Lapsi päätti, ettei isä saa mennä vessaan
Huono Äiti sai avautumisen:
Olin kauppakeskuksen leikkipaikan vieressä kahvilla ja katseeni kiinnittyi pienen pojan ja hänen isäänsä. Poika oli ehkä vuoden tai parin ikäinen, täynnä energiaa ja uteliaisuutta. Isä, nuori mies ehkä kolmikymppinen, yritti saada poikaa istumaan paikalleen leikkien kanssa.
”No niin, mennäänkö katsomaan näitä autoja?”, isä ehdotti, osoittaen leikkiautoja.
Poika vain nauroi ja ryömi pois isänsä sylistä. Isä yritti saada poikaa takaisin, mutta turhaan. Poika oli jo kiinnostunut jostain muusta.
”Saanko mä mennä vessaan?”, isä kysyi lopulta pojalta.
Poika katsoi isään suurin silmin ja ravisteli päätään. Isä hymyili hänelle ja sanoi: ”No sitten mennään vähän myöhemmin.”
Olin järkyttynyt. En voinut uskoa korviani. Lapsi, joka ei edes osaa puhua kunnolla, sai päättää siitä, meneekö hänen isänsä vessaan. Missä maailmassa elettiin?
Aloin miettiä, miten lapsia kasvatetaan nykyään. Opettaako tämä isä pojalleen, että hänen mielipiteellä on merkitystä kaikessa? Että hän voi manipuloida aikuisia saadakseen tahtonsa läpi?
Miten tästä pojasta kasvaa aikuinen, jos hänelle annetaan näin paljon valtaa jo näin pienenä? Tuleeko hänestä itsekeskeinen ja manipuloiva ihminen?
En voinut olla ajattelematta omia lapsiani. Olin kasvattanut heidät niin, että heillä oli rajat ja heidän odotettiin kunnioittavan muita. En ollut koskaan antanut heidän päättää kaikesta.
Tunsin suurta surua tämän pienen pojan puolesta. Hänestä oli tulossa lapsi, joka ei oppisi kunnioittamaan aikuisia eikä ymmärtäisi, että maailmassa on myös muita kuin hän itse.
Nimim. Ostoskeskuskyylä
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 16 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Saattoihan olla tilanne, että taaperoa jännittäisi liikaa jäädä yksin ostarin leikkipaikalle vessareissun ajaksi. Isä vähän tunnusteli että olisiko kuitenkin mahdollista, mutta kun ei ollut niin myöhemmin sitten, eikä vessahätäkään ollut kova.
No voi hyvänen aika! Pieni lapsi ei päätä asioista itse, mutta tuo kertoo vaan siitä miksi tämän päivän lapsilla on niin paljon haasteita. Onko nämä tämän päivän kolmekymppiset jo itse kasvatettu ilman rajoja?! Lisää ”supernanny” -ohjelmia telkkariin jos edes jonkun silmät avautuisivat.
Olen sitä mieltä, että lapsi ei päätä aikuisten asioita. Lapselta voi kysyä vaatteen väriä, että keltainen vai punainen. Mutta se että kysytään lupa vessassa käyntiin on jo ihan uskomatonta. Ei lapsen kuulu päättää asioista, ei hän edes kykene siihen vielä. Varsinkaan 1v lapsi. Kun ei meillä 5v päätä asioista.
Vanhanmat tulleet aroiksi kun lasten itku tulkitaan väärin.
Monet keskeyttää armijan koska ei kestä komentamista kun se on heille se ensimmäinen kerta elämässä kun eivät itse saa päättää kaikesta.
Noniin lapsi pilalla
Turvalliset rajat. Ohjausta, kuuntelua, keskustelua ja vanhemman valistunut päätös. Siitä on tasapainoiset aikuiset tehty. Ja komppaan Päätöksiä iän mukaan kommenttia. Voimia ja viisautta kaikille vanhemmille <3
Miksi tämä isä kyselee lapseltaan?
Eivät vanhemmat tarvitse lupia lapsiltaan.
Kammottavaa kun kysytään taaperolta, mitä syötäisiin. Ennen kysyttiin ruokaa valmista alta vanhemmalta, mitä tämä tekee ruuaksi.
No tuota 1.5 vuotias tuskin tajuaa tätä, ja ehkä isi nyt halusi säästää kaikkien myös ovia korviaan. Sitten olisin huolissani jo 5vuotias saisi päättää asioista. Minusta nyt olet reagoinut liian tätisetämaisesti asiaan jossa lapsi ei edes itse tajua sanoja. Palataan siis aiheeseen kun lapsi on 5 vuotias eikä päästä vanhempiaan vessaan.
Puolitoistavuotias ei ehkä ymmärrä, mutta aikuinen mies ymmärtää olla kysymättä tyhmiä taaperoikäiseltä! Jos vessaan on päästävä, lapsi kainaloon ja menoksi. Toisekseen taaperoikäinen ei mene rikki siitä jos ei saa tahtoaan läpi, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Pettymyksiä on hyvä oppia käsittelemään aikuisen ohjaamana jo pienestä pitäen. Ongelma on vaan siinä että monet vanhemmat ovat ihan pihalla koko vanhemmuudesta.
