”Kuusivuotias poikani on ehtinyt tehdä työtään päiväkodissa ja eskarissa nyt jo noin viisi vuotta. Se on pienen tyypin elämässä todella pitkä aika. Vanhempien elämässä aika taas on mennyt eteenpäin aivan järkyttävää vauhtia. Pojastani tulee ekaluokkalainen ensi syksynä mikä on aivan hurjaa, pelottavaa ja ihmeellistä.

Muistan varsin elävästi hänen ensimmäisen päiväkotipäivänsä. Sinne hän jäi jäätyneelle pihalle seisomaan kirkkaan keltaisessa haalarissaan kädet sojottaen.
Mahtoiko poika syödä päiväkodissa yhtään mitään? Hän oli kovin arka maistamaan juuri mitään. Myös ruoan koostumus aiheutti aika ajoin oksennusrefleksin. Hiljalleen yksi tosi kiva päiväkodin täti sai hänet maistamaan eri makuja aina vähän kerrallaan. Myös vaipat jäivät pois ja potalla käynnin kautta hän oppi vessakäynnin salat.

Parhaimmat leikit päiväkodissa olivat usein auto, -eläin -ja hyvispahisleikit.
Suuria haasteita ja sydänsuruja aiheuttivat melko usein se, että juuri se paras kaveri leikkikin sen kolmannen tyypin kanssa eikä hänen. Kolmen kimppa oli käytännössä mahdoton ajatus ja näin aina joku oli leikistä ulkopuolella.

Vaikka kaikki näytti sujuvan vanhempien silmin oikein hyvin niin silti päiväkodin opettajalta alkoi tulla huolestunutta palautetta hyvin säännöllisesti. Vaikutti siltä, että poikani kehitys olisi ikäisistään paljonkin jäljessä. Näin opettaja päätteli siis mm. siitä, että poikani leikki lähes ainoastaan mieleisiään leikkejä, eikä osoittanut mitään kiinnostusta piirtämistä yms askartelua kohtaan. Todettiin jopa, että hän leikkii väärin. Miten lapsi voi leikkiä väärin? Lisäksi hän juoksi päkiöillä, joka ei enää kuulunut isolle pojalle.

Opettaja pelkäsi, että poikani ei tule mitenkään selviämään eskarista hengissä. Johtuen motoristen taitojen puutteesta ja totaalisesta kiinnostuksen puutteesta askartelua kohtaan. Ääneen ihmeteltiin myöskin sitä ettei lapseni halunnut mennä setien eikä tätien syliin halattavaksi. Hän väläytti jopa jäämistä päiväkotiin vielä vuodeksi. Varmasti kauan alalla ollut opettaja oli huolessaan tosissaan ja halusi auttaa poikaani mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mikäli kaikki lävähtäisi naamalle ekan luokan alkaessa olisi poikani todella suuressa pulassa.

Saimme vaimoni kanssa pojastamme runsaasti palautetta lähes päivittäin ja palaute oli melkein yksinomaan kielteistä. Jossain vaiheessa tuli vahva tunne siitä, että en halua viedä poikaani sinne kaikkien arvosteltavaksi. Hän oli kuin tikku näiden hoitajien silmissä. Sentään parilta muulta hoitajalta sain hyvää ja rakentavaakin palautetta. Tämän lisäksi olivat tietenkin erilliset kehityskeskustelut, jotka olivat myöskin kunnon tylytystä.

Alkoi käyminen psykologeilla ja terapeuteilla. Kävi ilmi,että pojallani on kielellistä ja motorista viivästymää ikäisiinsä nähden. Hänellä todettiin myös aistiyliherkkyys, jossa lapsi reagoi normaalia huomattavasti herkemmin ääniin, makuihin, valoon ja vaikkapa kosketukseen. Nyt siitä oli asiantuntijoiden lausunnot mustaa valkoisella. Enää päiväkodin hoitajien ei tarvitsisi ottaa poikaani maalitauluksi vaan yrittää auttaa häntä diagnoosien mukaisesti. Viimeinen päiväkotikevät menikin sitten niin, että ymmärrystä alkoi vihdoin löytyä jopa liikutukseen asti.

