Koska minulla on pyhä perhe, en tarvitse enää mitään muuta. Paitsi ehkä sitten kun tulee ero tai muuten vaikeuksia. Niinkö se menee?

”Koska perheellisten naisten elämästä tuli hyperkiireistä suorittavaa paskaa?
On sitä itselläkin työ, lapset ja niiden harrastukset, parisuhde, kotityöt, vanhenevia omaisia. MUTTA näistä huolimatta haluaisin säännöllisesti tavata ystäviäni. Käydä kävelemässä, juomassa kupin kuumaa, ehkä jopa mennä elokuviin. Mitään niin radikaalia kuin yöpymistä ”vaativa” meno en enää edes viitsi ehdottaa.
Disclaimer: yksinhuoltajien/matkatyötä tekevien ihmisten perheiden lastenhoitokuviot ja jaksaminen ovat oma lukunsa, tämä ei koske heitä.

Kysyttäessä ketä tahansa perheellistä naista minne tahansa vastaus on luokkaa ”Lapsella on futisturnaus/tanssiesitys/koulun myyjäiset/kaverin synttärit/kumminkaiman koulukaverilla on koiran ristiäiset/jnejne.”
Viesti meni perille, elätte tiukasti ohjelmoitua täydellistä suorittavaa elämää, johon mikään spontaani meno ja rentoutuminen ei mitenkään sovi. Mutta entäs jos yrittää järjestää jotain päiväaikaista menoa kolmen-neljän kuukauden varoajalla, eikä siltikään saa kuin ehkä 10% kutsutuista liikkeelle? Pitääkö tästä vetää johtopäätös, että mun seura ei kiinnosta ? Lopettaa mihin tahansa kenen tahansa kutsuminen? Lähteä yksinään reissuun, ottaa selfiet nähtävyyksien edessä, laittaa ne someen ja mainita kuvatekstissä herttaisen myrkyllisesti, että kaverit x, y, z ja ä voisitte olla täällä mukana, mutta kun teitä ei saa ikinä mihinkään, niin en kysynyt mukaan? Jos sellainen ihme tapahtuisi, että joku kutsuisi jonnekin, jättäisi tyynesti ja tylysti vastaamatta?

Mitäpä luulette, mitä ihmiset kuolinvuoteellaan katuvat eniten? Sitä, että tekivät liikaa töitä ja viettivät liian vähän aikaa perheen ja ystävien kanssa.
Pitäiskö perustaa Faceen ryhmä ”Ystävättäret syvälle perhelabyrinttiin kadottaneiden äitien pelastusrengas”? Käytäis vaikka kerran kuukaudessa metsästämässä tarjousvaippoja ja -kahvia automarketista ja juotais pystykahvit jossain bensiksellä? Juotais pussikaljaa Hietsussa keskellä lauantaipäivää? Mentäis tarjouslipuilla käymään vaikka Toijalassa junalla?”

Ystävät mennyttä

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

9 vastausta artikkeliin “Missä mun ystävät on?”

  • Kicca sanoo:

    Niin se vain menee, että vähiten stressaavaa on olla tekemisissä sellaisten ystävien kanssa, joilla on sama elämäntilanne. Joskus käy niin, että koko ystäväpakka menee lasten myötä ihan sekaisin ja ne aiemmat valtit ajautuvatkin sinne pohjalle. Ei se tarkoita, että he olisivat yhtään vähemmän tärkeitä, heidän esiin kaivamisensa vaan vaatii enemmän aikaa ja järjestelyä, ja enemmän tulee käytettyä niitä päällimmäisenä olevia ihan tavallisia patakakkosia, jotka sulattavat sen, että saavut homsuisena paikalle vartin myöhässä ja poistut paikalta tunnin etuajassa, kun kuopus huutaa ja puree kaikkia ja esikoiselta tuli pissit pöksyyn, ”vaikkei kertaakaan ole näin käynyt sitten kuivaksi oppimisen, paitsi…” Tai ruutuvitosia ja ristinelosia, joilta saat parhaat vinkit yösyötön lopettamiseen ja molluskoiden hoitoon.

    Todellinen ystävyys ei katoa mihinkään, se vain odottaa taas sitä hetkeä, jolloin sen ajatteleminen ei tuota omantunnon pistosta ja lisää stressiä, kun muutenkin revitään joka puolelle ja syyllistetään töistä, tarhasta ja kotoa. Voi vain miettiä, että jos lapsettomasta ystävästä tuntuu oudolta, niin miltä sitten tuntuu niistä vanhemmista.. Harva (ei kukaan) osaa täysin ennustaa ja varautua siihen, mitä kaikkea perhe tuo mukanaan. Kyllä se siitä ajan ja lapsien kasvun myötä tasoittuu, joten antakaa ystävillenne aikaa. Sopikaa yhdet ”irtiotto arjesta” treffit osaksi vuosirutiinia, niin on kaikilla jotain, mitä odottaa.

