”Monissa teksteissä täällä todetaan, että toisen lapsia ei koskaan voi rakastaa kuten omiaan. Minusta tämä on väärä tieto. Menimme naimisiin 12 vuotta sitten, jolloin minulla oli 7-vuotias ja miehelläni 9- ja 11-vuotiaat lapset. Kun kerroimme perustavamme (uus)perheen, useimmat tutut näyttivät siltä, kuin olisin kertonut, että meidän olohuoneessa räjähti vetypommi.

Kaikki lapset ovat aina olleet tosi paljon meillä, omani käytännössä kokonaan 13-vuotiaasta ja mieheni lapset myös hyvin paljon. Olemme myös kantaneet kaikista lapsista pääasiallisen taloudellisen vastuun alusta saakka. Kummankin ex-puolisot ovat ”hyötyneet” avokätisyydestämme. Emme ole koskaan erotelleet lapsia sun ja mun lapsiksi. Kaikki ovat saaneet harrastaa, mitä ovat halunnnet, olemme matkustaneet lasten kanssa ympäri maailmaa, kaikki on autettu opiskeluissa ja omassa elämässä alkuun. Meillä on toki ollut taloudellinen mahdollisuus tähän, emme ole joutuneet laskemaan rahoja tällä tai muulla elämänalueella.

Mutta ehkä tärkeintä, päätimme heti alussa, että kumpikin meistä on toiselleen kokonaispaketti ja avaamme sydämemme täysin kaikille lapsille. Kaikki lapset ovat aina olleet meillä hyvin ison osan ajasta. Mieheni lapset ovat minulle äärimmäsen rakkaita, mieheni on omalle lapselleni oikeastaan ainoa isä. Kaikille teille, jotka kelaatte voiko toisen lasta rakastaa, vastaan: kyllä voi! Ei elämä ole ollut kolmen murrosikäisen kanssa aina helppoa. Mutta jos sitoudut puolisoon, jolla on lapsia, voit sitoutua myös hänen lapsiinsa. Rakkaus on myös päätös. En ole katunut hetkeäkään, että lähdin uusperheeseen, en ole katkera mistään, en vihaa ex-puolisoita. Rakastan miestäni ja kaikkia lapsiamme. Koen olevani kolme lapsen äiti.”

Nimim. Ei niin ilkeä äitipuoli

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Artikkelikuva Kevin Delvecchio.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

13 vastausta artikkeliin “Rakkaus uusperheessä on päätös, ei sattuma”

  • Valitsin rakastaa sanoo:

    Täällä kans yks joka rakastaa puolison lapsia! Itsellä ei omia ole, mutta miehen lapset on meidän lapsia, omaa äitiä tietenkään unohtamatta. Yksi joka alkuun asui äidillä kuulemma vihasi minua alkuun. Äiti puhui paljon pahaa ja lapsi käyttäytyi huonosti. Valitettavasti itselläkin pinna paloi toisinaan, meillä kun on eri säännöt kun toisessa kodissa, joita lapsi ei hyväksynyt alkuun. Sitkeästi kuiten tein töitä näyttääkseni että välitän, vaikkei se aina helppoa ollut. Nyt asuu meillä ja välit on hyvät. Muihin lapsiin on ollut alusta asti hyvät välit ja syvenevät koko ajan. Meillä ei oo sun rajoja ja mun rahoja kun on kyse lapsista. Jos itsellä on rahaa enemmän kun lapsi tarvii uusia vaatteita tai palkkaa kotitöistä niin tottakai minä kustannan ne. Meillä me ollaan perhe ja äidin luona lapsilla on toinen perhe. Rakastuin mieheen ja koska lapset on tärkeintä hänelle valitsin myös lapset, valitsin olla heille turvallinen aikuinen, valitsin olla äitipuoli, valitsin rakastaa heitä ja huolehtia heistä.

  • Nimetön sanoo:

    No tämä asia riippuu varmaankin monesta seikasta, eikä aina ole kovin helppoa. Toiset ihmiset myös pystyvät rakastamaan muiden lapsia, toiset ei. Itse kuulun jälkimmäiseen ja tajuttuani tämän en lähtenyt nuoruuden jälkeen enää uusperhekuvioon. Ei vaan sovi minulle mitenkään. Nyt meillä on ydinperhe, kummallakaan ei ole siis muita lapsia. Ja olen 100 % varma, että jos jostain syystä erottais tai jäisin vaikka leskeksi, niin mitään äijää ei tänne nurkkiin tule pyörimään ja mieheni ajattelee myös ihan samoin omalla kohdallaan.

