Onko sinun synnytyksesi käynnistetty? – Jaa kokemuksesi kanssamme!
“Minulla oli synnytyksestä hyvin tarkka suunnitelma. Synnytys hoidettaisiin luomuna, ilman mitään lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Kipu selätettäisiin joogalla, ja vauva tulee ulos sille varatussa aikataulussa, siististi ja vaivattomasti. Mutta, kuten usein käy parhaiten laadittujen suunnitelmien kanssa, myös minun synnytyssuunnitelmani lensi roskikseen. Opinpahan ainakin että synnytys nyt on yksi niistä asioista, joita on ihan turha aikatauluttaa.
Kun laskettu aika tuli ja meni, yliaikaa kolme viikkoa, ja vauvalla ei ollut mitään kiirettä ulos, lääkäri teki päätöksen synnytyksen käynnistämisestä. Ja onneksi teki, sillä jos olisin pitänyt kiinni luomusynnytysideologiastani kynsin hampain, olisi lapselle voinut käydä huonosti.”
Suomessa käynnistettyjen synnytysten osuus on lisääntynyt viimeisen 20 vuoden aikana. Nykyään vähän yli 30 % synnytyksistä käynnistetään. Se tarkoittaa, että teistäkin, hyvät lukijamme, noin joka kolmas, eli useampi kymmenen tuhatta Huonon Äidin seuraajaa, on kokenut synnytyksen käynnistämisen. Synnytyksen käynnistäminen on siis tavallisuutensa vuoksi synnäreillä jo arkea, mutta synnyttävälle äidille se on todennäköisesti ensimmäinen ja ainutlaatuinen kerta.
Kuva Sharon McCutcheon.
Kun synnytyksistä käynnistettyjä on nykyään jo kolmasosa, herää kysymys: puhutaanko synnytyksen käynnistämisestä tarpeeksi? Saavatko tulevat äidit tarpeeksi tietoa käynnistämisestä ja sen eri menetelmistä? Huono Äiti haluaa selvittää tätä ja tarvitsee sinun apuasi! Onko sinun synnytyksesi käynnistetty? Jaa kokemuksesi meidän kanssamme kommenteissa alla. Erityisesti haluaisimme tietää:
- Miten synnytys käynnistettiin? Käytettiinkö mekaanista ballonkimenetelmää, lääkkeitä, tai molempia? Jos synnytys käynnistettiin lääkkeillä, mitä lääkettä käytettiin?
- Millainen fiilis synnytyksestä jäi?
- Oliko sinun mahdollista lähteä käynnistyksen jälkeen kotiin odottamaan synnytystä? Olisitko halunnut mahdollisuuden?
- Saitko omasta mielestäsi riittävästi tietoa käynnistämisestä ja eri vaihtoehdoista?
- Tekisitkö kaiken uudelleen?
Kuva Christian Bowen.
Yleisimmät käynnistyksen syyt ovat yliaikainen raskaus tai lähestyvä yliaikainen raskaus ja lapsivedenmeno ilman spontaanien supistusten alkamista. Käynnistysmenetelmä riippuu kohdunsuun kypsyydestä ja raskauden kokonaistilanteesta. ”Mikäli kohdunsuu ei ole vielä kypsynyt, aloitetaan kohdunsuun kypsyttäminen joko lääkkeettömillä tai lääkkeellisillä menetelmillä. Jos kohdunsuu on jo käynnistyksen alkaessa riittävän kypsä, voidaan synnytys käynnistää joko sikiökalvojen puhkaisulla tai suonensisäisellä oksitosiinilääkityksellä”, kerrotaan Tampereen yliopiston sivustolla synnytyksen käynnistämisestä.
“Niin paljon puhutaan siitä, että pitäisi vaan luomuna synnyttää, mutta ei se aina reaalielämässä mene niin. Kolme viikkoa yliaikaisena raskauteen tulee omat riskinsä, ja tärkein asia on kuitenkin se, että lapsi saadaan ulos terveenä.
Minun synnytykseni yritettiin ensin käynnistää mekaanisesti, sisäkautta kopeloimalla*, mutta kun se ei tuottanut toivottua tulosta, siirryttiin tipan kautta annosteltuun oksitosiiniin. Kipu iski kovaa ja rytinällä, oksitosiini käynnisti supistukset kiivaina ja ilman taukoja. Koska kokemus oli hyvin kivulias, pyysin, ja onneksi sain, hetikohta epiduraalipuudutuksen. Synnytys kesti kokonaisuutena noin puoli vuorokautta, josta ponnistusvaihe 2,5 tuntia.
Synnytyksestä jäi pelottava muisto. En saanut tarpeeksi tietoa käynnistämisestä, ja kaikki tapahtui kovin nopeasti. Olin kipushokissa.”
Kuva Ava Sol.
*Yleisin lääkkeetön käynnistystapa on ballonkimenetelmä. Tays:n tietopaketti kertoo menetelmästä näin: “Käynnistysmenetelmä on turvallinen ja laajalti käytössä. Siinä kohdunkaulakanavaan viedään sisätutkimuksen yhteydessä katetri, jonka päässä oleva ballonki täytetään nesteellä. Ballonki asettuu kohdun sisään lapsivesikalvojen ja kohdun seinämän väliin kypsyttämään kohdunsuuta sekä mekaanisesti että välittäjäaineiden tuotantoa edistämällä. Näin kohdunkaula alkaa lyhentyä ja avautua, ja myös supistustoiminta voi alkaa spontaanisti.”
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 56 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Olin kolmikymppinen ykköstyypin diabeetikko ja mahdollisen makrosomian vuoksi synnytystä lähdettiin käynnistämään ennen laskettua aikaa. Syntyessään lapsi oli 3160g eli sen suhteen ei olisi ollut kiirettä. Kolmena päivänä pillereillä, vain hirveät kivut ja ei kypsymisestä tai kohdunsuun aukeamisesta tietoakaan. Sitten kolmena päivänä suoneen keinotekoisilla supistuksilla. Lääkäri halusi pitää sokerit koko ajan neljässä, enkä saanut syödä, jos leikataan. Olin ihan loppu. Lapsivedet meni siinä jossain vaiheessa ja se oli vihreää. Kuudennen päivän iltana ei synnytys ollut vieläkään edennyt, kohdunsuu ei vaan auennut. Päädyttiin sektioon, kun lapsen sydänäänet heikkenivät. Oli melkoinen kokemus ja kuin märkä rätti sen jälkeen. Ei ohjattu lypsämään maitoa etukäteen tai mitään muutakaan. Sain kymmenen vuotta myöhemmin toisen lapsen suunnitellulla sektiolla ja olin itse monissa asioissa viisaampi. Sen voi sanoa menneen putkeet, eikä lisätraumoja jäänyt. Mutta sektioarven käsittely ja jälkihoito, liikunta, niihin ei saa ohjausta. Se olisi tarpeen.
