Mikä ihmeen sosiaalinen elämä?!
Pikkujoulukausi on kuumimmillaan ja tulossa on niin itsenäisyyspäivä, joulu kuin uusivuosikin…mutta seuraa ei ole?
Et ole ainoa. Tämä kirjoittaja kertoo, kuinka sosiaalinen elämä on täysin kuollut, vaikka hän mielellään tapaisi ystäviään ravintolareissun tai vaikka biletyksen merkeissä:
”Tässä nyt olen hieman yli 20 vuotta ollut äiti. Nuorin lapsista täyttää pian kuusi vuotta.
Olen mielestäni ihan sosiaalinen tapaus. Tulen toimeen kaikkien kanssa ja työyhteisössänikin pystyn kaikkien kanssa vaihtamaan kuulumisia. Vapaa-ajalla minulla on muutama ystävä, jotka hekin tahollaan touhuavat perheidensä kanssa vapaallaan, enkä paljoa kerkeä heitä tapaamaan oman työni vuoksi. Minulla kun on usein vain yhden päivän viikkovapaita.
Havahduin tässä menneenä viikonloppuna, parhaimpaan pikkujouluaikaan, että mihin helkattiin se minun ja mieheni todellinen sosiaalinen elämä on kadonnut? Missä meidän todelliset ystävät ovat?!
Nuorena (en kyllä vielä mikään ikäloppu ole laisinkaan) minulla ja miehelläni oli kyllä liuta kavereita. Liuta niitä joiden kanssa lähteä kylille bailaamaan ja tulla pilkun jälkeen hiprakassa kotiin. Nyt vietimme mieheni kanssa vuoden otollisimpaan aikaan ainoaa yhteistä vapaata viikonloppua neljän seinän sisällä, siidereitä ja oluita tissutellen. Mitä helvettiä on tapahtunut?!
Miksi olemme nykyään niin tylsiä, emmekä tapaa juuri ketään vapaa-ajalla? Huomasin tosiaan omaavani Facebookin kautta lukuisia kavereita, lapsuudenystäviä sun muita, mutta jokin on kasvattanut sitä muuria siihen ympärille, eikä nykyään se yhteydenpito ei ole somea kummoisempaa. Olen yrittänyt pitää yhteyttä, mutta osittain yksipuolista sekin.
Miehellänikin on kavereita, mutta eipä sieltäkään kukaan ole mihinkään lähdössä silloin, kun miehelleni sopisi. Suhteemme alussa tapasimme miehen ystäväpariskuntia aika useastikin, mutta nyt heistä kenestäkään ei oikein kuulu mitään, eikä meitä kutsuta mihinkään mukaan. Näilläkin pariskunnilla lapsia, ja keskenään kyllä touhuavat, mutta me olemme ulkopuolella tästä kaikesta.
Onhan se sielä peilissä tietysti syytä myös, mutta tuleeko meistä ajan myötä vain niin tylsiä, että ystävät katoavat ja jokainen käpertyy sinne omaan koloonsa viettämään laatuaikaa vain perheen kesken?!
Olisi ihanaa repäistä kunnolla ja lähteä vaikka syömään hyvin ystäväporukassa, mutta kuka sinne sitten lähtisi? Haluaisin tavata uusia ihmisiä ja näyttää, etten ole mikään tylsä tyyppi!”
Nimim. Sosiaalinen elämä, mitä se on?!
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ei tuo mikään automaatio ole. Itselläni on nimittäin useampiakin ystäviä ja vielä enemmän kavereita, vaikka olen perheellinen. On illanviettoja, pikkujouluja, laskettelureissuja. Vaatii omaa(kin) aktiivisuuta. Tosin, jos mulla olisi syksyn ainoa vapaa vkl miehen kanssa kahdestaan, olisin onnessani kahdestaan. Mies kun on kaikista ystävistäni se kaikkein parhain.
Ite huomannu et kun toiset kaverit saanu lapsia ne on ite lopettanu yhteyden pidon eikä lähteny mihkään vaikka pyyettii. No ei sit loputtomii viiti ruinaa jos aina vastaus on ei. Sit kun ite sai lapsen alkoki yhtäkkii seura taas kiinnostaa, no meni jo. Mulla on niitäkin kavereita jotka ollu mukana koko ajan.
