Ennen sitä ajatteli, että tässä ne nyt on. Lapsia on pari, ja se on riittävästi. Mutta lapset kasvavat, ja ovat jo helppoja koululaisia. Pitäisikö sitä sittenkin vielä yrittää saada iltatähti?

Toisaalta vauva-aikaa ei enää muista. Eikö se ollut ihan kivaa ja helppoa? Vauvat ovat ihania ja ne eivät vaadi paljon mitään. Sitä vaan köllöteltiin sängyllä kutittelemassa pikkuista ja istuttiin kahviloissa kaiket päivät, eikö?

Joo, aika kultaa muistot, mutta minulla oli helpot vauvat. Kai nyt yksi sellainen vielä menisi?!

Toisaalta sitä miettii marraskuisia aamuherätyksiä. Pienen lapsen jättämistä päiväkotiin. Lapsen ja ostosten kiskomista pulkalla kinosten keskellä. Sotkua! Tahmaa! Vaippoja! Maitoa valuvia tissejä! Eppariarpia! Hormonihikeä! Riitoja omasta ajasta. Parkuvan vauvan pukemista. Parkuvaa vauvaa keskellä yötä. Jaksaisiko sitä enää mitenkään, tässä iässä?

Ja vapautta on tullut niin paljon lisää. Siihen alkaa tottua. Jos sitä tulisi raskaaksi nyt, laskuri tikittäisi sen parikymmentä vuotta eteenpäin…ja kymmenisen vuotta ainakin menisi, ennen kuin olisi tässä samassa tilanteessa. Olisinko enää valmis siihen?

Ensimmäisten lasten kanssa on se etu, että ei tiedä mitä on tulossa. Mutta jos päättää tehdä uuden sarjan lapsia myöhemmin, tietää vähän liiankin hyvin. Jännä, että se ei sinänsä riitä pelotteeksi, vaan itsensä saa kiinni vauvahaaveista…

Mistä sen oikeasti tietää, pitäisikö vielä yrittää? Kaikkeenhan tottuu, siihen että saa vanhempana vielä yhden lapsen, ja siihen että jatkaa elämää kuten ennenkin. Silti ihan surettaa katsoa vauvoja ja tuoreita perheitä, että enkö saa kokea tuota enää koskaan? Mikä on normaalia luopumisprosessia siitä, että ei enää ole pienen lapsen vanhempi, ja mikä taas sitä tunnetta, että ihan oikeasti ja aidosti haluaisi vielä yhden lapsen?

Nimim. Maiju

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

8 vastausta artikkeliin “Mistä tietää onko lapset tehty?”

  • Olenhan vielä nuori sanoo:

    Itselläni on vain yksi. Ole 34. Tässä tätä mietin koko ajan mutta samalla olen vielä sinkku. Kun tapaan jonkun joka on hyvä lapsen kanssa niin sillä on jo niitä lapsia liuta eikä halua lisää ja loput ukot haluaa mutta niissä onkin just se jokin vika miks niillä ei niitä lapsia ole alunperinkään 😂😉
    Niin mietin paljon et pitäisikö vaan luopua toisesta lapsesta ajatuksesta

    • Ilmeisen viallinen sanoo:

      ”….loput ukot haluaa mutta niissä onkin just se jokin vika miks niillä ei niitä lapsia ole alunperinkään”

      Ihan mielenkiinnosta kysyn mikä vika/mitä vikoja näissä lapsettomissa miehissä sitten löytyy? Löytyykö lapsia haluavista, mutta vielä lapsettomista naisista vastaavasti jotain ”tyyppivikoja”?

      • Zne sanoo:

        Ei nyt ollut minun teksti alunperin mutta: omien kokemusten mukaan lapsellisia itsekin, ei kykeneväisiä huolehtimaan muusta kuin omasta navastaan jos siitäkään, elämäntapatyöttömiä ja laiskureita, ja niitä jotka eivät vain ole realiteeteissa sen suhteen mitä lapsi tarkoittaa ja että se koskee muutakin kuin sitä lapsen äitiä (Omien rakkaiden harrastusten vähentäminen, ei pääse pariksi viikoksi kalareissulle lomillaan tai poikien kanssa ryyppyretkelle, ja ennen kaikkea ettei sinne kuuluisi halutakaan aina kun vapaat koittaa.) Eikä kaikkien kanssa sovi kasvatustyylit ym. Arvot yhteen vaikka molemmat lapsia haluaisikin.

  • Nimetön sanoo:

    Minulla oli neljä lasta ja ajattelin että josko vielä yksi 🤔Ikää oli 39 ja eihän tuo enään noin vaan onnistunutkaan. Kaksi keskenmenoa ja sitten se onnistui! Ikää oli 42 kun iltatähti syntyi sektiolla♥️Siitä alkoi melkoiset itkun vuodet. Tyttö nukkui kyllä hyvin mutta päivät huusi. Nyt neiti aloitti koulun ja mietin että olis pitänyt vielä yrittää kaveria neidille, kunnes muistan miksi en edes mietinyt moista 😂

  • Äiti 74 sanoo:

    Eikö se keskustelu pitäisi käydä sen kumppanin kanssa, onko hänellä mitään intoa asiaan ja vas8sen jälkeen alkaa pohtimaan asiaa yhtään enempää. Mikä naisia vaivaa, että ajatellaan tämän olevan tyyliin päätös mikä ensin tehdään itse ja sitten itketään täällä, kun mies ei suostu. Tai ihmetellään, kun on tehty sopimus vaikka 2 ja sitten alkaakin itse tekemään mieli 3:tta. Vaikka kuinka haluaisi, sen pitää olla ehdottomasti yhteinen päätös ja kunnioittaa sitä päätöstä mikä on yhdessä tehty tai sitä, että toiselle yksinkertaisesti lapsiluku on täynnä. Joillekin ei vaan mikään riitä. Johonkin kohti se raja on kuitenkin vedettävä

    • hohhoijaa sanoo:

      Miehellä on ihan samoja ajatuksia. Meillä on käyty myös tätä keskustelua, sekä yhdessä että erikseen.
      Naljäkymppiä lähestyy ja lapset isompia, nyt olisi viimeiset hetket käsillä mutta päätöksenteko on hankalaa.
      Se että joku kirjoittaa pohdintojaan tänne tuskin tarkoittaa etteikö miehenkin kanssa tätä olisi pohdittu.
      Ja mistä edes tiedät että mies ei haluaisi useamman kuin nainen? Ei meillä ainakaan koskaan ole sovittu montako lasta tehdään. Ihan vaan sillä hetkellä aina mietitty olisiko aika sopiva ja yksi tuli ihan kysymättä.

    • Hohhoijaa todellakin sanoo:

      Kunnon idiootti kommentti

    • Mia sanoo:

      Meitä on niin moneksi. Minun ainakin pitää ensin päättää mitä itse haluan ennen kuin otan asiaa puheeksi jonkun toisen kanssa. Minä sen lapsen kuitenkin kannan, synnytän ja imetän. Hyvin pitkälti myös hoidan. Keskustelua on ihan turha edes avata, jos en ole valmis kaikkeen tähän.