Yliaikais kontrolliin mentiin viikko lasketun ajan jälkeen, lääkäri ilmoitti että nyt käynnistetään koska lapsi on yli viisi kiloinen. Ballonkalla käynnistettiin, seuraavana yönä tipahti pois, seuraavana aamuna saliin, kalvot puhkastiin, mutta mitään ei tapahtunut, supistuslääkkeitä ja ilokaasua annettiin. Supistuslääkityksen aloituksesta 12h myöhemmin kokeiltiin lopettaa ja supistukset pysähty samantein, joten niitä jatkettiin toiset 12h. Kalvojen puhkasusta, vesien tulemisesta ja supistuslääkkeen aloittamisesta 24h myöhemmin tuli ilmoitus että nyt leikataan, ei tule itsekseen. Melkein viisi kiloinen neiti ja olin tyytyväinen leikkausratkaisuun, niin iso tyttö oli ettei ollut tilaa tulla omin avuin. Leikkaava lääkärikimmn yllättyi ja joutui leikkaushaavaa isontamaan kesken kaiken 😅
Ei ollut suunnitelmia, ei mitään puhettakaan käynnistämisestä tai vaihtoehdoista aikaisemmin. Hauskinta mielestäni oli, että itse olin yliaikaiskontrollista tulossa kotiin eikä oteta mitään mukaan, mies otti synnytyskassit jne mukaan varmuuden vuoksi, onneksi otti 😊
Minulla haluttiin käynnistää synnytys viikolla 38 korkean verensokerin takia, kun pelättiin lapsen kasvavan liian isoksi. Mentiin sovittuna aikana sairaalaan, saatiin perhehuone, jossa pari päivää sain suun kautta kohdunkaulankypsytyslääkettä. Mitään ei tapahtunut ja yritettiin laittamalla lääke suoraan kohdunkaulaan, ei auttanut. Kolmantena päivänä mentiin synnytyssaliin 24/7h tarkkailuun, kun lapsen liikkeet näkyi huonosti. Leikkauksen mahdollisuuden vuoksi sain vain kevyttä nestemäistä ruokaa muutaman kerran vuorokaudessa.
Synnytyssalissa kokeilivat aamulla puhkaista kalvot, kun mitään siihen mennessä ei juurikaan ollut tapahtunut. Tästä meni n. 10 min ja supistukset alkoivat. Otin epiduraalin heti, kun kovinmat supistukset alkoivat. Epiduraali ei toiminut täysin minulla, leikkaussalissa joutuivat laittamaan spinaalin. 5h päästä juuri kellon lyömällä vuoronvaihdon aikaan alkoi ponnistus ja ensisynnyttäjänä meni 11 min saada lapsi ulos. Joutuvat tekemään lisäleikkauksen (en ikinä muista sitä e:llä alkavaa sanaa) jonka tunsin puudutuksesta huolimatta, jotta pää mahtui ulos ja se tehtiin tilanteen mukaan. Minulla ei ollut mitään kirjattuna synnytyssuunnitelmassa, sanoin vain suullisesti kätilöille, että haluan välttää keisarileikkauksen. Synnytyksestä tuli toisen asteen repeämät ja vietin leikkaussalissa kuorsaten seuraavat 4h, kun lapsi vietiin suoraan tehohoitoon, kun ei hengittänyt kunnolla syntyessään. Lapsi syntyi 3 aikaan iltapäivällä ja ekan kerran sain hänet syliin 11 jälkeen illalla. Taysin hoitohenkilökunta oli mahtavaa, neuvoivat joka käänteessä eikä missään kohtaa ollut sellainen olo, ettei meistä välitettäisi.
Kolmekäynnistettyä synnytystä tipalla aloitettuna (&useampi spontaanisti käynnistynyt).
Jäi hyvät kokemukset. Jokainen edennyt nopeasti eli synnytykset kestäneet kokonaisuudessaan reilut pari tuntia (kohdunsuu kypsynyt ja kanava lähes hävinnyt jo varhaisessa vaiheessa raskaudessa). Ilokaasu ja lääkkeettömät menetelmät ovat riittäneet kivunlievitykseksi, kalvojen puhkaisun jälkeen on enää sitten hetki mennyt syntymään.
Synnytysten jälkeen vointi ollut hyvä, vauva virkeä ja olen itse kävellyt osastolle. Siis ei yhtään huonoa kokemusta näistä.
Ensimmäinen raskaus käynnistettiin. Vauvan hidastunutta kasvua seurattiin lopussa erityisen tarkasti ja johtuen tästä raskautta ei haluttu jatkaa kovin pitkään lasketun ajan jälkeen. Olin saanut ajan käynnistykseen, mutta juuri ennen sitä menikin hieman lapsivettä ja minut pyydettiin heti sairaalaan. Varmaankin johtuen tästä lapsen kasvun hidastumisesta. Mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ei ollut, mutta minut otettiin silti osastolle. Matka sairaalaan oli sen verran pitkä, että ei haluttu päästää kotiinkaan. Sain seuraavana päivänä lääkkeellisen käynnistyksen. Synnytys eteni tuskallisen hitaasti ja olisin halunnut vain kotiin. En saanut kahteen yöhön nukuttua ja lopulta kun pääsin saliin olin vain tosi väsynyt. Kovia kipuja ei tarvinnut onneksi kärsiä koska ehdin kokeilla kaikki mahdolliset kivunlievitykset ja lopulta epiduraali vei kivut kokonaan. Kovin helpoksi ei tätä synnytystä kuitenkaan voi kutsua. Melkein jälkimmäisen raskauden täysin luomuna tapahtunut synnytys oli helpompi, vaikka en ehtinyt saada mitään kivunlievitystä. Se oli kuitenkin parissa tunnissa ohi koko homma veraus tämä parin päivän maraton-synnytys.
Kahdesta raskaudesta jälkimmäinen käynnistettiin kolme viikkoa etuajassa korkeiden sappiarvojen vuoksi ballonkilla. En päässyt arvojen ja pitemmän matkan vuoksi kotiin, vaan vaeltelin kätilöopiston käytäviä. Jonkinajan päästä iskettiin käteen oksitosiini ja kalvot puhki. Molemmilla kerroilla olen kokenut, että ylimääräinen oksitosiini on tehnyt poltoista sietämättömän kivuliaiksi ja tarvitsin epiduraalin molemmilla kerroilla avautumisen ajaksi. Itse synnytykset sujuivat molemmilla kerroilla ripeästi ja ilman ongelmia eikä varsinaista pelkoa jäänyt. Vain inho extra-oksitosiinia kohtaan..
Kuudesta synnytyksestä neljä käynnistetty. Yksi raskausmyrkytyksen takia, yksi hepatoosin, ja kaksi syöksytäsynnytysten takia. Kaikki on aloitettu ballongilla, olen myös saanut mennä kotiin välissä, asumme onneksi lähellä sairaalaa. Ballonki tullut aina alle viidessä tunnissa pois. Sitten oksitosiinia ja kalvojen puhkaisu. Kaikki on mennyt hyvin, mitä nyt osa niin nopeita etten haluamiani kivunlievityksiä ehtinyt saamaan. Sain riittävästi tietoa käynnistyksestä, ja koin oloni turvalliseksi kokoajan. Ja mikä tärkeintä, sain synnyttää sairaalassa terveet lapset! Tekisin kyllä uudelleen!
On käynnistetty. Ekan kohdalla vedet meni mutta supistukset eivät alkaneet. Tippaa sain mutta lopulta kiireellinen sektio. Toisen kohdalla yliaikainen. Sain jotain tabletteja. Ei alkanut tapahtua ja olin lähdössä kotiin kun vedet meni. Siitä alkoi myös omia supistuksia mutta sain myös tippaa koska omat olivat kehnoja. Ei ole mitään huonoa sanottavaa.
En tiedä siis miltä omat supistukset tuntuu. Kipuihin sai lääkettä ja muutenkin ihan hyvä tulos tuli kun terve lapsi syntyi.
Pitkittynyt synnytys itsessään on valtavan rankkaa ja ottaa voimille. Käynnistys toi toivoa ettö etenee.
2 lasta, joista nuoremman raskausaikana ultrassa löytyi kalvokiinnitteinen napanuora ja kasvu kohdussa oli tästä johtuen hidasta. Lääkäri teki päätöksen, että synnytys käynnistetään heti 38 raskausviikon tultua täyteen, koska kalvokiinnitteinen napanuora hieman lisää kohtukuoleman riskiä. (Tähän aikaan asuimme Belgiassa, en tiedä onko Suomessa sama hoitokäytäntö)
38+1 siis sairaalaan, jossa illalla annettiin kohdunsuulle pehmentävä lääkitys. Yön aikana paikat olivat pehmenneet, joten aamulla lyötiin oksitosiinitippa käteen ja 2 t 15 min päästä poika oli ulkona. Supistukset kävivät niin kivuliaiksi että pyysin epiduraalia, mutta se ei ehtinyt vaikuttaa yhtään ennen kuin oli pakko ponnistaa ja kätilöt hädin tuskin ehtivät ottamaan kopin 🙂
Mikään muu ei kokemuksessa jäänyt harmittamaan kuin se, että vanhan koulun synnytyslääkäri teki mitään kyselemättä episiotomian vaikka vauva oli tulossa kovaa vauhtia ulos (Suomessa taitaa eppari olla jo poikkeus eikä sääntö).
Synnytys käynnistettiin parisen viikkoa lasketun ajan jälkeen lääkkeillä. Tarkemmin sanottuna niillä pillereillä mitkä survotaan sisään vaginaraukkaasi tympiintyneen työntekijän toimesta, jolle tuntuu jollain lailla olevan henkilökohtainen loukkaus se, että lapseni on päättänyt olla tulematta omin neuvoin ulos, miksi muuten ihminen jonka olet tavannut vain hetkeä aiemmin olisi minulle niin epämiellyttävä.
Synnytyksestä jäänyt fiilis oli paska. Kolme päivää koitin pungertaa, koskaan en auennut kolmea senttiä enempää kun koski niin paljon. Ryssivät sekä epiduraalin, että vielä spinaalin jota en edes enää halunnut kun arvasin ettei toimi, halusin sektion. Jonka olin kyllä jo halunnut raskausaikaan, mutta kun olisin kuulema ollut huono äiti jos olisin ottanut suunnitellun sektion, lapsi olisi menettänyt siinä jotain terveyshyötyjä. En edelleenkään tiedä mitä ne hyödyt ois ollu ja oliko se helvetin hätäsektio nyt sitten parempi kuin se suunniteltu olisi ollut?
Ei ollut mahdollista, liikaa yli, liian kaukana kotoa. Oisin vaikka maksanut että olisin saanut mennä kotiin.
En todellakaan saanut, netistä luin kaikki ennakkotietoni.
Jos vaihtoehto olisi etten saa tuota ihanaa lasta, niin tekisin totta kai jos olisi pakko, tekisihän sitä mitä vaan. Mutta ihan paskapuhetta että ne synnytyksen kauhut unohtuu tai että selkäydinpuudutukset ei koske, edelleen toisessa jalassa tunnoton alue kun tökkivät väärään kohtaan. PKKS iso miinus kaikesta, myös siitä että ryssivät mun mahankin, kun laittoivat tasan kolme tikkiä sektiohaavaan. Äärimmäisen huono kokemus.
Kaikille ei pillerikäynnistys sovi ja minä olin yksi heistä.
Minun tyttöni oli perätilassa ja perätilasynnytys oli meillä alkuperäinen suunnitelma,koska lapsonen oli sopivan painoinen ja siro tapaus. Mutta viikot vierivät ja hän ei sitten tehnyt elettäkään että olisi halunnut rueta syntymään.
Noh… päädyttiin pillerilliseen käynnistykseen joita ehdin ottaa laitoksella kaksi tai kolme. Ei tullut supistuksia eikä mitään. MUTTA lääkkeen oton seurauksena sitten tytön sydänääneet tippuivat todella vaarallisen alas ja huone pelmahti täyteen hoitajia koneineen tarkistamaan lapsen tila: lääke lopetettava heti, tarkkaseuranta ja kiireellinensektio heti aamusta. Tarkkailtiin ja tilanne sydänäänissä normalisoitui.
Lääkärin kommentti:jokin siellä ei ole kunnossa, mutta kaikki elintoimimnot ovat vaakaat: ei tarvita siksi ei tähän nyt hätäsektiota.
Voi sitä yötöntä yötä vatsaa silitellen ”…anna kaiken olla kunnossa, anna kaiken olla kunnossa…
Onneksi aamullinen kiireellinensektio sujui hyvin ja meillä on vaille 3v vilkas tyttö.