Tätä pohtii Avaudu tästä -lomakkeella keskustelunavauksen lähettänyt lukija nimimerkillä Tärkeysjärjestys?:

”Oletteko koskaan nähneet vanhempaa, joka ei kuule eikä näe mitään muuta kuin oman puhelimensa? Niinpä. Aivan liian usein.

Muistan erityisesti yhden kerran, kun olin lapseni kanssa puistossa leikkimässä, ja puiston ohi käveli äiti kahden lapsensa kanssa. Toinen lapsi oli ihan pieni taapero, istui vaunuissa ja katseli ympärilleen. Toinen lapsi oli ehkä alakouluikäinen. Hänellä oli tabletti mukana, ja sillä hän pelasi kävellessään, hyvä että edes vilkaisi eteensä. Mutta kaikista pahin oli heidän äitinsä, joka verkkaisesti siirteli jalkoja vuorotellen eteenpäin, katseen pysyessä puhelimessa ja välillä pysähtyi, puhelimessa näkyi olevan jokin peli. Tai en kunnolla nähnyt, mutta siltä vaikutti, näpyttelystä ja väreistä päätellen. Vaunuissa istuva pienempi yritti välillä kiinnittää äitinsä huomiota, katseli ja osoitteli puistoon, mutta äiti ei reagoinut lapseen mitenkään. Seurasin tätä jonkin aikaa, ehkä noin 10 minuuttia. Matka puiston ohi on siis maksimissaan 50 metriä, ja se ohitus kyllä kesti ja kesti. Ja minusta tuntui todella pahalta, ja melkein menin jo sanomaan asiasta, mutta en kuitenkaan mennyt, sillä mietin, että eihän se välttämättä aina ole heillä sellaista enkä voi kerrasta tuomita.

Miten nykyään puhelin menee tärkeysjärjestyksessä ykköseksi? Puhelin on jo niin suuri osa itseä, että ei voi edes kuvitella olevansa ilman puhelinta? Ymmärrän kohtuukäytön, silloin tällöin somettamisen jne. Mutta silloin kun tilanne on se, että puhelin vie lapselta isän tai äidin, tai jopa molemmat, ja vanhemmat huolehtivat vain ruuan ja vaatteet, eikö se ole liikaa? Kyllähän lapsikin jo pienestä pitäen huomaa missä vanhemman huomio on.

Levitoiva kännykkä

Kuva Neil Soni. Ylin kuva Robin Worrall.

Tämä ongelma näyttäytyy jo meidänkin perheessämme. Minä olen tehnyt tietoisia valintoja, että esim. ulkoiluun en ota puhelinta mukaan, ja leikkiessä laitan puhelimen äänettömälle ja jätän vaikka pöydälle. Mutta puolisolleni olen joutunut asiasta mainitsemaan, ja hän on myöntänytkin ongelmansa, mutta silti hän ei näytä tajuavan sitä. Kun on tilanne päällä, lapsi haluaa huomiota ja vaikka haluaa esitellä jotain, vastataan että “Joo joo odota hetki kun mä tän vielä katon”, ja siinä saattaa mennä kauankin. Lapsi odottaa aikansa, alkaa katsella apeana alaspäin ja vilkuilee vanhempaa, mutta kun huomiota ei tule, alkaa touhuta muuta. Tai leikin aikana puolisoni saattaa vastailla viesteihin joita tulee siis koko ajan, selata nettiä, some yms.. Ja lapsemme joutuu jatkuvasti sanomaan ja pyytämään huomiota.

Ja meillä se näkyy lisäksi niin, että kun minä olen kotona, lapsi ei useinkaan edes muista toista vanhempaansa, tai ei halua hänen kanssaan olla. Olen niin raivoissani välillä ja toisaalta taas vain niin surullinen, kun tiedän, että nykyään on paljon lapsia, joiden vanhemmille puhelin on aivan liian tärkeä. Mitä tämä tekee lapsen itsetunnollekin, kun pieni laite menee lapsen edelle? 😭”

Nimim. Tärkeysjärjestys?

Huono Äiti -ruoka nyt S-ryhmän kaupoissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia