”Elin pitkään kontrolloivan puolison kanssa.

Hän oli mustasukkainen siihen pisteeseen asti, että hän rajoitti menojani ja tekemisiäni sekä ystävyyssuhteitani.

Kun jälkikäteen miettii, mietin samaa mitä varmaan moni ystäväni aikoinaan pohti: miksi jäin siihen suhteeseen?

Selitys on yksinkertainen. En ymmärtänyt, että puolisoni oli kontrolloiva ja että aloin pienentämään elämääni hänen takiaan.

Jokainen on varmaan lukenut niitä lehtijuttuja, joissa mustasukkaisten puolisot kertovat kokemuksistaan. Niissä on kaikenlaista hurjan kuuloista: vaimo käskee miehen pukea vaatteiden alle naisten alusvaatteet ennen juhlia, koska sitten mies ei kehtaa riisua kenenkään edessä ja ei siten voi pettää. Puoliso asentaa kyttäyslaitteita tai vähintään selvittää salasanat ja lukee viestit sähköpostista ja puhelimesta. Kumppani ilmestyy paikkoihin yllättäen ja seuraa salaa.

Ajattelin, että kontrolloiva mustasukkaisuus on tuollaista. Siksi en ymmärtänyt, millaisessa suhteessa itse elin.

Puoliso ei koskaan suoranaisesti puuttunut vaatteisiini. Hän vain aina toisteli, että ostan liian pieniä vaatteita. Mekon vetoketjua kiinni vetäessä hän sanoi, että ”ei tämä mene”, vaikka mekko ei ollut yhtään kireä. Eli vaatteitteni olisi pitänyt olla säkkejä, joihin vartaloni peittyy varmasti kokonaan.

Samalla tavalla hän kommentoi hiuksiani. Hän jankutti vuosia, että minun pitää leikata ne lyhyiksi ja värjätä tummiksi. Ajattelin aina että se on hänen mieltymyksensä, jälkikäteen mietittynä sekin taisi olla kontrollointia: hiusteni pitäisi olla mahdollisimman huomaamattomat.

Ennen menoja hän järjesti aina riidan. Menin juhliin ja baariin myöhässä, itkettyneenä ja huonolla tuulella.


Kuva Yoann Boyer.

Hän myöskin suuttui menoistani ja väitti, että en ole ilmoittanut niistä etukäteen. Harrastuksenikin olivat huonoja. Tanssiminen oli liian seksikästä, ja parempi olisi vaikka käydä vaan jumpassa.

Jossain vaiheessa havahduin, että en kertonut totuutta siitä, kun tapasin ystäviäni. Keksin päästäni uusia työkavereita ja selityksiä sille, missä olin ollut, koska puolisoni suuttui tiettyjen ihmisten tapaamisesta. Näiden ihmisten sukupuolella ei ollut väliä. Osa yritti iskeä minua ja osa yritti aivopestä minut ”sekoilemaan”, puolisoni uskoi.

Hän valitti jopa kirjoista, joita luin. Sain niistä kuulemma kaikkia huonoja ideoita. Kun älypuhelimet yleistyivät, puolisoni menetti hermonsa ihan kokonaan. En olisi saanut viestitellä ystävilleni, ja kaikki sosiaalisen median tilit olivat pahasta.

Tällaista minä pidin ihan normaalina. Ei hän kuitenkaan väijynyt minua tai hakkeroinut itseään tileilleni. Hän ei syöksynyt haistelemaan minua tultuani kotiin tai kieltänyt käyttämästä tiettyjä vaatteita. Överiksi menevästä mustasukkaisuudesta ja kontrolloinnista oli silti kyse.

Kirjoitin tämän siksi, että ehkä sinä koet samaa. Ehkä havahdut huomaamaan, että se ”normaali” tilanne ei olekaan normaali. Kontrolloimisen ei tarvitse olla todella pitkälle menevää ja eriskummallista ennen kuin se on väärin. Se on väärin ihan koko ajan.”

Nimim. Ei enää ikinä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 36 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

36 vastausta artikkeliin “Kuvitella, että tätä minä pidin normaalina…”

  • Kahlekuningatar sanoo:

    Voih, ikävä lukea tällaista. Mieheni on myös kontrolloiva, mutta hieman erilaisella tavalla. Hänellä se on ”huolenpitoa” ja elämäni aikatauluttamista sekä omiin päätöksiini sotkeutumista. Hän ei niinkään ole mustasukkaista sorttia, mutta kohtelee minua silti niin, kuin olisin pikkulapsi. Kun sovin projekteja, alkaa hän minulle ääneen epäillä jopa ilkeään sävyyn, miten ehdin ne hoitaa. Aivan kuin minulla ei aikuisena ihmisenä olisi lainkaan omaa arviointikykyä tai valtaa omaan elämääni. Pukeutumistanikin hän välillä kommentoi ilkeään sävyyn ja vihjailee, että mitä vaatetta on sopivaa missäkin yhteydessä pitää päällään. Kun olen tyttöjen iltaa viettämässä, hän laittaa katkeria viestejä siitä, kuinka joutuu olemaan lapsenvahtina ja soittelee ja penää minulta kotiintuloaikoja. (näitä tyttöjen iltoja on ehkä kaksi vuodessa..) Välillä hän kertoo minulle heti aamusta, mitä minun tehtävälistallani on sinä päivänä. Hänen käytöksensä on aivan järkyttävää ja olen hänelle siitä sanonut ja sanonut että itse huolehdin omasta elämästäni. Hän on varmaankin vinskashtanut lapsuutensa vaikeiden kokemusten vuoksi eikä edes itse tunnu ymmärtävän saati pystyvän vaikuttamaan käytökseensä. Hän jopa välillä itse valittaa minulle, miksi hänen pitää olla kaikesta vastuussa : DDD Kun nimenomaan olen pyytänyt häntä olemaan ottamassa vastuuta minun asioistani. Olen pyytänyt häntä menemään terapiaan, mutta ei ilmeisesti ole menossa. Täytyy varmaankin erota. Kohta kuusi vuotta olen tätä menoa katsellut eikä se tunnu muuttuvan. Alkaa kyllästyttää jatkuva omien rajojen puolustaminen ja rautalangan vääntäminen ukolle. Jos jäisin suhteeseen, niin jossain vaiheessa varmaan kadottaisin itseni kokonaan, kun jatkuvaa kontrollia on aika hankala jatkuvasti olla valppaana vastustamassa. Ikävää, että meillä on jo yhteisiä lapsiakin. Unelmoin vain vapaudesta, siis sellaisesta, missä omat ajatukseni ovat ne jotka kertovat mitä tänään tehdään 😀

  • Lihava ja laiska(ko) sanoo:

    Hieman samoja piirteitä miehessä täällä. Kännykällä en saisi olla, sohvalla en saisi maata, herkkuja en saisi syödä enkä cokista, koska olen liian lihava. Mitään kivaa ohjelmaa ei saisi olla, kun hänellä töitä (maatila meillä). Jne jne

    • Lihava ja laiska(ko) sanoo:

      Lisäksi koko ajan olen hieman varpaillani ja pelkään, että jos yllättää minut sohvalta tai karkkipussin kanssa. Samoin huomaan hyssyteleväni perheen teinipoikia ja patistaa tekemään tietyt hommat, ettei isä taas suutu.
      Fyysisesti ei kuitenkaan koskaan ole satuttanut, sanallista valitusta vain

  • Alakuloinen sanoo:

    Miten kuulostaakaan tutulta… Irti en ole kuitenkaan vielä päässyt. Joskus mietin, että voinko lähteä vai pitääkö tuollaista käytöstä vain sietää.

    • Lihava ja laiska(ko) sanoo:

      Sama juttu. Pitkään olen jo miettinyt, että tässäkö elämäni on.
      Tsemppiä meille!

    • Kurppa sanoo:

      Lähtekää! Miksi ihmeessä jäädä roikkumaan tyyppiin, jonka kanssa ei voi olla oma itsensä, ja koko ajan täytyy pelätä seuraavaa loukkausta tai muuta ilkeää?

  • Ehdollisesti rakastettava sanoo:

    Kuulostaa kovin tutulle. Itse vältin konflikteja hinnalla millä hyvänsä ja kuvittelin, että joustamalla myös sellaisissa asioissa, jotka koin epämukaviksi ja jopa vastentahtoisiksi onni parisuhteessa olisi taattu. Ja kyllähän toinen varmasti muuttaisi käytöstään, kun huomaisi, että minun on paha tai epämiellyttävä olla?

    Itse en pitkään aikaan kehdannut näistä puhua, koska ei exäni koskaan lyönyt tai mitään ja oli kaikkien ystävien mielestä mukava ja hyvä mies. Kaikki oli hyvin niin kauan kuin tein kuten hän halusi ja elin hänen rytmissään. Sitä paitsi suurelta osin olin lisäksi hänen kanssaan onnellinen, mutta samaan aikaan koko ajan hieman varpaillani ja työnsin ahdistuksen aktiivisesti sivuun. Huomaamattani lopetin vuosien saatossa itselleni mieluisien asioiden tekemisen, olipa kyse sitten käsityöharrastuksesta tai paperilehden lukemisesta viikonloppuaamuisin, koska miestäni ärsytti että käytin siihen aikaa.

    Ex-mieheni piti aina aika ajoin saada tahtonsa läpi, vaikka olin itkien kertonut, että en halunnut tehdä jotain, olipa kyse seksin harrastamisesta tai yökerhoon menemisestä. Ei riittänyt, että sanoin, ettei tee mieli tai että en jaksa ja ehdotin jotain muuta, vaan hän painosti ja syyllisti kunnes itkien suostuin, ja sitten sätti minua kuinka pilasin hänenkin fiiliksensä, kun en ollut tarpeeksi innokas. Hän koki tarpeelliseksi opettaa minulle nöyryyttä ja anteeksipyytämistä (hänen omia sanojaan), ja piti mykkäkoulua kunnes pyysin anteeksi tilanteissa, joissa minun oikeudentajuni mukaan hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi. Tiesi etten kestänyt konflikteja.

