Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen aina haaveillut isosta perheestä. Nuorena kyseltiin, että mikä sinusta tulee isona, vastasin aina äiti. Nyt täytän 30 ja olen kahden ihanan pienen lapsen äiti. Elän siis juuri sitä elämää, jota toivoin pienestä pitäen.

Koen olevani hyvä äiti. Olen saanut hoidettua työasiani niin, että lapseni saavat olla kotona kanssani arkipäivät. Koen olevani tässä asiassa onnekas. Minulle on tärkeää, että saan olla lapsieni kanssa mahdollisimman paljon kotona kun he ovat pieniä. Rakastan lapsiani yli kaiken ja toivoisin heille vielä yhtä sisarusta. Esikoiseni täytti juuri kolme vuotta. Kuten aiemmin totesin, koen olevani hyvä äiti, mutta lähiaikoina olen törmännyt ajatukseen, olenko sittenkään? Epävarmuus on alkanut kalvaa mieltäni, kun olen useampaan otteeseen törmännyt ajatukseen ettei lapseni ole kehittynyt tarpeeksi nopeasti.

Nykymaailma tuntuu kehittyvän yhä hurjempaa vauhtia siihen, että lapsien pitäisi osata ja kehittyä yhä nopeampaa ja nopeampaa. Lukiessani eri palstoja ja äitien kommentteja huomaan kuinka heidän MattiMarjansa on jo ennen vuoden ikää kävellyt, 1,5 vuotiaana ollut jo kuiva, neljävuotiaana oppinut lukemaan jne. On hienoa, että he ovat kehittyneet normaalia nopeampaa, mutta minkä takia niitä lapsia, jotka kehittyvät normaalia tahtia täytyy ruveta haukkumaan? Tai lähinnä heidän vanhempiaan arvostelemaan? Minkä takia nykymaailmassa on niin tärkeää että lapsi kehittyy niin huimaa vauhtia? Mikseivät lapset saa olla lapsia ja kehittyä pikkuhiljaa omaan tahtiinsa? Olla hyviä juuri sellaisina kuin ovat. Eikö kiirehtiä kerkeä sitten myöhemminkin? Ja miksi nykyään tungetaan heti johonkin terapiaan jos asiat ei heti suju täydellisesti?

Kuva billow926. Ylin kuva Ben White.

Olen tuntenut lähiaikoina kerta toisensa jälkeen olevani huono äiti. Yhdeksi ongelmaksi on muodostunut se, että esikoiseni käyttää vielä vaippoja, mutta käy hienosti potalla. Silti vahinkoja vielä sattuu. Olen kokenut hirveää painetta saada hänet pois vaipoista, koska joudun kuuntelemaan vähän väliä pällistelyä siitä että hänellä on vielä vaipat. Täyttäähän hän jo kolme! Ei iso mies käytä vaippoja.

Palstoilla kummastellaan jos lapsella on vaipat vielä parin vuoden iässä. Tunnen jotenkin epäonnistuneeni, koska hänellä on vielä vaipat. Minua on alkanut itseäni hävettää. Olen yrittänyt häntä kaikin keinoin saada kuivaksi jo pidemmän aikaa, mutta hän ei ole ollut täysin valmis siihen. Lisäksi oppimiseen vaikutti pikkusisaren syntymä alle puoli vuotta sitten. Tämän johdosta kotonamme käydään tahtojen taistoa vaipoista luopumisen takia.

Tänään heräsin siihen, kun itkin yksin vessassa, että eihän tässä ole mitään järkeä. Olen aivan puhki yrittäessäni kannustaa lastani potalle eri keinoin ja mielipahaa syntyy niin lapselle kuin äidillekin vuoronperään. Heräsin siihen, että pikkuhiljaa minusta on tulossa sellainen äiti, joka en halua olla. Ja minkä takia? Ympäröivä paine on saanut minut häpeämään lastani ja itseäni, minkä johdosta olen alkanut toimia näin.

