Mitä jos vauvakuume ei laske, vaikka lapsiluku on täynnä?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Minulla on kaksi ihanaa lasta. Mies ja kaikki, mitä olen halunnut. Toisen lapsen syntymän jälkeen meillä on ollut mieheni kanssa suhde vuoristorataa. Olemme olleet väsyneitä, kaikkeen arkeen ja kuopuksemme on tuonut meille erilaisia haasteita kasvatukseen ja arkeemme. Ikäänkuin vanhemmuus on omalla tavalla väsyttänyt meitä, jossain kohtaa jopa etäännyttänyt. Elämä on tuonut mukanaan myös matkan varrella minulle työuupumuksen, josta sain itseni jotakuinkin toipumaan. Olemme yhdessä päättäneet, ettemme ehkä halua enää lisää lapsia. Nyt on helpompaa ja voi jo välillä hengähtää, aika hoitaa onneksi monta asiaa ja kultaa muistot.
Tässä nyt olen. Ja kaipaan vauvaa. Kaikella järjellä koen, että nyt on hyvä näin. Koetan pohtia kaikki ne asiat mieleeni, jotka olivat hankalia tai negatiivisia, sillä saan järkeiltyä, etten jaksa lisää, vaikka tunne sanoo toista. Olen oppinut löytämään rajani ja olemme saaneet mieheni kanssa asiat kuntoon. Miksi ihmeessä edes haikailen uuden ihmisen alkuun, aloittaisin taas alusta, riskinä uupuminen, suhde. Onko muita, ikuisesti vauvakuumeisia?”
Nimim. Haaveilija
Artikkelikuva Henley Design Studio.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mitä kuuluu tämän artikkelin aloittaneelle Haaveilijalle? Jäikö lapsiluku kahteen?
Itse jouduin aihetta googlettamaan, sillä olen tällä hetkellä samassa jamassa kuin olet ollut muutama vuosi sitten. Kaksi lasta jo on ja nuorempikin jo 8v. Vauvakuume ei ota helpottaakseen. Lähes joka kuukausi harmittelen tätä asiaa. Mies ei halua lapsia ja on niin tarkkana ehkäisystä, ettei vahinkoakaan päästä tapahtumaan.
Nyt kun asiaa järkeilen, niin ei olisi mitään järkeä enää aloittaa alusta. Koirankin hankin sen takia että saisin jonkin hoidettavan ja lapsille tietenkin myös kaveria. Lapset kyselee, että miksi meillä ei ole enempää sisaruksia ja minä ärtyneenä tokaisen, että kysykää isältänne…
Kuulostaa tavallaan tutulta. Itse en ole hirveän lapsirakas ihminen, tai siis ”omat lapset, muiden kakarat” ja ajattelen myös että omat lapseni olisivat hirveitä kakaroita ellei olisi omia. Väsyn ja tuskailen arjen pyörittämistä ja valehtelematta silloin tällöin mietin millaista olisi ellei lapsia olisi. Heitä siis nyt kolme. Mutta tiedän myös sen, mitä tuskaa kokisin ellei lapsia olisikaan siunaantunut. Ensimmäistä lasta haluttiin, toinen tehtiin vain sisarukseksi (alunperin, kyllä se rakkaus häntä kohtaan heräsi jo raskauden aikana onneksi) mutta vauva-aika oli rankka ulkopuolisista syistä. Kolmatta ei meinattu uskaltaa juuri samoista syistä kuin ap, että voiko sitä enää jaksaa kun isommat olisi jo helpohkoja plus että voiko saada kolmannen terveen lapsen. No vauvaa ruvettiin odottamaan ja tunteet heittelehti koko raskauden ajan ja useamman itku kohtauksen kävin läpi etten halua tätä lasta, en tule jaksamaan. Nyt kun vauva on täällä on olo tosi hämmentynyt, hän on parasta mitä olen koskaan saanut. Minun piti inhota vauvaa ja ennen kaikkea vauva-arkea mutta en ole koskaan nauttinut näin paljon vauvasta! Lisäksi hän opettaa minulle näitä samoja tunteina isompia kohtaan, että nyt on nautittava myös heidän vaiheistaan ja suhtauduttava rennosti arkeen ja elämään. Olen onnellinen kolmannesta vauvasta mutta kokemushan on jokaisen oma. Tsemppiä aloittajalle, jos ikä ei ole este niin puhukaa asiasta avoimesti ja ottakaa aikalisä asian suhteen vaikka vuodeksi. Että vuosi mennään ajattelemalla ja keskittymällä muuhun ja sitten puidaan asia uudestaan.
En ymmärrä tuota ajattelua, että lapsiluku on täynnä tai että päätetään haluta kaksi lasta. Me emme koskaan edes puhuneet lapsiluvusta tai kuinka monta halutaan. Aina kun tuntui siltä, että olisi uuden vauvan aika, niin lopetin ehkäisyn. Ei siinä sen kummempaa ollut.