    Suhteemme lopulla uuvuin todella pahasti, mutta en olisi hänen mielestään saanut mennä ennen klo 22 nukkumaan, koska olen aikuinen ihminen. Minun piti pitää hänelle seuraa. Viikonloppuaamuisinkin hän saattoi herättää minut 08, koska oli jo korkea aika nousta, vaikka pyysin että antaisi minun nukkua, kun ei ollut mitään sovittua menoa.

    Suhde loppui todella rumasti minun puoleltani, tapasin toisen miehen, jäin kiinni suhteesta ja lähdin. Häpeän suuresti sitä, miten exääni loukkasin, en koskaan halunnut satuttaa, mutta nyt yli vuosi eromme jälkeen hän yhä ottaa yhteyttä – haluaa aloittaa puhtaalta pöydältä ja olisi valmis antamaan minulle anteeksi. Kun kerron, että en halua enää sellaiseen suhteeseen, saan kuulla olevani psykopaatti, itsekäs, hyväksikäyttäjä ja minun pitäisi pitää huoli ettei hän törmää minuun enää koskaan. Toivoo minulle kuolemaa ja syöpää.

    Ja silti välillä ikävöin häntä ja yhteisiä hetkiä niin että sydämeen sattuu. Niinä hetkinä epäilen itseäni – ehkä minä vain olen liian herkkä tai liioittelin.

    • Sokeri sanoo:

      Noinhan ne narskut ja muut hullut kumppaneitaan manipuloivat; ovat niin ihania ja mielin kielin, kun toinen on lähdössä, ja kun toinen palaa, se kuranheitto alkaa entistä pahempana. Ja tuo noidankehä vain pahenee. Usein lopussa joko tulee turpaan tai lähtee henki.

      Jätä se tyyppi elämään omaa elämäänsä, ja tee sinä omastasi juuri sinulle hyvä!

  • Valehtelijan vaimo sanoo:

    Taidan olla meillä se joka kontrolloi. En tosin ihan tuolla tavalla. Se on seurausta siitä, että toinen on patologinen valehtelija. Valehtelee siis ihan kaikesta, pyytämättä tai kyselemättä. Pienistä ja isoista asioista. Minä haluan suhteesta pois, hän ei. Vuodet ja vaikeat sairastumiset on sitoneet jollain tavalla yhteen. Pointti tässä vain, että toisinaan siellä kontrollonnin taustalla voi olla muitakin juurisyitä kuin mustasukkaisuus. Eikä se kontrolloija ole aina mies.

  • Belle88 sanoo:

    Mulla oli kans nuorena sellainen poikaystävä joka kontrolloi kenen kanssa mun ’kannattais’ viettää hänen mielestään aikaa. Muutun kuulemma samanlaiseksi kun mun kaverit ketkä oli sinkkuja ja niillä paljon miehiä. Kaikki oli aina mun syytä ja ihme asioista haukkui ja sai riidan aikaiseksi. Olisi pitänyt käyttäytyä tietyn lailla heidän perheen edessä ja minun perhe ei hälle kelvannut ku olin niin ’köyhästä’ perheestä. Huhhuh! Aina yritti mua muuttaa erilaiseksi. En kelvannut sellaisena kun olin. Sitten vielä itsemurhalla pelotteli jos hänet jätän ja vannoi että kaikki syyttää sitten minua kun hän itselleen jotain tekee. Joo ei enää ikinä!

  • Muuten ihan täysipäinen sanoo:

    Pitääkö siellä harrastuksissa koko ajan juosta, en jaksanut ostaa joululahjaa, sun ystävät on ikäviä ihmisiä, sun vanhemmat on nousukkaita kun niillä on tauluja kahdessa kerroksessa seinällä, ei mun ostama koru sulle kelpais kuitenkaan, ei toi vaate sulle sovi, toi hajuvesi haisee sulla pahalta, ethän sinä ole minun äiti niin miksi äitienpäivää pitäis viettää, minulla on ilkeä vaimo, oot lihava ja haiset hieltä. Unelmamies, impotentti, masentunut. Mulla on toinen nainen, oot järjettömän mustasukkainen, monet sallivat tällaisen. Ja vielä 5 vuotta erosta mietin, että oliko kaikki minun syytä, kun niin se sanoi.

    • Nimetön sanoo:

      Onkohan sulla mun mies… Ihan kuin olisi itseni kirjoittama.

    • Nunca mas sanoo:

      Munkin exä oli tuollainen! Kaiken hyvän eli pahan lisäksi hän pilasi tahallaan äitienpäivät, usein ihan vaan vetämällä edellisenä iltana hirveät kännit tai sitten repimällä mut hereille aamuyöstä kuuntelemaan, kuinka huono vaimo olen ja kun en anna hänelle tarpeeksi seksiä.

      Todellakin, ei ikinä enää!