Minäkö kiirenarkomaani?

Tiedättekö ne ihmiset, joilla on aina vähän enemmän kiire kuin kaikilla muilla? Ne tyypit joilla on jatkuvasti tuhat rautaa tulessa ja minuutintarkka aikataulu. Niillä on velvollisuuksia vaikka muille jakaa, mutta jotenkin ne onnistuvat hoitamaan ne kaikki – työt, lapset, lemmikit, ikääntyneet vanhemmat, hyötyliikunnan ja viikkosiivouksen. Yöunia ne eivät toisaalta nuku nimeksikään ja lounaansa ne syövät seisaaltaan….

Löytyykö lähipiiristäsi tällainen tyyppi? Vai täsmäävätkö oireet peräti itseesi? Onneksi olkoon, olet kiirenarkomaani.

Nyt seuraa tunnustus: minussa itsessäni on hieman kiirenarkomaanin vikaa. Saan kiireestä hyvät kicksit ja olen kaikkein aikaansaavin silloin kun deadline kolkuttelee ovella. Saatan joskus jopa ihan haalimalla haalia itselleni lisää tekemistä! Kiireisenä tunnen oloni tärkeäksi: katso, minua tarvitaan, minulla on näin paljon puuhaa. Siinä varmaan suurin syy miksi kiireeseen voi jäädä koukkuun – tunne siitä, että omalla työpanoksella on merkitystä. Sillä kuka nämä hommat voisi hoitaa ellen minä?

Ystävänä kiirenarkomaani on tosin hieman raskas, sillä häntä on mahdollista tavata vain hyvin harvoin ja niilläkin kerroilla aika on vähissä. Kun yrität buukata kahvitreffejä tyypillisen kiirenarkkarin kanssa saat selata kalenteriasi vähintään yhtä pitkälle kuin olisit varaamassa aikaa kunnalliseen hammashoitoon. Ensi viikonloppua ei kannata edes ehdottaa, ja oikeastaan koko loppukuun iltapäivät on buukattu, mutta sopisiko sinulle kahvittelu vaikka heinäkuussa? Kiirenarkkarilla on nimittäin silloin kaksi päivää kesälomasta vapaana, juuri siinä sukujuhlien emännöimisen ja Lapin vaelluksen välillä.

Parhaimmillaan kiirenarkomaani on aikaansaava ja tehokas. Usein siinä käy kuitenkin niin että nälkä kasvaa syödessä ja kun kiirekoukku riistäytyy käsistä jälki saattaa olla tuhoisaa. Kiirenarkkari luhistuu tehtävälistojensa alle, uupuu ja ehkä masentuu. Loppuunpalamista seuraava täysstoppi on tälle ihmistyypille pelottavan vierasta, turhauttavaakin. Itse olen käynyt muutaman kerran burnoutin rajamailla. Ei koskaan enää sinne, kiitos!

Täältä siis terveiset narkkarilta toiselle: yritetään opetella delegoimaan, jooko? Velvollisuudet eivät lopu ikinä, mutta ei niitä kaikkia tarvitse ypöyksin hoitaa eikä maailma kaadu vaikka se viikkosiivous joskus jäisikin välistä. Kun hommat kasaantuvat niskaan on hyvä avata suu ja puhua asiasta ennen kuin tapahtuu totaalinen romahdus. Joskus on ihan hyvä olla jouten.

Terkuin Sinkkuäiti

— Huono Äiti

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.