”Elin pitkään kontrolloivan puolison kanssa.

Hän oli mustasukkainen siihen pisteeseen asti, että hän rajoitti menojani ja tekemisiäni sekä ystävyyssuhteitani.

Kun jälkikäteen miettii, mietin samaa mitä varmaan moni ystäväni aikoinaan pohti: miksi jäin siihen suhteeseen?

Selitys on yksinkertainen. En ymmärtänyt, että puolisoni oli kontrolloiva ja että aloin pienentämään elämääni hänen takiaan.

Jokainen on varmaan lukenut niitä lehtijuttuja, joissa mustasukkaisten puolisot kertovat kokemuksistaan. Niissä on kaikenlaista hurjan kuuloista: vaimo käskee miehen pukea vaatteiden alle naisten alusvaatteet ennen juhlia, koska sitten mies ei kehtaa riisua kenenkään edessä ja ei siten voi pettää. Puoliso asentaa kyttäyslaitteita tai vähintään selvittää salasanat ja lukee viestit sähköpostista ja puhelimesta. Kumppani ilmestyy paikkoihin yllättäen ja seuraa salaa.

Ajattelin, että kontrolloiva mustasukkaisuus on tuollaista. Siksi en ymmärtänyt, millaisessa suhteessa itse elin.

Puoliso ei koskaan suoranaisesti puuttunut vaatteisiini. Hän vain aina toisteli, että ostan liian pieniä vaatteita. Mekon vetoketjua kiinni vetäessä hän sanoi, että ”ei tämä mene”, vaikka mekko ei ollut yhtään kireä. Eli vaatteitteni olisi pitänyt olla säkkejä, joihin vartaloni peittyy varmasti kokonaan.

Samalla tavalla hän kommentoi hiuksiani. Hän jankutti vuosia, että minun pitää leikata ne lyhyiksi ja värjätä tummiksi. Ajattelin aina että se on hänen mieltymyksensä, jälkikäteen mietittynä sekin taisi olla kontrollointia: hiusteni pitäisi olla mahdollisimman huomaamattomat.

Ennen menoja hän järjesti aina riidan. Menin juhliin ja baariin myöhässä, itkettyneenä ja huonolla tuulella.


Kuva Yoann Boyer.

Hän myöskin suuttui menoistani ja väitti, että en ole ilmoittanut niistä etukäteen. Harrastuksenikin olivat huonoja. Tanssiminen oli liian seksikästä, ja parempi olisi vaikka käydä vaan jumpassa.

Jossain vaiheessa havahduin, että en kertonut totuutta siitä, kun tapasin ystäviäni. Keksin päästäni uusia työkavereita ja selityksiä sille, missä olin ollut, koska puolisoni suuttui tiettyjen ihmisten tapaamisesta. Näiden ihmisten sukupuolella ei ollut väliä. Osa yritti iskeä minua ja osa yritti aivopestä minut ”sekoilemaan”, puolisoni uskoi.

Hän valitti jopa kirjoista, joita luin. Sain niistä kuulemma kaikkia huonoja ideoita. Kun älypuhelimet yleistyivät, puolisoni menetti hermonsa ihan kokonaan. En olisi saanut viestitellä ystävilleni, ja kaikki sosiaalisen median tilit olivat pahasta.

Tällaista minä pidin ihan normaalina. Ei hän kuitenkaan väijynyt minua tai hakkeroinut itseään tileilleni. Hän ei syöksynyt haistelemaan minua tultuani kotiin tai kieltänyt käyttämästä tiettyjä vaatteita. Överiksi menevästä mustasukkaisuudesta ja kontrolloinnista oli silti kyse.

Kirjoitin tämän siksi, että ehkä sinä koet samaa. Ehkä havahdut huomaamaan, että se ”normaali” tilanne ei olekaan normaali. Kontrolloimisen ei tarvitse olla todella pitkälle menevää ja eriskummallista ennen kuin se on väärin. Se on väärin ihan koko ajan.”

Nimim. Ei enää ikinä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 18 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

18 vastausta artikkeliin “Kuvitella, että tätä minä pidin normaalina…”

  • Olisinpa tiennyt sanoo:

    Tämä oli hyvä kirjoitus, ja muistutus. Lähdin henkisesti pahoinpitelevästä suhteesta vuosi sitten, vähän yli. Epäilen itseäni paljon ja lueskelen uutisia, joissa kuvaillaan, mitä pahoinpitelemiseen, kontrollointiin ja manipulointiin sekä narsistiseen mielenhäiriöön kuuluu.

    Kun oman suhteeni esimerkit eivät ole niin suoria tai extremejä, kuin ”kielsi tapaamasta kavereita” tai ”haukkui maanrakoon huoraksi ja idiootiksi”, usein vieläkin menen siihen lankaan, että mietin tapahtuikokaan mitään pahaa, keksinkö omasta päästäni, tai ehkä pahantekijä olin minä itse, kuten hän väittää. Ja by the way, tapahtuu myös ihan samaa sukupuolta olevien suhteissa, ei vain heterojen.

