Ennen sitä ajatteli, että tässä ne nyt on. Lapsia on pari, ja se on riittävästi. Mutta lapset kasvavat, ja ovat jo helppoja koululaisia. Pitäisikö sitä sittenkin vielä yrittää saada iltatähti?

Toisaalta vauva-aikaa ei enää muista. Eikö se ollut ihan kivaa ja helppoa? Vauvat ovat ihania ja ne eivät vaadi paljon mitään. Sitä vaan köllöteltiin sängyllä kutittelemassa pikkuista ja istuttiin kahviloissa kaiket päivät, eikö?

Vauva-arjen keskellä ehtii vallan mainiosti pyöräyttää maailman nopeimman nakkikastikkeen! Kaupallinen yhteistyö Jalostajan kanssa.

Joo, aika kultaa muistot, mutta minulla oli helpot vauvat. Kai nyt yksi sellainen vielä menisi?!

Toisaalta sitä miettii marraskuisia aamuherätyksiä. Pienen lapsen jättämistä päiväkotiin. Lapsen ja ostosten kiskomista pulkalla kinosten keskellä. Sotkua! Tahmaa! Vaippoja! Maitoa valuvia tissejä! Eppariarpia! Hormonihikeä! Riitoja omasta ajasta. Parkuvan vauvan pukemista. Parkuvaa vauvaa keskellä yötä. Jaksaisiko sitä enää mitenkään, tässä iässä?

Ja vapautta on tullut niin paljon lisää. Siihen alkaa tottua. Jos sitä tulisi raskaaksi nyt, laskuri tikittäisi sen parikymmentä vuotta eteenpäin…ja kymmenisen vuotta ainakin menisi, ennen kuin olisi tässä samassa tilanteessa. Olisinko enää valmis siihen?

Ensimmäisten lasten kanssa on se etu, että ei tiedä mitä on tulossa. Mutta jos päättää tehdä uuden sarjan lapsia myöhemmin, tietää vähän liiankin hyvin. Jännä, että se ei sinänsä riitä pelotteeksi, vaan itsensä saa kiinni vauvahaaveista…

Mistä sen oikeasti tietää, pitäisikö vielä yrittää? Kaikkeenhan tottuu, siihen että saa vanhempana vielä yhden lapsen, ja siihen että jatkaa elämää kuten ennenkin. Silti ihan surettaa katsoa vauvoja ja tuoreita perheitä, että enkö saa kokea tuota enää koskaan? Mikä on normaalia luopumisprosessia siitä, että ei enää ole pienen lapsen vanhempi, ja mikä taas sitä tunnetta, että ihan oikeasti ja aidosti haluaisi vielä yhden lapsen?

Nimim. Maiju

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

17 vastausta artikkeliin “Mistä tietää onko lapset tehty?”

  • MomOf3 sanoo:

    Moni haluaa vain lapsia, muttei pohdi määrää ennen kuin asia on ajankohtaista. Minä taas haaveilin jo varhain kolmesta lapsesta. Tätä haavetta ei muuttanut myöskään se, että toinen lapseni oli vaativa allergikko. Kaipuu kolmannesta lapsesta oli valtava, se oli piinaava ja jäytävä tunne, että joku puuttuu perheestä. Asiaa ei laisinkaan auttanut se, että siinä missä raskauduin suhteellisen kivuttomasti kahdesti, kolmatta plussaa ei sitten kuulunutkaan vuoden, kahden jälkeen. Kun usean vuoden yrittämisen jälkeen kolmonen sitten syntyi, oli jännää tuntea rauha. Se kaipuu oli kadonnut ja tuntui, että perhe on koossa, olemme kaikki täällä. Kohta kolme vauhdikasta vuotta kolmen lapsen kanssa ja mielessä päällimmäisenä suuri kiitollisuus, että haave näistä kolmesta toteutui.

  • Jonda sanoo:

    Olin myös täysin varma kahden pienellä ikäerolla olevan lapsen jälkeen, että nämä riittää. Kun isommat kasvoivat ja arki rupesi pikkuhiljaa hiukan helpottamaan niin kaipuu kolmannesta alkoi. Me tehtiin vielä se kolmas lapsi ja mielestäni nyt vasta meidän perhe on täysi❤️ meillä tällä hetkellä 12v, 10v ja 4v ja en ole katunut päivääkään 😊

    • Janelove sanoo:

      Itselläni oli kaks lasta edellisestä liitosta ja vuosia haalelin vielä 3 lapsesta . Tapasin miehen jolla oli yksi lapsi ja myös onneks vauva haaveita . Piti tulla vaan yksi lisää ,mutta sitten mietittiin että iltatähden pitää saada kaveri ja vielä joukon jatkekin tuli ,kun ei vaan vauvakuume hellittänyt . Nyt kun itsellä on 5 lasta ,tiedän että en halua enempää,vaikka joskus siitä ehkä haaveillut salaa . Seuraavaksi sit alan odottaa mummoksi tuloa tai hankin lisää lemmikkejä ,jos alkaa tekee mieli lisääntyä. Sen verran rankkaa hommaa ,vaikka päivääkään en vaihtaisi.

  • Henrietta sanoo:

    Mulla oli lapsikiintiö täynnä jo kahden jälkeen, mutta kolmas tuli samaan putkeen lupia kysymättä. Ja samalla tuli torpattua monen kaveriperheen halut iltatähteen, kun mentiin noiden kolmen 2,5 vuoden aikana syntyneiden kanssa kylään. Kummasti muuttui mieli sen kolmannen tai neljännen suhteen kavereilla, kun muistui mieleen mitä se olikaan silloin…

  • Maalaiseukko sanoo:

    Itse tein päätöksen puhtaasti järjellä ja vaadin itselleni steriloinnin nuorimman lapsen ollessa 3 kk ikäinen. Neljässä mukavissa oli jo hommaa, vaikka yhden miehen taktiikalla kahdessa sarjassa olivatkin.
    Lääkäri yritti epätoivoisesti ehdottaa miehen sterilointia, mutta onneksi ei oltu naimisissa, ettei tarvinnut aiheesta keskustella. Perusteluna esitin, etten aio enää olla raskaana tai synnyttää – mies taas voi myöhemmin tekaista uudet neljä, jos ero tai leskeys osuu hänen kohdalleen.
    En ole katunut, mutta luultavasti lapsia olisi enemmän, ellen olisi kylmästi päättänyt asiaa. Välillä miettii, oliko neljällekään tarjota hyvää lapsuutta. Ainakin perintöosuudet pienenivät useampia tehdessä. Näyttävät pärjäävän lähtökohdista huolimatta. Kaikki jo aikuisia, eikä itsellä vielä mitään paniikinomaista lastelasten kaipuuta.

  • Äiti neljälle sanoo:

    Meillä on lapsia kaksi ”sarjaa”.
    12v ja 10v sekä 3v ja vauva 3kk.
    Ja nyt tiedän vihdoin että lapsiluku on täynnä, 3vn jälkeen sitä tunnetta ei vielä tullut mutta nyt se tunne on vahvasti läsnä että perhemme on kokonainen ❤

  • Piiu sanoo:

    Ehkä en ole paras ihminen vastaamaan tähän (lapset vasta 5v ja 1v), mutta vastaan kuitenkin 😄 ennen esikoista oltiin vuosia miehen kanssa sitä mieltä, että halutaan 3 lasta. Nyt kahden lapsen vanhempana ollaan miehen kanssa sitä mieltä, että ei tule enää kolmatta. Onneksi olemme molemmat samaa mieltä asiasta. Luulin aluksi, että asia harmittaisi minua, mutta nyt kun näen raskaana olevia tai vielä pienempiä lapsia kuin omamme huomaankin ajattelevani ”huhhuh, tsemppiä teille, onneksi tuo aika on osaltani jo ohi” kun esikoisen ja kuopuksen välissä selkeästi ajattelin, että ”voi kun minäkin haluan vielä vauvan”. Ehkä juuri oman ajatusmaailmani muuttuminen on saanut aikaan sen, että huomaan perheemme olevan täydellinen juuri näin, emmekä kaipaa kolmatta lasta sitä enää täydentämään ❤

  • Ei enää sanoo:

    Meillä on 12- 10- ja 3-vuotiaat lapset. Itse olen 40. Halusimme tuon kolmannen iltatähden ja tiedostimme, että voi olla yhtä hankala allerginen ja atooppinen vauva kuin kaksi isompaakin olivat. Ja niinhän hän olikin. Voi sitä valvomista. Eikä näin vanhana olisi millään jaksanut. Ihana lapsi hän on, ja nyt jo onneksi nukutaan, mutta ihan varmaa on että lapsiluku on nyt täynnä. Vauva-aikaa ei vain enää näin vanhana jaksa, enkä varmaan enää helposti raskaaksi tulisikaan.

  • Olenhan vielä nuori sanoo:

    Itselläni on vain yksi. Ole 34. Tässä tätä mietin koko ajan mutta samalla olen vielä sinkku. Kun tapaan jonkun joka on hyvä lapsen kanssa niin sillä on jo niitä lapsia liuta eikä halua lisää ja loput ukot haluaa mutta niissä onkin just se jokin vika miks niillä ei niitä lapsia ole alunperinkään 😂😉
    Niin mietin paljon et pitäisikö vaan luopua toisesta lapsesta ajatuksesta

    • Ilmeisen viallinen sanoo:

      ”….loput ukot haluaa mutta niissä onkin just se jokin vika miks niillä ei niitä lapsia ole alunperinkään”

      Ihan mielenkiinnosta kysyn mikä vika/mitä vikoja näissä lapsettomissa miehissä sitten löytyy? Löytyykö lapsia haluavista, mutta vielä lapsettomista naisista vastaavasti jotain ”tyyppivikoja”?

      • Zne sanoo:

        Ei nyt ollut minun teksti alunperin mutta: omien kokemusten mukaan lapsellisia itsekin, ei kykeneväisiä huolehtimaan muusta kuin omasta navastaan jos siitäkään, elämäntapatyöttömiä ja laiskureita, ja niitä jotka eivät vain ole realiteeteissa sen suhteen mitä lapsi tarkoittaa ja että se koskee muutakin kuin sitä lapsen äitiä (Omien rakkaiden harrastusten vähentäminen, ei pääse pariksi viikoksi kalareissulle lomillaan tai poikien kanssa ryyppyretkelle, ja ennen kaikkea ettei sinne kuuluisi halutakaan aina kun vapaat koittaa.) Eikä kaikkien kanssa sovi kasvatustyylit ym. Arvot yhteen vaikka molemmat lapsia haluaisikin.

  • Nimetön sanoo:

    Minulla oli neljä lasta ja ajattelin että josko vielä yksi 🤔Ikää oli 39 ja eihän tuo enään noin vaan onnistunutkaan. Kaksi keskenmenoa ja sitten se onnistui! Ikää oli 42 kun iltatähti syntyi sektiolla♥️Siitä alkoi melkoiset itkun vuodet. Tyttö nukkui kyllä hyvin mutta päivät huusi. Nyt neiti aloitti koulun ja mietin että olis pitänyt vielä yrittää kaveria neidille, kunnes muistan miksi en edes mietinyt moista 😂

  • Äiti 74 sanoo:

    Eikö se keskustelu pitäisi käydä sen kumppanin kanssa, onko hänellä mitään intoa asiaan ja vas8sen jälkeen alkaa pohtimaan asiaa yhtään enempää. Mikä naisia vaivaa, että ajatellaan tämän olevan tyyliin päätös mikä ensin tehdään itse ja sitten itketään täällä, kun mies ei suostu. Tai ihmetellään, kun on tehty sopimus vaikka 2 ja sitten alkaakin itse tekemään mieli 3:tta. Vaikka kuinka haluaisi, sen pitää olla ehdottomasti yhteinen päätös ja kunnioittaa sitä päätöstä mikä on yhdessä tehty tai sitä, että toiselle yksinkertaisesti lapsiluku on täynnä. Joillekin ei vaan mikään riitä. Johonkin kohti se raja on kuitenkin vedettävä

    • hohhoijaa sanoo:

      Miehellä on ihan samoja ajatuksia. Meillä on käyty myös tätä keskustelua, sekä yhdessä että erikseen.
      Naljäkymppiä lähestyy ja lapset isompia, nyt olisi viimeiset hetket käsillä mutta päätöksenteko on hankalaa.
      Se että joku kirjoittaa pohdintojaan tänne tuskin tarkoittaa etteikö miehenkin kanssa tätä olisi pohdittu.
      Ja mistä edes tiedät että mies ei haluaisi useamman kuin nainen? Ei meillä ainakaan koskaan ole sovittu montako lasta tehdään. Ihan vaan sillä hetkellä aina mietitty olisiko aika sopiva ja yksi tuli ihan kysymättä.

    • Hohhoijaa todellakin sanoo:

      Kunnon idiootti kommentti

    • Mia sanoo:

      Meitä on niin moneksi. Minun ainakin pitää ensin päättää mitä itse haluan ennen kuin otan asiaa puheeksi jonkun toisen kanssa. Minä sen lapsen kuitenkin kannan, synnytän ja imetän. Hyvin pitkälti myös hoidan. Keskustelua on ihan turha edes avata, jos en ole valmis kaikkeen tähän.

    • mummuvaan sanoo:

      Miehiä otetaan (ja jätetään), lapsia saadaan (tai ei saada).