. Itken salaa. Miksi? Olen äiti. Pitää olla vahva? Eikö äitikin saa olla särkyvä ja Mielensäpahoittaja? Äidin tehtävä on olla taemppaaja, kaiken korjaaja, rikkinäisen teini sydänten, miehen työstressien, koulutehtävien, kaiken rikkinäisen. Minäkin olen rikki eikä kukaan korjaa minua…en edes minä itse myönnän sen…koska en osaa…kaiken muun osaan mutta en itseäni.

  • Marjaana sanoo:

    Miksi elättä miehen kanssa joka kohtelee teitä arvottomasti? Ja samalla opettaa lapsillekin ettei äidillä oo arvoa, vaan on itsestäänselvä työkone. Miksi?????? Ja sitten kärsitte arvokkaat vuotenne tuollaisesta?

    • Tähän jo tottunut sanoo:

      Marjaanalle
      Kyllä minua arvostetaan ja kaikessa autetaan, halusin vain tuoda julki että ei kai se tuo onnea jos pari kertaa vuodessa lahjotaan ja muutoin ollaan pässejä. Minusta on mukavanpaa että eletään toisiamme kunnioittaen joka päivä ,yhdessä jaetaan ilot ja surut toinen toisiamme auttaen, eikä vain joskus.

  • Tähän jo tottunut sanoo:

    Mieheni ei ole koskaan huomioinut minua,ei jouluna eikä äitienpäivänä. Ei opettanut lasta että ilahduteenpa äitiä äitienpäivänä. Sen ajan kun nyt jo aikuinen lapseni oli avoliitossa , niin hänen puolisonsa opasti äidin muistamiseen. Kun liitto loppui ei äitiäkään tarvi muistaa kuin jouluna kukka, eihän siihen lapsena opetettu. Mutta mieheni on ollut hyvä isä ja puoliso , on sitä koko vuoden joka päivä, koska hänen sanoillaan, äitienpäivä on joka päivä. Joskus mielessä välähtää , olisi oikein kiva kun joskus yllätettäisiin ihan lahjalla. Olenko katkera, en. Minua kohdellaan hyvin aina, ei vain joskus.

  • Itkupilli sanoo:

    Itku tuli äitienpäivänä täälläkin. Itse sai aamupalan laittaa ja yksin syödä, siivoilla, pyykkätä, käyttää lapsi lääkärissä. Mies nukkui tyytyväisenä puoleen päivään ja totesi ”oho tulipa nukuttua…”
    Lapset 10v ja 12v eivät edes muistaneet koko äitienpäivää. Miehen mielestä koulun olisi kyllä pitänyt muistuttaa lapsia?!? Siis koulun !
    Ja todellakin toivon että edes kerran vuodessa kiitettäisiin siitä kaikesta mitä perheen eteen yksin teen. Isänpäivät ja lasten synttärit muistan ja hoidan. Mutta mun synttäreitä/äitienpäivää ei kukaan huomioi.
    Ja todellakin olen kertonut ja vääntänyt rautalangasta vuosia, että kaipaisin huomiota edes joskus.

  • Tuntematon ystävä sanoo:

    Tämä vuodatus oli pitänyt kertoa lapsille ja miehelle. Vihdoinkin. Elämä on yllätyksiä täynnä. Rohkeutta, voimia ja rakkautta sinulle.