Eskarissa poikani otettiin avosylin vastaan. Ensimmäisessä tutustumispalaverissa opettaja tiedusteli millainen poikani on, mistä hän on kiinnostunut, mikä aiheuttaa ahdistusta jne. Opettaja kertoi, että hänet tullaan huomioimaan niin hyvin kuin mahdollista. Eskarissa poikaani on auttanut myöskin erityisopettaja.
Syksy meni tutustuessa uuteen paikkaan, uusiin opettajiin, uusiin kavereihin ja uusiin eskaritehtäviin. Poikani oli vielä hieman jumissa kaikesta. Opettaja väläytti jopa eskarin käymistä uudelleen.

Nyt eletään eskarin viimeisiä viikkoja. Asiat ovat hyvin. Pojallani on mukavasti hyviä ystäviä. Leikit ovat monipuolistuneet. Piirtäminen ja kirjainten opettelu sujuvat. Kysymyksiä satelee aivan kaikesta koko ajan. Motoriset taidot ovat kehittyneet räjähtävän nopeasti, potkulaudalla mennään eikä meinata! Rohkeus aivan kaiken tekemiseen on lisääntynyt huimasti.

Eskarin viimeisen kehityspalaverin ollessa pelkkää suitsutusta ja poikani saadessa vielä pienryhmäpaikan ekalle luokalle – ei voi kuin hymyillä. Taisi jopa liikutuksen kyyneliä tirahtaa palautetta kuunnellessa.

Vaikka päiväkodissa lähestyttiin poikani haasteita varsin kärkevästi niin onneksi lähestyttiin. Tiesin koko ajan ettei lapsessani ole mitään vikaa ja että lapset kehittyvät eri tahtiin. Aika monta kertaa teki silti mieli vain huutaa hoitajille suoraa huutoa.
Poikani ei olisi välttämättä kuitenkaan ehtinyt kehittyä kaikissa jutuissa riittävän nopeasti ellei asioihin olisi puututtu ajoissa.”

Nimim. Huono isä

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

4 vastausta artikkeliin “Palautetta päiväkodista ja eskarista kannattaa kuunnella”

  • Lastenhoitaja sanoo:

    Hyvä että asioihin on puututtu aikaisessa vaiheessa. Mutta asia joka ”särähti korvaan” on se että jatkuvasti vain negatiivistä palautetta. Itse alalla olevana niin tiedän että ei aina voi/saa antaa vain negatiivist palautetta, enkä edes viitsis/kehtaisi joka päivä antaa vain negatiivist palautetta. Ei ole kiva itselle, vanhemmille eikä lapselle. Aina pitää löytyä myös jitakin positiivist sanomista päivästä, näin meitä on ohjeistettu.
    Mutta onneksi on saanut lapsi tarvittavan tuen ja että menee hyvin <3

  • Vihainen sanoo:

    Mutta miten työntekijöiden asenne vaikutti lapsen kehitykseen? Ei tee kenellekään hyvää, jos huomataan vain puutteet ja kehityskohteet! Viisi vuotta kuunnellen negatiivista palautetta murskaa lapsen ja vanhemman.

  • Del sanoo:

    ”Tiesin koko ajan ettei lapsessani ole mitään vikaa ja että lapset kehittyvät eri tahtiin.”

    Ymmärräthän kirjoittaja, että esim. aistiyliherkkyys ei ole ns. normaalia? Käytännössä päiväkodin henkilöstö toi esiin, vaikkakin hänen mielestään negatiivisella tavalla sen, että lapsi tarvitsee erityistä tukea, jota nyt muukin kirjoitus hyvin kuvaa, pienryhmäopetusta myöten.