Mikropettäminen tuhosi avioliittoni
Viime aikoina on puhuttanut uusi ilmiö: mikropettäminen. Tai eihän se uusi ole, mutta some on tehnyt siitä sekä helpompaa että näkyvämpää.
Mikropettäminen tarkoittaa kiintymyssuhteen muodostamista ja flirttailuakin suhteen ulkopuolisen henkilön kanssa kumppanin tietämättä. Se tapahtuu pitkälti sosiaalisessa mediassa esimerkiksi tykkäilemällä toisen kuvista ja kommentoimalla niitä tiiviisti sekä chattaamalla. Mikropettämistä on myös tapaamisten salailu, vaikka ne olisivatkin jotain muuta kuin treffejä, sekä valheellisen huonon kuvan antaminen suhteesta ulkopuoliselle.
Vaikean tilanteesta tekee se, että puolisoilla täytyy olla oikeus pitää yhteyttä suhteen ulkopuolisiin ihmisiin, näiden sukupuolesta riippumatta. On vaikea määritellä, millainen yhteydenpito on vielä ok, ja mikä menee pettämisen puolelle.
Viestittely voi sinänsä olla viatonta, ja molemmat osapuolet varmasti väittäisivätkin niin. Se voi silti olla tuhoisaa suhteelle. Eronnut äiti kertoo:
”Suhteessamme oli ongelmia jo ennen kuin tapasin tämän uuden miehen. Mutta tavattuani hänet ihastuin häneen ja harkitsin ensimmäistä kertaa avioeroa. Se oli kuin salamanisku: minä voisin elää toisenlaista elämää, ja minä voisin rakastaa toisenlaista miestä.
Minulla ei koskaan ollut suhdetta tämän tapaamani miehen kanssa. Näimme satunnaisesti harrastuspiireissä ja chattasimme aktiivisesti, oikeastaan päivittäin.

Puolisoni istui samassa huoneessa ja minä puhuin somen kautta toiselle miehelle. Vähitellen kerroin hänelle kaiken, niin hyvät kuin huonotkin uutiset, mutta omalle miehelleni en mitään.
Iloitsin viesteistä (oman miehen viestit vain ärsyttivät) ja yhteydestämme ja elättelin toivoa suhteesta. Salasuhteesta varmaankin, koska en vielä uskonut eroavani. Toinen mies ei rohkaissut minua, mutta oli aina puolellani kun kerroin avio-ongelmistani.
Tiivis yhteys ja asioiden jakaminen suhteen ulkopuolisen kanssa etäännytti minut ja aviomieheni entisestään. Aloin salailla tapaamisiani ja viestittelyjäni, sillä hän oli epäileväinen. Epäily sai minut vihaiseksi, sillä enhän tehnyt mitään väärää! Pidin vain yhteyttä miespuoliseen ystävääni.
Olisimme varmaankin eronneet ilman tätä mikropettämistäkin, mutta se nopeutti prosessia. Onhan toki mahdollista, että suhde olisi pelastunut, jos olisin puhunut tunteistani ja ongelmistamme omalle miehelleni vieraan sijaan…”
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 30 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Itse jouduin avioliittoni aikana puhumaan jonkin verran vanhan nuoruuden ajan tuttava miehen kanssa koska oma mieheni tykkäsi pitää mykkäkoulua eikä hän halunnut ”tunteilla”. Hänellä oli jäykkä tapa suhtautua asioihin eli joko hänen tavallaan tai hän piti mykkäkoulua. Jäin tunteineni yksin. En mennyt sieltä mistä aita on matalin vaan yritin saada puhe yhteyden monta kertaa. En kuitenkaan pettänyt miestäni emmekä tavanneet tutun miehen kanssa. Aviomiehelläni oli yläote koska hän pystyi vain kieltäytyä puhumasta.
Oon miettinyt tätä aina välillä, että missä menee raja. Itse en naimisissa ollessa pitänyt yhteyttä juuri keneenkään. Varsinkaan miespuolisiin. Exä oli narsisti ja sairaalloisen mustasukkainen. Hän sai raivokohtauksen jo siitä, jos joku moikkas mua jossain. Tai jos juhlissa joku kehtasi puhua minulle.
Näin opin, etten vedä itseeni minkäänlaista huomiota, koskaan.
Nyt kuitenkin harrastuspiirini ovat miesvaltaisia. Juttelen siellä ihan normaalisti miestenkin kanssa. Kuten myös naisten. Osa miehistä on naimisissa. Joskus laitamme viestejä harrastukseen liittyen, tuleviin vuoroihin tai johonkin muuhun, mikä jollain tapaa liittyy harrastuksiin.
Lisäksi saatamme laitella viestiä silloin tällöin jostain muustakin, kuten lapsista tai reissuista. Aika tavallista.
Mietin kuitenkin, etten minä ainakaan halua olla ”se toinen nainen” kenen kanssa mies ”mikropettää” tai mitään muutakaan. Joten, missä menee tosiaan se ystävyyden raja?
Minähän en tiedä tekeekö miehet tätä aina salaa? Onko kaikki salaista vai osa vaan? Mikä on heidän välinen sopimus ystävyyteen liittyen. En voi tietää.
Yritän kuitenkin, että viestittely pysyy asiallisena tai ystävyyden puolella omalta puoleltani. Tiedän, että moni mies olisi valmis varmasti menemään pidemmälle, jos itse antaisin mahdollisuuden. Mutta en anna. Ja vastuu suhteesta jää aina naiselle. Koska minä naisena joudun huolehtimaan tavallaan myös heidän suhteestaan.
Eihän kukaan toisen kans viestittele eikä rupea salasuhteeseen jos liitossa on kaikki hyvin.
Olen tämän kokenut itsekki.
Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana en olisi itsestäni uskonut mihin kaikki päättyy. Luulin että teen kaikkeni suhteen eteen, mutta jos toinen ei ”evää läväytä” niin ei kukaan yksin voi suhdetta pyörittää.
Ja jos toinen osapuoli on kuin vihannes, ei suostu tekemään mitään yhdessä, ei kerro asioistaan, viestittelee muiden kans niin ei monikaan sellaista kauaa jaksa. Saati jos harrastaa muiden kans, mitä oman puolisonsa kans.
Sitten käy niin kuin minullekki että rupean viestitteleen ja harrastamaan toisen kans, ku omasta kumppanista ei ole seuraa. Ja vähä pahaki, ku en ensin lopettanut suhdetta, vaan ajatuksella että teen samanlailla, kuin hänkin.
Ja tämähän päättyi eroon.
Me ei koskaan riidelty huutaen mutta hiljaisuus ja tekemättömyys söi suhteen. Puhuminen loppui kokonaan joka muuttui tekemättömiksi kotitöiksi. Molemmat kulki kaikki kulkunsa yksin, siis esim.kyläilyt ja kaupassa käynnit.
Myöskin toisen arvostelu ja nokkavaisuus toisen kavereista, jota toinen ei suostu edes tervehtimään.
Ja jos vielä toinen hallitsee ketä saa omassa kodissa käydä.
Mutta nyt olemme eronneet ja molemmilla uusi puoliso, jospa me molemmat osaisimme nyt uudessa suhteessa arvostaa toista ja yhdessä olemista ja tekemistä.
Osui js kolahti🤔 juuri noin kävi mullekkin. Toki silloinen parisuhde oli jo väljähtynyt ja olin jo useasti yrittänyt erota. Tämä aluksi viaton viestittely vaan antoi varmuuden siihen että ero on ainut oikea päätös kun tunteita ei enää ole puolison kanssa. Näinköhän olisi tullut lähettyä huonosta liitosta jos en olisi tavannut tätä henkilöä?
Vanha ketju, Mutta pakko komentoida..
Kaikki minkä täytyy salaa tehdä puolisoltaan, on pettämistä. Parisuhde pertustuu luottamukseen, mitä tällaisessa tilanteessa rikotaan.
Oma puolisoni syyllistyi tällaiseen Jo monta vuotta sitte, Asia on piikkinä lihassa välillämme edelleen Kaikki olisi paljon paremmin ilman tätä. Harkitkaa oleteko valmiita eroamaan , ennenkuim ryhdytty tällaiseen.