Tällä konstilla sinun on helpompi unohtaa ihminen, jonka haluat unohtaa
Ero pitkäaikaisesta kumppanista on vaikea paikka, vaikka suhde ei olisi ollut lähellekään täydellinen. Ihminen tottuu ajattelemaan ja toimimaan parisuhteen edellyttämällä tavalla.
Uuden tasapainon löytäminen
Parisuhteessa ihmisen sisällä vapautuu hermoston välittäjäaineita, jotka vaikuttavat mielialaan ja tunteisiin. Näitä ovat esimerkiksi ”rakkaushormoni” oksitosiini, mielihyvään ja palkitsemisjärjestelmään yhdistetty dopamiini sekä ilon tunteita säätelevä serotoniini. Eron seurauksena näiden välittäjäaineiden tasapaino järkkyy, sillä niitä ei enää vapaudu samalla tavalla jatkuvalla syötöllä.
Oleellista onkin löytää muita tapoja, joilla edistää näiden aineiden vapautumista. Esimerkiksi ajan viettäminen läheisten ystävien kanssa ja lemmikkien hoivaaminen voivat auttaa tässä. Tervettä aivotoimintaa ja tunne-elämää edistävät myös terveelliset elämäntavat, kuten hyvä ruokavalio, liikunta sekä riittävä uni. Sen sijaan haitallista on jäädä kiinni entisen kumppanin huomion saamiseen tämän välittäjäainelatauksen saamiseksi.
Ratkaisuna 30 päivän ”rakkauspaasto”?
Ei ole lainkaan tavatonta, että ihminen jää eron jälkeen roikkumaan kiinni exäänsä. Hän saattaa soitella tai viestitellä exälleen, stalkata hänen someaan tai jopa perustaa exänsä kanssa seksisuhteen. Erosta pääsee kuitenkin helpoiten yli, kun suhteen lopettaa kertalaakilla. Asiat hoituvat helpommin, kun on tiukka suunnitelma, jota seurata. Siksi esittelemmekin teille 30 päivän ”rakkauspaaston”.
Tähän ohjelmaan kuuluu pidättäytyminen kaikesta exää koskevasta tekemisestä eroa seuraavien 30 päivän ajan. Vältettäviä toimia ovat exän kanssa viestittely, exän somen stalkkaaminen, yhteisten parisuhdekuvien katselu, vanhojen viestien lukeminen ja niin edelleen. Paaston ideana on auttaa heti sinkkuelämän alussa tottumaan uuteen elämäntyyliin ja päästämään irti tavasta etsiä iloa ja onnea tästä toisesta ihmisestä. Paaston aikana olisi tärkeätä keskittyä löytämään ja tekemään muita asioita, jotka tuovat iloa ja hyvää oloa arkeen.
Ei ainoastaan eron jälkeen
Tämä paasto-ohjelma on monikäyttöinen. Eron lisäksi sitä voi hyödyntää esimerkiksi tilanteessa, jossa vakavassa parisuhteessa oleva ihminen ihastuu toiseen. Tällä ohjelmalla voikin laannuttaa tämän ihastuksen ja siirtää keskittymisen takaisin omaan kumppaniinsa, jonka kanssa suhteesta on pitkä historia.
Olipa kyseessä siis ero tai ihastuminen ja sinä tai joku tuttavapiiristäsi, niin laita tämä ohjenuora talteen ja hyödynnä sitä. Kukaan ei halua jäädä ikävään tilanteeseen jumiin ja tämän avulla pääsetkin mitä pikimmiten takaisin oman elämäsi ja olosi johtoasemaan!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Koko elämä 40 vuotta yhden ihmisen kanssa. Vanhanaikainen liitto vai läheisriippuvuussuhde? Vai onko niin, että ”kasvaa yhteen” jollain tavoin. Alkuun oli helpompaa, paljon yhteistä tekemistä ja yhteisiä intressejä. Koko ajan kaipasin sitä ”naivia” tunnetta rakastetuksi tulemisesta. En kai tajunnut, että hänkin yritti parhaansa. Puhumien ei ollut helppoa ja sain ”turpaanikin”. Lopulta hän antoi luvan etsiä uusi kumppani. Kauhea pettymys se hänelle kuitenkin oli. Riitaahan siitä tuli. Itse huomasin, että ei ruoho ollut vihreämpää aidan toisella puolella. Kokemus oli enemmän valaiseva ja niin haaveet rakkaudesta ja hellyydestä jäivät. Hassuinta elämässäni on ollut se, että olen lähtenyt niin suurin unelmin ja toivein elämään etsimään siitä hyvyyttä, rakkautta ja unelmieni toteutumista. Noille hankkeille annoin kaiken elämänvoimani. Siinä se elämä sitten kuluikin. Nyt yritän rakentaa maailmankuvani uudelleen…
