Vanhemmuus ei tosiaan ole aina mitään auvoa. Ällöttävin puoli siinä on se, että vanhempi joutuu jatkuvasti tekemisiin kaikenlaisten eritteiden kanssa.

Se alkaa jo raskaustestistä, kun pitää pissata tikkuun, jatkuu läpi odotusajan neuvolan purkkiin pissimisineen – ja synnyttäessä holahtaa laverille vaikka mitä mistä ei mieluummin puhu. Sen jälkeen itse erittää verta, hikeä, kyyneleitä ja rintamaitoa, ja vauva ihan kaikkea mitä nyt joka päästä voikin tursuta.

Siltä varalta että olet tämän eriteshown jälkeen vielä epävarma, että tulikohan sitä tehtyä lapsia vai ei, niin testaa kuinka moneen kysymykseen vastaat kyllä. Mitä useampi myöntävä vastaus, sitä todennäköisemmin olet pienen lapsen vanhempi:

– Olet pyydystänyt oksennusta ihan mihin tahansa. Kattilaan, muovipussiin, omaan käteesi tai sateenvarjoon raitiovaunussa.

– Olet pyydystänyt käteesi ruokaa, jonka joku muu on sylkenyt suustaan. (Bonuspiste, jos olet myös syönyt sen.)

– Olet pyydystänyt kakkaa kylpyvedestä. Kenties kädelläsi.

– Olet pyydystänyt jotain sinne tippunutta vessanpöntöstä.

– Olet haistanut kakkavaippaa.

– Olet kaivanut räkää jonkun toisen nenästä.

– Olet imaissut suullasi räkää jonkun toisen nenästä.

– Olet pyyhkinyt jotain sottaa/ läikkynyttä asiaa omaan paitaasi.

– Olet pyyhkinyt jonkun naamaa puhtaaksi omalla syljelläsi.

– Olet ottanut kuvan jonkun kakasta.

– Olet syönyt vauvanruokaa ja ainakin maistanut rintamaitoa.

– Olet kuljeksinut ympäriinsä tahraisissa vaatteissa ihan pokkana.

– Olet haistanut jonkun peppua ihan tarkoituksella.

– Olet hörpännyt mukista, jossa lilluu jotain mikä on tullut edellisen juojan suusta.

– Olet purrut jotakin, vaikka viinirypäleitä, pienemmiksi jotakuta varten.

– Olet nuollut asioita puhtaaksi.

– Olet syönyt lattialle tippunutta ja siellä tovin odottanutta ruokaa.

– Kädessäsi on ollut jonkun toisen kakkaa, useastikin vielä.

– Olet ehkä jopa jeesannut kikkareen ulos jonkun pyllystä.

– Olet ”peseytynyt” käyttämällä vauvojen kosteuspyyhkeitä.

Montako sait kasaan? Tuliko täydet 20 pistettä? Jos tuli vähemmän tai et muuten vaan ole ihan varma, tsekkaa vielä nämä merkit, joista tiedät, että olet vanhempi!

Burnout olikin mahdollisuus

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Piitta Peruuta vastaus

15 vastausta artikkeliin “Oletko varmasti vanhempi? Testaa tällä ällötestillä!”

  • Äippä sanoo:

    Suurinosa on tehty.
    Suussa pieniä ruoka lapselle ei tod. ja paskan maistamista en ole kokeillut

  • Nimetön sanoo:

    Toivottavasti kukaan ei enää nykypäivänä tee näitä:
    – Olet pyyhkinyt jonkun naamaa puhtaaksi omalla syljelläsi.
    – Olet purrut jotakin, vaikka viinirypäleitä, pienemmiksi jotakuta varten.
    Luulisi, ettei kukaan järkevä edes harkitse moista. Eikä tietenkään koskaan juo samasta mukista tai käytä samoja ruokailuvälineitä lapsen kanssa.

  • Tyttärien äiti×2 sanoo:

    18/20 kaikkea sitä toisen hyvinvoinnin eteen tekee 😀

  • Hmmm sanoo:

    11 pistettä.

    Ei kannata omalla syljellä alkaa mitään muka ”puhtaaksi” nuolla. Eikä mun suun kautta ei mene yhtään mitään lapsen suuhun enkä todellakaan ala räkää imemään suullani. Ruokaa syön lautaselta. Olen myös lähihoitaja.

    • Että hmmmm vaan itsellesi 😁 sanoo:

      18/20 eli aika ällöä, vaikka olen myös erikoissairaanhoitaja 😂

  • 747 sanoo:

    2 pistettä. Miten te ihmiset oikein elätte?!? Yök. Ja kaikista eniten ällöttää ruoan pieniminen puremalĺa, eikö teillä ole veistä? Lapsi tuskin kiittää tästä(kään) tavasta myöhemmin streptococcus mutans-bakteerin vuoksi hammaslääkärissä ravatessaan. Juu, se on juurikin se kariesta, eli hammasmätää, kansanomaisemmin reikiä, aiheuttava bakteeri joka leviää juurikin aikuisen syljen avulla, kun aikuinen bakteerin kantaja puree lapselle ruokaa valmiiksi tai ”puhdistaa” 🤢 jotain suussaan. Ja koska meidän vanhemmat ovat myös ”puhdistaneet” ja pilkkoneet meille suussaan, on lähes kaikilla meillä se bakteeri.
    Omat pisteet tulivat wc-pöntöstä pyydystämisestä, joskus tippunut jotain ylimääräistä sinne, toinen piste (oman) rintamaidon maistamisesta.

  • Juubajee sanoo:

    17/20, kuvaa en ole kakasta ottanut enkä toisen nenästä ole räkää imaissut enkä ole lattialla kauan ollutta ruokaa syönyt, enkä nuollut puhtaaksi mutta pa*#aa on ollut kädessä paljon eri syistä..

  • Piitta sanoo:

    Täydet pisteet. Viiden lapsen äiti. Keskimmäinen lapsistani teki kaiken lisäksi minusta mummon, joten lähtee uusi kierros uuden sukupolven myötä. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää.

  • Mari sanoo:

    11 ja vain kaksi lasta 😁 vauvan puhdistuspyyhkeet on vieläkin oiva apu meikinpoistoon!

  • Sam sanoo:

    Jep, täydet 20p kolmen lapsen ansiosta!

  • Hoitaja äiti sanoo:

    Onneksi en saanut ihan täysiä, vaikka viiden lapsen äiti olenkin. Enemmän ehkä huvitutti, että moni asioista osuu myös osin kohdilleen työssäni hoitaja 😀

  • Pia sanoo:

    Jos on noi kaikki tehny kahteen eri kertaan 12 vuoden välillä, niin saako tuplana pisteet? 🤣😂🤣