Nimimerkki Neponen lähetti Avaudu tästä -lomakkeen kautta pienen äläyksen kitinäiän ”ihanuudesta”:

”Kitinäikä. Kukaan ei kertonut, että se vaan alkaa. Meillä se alkoi nyt, kesälomalla.

Ai että, miten hunajaista. 11 kuukauden ikäisen lapsen kitinä. Autossa, lattialla, leikkimässä, syömässä: kitinä on kaikkialla.

Ja parasta kitinässä on se, kun pieni hunajapyttymme ei osaa sanoa, mikä harmittaa, joten mikään ei myöskään auta.”

Ah, jatkuva kitinä! Kitinäikä on kyllä niitä vanhemmuuden huippuaikoja. Sille vetää vertoja vain vierastavan vauvan takertuminen (se kun ei edes vessaan pääse ilman huutokohtausta) ja se aika, kun rappukäytävässä joutuu raahaamaan kauppakasseja sekä vauvaa ja kurahousuihin puettua taaperoa. Tilanne oikein huipentuu eteisessä, kun kaikki kiukuttelevat nälkää ja väsymystä, ja kumpparin alta pitää kiskoa pois se kirottu kurainen kumilenkki joka pitää kuriksia paikallaan. Yhh.

No sitten on tietysti vielä vatsatautiepidemiat ja koliikki. Ei niitäkään lämmöllä muistele…

Tai noh…tuota…


Kuva Jelleke Vanooteghem, ylin kuva Kristin Brown.

Konkariäiti paljastaa nyt sinulle koliikin, vatsataudin, kitinäiän, uhmaiän ja kurahousujen lenkkien kanssa kamppaileva vanhempi, että joskus vielä niitä raskaita ja ikäviäkin hetkiä kaipaa. Joskus tarpeeksi pitkän ajan päästä.

Kun omat lapset ovat pieniä, se lause ”nauti nyt, lapset ovat pieniä niin vähän aikaa”, kuulostaa ihan pöljältä. Tietenkin nautin, ainakin välillä! Mutta on tämä silti raskasta! Saan silti kaivata omaa elämää!

Niin se onkin. Pikkulasten kanssa on rankkaa. Omaa elämää saa kaivata ja omaa elämää saa olla. Valvomisesta ja raivareista ja sairauskierteistä ei tarvitse nauttia, riittää että niistä yrittää selvitä.

Mutta aika todella kultaa muistot. Ja lapset todella ovat vain hetken pieniä.

Myöhemmin ne raskaat ajat eivät tunnu yhtään niin raskailta. Myöhemmin niitäkin kaipaa. Ehkä se ajatus voi tuoda voimia rankan arjen (tai rankan loman) keskelle. Kiukut, surut, kitinät, sairaudet, väsymys ja kuraiset kumilenkit ovat oikeaa elämää. Oikein kunnolla, täysillä elettyä elämää, vaikka juuri nyt tuntuisikin siltä, että mikään ei ole tylsempää kuin kotona likaisessa paitulissa univajeisena raahustaminen ja lapsen jatkuvan kiukuttelun kuunteleminen.

Täyttä, hyvää elämää eivät ole vain ne hetket kun kerrankin vallitsee rauha tai koetaan yhdessä jotain hienoa. Eivät vain ulkomaanmatkat tai tyytyväinen lapsi aamulla kainalossa. Ehei, myös kuraiset kumilenkit ja väsymysitkut eteisessä ovat juuri sitä itteään. Elämää.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.