😂😂
Minulla oli kaksi lasta ja olimme päättäneet että se riittää, tai oikeastaan mies ei halunnut enempää ja mielestäni se päättää joka lapsia haluaa vähemmän. Silti vauvakuume ja kaipuu kolmanteen lapseen tuli välillä niin vahvana, että ihan itketti, ja samalla yritti tehdä sitä työtä että hyväksyy lapsiluvun olevan täynnä. Ongelmana oli, että ehkäisymuodot oli ongelma eikä sopineet: hormoneista meni pää sekaisin, renkaasta ja kuparikierukasta jatkuvat tulehdukset ja lisäksi muutamat raskausoireet ja lopulta olo että en luota esim e-renkaaseen kun tuli raskausoireet ja kierto kävi epämääräiseksi yli kymmenen vuoden käytön jälkeen. Kuparikierukka ei estä munasolun hedelmöittymistä, joten siitäkin tuli raskausoireet ainakin minulle, ja sitä en kestänyt että yritän tehdä ajatustyötä kolmannesta lapsesta luopumiseen ja samalla käyn hetken raskaana ja hormonit iskee päälle, kunnes munasolu tulee ulos. Olin tulla hulluksi sen tunteen kanssa. Päätin, että en käytä enää kierukkaa sillä miten luovun ajatuksesta kolmannesta lapsesta jos jatkuvasti tulee raskausoireira ja joutuu aloittamaan ajatustyön aina alusta. Kerroin miehelle että en voi enää käyttää kierukka, kun tulen hulluksi jatkuvan hiivailun kanssa (mikä on myös totta). Kierukan poiston jälkeen yritimme käyttää kumia siinä onnistumatta, ja keskeytettyä yhdyntää sekä yritin laskea ns. ”varmoja päiviä”. Lopputulema on, että olemme liian hedelmällisiä näin epävarmoihin yrityksiin ehkäistä ja napsahdin raskaaksi 2kk kierukan poiston jälkeen ja nyt hoidetaan 1,5kk vauvaa. Raskaus oli shokki miehelle, todella vaikea hyväksyä aluksi ja aluksi stressasi jo koska koronakin oli juuri tullut Suomeen, että miten tässä käy. Onneksi 9kk on pitkä aika käsitellä asiaa, ja mieskin lopulta hyväksyi ja rakastaa kolmatta lastamme. Itse toisin vaadin jo ennen synnytystä lääkärikäynnillä lähetteen sterilisaation, että asia ratkaistaan kerralla eikä tarvi enää ehkäisyjä miettiä.
Vauvakuume voi olla loputon ja aina se ei tekemällä lopu. Osin myös suurta luopumisen tuskaa siitä, että yksi aikakausi elämässä ohi. Mun äidillä neljä lasta ja vielä nyt vanhuksena sanoo, että sydän huutaa vauvaa. Vaikka lapsenlapsiakin jo toistakymmentä. Itse olen samanlainen… kärsin lapsettomuusongelmista ja vaikka lapsia on jo pari onneksi saatu sydän ei meinaa haluta luovuttaa. Ei vaikka ikääkin jo liikaa ja en enää raskaaksia tule. Monet yöt suren vaikka kiitollinen pitäisi olla koska voisi olla ettei olisi yhtäkään lasta. Toiset vaan on semmoisia, syytä en ainakaan itse tiedä täysin. Järjen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, koska neljä viisi lasta vaatii jo paljon tilaa ja rahaa ja nykymaailmassa on ihmisiä jo liikaakin. Mutta selitäppä se omalle päälle.
Ei vauvakuume ole perustelu mihinkään. Se on vain tunne. Se että tunne on vahva, ei tarkoita että se on yksinään hyvä peruste mihinkään.
Minusta itsestäni tuntuu että taidan kuulua niihin naisiin joilta aina tulee puuttumaan se yksi vauva. Meillä ei ole isompia jaksamisongelmia sinänsä ollut hetkittäistä väsymystä lukuunottamatta. Myös mies osallistunut aina todella paljon ja halunnut lapsia monta. Meillä nyt viides siis yrityksen alla. Tämän jälkeen on sovittu että lapsiluku olisi täysi ja tämä ihan täysin siis järkipäätös kun tila ei riitä ja ehkä aikaakaan tai muita resursseja ei useammalle lapselle enää riittäisi tarpeeksi, lisäksi terveydelliset riskit alkavat jo raskauden suhteen pelottaa sen verran. Olen nyt jo erittäin haikealla mielellä, viimeinen nuuhkuteltava vauva! Sydän itkee verta jo ennen kuin on plussattukaan. Mutta pakko se on johonkin lopettaa. Ymmärrän tuskasi, ei näihin järkiperustelut tunnu auttavan kun syli kaipaa lasta. Luulen että miehen kanssa kannattaisi keskustella ajatuksistasi vaikka tuskin ymmärtää, ei tätä voi ymmärtää kuin toiset vauvakuumeiset naiset. Järkeä tai ei, meitä kyllä on paljon.
Taitaa näin olla 🙂
Lapsiluku ei vaikuta olevan täynnä. Mutta ei ole järkevää hankkia lisää lapsia jos on jaksamisongelmia. Onko toinen lapsenne tutkittu? Miksi on haastava? Voisiko siihen saada helpotusta ja apua?
Lapsi on haastava, ei tutkittu, päiväkodin mielestä ei ole mitään ongelmia. Neuvolassa ovat enemmän meidän vanhempien puolella. Jaksaminen: omat voimavarat (äidillä ahdistuneisuushäiriö, jossa on hyviä ja heikompia kausia) työt, oma-aika. Neuvolasta pyysimme apua jo aikaisemmin, mutta kriteerit eivät täyttyneet. Nyt viimeksi sanoivat, että voivat tarjota apua, muttei ole soittoja tullut tahoilta, joiden piti soittaa meille.