Onko kiire valinta?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Olen pohtinut erästä asiaa pidemmän aikaa ja toivoisin saavani siihen näkemyksiä. Usein asioita katsoo omasta kuplastaan ja muiden elämäntyylien tai -tilanteiden ymmärtäminen voi siksi olla haastavaa. Mutta ainakin voi yrittää.
Minulla on muutama ihan hyvä kaveri, jonka kanssa olemme tekemisissä lähinnä whatsappin kautta. He laittelevat säännöllisesti viestejä ja joka kerta toteavat, miten olisi niin mukava nähdä, mutta kun on koko ajan niin kiire ja hässäkkää. Olen jo kauan aikaa sitten ymmärtänyt, että näiden kavereiden kanssa sovittu tapaaminen on utopistista. Onneksi minulla on kourallinen hyviä ystäviä, joiden kanssa näemme kerran kuussa ja pikkulapsiarjessa on muutenkin hyvä priorisoida aikaa tärkeimmille ihmissuhteille. Olen ottanut sen asenteen, että kysyn kerran ja jätän sitten pallon tapaamisesta toiselle osapuolelle.
Minua silti mietityttää, että onko kiire nykyisin enemmän valinta kuin olosuhteiden sanelemaa…? Minulla ja näillä ”aina kiireisillä kavereilla” on suunnilleen saman ikäiset lapset ja silti koen, että aikaa myös ystäville, liikunnalle (3-4 krt viikossa) ja ihan sille telkkarinkin tuijottamiselle löytyy. Yhden tutun kanssa olen koettanut saada sovittua kahvihetkeä jo vuoden verran, mutta hänellä on aina ”alkuvuoden kiireet”, ”kevään kiireet”, ”lasten lomakiireet” tai ”syksyn kiireet”. Lisäksi nämä samat ihmiset valittavat, kun ei ole aikaa pitää itsestään huolta tai liikkua ja ihmettelevät, miten hitossa itse ehdin ”vielä kaiken tän härdellin päälle harrastaa jotain”?
Ei ole kauaakaan, kun eräs tuttu valitti, kun ei ehtinyt syksyllä yhtään liikkua ja paino vain nousee. Ehdotin kävelylenkkiä ensi viikolle, mutta hän sanoi, että arkena on niin vähän aikaa iltaisin, ettei silloin ehdi. Kun töistä tulee kotiin viiden aikaan niin sitten pitääkin alkaa ruoan tekoon ja siihen päälle iltatoimet. Olin ällistynyt. Molemmilla on kuitenkin perheessä kaksi osallistuvaa vanhempaa ja jo omatoimiset lapset.
Tottakai ymmärtäisin jos kyseessä olisi pitkät työmatkat, lasten kuskaaminen harrastuksiin, tai vaikkapa vuorotyö. Mutta kaiken järjen mukaan meillä on molemmilla noin 4h aikaa töistä paluun jälkeen. Kaikilla meillä on saman verran tunteja vuorokaudessa, mutta tuntuu, että nykyään monen elämä on vaan paikasta toiseen juoksemista ja sen valittamista, kun ei koskaan ole aikaa mihinkään. Mistä johtuu, että toiset taas saavat ajan riittämään myös itselle tärkeisiin asiohin?”
Nimim. Onko kiire valinta?
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 32 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Itse aina haaveilen, että pääsisin harrastamaan. Liikuntaa harrastan lähinnä omassa olohuoneessa, kylläkin säännöllisesti, että pysyy pää ja kroppa kasassa. Mutta se tunne, kun huikkaat toiselle aikuiselle, että ”heippa mä meen nyt”. Ja asioita tapahtuu ilman minua. Sitä ei ole. Jäin totaaliyh:ksi 2v sitten ja ollut todella kovaa. Nuorin lapsi alle 2v. Vaikka on ystäviä ja näen heitä paljon, mutta se, että todella voisi ajatella, että 4h illassa on paljon. Minulta se menee aika nopeasti näiden vilkkaiden lasten kanssa. Ja toisaalta en lastenhoitoapua arki-iltoihin viitsi pyytää, kun tärkeää, että lapset saavat minun jakamatonta huomiota myös arjen keskellä. Huomaan kyllä levottomuutta, jos se yhteinen aika on puuttunut.
Mutta ymmärrän, että kirjoitus oli varmaan osoitettu juuri ydinperheessä eläville…