Toisten lapset osaavat olla nätisti missä tahansa tilanteessa. Miksi omani eivät? Salaisuus ei ole hirveässä kurissa tai lahjonnassa, vaan muualla, väittävät ekspertit.

Lapsen saa käyttäytymään hyvin, kun opettaa hänet kontrolloimaan omaa käytöstään. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ja oikeastaan melko mahdottomalta toteuttaa, mutta nämä ovat ohjeet:

Säännöt ovat tärkeitä – eikä niistä saa livetä. Lapset jotka tietävät, että säännöistä lipsutaan, vetävät raivareita kaupan karkkihyllyllä, koska ovat oppineet, että kiukuttelu toimii. Lapset jotka tietävät, että säännöt pitävät, oppivat säätelemään käytöstään. Miten lapset sitten oppivat tähän?

– Kerro miksi: selitä lapselle miksi nukkumaanmeno on tärkeää. Mielivaltaisuus ei kannusta.

– Kiitä: kehu ja kiitä, kun lapsi toimii oikein.

– Noudata sääntöjä itse: jos heität itse tavarasi minne sattuu, miksi lapsikaan tekisi toisin?

– Kasvata lapsen omaatuntoa: anna lapsen tuntea vähän syyllisyyttä, jos hän toimii väärin. Se auttaa häntä jatkossa toimimaan oikein.

Ongelmanratkaisukyky auttaa lasta eikä hän jää turhautuneeksi ja toivottomaksi vaikeissa tilanteissa. Kyky kehittyy näin:

– Anna lasten tehdä päätöksiä: älä huuda lapsille ”lopettakaa tappeleminen”, vaan kysy ”voisitteko ratkaista tämän jotenkin toisin?”

– Kannusta yrittämään: olet toki nopeampi hoitamaan asioita, kuten solmimaan kengännauhat, mutta anna lasten tehdä se itse.

– Kannusta ajattelemaan: kun lapsi kysyy neuvoja, älä tyrkytä omiasi vaan kysy lapsilta, miten heidän omasta mielestään kannattaisi toimia.

Opeta lapsille kärsivällisyyttä.

– Laita lapset odottamaan: hoida tekemäsi asia loppuun, älä aina jätä kaikkea kesken sillä sekunnilla kun lapsi haluaa jotain.

– Auta heitä tunnistamaan tunteensa: kun lapsi turhautuu odottaessa, kerro hänelle, että turhautuminen on täysin ymmärrettävää, mutta hän pärjää hienosti.

– Kannusta toimintaan, joka vaatii kärsivällisyyttä: palapelit ja muu keskittymistä vaativa kehittää lapsen kärsivällisyyttä.

Korosta empatian merkitystä.

– Iloitse lapsen hyvistä teoista: jos lapsi vaikka hoitaa nukkea nätisti, voit sanoa kuinka ajattelevaisesti hän osaa pitää nukesta huolta.

– Kysy, miltä tuntuu: empatian käsitettä ei voi selittää taaperoille. Kysy sen sijaan, miltä toisista tuntuu jos toimit noin?

– Opeta heitä lukemaan ruumiinkieltä: auta lasta huomaamaan, millaisia tunteita hänen toimintansa herättää muissa ihmisissä. Esimerkiksi karkin jakaminen saa toisen hymyilemään, ja lapsi ymmärtää, että hän ilahdutti toista.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia