Pikkujoulukausi on kuumimmillaan ja tulossa on niin itsenäisyyspäivä, joulu kuin uusivuosikin…mutta seuraa ei ole?

Et ole ainoa. Tämä kirjoittaja kertoo, kuinka sosiaalinen elämä on täysin kuollut, vaikka hän mielellään tapaisi ystäviään ravintolareissun tai vaikka biletyksen merkeissä:

”Tässä nyt olen hieman yli 20 vuotta ollut äiti. Nuorin lapsista täyttää pian kuusi vuotta.

Olen mielestäni ihan sosiaalinen tapaus. Tulen toimeen kaikkien kanssa ja työyhteisössänikin pystyn kaikkien kanssa vaihtamaan kuulumisia. Vapaa-ajalla minulla on muutama ystävä, jotka hekin tahollaan touhuavat perheidensä kanssa vapaallaan, enkä paljoa kerkeä heitä tapaamaan oman työni vuoksi. Minulla kun on usein vain yhden päivän viikkovapaita.

Havahduin tässä menneenä viikonloppuna, parhaimpaan pikkujouluaikaan, että mihin helkattiin se minun ja mieheni todellinen sosiaalinen elämä on kadonnut? Missä meidän todelliset ystävät ovat?!

Nuorena (en kyllä vielä mikään ikäloppu ole laisinkaan) minulla ja miehelläni oli kyllä liuta kavereita. Liuta niitä joiden kanssa lähteä kylille bailaamaan ja tulla pilkun jälkeen hiprakassa kotiin. Nyt vietimme mieheni kanssa vuoden otollisimpaan aikaan ainoaa yhteistä vapaata viikonloppua neljän seinän sisällä, siidereitä ja oluita tissutellen. Mitä helvettiä on tapahtunut?!

Miksi olemme nykyään niin tylsiä, emmekä tapaa juuri ketään vapaa-ajalla? Huomasin tosiaan omaavani Facebookin kautta lukuisia kavereita, lapsuudenystäviä sun muita, mutta jokin on kasvattanut sitä muuria siihen ympärille, eikä nykyään se yhteydenpito ei ole somea kummoisempaa. Olen yrittänyt pitää yhteyttä, mutta osittain yksipuolista sekin.

mies katsomassa ikkunasta ulos
Kuva Sasha Freemind, ylin kuva Alex Ivashenko.

Miehellänikin on kavereita, mutta eipä sieltäkään kukaan ole mihinkään lähdössä silloin, kun miehelleni sopisi. Suhteemme alussa tapasimme miehen ystäväpariskuntia aika useastikin, mutta nyt heistä kenestäkään ei oikein kuulu mitään, eikä meitä kutsuta mihinkään mukaan. Näilläkin pariskunnilla lapsia, ja keskenään kyllä touhuavat, mutta me olemme ulkopuolella tästä kaikesta.

Onhan se sielä peilissä tietysti syytä myös, mutta tuleeko meistä ajan myötä vain niin tylsiä, että ystävät katoavat ja jokainen käpertyy sinne omaan koloonsa viettämään laatuaikaa vain perheen kesken?!

Olisi ihanaa repäistä kunnolla ja lähteä vaikka syömään hyvin ystäväporukassa, mutta kuka sinne sitten lähtisi? Haluaisin tavata uusia ihmisiä ja näyttää, etten ole mikään tylsä tyyppi!”

Nimim. Sosiaalinen elämä, mitä se on?!

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 vastausta artikkeliin “Mikä ihmeen sosiaalinen elämä?!”

  • Yksinäinen äiti sanoo:

    Kun olisi edes se toinen aikuinen kotona, jonka kanssa viettää aikaa vaan ei ole sitäkään. Eikä niitä ystäviäkään, joiden kanssa viettää aikaa. Niin ihania kuin lapset ovatkin, niin eivät ne riitä seuraksi. Olen kysellyt ystäviä ulos kaveriksi, mutta ei tunnu seuraa löytyvän koskaan, joten ei niitä ystäviä sitten taida ollakaan. Tuntuu äärimmäisen yksinäiseltä olo.

  • Puhelin käteen sanoo:

    Noh teitä kun on siellä kaksi toimintakykyistä aikuista, vuorotelkaa ulkoilussa. Toinen vahtii kersat ja toinen juhlii ;). Otat yhteyttä niihin lapsuudenkavereihin yms. Moni odottaa ja toivoo yhteydenottoa, mutta on samalla lailla ”jämähtänyt” kuin sinäkin.

  • Ystäviä, onko heitä? sanoo:

    Ihan, kuin olisin itse tämän kirjoittanut. Sen verran oli tutun tuntuista. On mies, lapset, opiskelut sujuu ja arki pyörii ja elämä on kai juuri nyt sitä ”ruuhka-aikaa”. Silti kaipaan ihmisiä ympärilleni ja tunnen itseni useinkin yksinäiseksi. Missä ystävät ja yhdessä vietetyt hauskat hetket? Mihin ne kaikki vaan hävisi? Peiliin katson ja useinkin, mietin miten voisin muuttaa tilannetta. Toisaalta, eipä muakaan ole kukaan ystävä hetkeen kaivannut. Vai onko edes heitä enää? Missä vika, kun aikuisena, elämän sujuessa hyvin, tuntee itsensä kuitenkin yksinäiseksi? Surullista.

  • mimmi sanoo:

    Ihan sama minulla. Tosin minut hylättiin ihan kylmästi… Kukaan ei enää pitänyt yhteyttä tai kutsunut mihinkään, eikä kukaan vastannut minun kutsuihin. Ainoat kodin ulkopuoliset ihmiset, joita näen, ovat äitini, serkkuni ja työpaja, jossa käyn kaksi kertaa viikossa. Minulla ei ystäviä enää ole. Vuosia olen ollut yksin, ettei huvita poistua kotoa. Joskus itken jopa sitä, kun kaipaan ystäviä, joiden kanssa juhlia jotain esim halloweenia.

  • anonyymi sanoo:

    Mitäpä jos avaisit kotisi ovet ja kutsuisit ystäviänne kotiinne. Ilmeisesti teillä on lapsille hoitajia, että pääsisitte lähtemään ulos, mutta kaikilla ei ole. Kutsuaa ystävät lasten kanssa ja luultavasti teidät kutsutaan joskus takaisin.