Kun lapsi n 5v, hän on tottunut, että kysytään. Mitä pahemmin, vanhemmatkin tottuvat tässä ajassa kysymään eivätkä edes enää huomaa sitä. Opittua huonoa tapaa on paljon vaikeammin saada pois kun olla oppimatta. 3-5-10-14- vuotiaiden kanssa se kostaa.
Kyllähän tuossa iässä jo aloitetaan se kasvatus. Itse asiassa vauvasta alkaen. Hurjaa jos saa elää pellissa 5 vuotiaaksi asti. Mystiseen ikään, milloin saa ekan kerran komentaa. Maailmaan mahtuu ääntä. Ja itse siedän kyllä pienen ihmisen vinkumisen. Isompi ärsyttää enemmän. Seuraan erästä perhettä missä lapset ei siedä minkäänlaista pettymystä. Äidin toive oli ettei minun lapseni saisi enään juosta/pelata lapsien kanssa, kun pahoittavat mielen hävitessä. Todella rankkaa keksiä leikkiä missä koko ajan ollaan tasavertaista. Ja kyllä omat lapset esittää toivetta ettei heidän tarvitsisi näiden kanssa leikkiä usein. Hankalaa kun vierekkäin asutaan.
Työssäni asiakaspalvelussa näen tätä jatkuvasti. Jo 1-2 -vuotiaat saavat päättää aivan kaikesta. Heiltä kysytään kelpaako tämä ja jos lapsi pyörittää päätään vanhemmat tottelevat lasta.
Tai jos lapsi ei osaa reagoida mitenkään sanotaan, että nyt tuo tuote on varmaan vääränvärinen yms kun ei lapsi halua sitä.
Jos lapsi vähänkin äännähtää vanhemmat heti luovuttavat, että nyt on huono hetki, ei tarvitse sovittaa tms, tullaan toisen kerran hoitamaan tämä asia kun nyt ei oltu lapsi sopivalla tuulella. Perhe on saattanut tulla hoitamaan asiaa jopa satojen kilometrien päästä. Mutta kun lapsi ei nyt halua niin jätetään asia hoitamatta.
Ihan käsittämätöntä miten koko perhe pomppii lapsen tahdissa.
Isommat lapset haukkuvat ja nimittelevät vanhempiaan. Muksivat, repivät vanhempiensa vaatteita ja jopa ihan lyövät!! Ja vanhemmat vaan hyssyttelee ja lepertelee! Ei ihme että koulussa ollaan sitten ongelmissa.
Lapset saavat kiipeillä missä vaan, tiputella tahallaan tuotteita lattialle ja heitellä niitä pitkin myymälää. Ja vanhemmat eivät sanallakaan kiellä tai ohjaa toimintaa johonkin muuhun.
Missä rajat? Missä vanhempien itsekunnioitus?
Onneksi on vielä myös vastakohta perheitä myös joilla selkeät rajat ja ohjeistivat lapsiaan käyttäytymään oikein. Harmillisesti näitä on yhä vähemmän.
Näitä olen itsekin nähnyt satoja ellen tuhansia. Työskentelen siivoojana ja siivoan kauppakeskusta. Nuoret todellakin haistattelee ja kiroilee vanhemmilleen, juuri vaippaiän ohittanut kiljuu kurkku suorana jos ei saa heti tahtoaan läpi. Lisäksi vanhemmat opettaneet lapsilleen roskaamaan ja olemaan piittamattomia ympäristöstään ja muista ihmisistä
Olen huomannut saman. Nykyään lapsille puhutaan vain kysymyksillä. Usein lapsi olisi tyytyväinen kun saisi vain ohjeet, miten toimitaan, eikä joutuisi ottaa vastuuta aikuisille kuuluvista päätöksistä. Mutta olen kuullut yhden isän kommentin niinkinpäin, ettei lapsen mielipidettä voi kysyä, jos ei sitten tehdä lapsen haluamalla tavalla. Että se on muuten vääryys lasta kohtaan. Olin tästä vähän järkyttynyt. Omat lapseni ovat aikuisia jo. Muistan kyselleeni heiltä mielipiteitä, ottaneeni ne huomioon ja päättäneeni sitten itse. Lapset tiesivät, ettei mankumisella saanut mitään, mutta hyvällä perustelulla saatoin pyörtää päätökseni esim kotiintuloajan joustamisessa. Lastenlapsille on samat periaatteet eli aikuinen päättää, eikä se kiukuttelulla muuksi muutu. Hyvin viihtyvät meillä.
On tuossakin perää, ettei kannata kysyä jos ei ole sitten valmis tekemään lapsen mielen mukaan. Siksi meillä kysytäänkin vain niitä asioita, millä ei loppujen lopuksi ole aikuiselle mitään väliä.
Esimerkkinä, lapsi voi kaupassa valita haluaako omenaa vai päärynää. Tarjolla on sitten kotona sitä hänen valintaansa ja siinä kohtaa ei enää napista.
Lapsi voi myös valita haluaako sinisen vai punaisen paidan, mutta ei sitä, pukeeko paitaa ollenkaan tai laitetaanko juhlavaatetta vai ei.
Lapsi voi päättää kumpaa kirjaa luetaan iltasaduksi, mutta ei sitä meneekö nukkumaan tai milloin.