Kuva Nathan Dumlao.

Kun katson lastani, en häpeä yhtään. Hän on aivan mahtava pieni ihminen. Minkä takia siis muiden edessä häpeän itseäni äitinä? Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Valitsinko itsekkäästi kun halusin olla lasteni kanssa kotona, enkä laittanut heitä päiväkotiin? Olisivatko he kehittyneet siellä paremmin, oikealla tavalla? Esikoiseni käy muutaman kerran viikossa kerhossa, mutta ehkä se ei sitten riitä.

Näiden asioiden kanssa olen paininut. Olenko sittenkään hyvä äiti, koska lapseni ei ole kehittynyt ilmeisesti tarpeeksi nopeasti. Ainakaan muiden äitien mielestä. Yritän joka päivä parhaani lasteni eteen, mutta riittääkö se. Ei minun lasteni tarvitse olla parhaita, kuhan he ovat onnellisia. Mutta miksi kaiken pitää olla yhtä kilpajuoksua? Miksi toiset äidit luovat toisilleen tälläisiä paineita?

Haluaisin muistuttaa, että kaikkien tarinoiden takana on oikea ihminen, jota negatiiviset kommentit satuttavat. Vaikka teidän MattiMarjanne on kaikessa paras niin ei ne toisetkaan lapset sen huonompia ole, vaikka he eivät ole kaikkea yhtä nopeasti oppineetkaan. Ja heillä on luultavasti myös vanhemmat jotka yrittävät parhaansa. Eikö tällaisten paineiden luominen ole vähän turhaa?”

Nimim. Paineiden alle jäänyt

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

23 vastausta artikkeliin “Miksi äiti on toiselle äidille susi?”

  • Voittoon yhdessä sanoo:

    Voi ystävä rakas. Tuttu tunne tuo ”mitä tein/ mitä jätin tekemättä/ olenko huono äiti?

    Meillä on vielä ainokainen vähän alle kolme vuotias tyttö joka istuu potalla hienosti, mutta pomppaa kuin vieteri potalta välillä, kun tuntee pisun tai kakan olevan tulossa. Toisinaan kun otetaan potta esille; ottaa potan ja vie sen kauniisti takaisin paikoilleen ja toteaa ”kiitos”. Voiko olla selvempää viestiä pieneltä ihmiseltä, että ”en ole tähän vielä valmis”? Ei minusta.

    Tyttö on todella liikkuvaa sorttia ja puhe on jäänyt jalkoihin sen osalta. Vaikka kyllä tässä perheessä juttua ja tarinoita riittää. Tyttö ei tehnyt 1,2v kävelyn oppimisen jälkeen muuta kuin käveli ja juoksi… juoksi niii-in mahdottomasti. Käytiin tiet, metsät, polut läpi ja juteltiin luonnosta & kasveista. Liike, kädentaito, elekieli ja motoriikka, olleet aina todella edellä omaa ikäryhmää, mutta puhe… sitä odotellessa on mennyt.

    Voi miten sydäntä on kipristellyt huoli/ turhaumus/ väsymys molemmilla vanhemmilla… mutta nyt tässä tammikuussa, 3kk ennen kolme vuotissyntymäpäivää tyttö suoltaa melkein joka päivä uusia sanoja, jotakin pikku lauseita. VOI IHANUUTTA!!! Jesssss!!! Kyllä se siis sekin tulee sieltä kun on aika!!!!
    Puheterapia katsastuskäynti kuitenkin lapsen avuksi varattu kuukauden päähän. Tämä homma viedään maaliin ja voitetaan porukassa!!!!

    Annetaan lasten kasvaa. Tunne itsesi, tunne lapsesi. Luota itseesi ja lapseesi. Nämä pienet tehopakkaukset näyttävät vielä meille ja kaikille Närhen munat! Antaa muitten raakkua mitä raakkuvat. Tsemppiä!