”Lapsuudenkotini oli tasapainoinen ja tietenkin pidin suunnilleen itsestäänselvyytenä, että kykenisin itsekin samaan. Alku näyttikin lupaavalta: avioliitto, mies ja lapsi. Toisin kävi.

Mies petti ja jätti toisen naisen takia ihan alkumetreillä, eivätkä huonot uutiset loppuneet siihen. Hän maksoi elatusmaksut, mutta muuten ei välittänyt olla missään tekemisissä lapsensa kanssa. Niinpä minusta tuli totaaliyksinhuoltaja jo 26-vuotiaana, lapsi oli vuoden ikäinen.

Vastentahtoinen avioero ja totaaliyksinhuoltajaksi päätyminen ovat olleet toistaiseksi elämäni suurimmat koettelemukset. Yritin aina välillä eron jälkeisten ensimmäisten viiden vuoden ajan puhua järkeä eksälle lapsesta, tuloksetta.

Minulla ei edes ollut ketään samalla paikkakunnalla auttamassa lapsen kanssa. Sitä henkisen yksinäisyyden määrää, jonka totaaliyhäri tuntee, ei voi kunnolla ymmärtää kuin toinen saman kokenut.

Olin ihan yksin paitsi vastuussa kaikesta myös muutenkin kaikessa: kipeimmin asia koski esimerkiksi päiväkotien joulujuhlissa, alakoulun vanhempainilloissa ja muissa alakoulun tapahtumissa. Olin aina se totaaliyhäri, aina se, joka ypöyksin törötti siellä tilaisuudessa kun muut olivat puolisonsa kanssa. Se, että asun perhekeskeisellä paikkakunnalla ja seudulla, ei lainkaan helpottanut asiaa.


Kuva Ethan Hu, ylin kuva Fernando Brasil. Kuvituskuvia.

Varmaan joukossa oli jokunen yksinhuoltajakin. Minä en koskaan kuullut kenestäkään enkä koskaan tutustunut kehenkään, jolla olisi ollut sama tilanne: mies ei välitä olla lapsensa kanssa tekemisissä. Olisin kaivannut vertaistukea ihan hirveästi.

Ei ole isää, jolle lapsi voisi tehdä isänpäiväksi kortin. Alakoulun isien iltaan tulee isän sijasta pappa. Jokaiselle alakoulun opettajalle ja yläkoulun luokanvalvojalle olen kertonut tilanteesta ja ohjeistanut, etteivät kysyisi isästä mitään, koska lapsi ei yksinkertaisesti osaa vastata. Lapsi tiesi, minkä niminen isä on ja isän puoleisiin sukulaisiin pidimme yhteyttä. Muuten isästä ei puhuttu. Onneksi hän ei mitään koskaan kysynytkään.

Vuodet vierivät. Uutta puolisoa en löytänyt. Olinko huono äiti? Mielialani oli jatkuvasti miinuksen puolella mutta peitin sen parhaani mukaan. Olosuhteisiin nähden olin varmasti vähintäänkin kohtalaisen hyvä äiti kuitenkin, vaikkakin usein väsynyt. Ainakin lapsestani kasvoi tasapainoinen nuori. Aikuisuuden kynnyksellä myös hänen isänsä otti yhteyttä, ja nyt he edes joskus tapaavat.

Ero koskee aina, mutta eroäideille haluaisin sanoa kuitenkin, että olkaa onnellisia, jos se isä on edes jotenkin lapsen elämässä mukana. Minä olisin ollut, jos ei tyytyväinen niin ainakin iloisempi, kun lapsi olisi edes muutaman kerran vuodessa ollut isänsä luona tai muuten tavannut. Tapaaminen kerran kuukaudessa olisi tehnyt lähes onnelliseksi. Sitä useammin olisi ollut jo taivas.”

Nimim. Ensam

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 vastausta artikkeliin “Mies petti ja jätti, sekä minut että lapsemme…”

  • Niin se menee sanoo:

    Näitä vastuuntunnottomia, kylmiä miehiä ei paljon vaivata lasten hyvinvoinnilla, kun samalla äiti tekee kaikkensa, ne loputtomat ’työtunnit’ hoitaessaan lastaan/lapsiaan. Ja sitten vielä jotkut kehtaavat syyllistää äitiä joka lastaan hoitaa. Taas yksi esimerkki maailman epäreiluudesta. Ihmisten pikkumaisesta ymmärtämättömyydestä. Ja kuinka helposti jää yksin hoitamaan kaiken kun toinen tai toiset ovat vastuuttomia yksilöitä. Mies vain voi tehdä niin, koska ei kanna lasta sisällään ensin ja synnytä ja pidä lasta rinnalla ruokaa antaen. Mies voi vain kylvää siementä ja poistua paikalta jos siltä tuntuu. Mutta mistä sitä tietää kuka on tämmöinen kylväjä ja kuka oikeasti jää perheensä luo, lapsensa luokse isäksi.

  • Elämä ei ole reilua sanoo:

    Lapsen tai lasten isä voi myös kuolla. Antaisin mitä vain siitä, että lasteni isä olisi elossa. Silloin olisi mahdollisuus jälleenkohtaamiseen, kuten teillä onnellisesti kävi.

  • Kyllä kostautuu sanoo:

    Aivan selvä asia on, että tietenkin isättömyys kostautuu lapselle, ja viime kädessä vain lapselle. Sitäpä ei moni mörökölli ajattele, eikä myöskään moni nainen valitessaan siittäjää lapselle. Näinhän se muillakin nisäkkäillä menee. Tytöille pitäisi selvemmin tuoda tätä vaihtoehtoa esille jo nuorena, että voi hyvin jäädä yksin kaikista lupauksista huolimatta – äiti nimittäin on se viimeinen, joka lapsen hylkäisi, aina. Tasa-arvohötön aikana tytöt tuudittautuvat liikaa miesten nykyaikaisuuteen ja vastuuntuntoon. Ei kannattaisi!

    • Vihainen sanoo:

      Heität siis syyt naisten niskoille jos mies lähtee! Mistä toisen voi ikinä tuntea niin hyvin että voisi luvata, että itselle ei käy noin?!? Kyllä se on aina lähtijän syy, ei naisen!

      • Ei vihaisuus muuta mitään sanoo:

        No, vastuu siittäjän valinnasta jää naiselle, valitettavasti. Kuten myös lapsen elämästä vastaaminen, viime kädessä, jos äidissä on vähänkään tervettä ihmistä jäljellä. Ei tämä asia vihaisuudella muuksi muutu, asia on aina näin ollut ja tulee myös aina olemaan. Tyttöjen hyvä varautua etukäteen eikä lillua prinsessasatujen maailmassa vielä aikuisena…

  • Totaaliyh sanoo:

    Tiedän hyvin mitä tuo on. Vertaistuki olisi ollut paikallaan kun mies jo ennen lapsen syntymää ilmoitti ettei halua nähdä meitä koskaan. Synnytin yksin, olen kasvattanut lapsen yksin, isää ei ole missään papereissa lainkaan. Ei elatusmaksuja, ei tapaamisia, ei mitään. Toivottavasti se ei kostaudu lapselle koskaan…