Pääsen vihdoin eläkkeelle ja ihmeteltävää eletystä elämästä on paljon. Enää en kysele miksi on ihmissuhdeongelmia, miksi olen ollut onneton ja epätoivoinen…miksi olen omasta mielestäni ollut huono äiti tai huono ihminen? Ajattelen, että tällaista elämä ON, ei yhtään mitään muuta! Enää ei itketä, eikä kiukutakaan. Ei jaksa enää syytellä muita tai etsiä vikoja ihmisistä, mutta sekin aika oli elettävä läpi. Olen vain surullinen niiden ihmisten puolesta, jotka yrittävät löytää maailmasta rakkautta yhtä epätoivoisesti! Tipoittain sitä täällä tarjoillaan ja siihen on tyytyminen. Mitenkäs Mika Waltarin Sinuhe sanoikaan; ”Ei mitään uutta auringon alla”. Kirja onkin aika raadollinen kuvaus ihmiselosta…
Toi on hyvä konsti
Ymmärrän tämän, näin juuri oitäisi tehdä. Mutta kun tulee jätetyksi 38vuoden jälkeen täysin yllättäen ja joutuu lähtemään kodistaan jossa on kasvattanut yhdessä 2 lasta, ei se ole niin helppoa. Itsetunto on nollilla, tuntuu ettei ole minkään arvoinen ja yksinäisyys pelottaa. Yli vuosi on kulunut erosta ja silti olen edelleen rikki ja joka päivä koitan koota itseäni ja mennä eteenpäin. Vaikea ymmärtää että jäi toiseksi ja tuli petetyksi ja jätetyksi ilman mahdollisuutta korjata ja keskustella asioista.
Sally, empatioin, tiedän mistä puhut ja mitä tunnet. Yli 30 vuoden jälkeen ero täälläkin, mies vaihtoi 10v nuorempaan. Mitään ei käsitelty yhdessä, ainoastaan ex haukkui minut ja kehui uuden kumppaninsa. Tämä on ollut ihan kamalaa, aivan hirvittävää. Kolmas osapuoli on niin raskas kokemus, eron voi ottaa muutenkin, jos on tyytymätön. Surua, pettymystä, epätoivoa ja lähes puolen vuoden unettomuus yöt itkien. Erosta on nyt kohta vuosi ja tunteet menevät välillä vieläkin vuoristorataa ja arvottomuuden tunne valtaa. Kyllä etäisyys ja eroviha on saanut parhaiten irrottautumaan, en ole tekemisissä, enkä aio olla pitkiin aikoihin, en kuulla mitään hänestä, näin vain toipuu parhaiten. Uskotaan, että me selvitään ja vielä jonain päivänä näemme itsemme myös arvokkaana.
Koin samanlaisen kohtalon, olin mieheni kanssa 35 vuotta…ihan teinivuosista lähtien. Rakennettiin omapesä ja perustettiin perhe…rakkautta riitti ja mies huomioi minut noin 32 vuotta, sitten hän muuttui radikaalisesti..Hän torjui minut ei hellyyttä ei huomioinut, kokoajan kännykällä ja hymyili enään kun luki kännykkää..työpäivät piteni..yhteiset hetket loppuivat..yhteiset lomat loppuivat..ja kun hän oli reissussa, niin ehdoton soittelu kielletty.. yhdeltä reissulta kun tuli niin hän ilmoitti haluavansa erota..laittoi eropaperit vetämään ja niin me erottiin…eikä kuulemma ollut toista naista!!! Hän muutti pois yhteisestä asunnosta..johonkin pieneen asuntoon, ei kertonut Minne.. Sain noin 2kk sitten tietää että muutti 20 vuotta nuoremman naisen luokse jolla oli 2 alaikäistä lasta( nainen ei ole suomalainen). Hän joka päivä soittaa minulle ja nähdään monta kertaa viikossa ja väittää yhä rakastavansa minua…silti hän asuu sen toisen luona..tämä sattuu niin paljon.
VMP
Välillä kaipailen aikoja jolloin olin onnellinen ex:n kanssa. Mutta sitten alan järkeistämään tilanteita,koska liitto oli erittäin vaikea ja onneton. Joitakin hyviä/parempia hetkiä oli mutta ne oli lyhyitä. Nyt olen ollut jo vuosia yksin enkä voisi edes kuvitella mitä olisi elää jonkun mököttäjän kanssa. Aina vika oli minussa teimpä mitä tahansa tai olin tekemättä. Miten olenkaan voinut ylipäätään jaksaa liitossa vuosikymmeniä,vain siksi koska olen niin hyväsydäminen ja kitti.muuten se ei olisi onnistunut. Huh.