Lapsuuden Pikku Äiti -kirjassa Pikku Äiti hoiteli iloisesti sairaita nukkelapsiaan. Well, realismi on hieman erilaista:

Joku ehkä tunnistaa sen epätoivon ylitsepyyhkäisevän tunteen ja kylmän hien, kun aamulla kuuluu vieno ääni:”äitiii, mulla sattuu kurkkuun ja päähän…” tai ”äitiii, mulla on huono olo…” Jep! Ja juurikin niinä aamuina, kun olet menossa kerran vuodessa pidettävään opintokokonaisuuteen, jossa läsnäolopakko. Tai on muuten vaan työelämän puitteissa just sellainen päivä, että nyt olis vaan vähän pieni must olla jossain ihan muualla kuin hyggeilemässä viltin vierellä potilaan kanssa.

Ensin orastavassa kuumeessa tihustavalle pienelle jotain vaatetta niskaan, koska hyytävä vesisade. Saatamme esikoisen koululle ja pikkuveli valittaa, ettei jaksa kävellä yhtään. Matkalla hapuilen kosteaa kännykännäyttöä, joka jumittaa, ja näpyttelen kovasti pahoittelevan tekstiviestin lapsen sairaudesta töihin, mutta samalla painotan, että teen töitä kotoota käsin. No haloo, tietenkin teen, koska olen määräaikainen ja pitää vaikuttaa tehokkaalta, näppärältä, joustavalta ja kaikin puolin mallikkaalta työntekijältä.

Kuittaan vielä päiväkotiin poissaolon, ja epäilen, etteivät siellä ole kovin pahoillaan jos yksi vilperi vähemmän kuormittamassa päivähärdelliä. Onnistun saamaan terveyskeskuksesta ajan tunnin päähän, joten notkumista ei ole silmittömästi tiedossa. Ehkä nyt ihan hurvitellaan ja mennään rähmäisen pikkuihmisen kanssa kahvilaan pillimehulle. Voisin samalla vaikka plärätä työmeilit puhelimen kautta ja koittaa sammuttaa pari tulipaloa, koska tiedostan päiväagendan olevan tiukka ja sijaisia ei heru.

Kun minä olin pieni ja kipeä, niin nukuin koko päivän ja katsoin korkeintaan epäkiinnostavia hiihtokisoja teeveestä, jos niitä sattui hyvällä tuurilla silloin tulemaan.

Pakko soittaa pari työpuhelua, ja ne ovat pelottavia hetkiä. Vaikka lapsi on vuorattu peittoon, tuunattu viereen juomapullo ja pikkusyötävää, viihdekattaus on taattu ja kaiken pitäisi olla vallan jees, niin puhelun aikana maailma sortuu. Tulee yllättäviä kriisejä, mehu on yöpuvulla tai eväät sohvalla, täkki putoaa tai ohjelma katkeaa. Miten se on edes mahdollista, mutta aina kun on edes semi-tärkeä parin minuutin keskustelu, niin kuuluu ÄIITIIIIII ja se vähäkin ajatus katkeaa täysin.

Älkää käsittäkö väärin. Totta helkkarissa minä mieluummin rötköilisin kipeän tyypin vieressä sohvalla, vasemmalla korvalla lastenleffoja kuunnellen ja rennosti lapsen nihkeää selkää silittäen.

Joten näillä mennään. Olen puoliempaattinen, aika kireä hoitsumutsi, jolla on projektit levällään ja joka ärsyyntyy toimimattomista elektroniikoista sekä kaatuneista mehumukeista. Ja toivon sydämestäni, että näitä aamuja, jolloin jollakin on jokin paikka rempallaan, ei olisi liian montaa.

Muistan lukeneeni Relan 5 + 1 vinkkiä vastustuskykyyn: liiku maltillisesti, syö kotimaisia marjoja, nuku riittävästi, relaa, älä stressaa ja pese kädet. Kaikki nämä taitaa olla meidän huushollissa laiminlyöty. Se +1 on helpoin eli Rela Tabsin ottaminen päivittäin. Jos sen purkin vaikka pistäisi keskelle pöytää, Pikku Äiti säästyisi näiltä päiviltä. Lue lisää täältä. 

Jos tunnet, että myös Sinä Pikku Äiti kaipaat naista väkevämpää eli lisää vastustuskykyä osallistu kommentoimalla tätä juttua 10 kpl Rela Tabs -tuotepaketin arvontaan! Kommentoi ihan mitä tahdot, vaikka Relaa vähän tai Huono Äiti on paras (tää on kestosuosikki) tai Apua. Sekin on tehokas kommentti.

PS. Tämä on kaupallinen yhteistyö Relan ja Huonon Äidin välillä. Kertomus on tosi ja viime viikolta. Mitään ei ole liioiteltu.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 vastausta artikkeliin “Kyllä Pikku Äiti hoitaa”