  • Sama täällä sanoo:

    Hienoa lukea positiivisiakin kokemuksia. Meillä myös yhteiselo on aina sujunut yllättävän rauhaisesti tuntuu kun vertailee muihin. Ainoastaan minä ja exä riitelemme. Meidän lapsilla ja molempien puolisoilla ei ole osaa tai arpaa meidän sopassa joten kaikki ovat saaneet rauhassa rakastaa lapsia ja vaikka en exää siedäkkään niin koen hänet ja hänen puolisonsa perheenäni ja lasten hyvinvoinninkin nimeen toivon heille vaan hyvää sekä autan aina tarpeen tullen.

  • Ylimääräinen bonusäiti sanoo:

    Yritin aluksi pitää uusperheen myötämpuolisoni lapsia kuin omina. Mutta hyvin pian tuli selväksi että biologinen äiti tekee kaikkensa haukkumiseen minua ja kertomaan lapsille että olen isän uusi huora. Lapsille ajatus iskostui tehokkaasti ja nykyään olen se ylimääräinen henkilö talossa ja minua sekä minun lapsiani väheksytään, kaivetaan kaikki viat ja ollaan puhumatta ja ilmoitetaan että meidän kanssa ei asioita haluta tehdä.
    Minulle huolenpito ja toisen lasten rakastaminen vaatii vastavuoroisuutta tai edes asiallista käytöstä. En sellaista saa nyt, enkä enää edes haaveile siitä että minulla olisi hyvä suhde näihin bonuslapsiin, koska koe että en voi yksin tätä suhdetta luoda jos lasten vastustus on niin suuri.

    • Bonusäiti sanoo:

      Samaa mieltä vastavuoroisuudesta. Itse en pysty enää parempaan kuin sietämään yhdessä elämistä – miehen lapsi on jo täysi-ikäinen. Olisin toivonut mieheltäni osallistumista yhteisten pelisääntöjen ja suhteen (lapseen) muodostamiseen. Ei lapsi ymmärrä, että häneltäkin vaaditaan jotain hyvän vuorovaikutuksen syntymisen eteen. Yksin päätöstä ei voi tehdä. Puhukaa ihmiset toiveista ajoissa, nyt on myöhäistä.

      • Myöskin bonusäiti sanoo:

        Samaa mieltä. On helppoa tehdä yhdestä, yleensä äitipuolesta, syntipukki. Aivan sama miten huonosti lapsi/nuori olisi itse käyttäytynyt. Meilläkin ihan järkkyjä tilanteita, mutta taito on sekin, että voi aina syyttää muita.

  • Myrmy sanoo:

    Mutta valitettavasti joskus se rakkaus ei vain riitä onnen takeeksi, jos ulkopuolelta tulee tarpeeksi turbulenssia. Rakkaus on yliarvostettua uusperheissä. Tärkeämpää on kunnioitus.

    • Bonusäiti sanoo:

      Samaa mieltä kanssasi. Kunnioitus, hyvät tavat ja yhteiset pelisäännöt tarvitaan. Rakkaus on iso vaatimus. Pelkään, että usein saavuttamaton paine.

    • Nimetön sanoo:

      Todella hyvin sanottu, olen kanssasi samaa mieltä. Olen vierestä seurannut muutamaa onnellista uusioperhettä ja aika moni asia on sattunut kohdilleen, että kuvio toimii. Itselleni ei samaa ole siunaantunut ja se tekee erityisen kipeää.

  • Uusperheellinen sanoo:

    Koen, että uusperheessä ei ole semmoista ”perherauhaa” kuin ydinperheessä. Jos sattuu hankala ex, joka lyö koko ajan kapulaa rattaisiin niin ei voi olla vaikuttamatta. Jos ei aikuisiin niin lapsiin ainakin.

  • Pilvi sanoo:

    Kyllä voi. Itse olen läheisempi ex mieheni lapsien, oman lapseni sisarpuolien kanssa kuin isä itse. Lapsia ja rakkautta mahtuu maailmaan.

  • Äippä x 8 sanoo:

    Vain rakastavan ihmisen ympärille voi muodotua perhe ❤