Ei kukaan jaksa perheen pyörityksen ja työn lisäksi lähteä mihinkään juhlapyhinä. En usko että minullakaan olisi ketään mukaanlähtijää ja miksi pitäisi? Tässä elämänvaiheessa vaan on näin.
Jos haluaa mennä ja bilettää, kyllä siihenkin seuraa löytyy kun avaa suunsa vaikka töissä. Täytyy vain ottaa mukaan se, joka suostuu lähtemään.
Tätähän se perhearjessa tahtoo olla. Itse päätin puoli vuotta sitten, että teen asialle jotain ja otin itse yhteyttä ystäviin ja ehdotin yhteistä tekemistä. Toimii! Halloweenia juhlittiin ystävän perheen kesken, työkavereiden kanssa käytiin pakohuoneessa. Alkuvuodesta odottaa hotelliloma lapsuuden ystävän kanssa. Rohkeasti siis vaan itse ehdottamaan. Luulen, että aika moni meistä toivoisi kutsuja sosiaalisiin juttuihin, joten jonkun on vain tehtävä aloite. Tsemppiä!
No ne vaan jäi meilläkin ja nykyisin minullakin. Eri aikaan työvuorot, lapset etällä, nyt saakutin korona jne. Jne. Se on nää ruuhkavuodet
Kun olisi edes se toinen aikuinen kotona, jonka kanssa viettää aikaa vaan ei ole sitäkään. Eikä niitä ystäviäkään, joiden kanssa viettää aikaa. Niin ihania kuin lapset ovatkin, niin eivät ne riitä seuraksi. Olen kysellyt ystäviä ulos kaveriksi, mutta ei tunnu seuraa löytyvän koskaan, joten ei niitä ystäviä sitten taida ollakaan. Tuntuu äärimmäisen yksinäiseltä olo.
Noh teitä kun on siellä kaksi toimintakykyistä aikuista, vuorotelkaa ulkoilussa. Toinen vahtii kersat ja toinen juhlii ;). Otat yhteyttä niihin lapsuudenkavereihin yms. Moni odottaa ja toivoo yhteydenottoa, mutta on samalla lailla ”jämähtänyt” kuin sinäkin.
Ihan, kuin olisin itse tämän kirjoittanut. Sen verran oli tutun tuntuista. On mies, lapset, opiskelut sujuu ja arki pyörii ja elämä on kai juuri nyt sitä ”ruuhka-aikaa”. Silti kaipaan ihmisiä ympärilleni ja tunnen itseni useinkin yksinäiseksi. Missä ystävät ja yhdessä vietetyt hauskat hetket? Mihin ne kaikki vaan hävisi? Peiliin katson ja useinkin, mietin miten voisin muuttaa tilannetta. Toisaalta, eipä muakaan ole kukaan ystävä hetkeen kaivannut. Vai onko edes heitä enää? Missä vika, kun aikuisena, elämän sujuessa hyvin, tuntee itsensä kuitenkin yksinäiseksi? Surullista.
Ihan sama minulla. Tosin minut hylättiin ihan kylmästi… Kukaan ei enää pitänyt yhteyttä tai kutsunut mihinkään, eikä kukaan vastannut minun kutsuihin. Ainoat kodin ulkopuoliset ihmiset, joita näen, ovat äitini, serkkuni ja työpaja, jossa käyn kaksi kertaa viikossa. Minulla ei ystäviä enää ole. Vuosia olen ollut yksin, ettei huvita poistua kotoa. Joskus itken jopa sitä, kun kaipaan ystäviä, joiden kanssa juhlia jotain esim halloweenia.
Mitäpä jos avaisit kotisi ovet ja kutsuisit ystäviänne kotiinne. Ilmeisesti teillä on lapsille hoitajia, että pääsisitte lähtemään ulos, mutta kaikilla ei ole. Kutsuaa ystävät lasten kanssa ja luultavasti teidät kutsutaan joskus takaisin.