Vauvan saaminen muuttaa parisuhdetta – ja myös parisuhteen osapuolia. Muutos ei aina ole hyvästä. Tässä erään isän kertomus:

”Olen mies ja isä. Lasten saaminen ei ole ihan yhtä juhlaa, mutta tästä puolesta ei paljon saa puhua.

Menin aikoinani naimisiin hyvän näköisen, keskikokoisen – jopa hoikan iloisen, pitkätukkaisen naisen kanssa. Meillä oli hauskaa ihan kahdestaan, teimme juttuja yhdessä, kävimme laskettelemassa, vaeltamassa, kaupunkilomilla ja kaikkea mahdollista – kunnes saimme tosi nopeassa tahdissa kaksi lasta. Ja kaikki muuttui:

– Vaimoni leikkasi pitkät hiuksensa, lihoi ja vain imetti koko ajan. Tiedän, vauvoja pitää imettää, haluan sanoa tuon sellaisena symbolisena kuvauksena siitä, miten hän muuttui naisesta imettäjäksi. Hänen koko elämänsä oli se vauva, imetys ja lasten hyssyttäminen. Minunkin koko elämäni olivat tietenkin ne lapset, mutta yritin silti käydä lenkillä ja ostaa uusia vaatteita. Vaimoni muuttui ulkonäöllisesti niin paljon, ettei häntä tunnista vanhoista valokuvista. Hänen kätensä ulottuvilla on aina suklaata ja hän kulkee hirveissä telttamaisissa vaatteissa.

– Lasten nimissä vaimoa alkoi väsyttää koko ajan. Hän ei kiinnostu enää mistään asiasta, jos asia ei koske lapsia (lapset ovat jo päiväkoti-ikäisiä). Eritoten mikään aikuisten yhdessä tekeminen ei kiinnosta häntä tippaakaan. Minä olen hänelle lähinnä vitsi.

– Sehän on selvää, että mitään seksielämää ei todellakaan. Kun oikein kinuaa, vaimo tarjoutuu ”tekemään palveluksen” eli helpottamaan minua tai suostuu seksiin ”joka kestää maximi minuutin”. Hän ei itse halua enää seksiltä mitään, eikä seksi merkitse mitään. Miehelle, joka haluaa, että vaimo nauttii, tämä kierre on hirveä. Mieluummin menen oman käden kautta onneen kuin suostun noihin armonpaloihin.

Että näinkin voi käydä. Ero käy mielessä silloin tällöin, mutta tiedän vaimoni luonteen sen verran hyvin, ettei siitä hyvä seuraa. Löydän itseni yksiöstä ja saan tavata lapsiani joka toinen viikonloppu 24 h. Ei kiitos. Tässä sitten lusitaan hamaan onnettomaan loppuun asti. Miten tässä näin kävi, en tiedä.”

Nimim. Vissiin Huono Mies

P.S. Vauva voi viedä tullessaan myös kaverit.

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

93 vastausta artikkeliin “Lapsi tuli, vaimo muuttui”

  • Se Insinööri sanoo:

    Rouva innostui järjestelemään vanhoja valokuvia, siis niitä ihan oikeita vanhanaikaisia ja jätti projektin tapansa mukaan keskelle lattiaa.

    Lapsethan ne kuvat äkkäsi ja alkoivat katsella, kunnes junioor (11v) tokaisi ääneen ”isi, kuka toi nainen sun kanssas on?”. Kyseinen nainen vähän äkämystyneenäkin huikkasi ”se on äiskä!” johon junioor totesi ”jooo, mutta näyttää kyllä ihan väärältä äidiltä, ihan eri näköinen etkä sä oo ton näköinen enää”.

    Olin varmuuden vuoksi hiljaa…

  • Raimorento sanoo:

    Aikoinaan teimme sopimuksesta kaikki lapsemme yhteen syssyyn. Neljä tyttöä naimisiin menon jälkeen 6 vuodessa. Kiirettä piti mutta olihan meillä hauskaa eikä puutetta työstä. Olin tuolloin vielä yrittäjä joten päivät olivatkin pitkiä. Eräänä kesänä päätin mennä mökille viikoksi ”lepäilemään” no perjantailtana menin mutta oli pakko tulla takaisin jo lauantaina iltapäivällä. Sanoin vaimolleni, ettei siellä voinut olla kun oli liian hiljaista. Elämää pitää olla ympärillä muuten tulee pörröksi

  • Preetta sanoo:

    Olin varmaan tuo vaimo aikoinaan. Kun vuosia nukkui tunnin, kahden pätkissä. Aamulla juoksutti korvakierteistä lääkärissä ja sen jälkeen huolehti isompien ulkoiluista ja sapuskaa miehelle, kun tulee töistä, oli aika ryytynyt. Muutama vuosi oli täyttä sumua ja ei edes muista kunnolla, mitä silloin tapahtui. Imettääkin piti, kun ei sitä lasta viitsinyt nälässä pitää. Aina, kun istahti ruoan ääreen, alkoi vauva kitisemään ja taas mentiin.
    Kun yritettiin seksiä harrastaa, niin eikös vain vauva sieltä parkaissut. Ei siinä paljoa virittäytynyt tunnelmaan.
    Siinä kaiken sumun ja päässä jyskyttävän väsymyksen vuoksi ahtoi suuhunsa sitä, mitä ehti ja paisuihan sitä. Väsymys kertyi ja kertyi.
    Viikonloppuisin mies istui illalla koneella ja odotti, että saan vaihdettua lapsille yövaatteet, iltapalat ja pesut ja virittäytyi siinä koneella seksiin. Kun vihdoin sain katraan nukkumaan, maireasti sanoi, että jos sitä seksiä nyt. Oli viimeinen asia, mitä kävi sillä hetkellä mielessä, kun luomien alustat oli hiekkaa täynnä. Onneksi en kertaakaan nukahtanut kesken seksin.
    Asia laukesi viimein, kun viimeisillä voimilla ennen uupumuksen takia hourulaan joutumista räjähdin ja annatin tulla koko vuosien katkeruuden ulos ja uhkasin erolla. Minä lähdin töihin ja mies jäi kotiin. Kolme kuukatta koti-isänä oltuaan sanoi, että hän ei ymmärrä, miten olen ehtinyt tehdä kaiken. Minä nimittäin en muuta, kuin kuljin töissä. En tilannut neuvoloita, en lääkäriaikoja. Tulin töistä kotiin ja odotin, että koti on siisti, ruoka pöydässä ja lapset hoidettu ja illalla vielä isukki käyttää lapsia leikkipuistossa, kun minä lepään raskaan työpäivän jälkeen.
    Kummasti ei miestä silloin seksi jaksanut kiinnostaa, vaan kaatui illalla iltapesujen jälkeen sänkyyn uupuneena kuorsaamaan.
    Avioliittoa on kestänyt 25 vuotta ja onnellisia ollaan. Mutta mies ei tajunnut tilannetta, ennen kuin oli itse koti-isänä. Sen jälkeen on sopu pysynyt perheessä ja toinen toistamme tuettu ja autettu.

  • Tinttu sanoo:

    Kyllä sitä kummasti moni nainen lasten varjolla lopettaa itseensä panostamisen ja sitten vedetään herneet nenään, kun vuoden seksittömyyden jälkeen mies käykin vieraissa! Ja itketään, kun en kelpaa tälläisenä 20kg lihonneena Verkkari-Veerana! Ite havahduin tähän myös oman eroni jälkeen, kun tajusin että eipä paljon markkinoita ollut sellaisena, millaiseksi olin 3 lapsen jälkeen antanut itseni valahtaa. Miksi se oma mieskään siihen tyytyisi? Eiköhän naisilla ole ihan sama juttu, jos alttarilla vierellä seissyt atleetti onkin yhtäkkiä möhömahainen sohvaperuna…!

    • Äidiskä sanoo:

      Kokemuksesta ainakin itse tiedän että se on se masennuksen kaltainen ahdistus joka tulee siitä kun pikkulapsiaika pakottaa (siis se ihan vauva-aika) luopumaan omasta elämästä, nukkuminen on mitä on ja stressihormoonit pulppuaa. Lihoo ihan jo katsomalla ruokaa ja kun kroppa on täynnä imetyshormoneja ja aineenvaihdunta niin tukossa kun olla voi unenlaadun ollessa ihan yhtä p*skaa niin sitä ihraa kertyy ja jo siitä mieli on matala. Nyt kun lapset alkaa olla siinä 3-5v. iässä olen saanut pikkuhiljaa vanhan olotilan takaisin. Silti kaiken baletin pyöritys välillä uhkaa uuvuttaa. Kyllä ne lapset siitä kasvaa. Puolisoni vasta n. vuosi sitten osasi alkaa tukea minua siinä että saisin myös sitä ”omaa aikaa”. Ehdin palautua ja kuntoilla tai tehdä jotain virkistävää.

      Ennenkuin alkaa syyttää omaa puolisoaan siitä ”räjähtämisestä” kannattaa ihan oikeasti muistutella tätä myös ajattelemaan itseään, äidit kun ei sitä helposti tee. Samoin myös puhua rehellisesti ja avoimesti. Ilman keskustelua ei tiedä kumpikaan parisuhteen osapuoli mikä toisen henkinen olotila on sillä hetkellä. Kannustusta ja keskustelua. Ja kyllä ne lapset kasvaa.

    • Melkein onnistunut sanoo:

      Puhut asiaa. Meilläkin kolme lasta. Yritin pitää hyvällä menestyksellä itseni kunnossa kolmannen lapsen syntymään ja jonkin aikaa sen jälkeenkin. Sitten paisuin 18 kg ja toden totta olin aika pahan näköinen makkaroineni. Ei tehnyt mieli seksiä, mieli ailahteli, yritin opiskella, tehdä työtä ja vetää perheen arkea ja poltin kynttilää molemmista päistä. Mies ei ymmärtänyt minua ollenkaan. Rupesin epäilemään häntä jossain vaiheessa oliko sutinaa muualla kun suhteemme oli niin huono. Oltiin vaan jossain vaiheessa enää työpari ja kumpikaan ei halunnut enää panostaa. Mieskin sai omat kilonsa kaljan tissuttelun seurauksena. Päätin sitten eräänä päivänä että muutos tulee. Mikä pysäytti minut oli hirveä stressi ja loppuun palaminen. Ryhdyin ottaman aikaa itselleni ja rupesin pitämään itsestäni huolta. Sanoin myös miehelle asiat ääneen mitkä olin pitänyt omana tietonani. Tästä lähti oikeastaan kummallakin parannus omaa kroppaa ja psyykettä sekä etenkin suhdettamme kohtaan. Asiat piti vain rehellisesti tuoda päivän valoon joka antoi mahdollisuuden parannukseen. Toki muutos vaati molemmilta halua tehdä asioita päämäärän saavuttamiseksi. Tällä tiellä nyt ollaan, yritetään tukea toinen toisiamme ja iloita elämästä kun lapsetkin on jo isompia.

  • Marianne sanoo:

    Mitä jos vaimosi arvostelun sijaan vaikka tukisit häntä? Jos se kroppa on niin tärkeä, niin varmaan mahdollistat myös rahallisesti ja ajallisesti, että rouva saa käydä salilla ja syödä oikein? Mites tuo uni, kuka teillä herää öisin ja kuka hoitaa kaiken metatyön vaikkapa seuraavan koon vaatetuksesta ja yhteydenpidosta sukulaisiin? (Ai että mua risoo tää miesten ”oikeus” vinkua odottaneen, synnyttäneen ja imettäneen naisen vartalosta. Koittakaahan ite!)

  • Poppana sanoo:

    Suuriin muutoksiin saattaa olla syynä äidin tarpeiden laiminlyönti, raskauden jälkeinen masennus, kilpirauhasen vajaatoiminta tai vaikkapa kaikki samaan aikaan seuraamuksina toinen toisistaan. Hoitoina suosittelen ensin kotona puhumista, neuvolassa puhumista ja sitten lääkärin kanssa puhumista. Itse olen säästynyt masennukselta ja kilpirauhasvaivoilta, mutta se ettei mies osallistu kotona arkeen, aiheuttaa sen, etten minäkään halua osallistua mieheni elämään. Jos häntä kiinnostaisi siivous edes miellyttämismielessä, takaan että kuuntelisin hänen juttujaan ainakin miellyttämismielessä. Mutta on näiden kaikkien loukattujen vuosien jälkeen helpompaa hautautua niihin lapsiin, koska niistä riittää täytettä sydämeen..

    • :) sanoo:

      Jos ei ole todettu mitään kilpirauhas- yms. vaivoja niin ehkäpä syy on vain ja ainoastaan naisen korvien välissä. Mikään/kukaan ei pakota makaamaan kotona suklaata mässyttäen!

      Entä jos vaimo on vain tympääntynyt äidin rooliin muttei osaa repäistä itseään irti? Nykyäänkin tuntuu että kaikki odottaa äidin olevan suurinpiirtein 180% kiinnostunut vain lapsen asioista (ja kaksi lasta= 180% x 2) ja ehkä äiti itse ajattelee myös näin? Vaikka pitäisi ensin huolehtia itsestään ja sitten vasta muista,

      Lapset hoitoon, omaa aikaa äidille ja kun se kunnossa niin sitten parisuhdeaikaa!

  • 22 vuoden kokemus ja vieläkin harjotellaan sanoo:

    Ei voi sanoa kun että been there done that. Ei ole kuin yksi tie. Puhukaa. puhukaa puhukaa puhukaa. Puhukaa ihan helvetisti. Ei tartte joka päivä, mutta ennenku ajatukset alkaa pyöriä muissa naisissa/miehissä tai erossa, niin on syytä puhua puhua ja puhua. Ja silloin ku se toinen puhuu, niin kuunnelkaa. Sitten peilin eteen tuijottamaan ja miettimään. Jos ei valkene toisen näkökulma, jos ei valkene oma osuus asioissa, jos ei kummallekkin valkene mitä tehdä, silloin erotkaa. Ihminen muuttuu elämän mittaan, niin ulkonäkö kuin luonnekin. Ei voi odottaa, että toinen on ja tulee aina olemaan samanlainen ja näköinen. Ei epärealistisia odotuksia.

  • Mm sanoo:

    18 vuotta ja olet vapaa

  • ihme sanoo:

    Ihan kuin meillä. Mitä enemmän vielä tein kotitöitä, sitä enemmän niitä myös vaadittiin. Kaikkien tekeminenkään ei tälle muuttuneelle naiselle kelvannut. Tämä kuvio on toistunut muutamalla muulla ystävälläni. Miksi tästä ei voi puhua ilman että saa vihat päällensä?

  • Katja Karoliina sanoo:

    Aloittajalle haluaisin sanoa että aina voi vaikeina hetkinä soittaa vaikka Väestöliittoon. Muuten antaisin ohjeeksi että osallistu sinä enemmän lasten ja kodinhoitoon niin että kannat asioista koko vastuun. Googlaa jos ei heti aukea.

  • Kakaralauma kapteeni sanoo:

    Minulle kävi kuten vaimollesi. En eronnut miehestäni, mutta muutin kuitenkin neljän lapsemme kanssa toiselle puolelle Suomea. Kun minun ei tarvitse päivittäin pettyä, kuinka vähän toinen osallistuu kotitöihin, kuinka vähän keskustelee, touhuaa, käy harrastuksissa lasten kanssa olen paljon iloisempi, pirteämpi, suklaata kuluu vähemmän ja painokin on alkanut hitaasti pudota. Mies ajaa viikonlopuksi meidän luo ja jaksaa sen yhden päivän, jonka on paikalla panostaa meihin.

  • Toisenlainen mamma sanoo:

    Näin voi käydä myös toisinpäin, niin että mies muuttuu. Itse olen yrittänyt lapsen syntymän jälkeen ylläpitää parisuhdetta, keksiä kaikkea mukavaa yhteistä tekemistä niin sängyssä kuin sen ulkopuolellakin, ja olen yrittänyt keskustella muustakin kuin arjesta. Itselleni on todella tärkeää, etten huku äitiyteen, ja ulkonäöstäni huolehtiminen on osa tätä. Kaikista yrityksestäni huolimatta tuntuu, että olen miehelleni vain lapsemme äiti ja parisuhteemmekin sivuseikka. Olen todella pettynyt, mutta hankalapa tilannetta yksikseen on muuttaa.

  • ElämäOnValintoja sanoo:

    Kiitos teksteistä! Näitä lukiessa koen kiitollisuutta siitä, että osaltaan valitsin, osaltaan jouduin sinkkuäidin rooliin. Ja vissiin Huonolle Miehelle terveisiä: luonto on suunnitellut elämän silleen, että äidin huomio keskittyy lapsiin ja se pikkulapsiaika menee kyllä nopeasti ohi… tietysti hitaammin, jos odottelee romanttisia iltoja ja kaupunkimatkoja, nopeammin, jos osallistuu siihen perhe-elämään täysillä.. mutta joka tapauksessa ohi se menee, takuulla!
    Lapseni alkaa olla tosi omatoiminen ja nukkuu yöt hyvin. Ja sen huomaan välittömästi itsessäni. Jaksan pitää myös itsestäni huolta ja ajatuksiin on tullut myös miehet eikä kaiken keskipisteenä ole enää vain ja ainoastaan lapsi.
    Tsemppiä!

  • Voi voi sanoo:

    Meillä mies on ihan unelma, auttaa kotona, on lasten kanssa, käy töissä jne. Minä valvon kaksosten kanssa ja olen järjettömän väsynyt. En ole lihava, raskauden jälkeen löysää on mutten vaan yksinkertaisesti vielä jaksa käydä salilla tms. Katson aina peiliin kun herään, yritän olla nätti mutta aina EI JAKSA! Miehen mielestä kaikki on ok mutta minun ei. Harkitsen jo eroa.
    KOSKA mies ei koskaan kehu, ei koskaan kannusta, ei koskaan puhu, ei mitään. Jos minä avaudun ja itken että väsyttää, itsetunto alhaalla, tarvitsen tukea, ei puhu mitään. On hiljaa. Voi halata mutta on hiljaa.
    En tee noita enää minäkään. En viitsi kun ei toinenkaan.
    Seksiä olisi vaikka joka ilta, paitsi raskaana ollessani ei halunnut minua. Mutta minua ei aina huvita koska tunnen olevani kelpaamaton. Mies katselee naisia netistä, mutta minä en ole yhtään positiivista sanaa kuullut paitsi riidan jälkeen että olen kaunis.

    AVATKAA miehet suunne ja kehukaa ja kannustakaa!!!