    Ja jos haluatte olla todellisia ystäviä, ette yritä erottaa ystäväänne perheestään, vaan alatte mieluummin osaksi sitä. Menkää lasten synttäreille tai kutsu vaikka äiti kanssasi kahville leikkipuistoon, hampparipaikkaan tai jonnekin, missä hän voi vapauttaa villikkonsa riehumaan siksi aikaa, että ehtii rentoutua ja pystyy juttelemaan kanssasi ehkä jopa jostain muusta kuin heistä.

    Tosin itsekästä marinaa äitiystäväsi saa kuunnella ihan tarpeeksi kotona, joten jos ajatuksena on läksyttää ystävää yhteydenpidon vähyydestä, niin kannattaa jättää kutsu laittamatta ja käydä vilkaisemassa peiliin.

    • Tiiu sanoo:

      Ihan mahtava teksti Kicca! Niin samaa mieltä joka solulla. Ihmiset katkeroituu tosi helposti, eikä sinne peiliin muisteta katsoa tarpeeksi usein.. 🙂

  • Mem sanoo:

    Tästä kirjoituksesta sain inspiraation olla ottamatta keneenkään ns ystävään seuraavan kuukauden aikana. Ollaan paljon yhteyksissä sähköisesti/soittelemalla, koska mä jaksan kysellä kuulumiset ja laittaa viestiä. Jos en kuukauteen kuule heistä mitään, niin siinäpä selviää ystävyyden taso eikä tarvitse enää olla tekemisissä.

  • Minttu sanoo:

    Olen reilu nelikymppinen, jolla on 5- ja 8-vuotiaat lapset. Kyllä mä olen saanut perheellisetkin ystävät liikkeelle. Nytkin odotan 5 päivällisvierasta saapuvaksi parin viikon päästä ja ainoastaan yksi kutsumistani ei pääse tulemaan. Lisäksi järjestän joka alkukesä tyttöjen bileet grillauksineen ja seurusteluineen ja jo viisi vuotta olen saanut yli kymmenen kaveria tulemaan paikalle. Vuosittain kokoonpano toki vaihtelee, mutta aina jotkut pääsevät ja kaikki ovat innoissaan siitä, että joku ylipäänsä viitsii tapaamisia.

  • Hmmm tää sanoo:

    Mulla ei ole ystäviä joiden kanssa kävis kahvilla tai elokuvissa kun mulle sopii!! Minä olen surullinen! En enää jaksa pyytää kahville elokuviin kun kukaan ei kerkeä.
    Olin eilen yksin elokuvissa.

  • Lisbeth sanoo:

    Joo olishan se kiva jos ois aikaa edes itselleen joskus. Työaika on sellainen, ettei arkena ole aikaa aamusta eikä illasta, vaan kaikki ylimääräinen työn ulkopuolinen aika menee lasten pukemiseen/riisumiseen/syöttämiseen ja nukkumaan laittamiseen. Ja viikonloppu kun koittaa, tietää, että on kaksi päivää aikaa pestä talouden viikon pyykit ja siivota huusholli ensi viikkoa varten. Niin ja ruokaakin pitää varmaan käydä ostamassa. Ei kovin montaa ylimääräistä minuuttia vuorokaudessa tunnu olevan.

  • No-life / Yes-life sanoo:

    Niin totta! Useimmilta naisilta sumenee järki kun tulee perhettä.. Lapsilla on sata harrastusta ja kolmetkymmenet kaverisynttärit päälle ja jokaikiseen mennään diipadaapailemaan tuntikausiksi. Ei voi olla tervettä, että aikuistenkin elämä pyörii 100% yhden – monen vaippapyllyn äärettömän vilkkaan sosiaalisen elämän ja itsensä kehittämis-harrastelun ympärillä! Ei lapsetkaan tarvi joka minuutille ohjelmoitua tekemistä, nekin on stressattu ihan piippuun! Ja äiti tosiaan muistaa ystävät vasta kun mies on tästä hullunmyllystä lähtenyt lätkimään.. Asiaa!

  • Pellervo sanoo:

    Joo, ihan kun mun elämästä!

  • Limppu sanoo:

    Totta tuntuu olevan. Toijalaan ei kuitenkaan kannata mennä, ei edes spontaanisti.