    Taidokkain manipulaatio ja kontrollointi alkaa pienin elein, niin pienin, että sitä ei huomaa kun vesi on lämmennyt kiehuvaksi kattilassa, vähä vähältä lämpöä lisäten.

    Se riittää todella pieneen laatikkoon toisen laittamiseen, kun vaatteista aina kuittaillaan, paitsi kehutaan taivaisiin kun ne ovat niitä ”oikeanlaisia”, kaveritapaamisten jälkeen tosiaan kysellään viikko että aiotko jättää ootko rakastunut, viestejä pitää selitellä ja kaveritapaamisesta tullaan aina hakemaan ”mukavana tyyppinä”, vaiko sittenkin, että näkisi onko jotain meneillään.. puhelimen ääreltä ei saa olla poissa muutamaa tuntia kauempaa, se on tiukkaan opetettu, kun jos ajatukset joskus pääsevät harhailemaan mihinkään muuhun kuin omaan puolisoon, siitä saa kyllä kuulla miten etäinen on, miten ei kerro missä on ja surullisia tai vihaisia emojeja vaan satelee.

    Kotona taas normaalit kysymykset ja kommentit jätetään täysin huomiotta ja kun kysyy uudelleen, saa huutoa siitä kun kuultu jo on ja miksi vielä jankutan. Itku on tietenkin vain merkki siitä, että on liian herkkä, ja että pitäisi varmaan jotain apua hakea kun on tällaista oppinut omalta omituiselta perheeltä.

    Ja tosiaan erosta mainitessani silloin kun olin herännyt suhteeni todellisuuteen, hän sanoi että tapan hänet sisäisesti jos lähden, tai hän tappaa itsensä yms.. yhtään keinoa ei jätetty käyttämättä. vaikkei hän minua rakastanut, mietin sitä jo monta vuotta. Mutta luulin, että johtui vaikeasta elämänvaiheesta, eikä pystynyt osoittamaan rakkautta, kun oli niin vaikea olla itsellään. Ehkä olikin, mutta ei se kyllä millään tavalla muuten ollut normaali suhde ja jäin jatkuvasti yksin. En vain tajunnut lähteä, ajattelin että jos vielä rakastan, ja olen kiva vaikka toinen on niin tyly, ja tuen ja olen kaikessa mukana, keksin kaikkea mukavaa, autan ja siivoan ja kokkaan…

    Ja itsehän hänelle opetin vuosikaupalla, että minua saa kohdella miten vain hän haluaa. En tiennyt, että tämä voi olla se mitä tapahtuu, kun on ”liian kiltti” kuten kaikki sanoivat. Ainakin nyt olen jo ollut vuoden toisilla vesillä, vaikka edelleen epäluulot ja painajaiset vainoavat.

    Niin, ja kissankin tuo pahus varasti.

  • Maailman rakkain huono mies sanoo:

    Minä pidin normaalina sitä, että en saanut enää kaveerata miespuolisten kavereiden kanssa, jos hän ei ollut paikalla. Tai sain toki, mut se tarkoitti aina järjetöntä kuulustelua ja riitaa jälkikäteen.
    Pidin normaalina sitä, että joka kerta kun olin paikalla WhatsApp-sovelluksessa, jouduin selittelemään sitä, että kenelle viestittelin ja mitä.
    Pidin normaalina sitä, että baarireissut yksin tarkoitti sitä että yöllä sain perääni viestejä, miten valomerkistä on sen verran aikaa, että pitäisi kyllä ollut jo ehtinyt kotiin
    Pidin normaalina sitä, että jos olin viikonlopun reissussa ja palasin väsyneenä, se tarkoitti sitä että olin ollut pettämässä häntä ja siksi olin niin etäinen.
    Pidin normaalina sitä, että hän valehteli minulle minun kavereideni kertoneen hänelle että olen pettänyt häntä, jotta olisin ”tunnustanut”.
    Lopulta en pitänyt enää normaalina sitä, että hän haukkui minut huoraksi minun kavereideni edessä, ja viimein tajusin lähteä.

  • Onnex ex sanoo:

    Kuulostaa tutulta…
    Itse heräsin asiaan vasta kun lapset olivat isompia ja olis oikeasti ollut mahdollisuus ”omiin” menoihin… Jopa työhön liittyviä koulutuksia peruin.
    Hauska juttu toi hiusten värjääminen.. Enpäs koskaan tullut ajatelleeksi että sekin liittyisi asiaan… Värjäsin hiuksia aina tummaksi kun ex oli sitä mieltä että blondit on tyhmiä ja huoria ym… Ja pidin melko lyhyinä koska mies piti sellaisista hiuksista… Vai pitikö sittenkään?
    Eron jälkeen palautin oman vaalean värin enkä ole leikannut hiuksia 5 vuoteen. Viihdyn hyvin blondina enkä ole yhtään sen tyhmempi, viisaampi pikemminkin 🙂
    Tosiasia on vaan se että kun elää kiireistä arkea, ei outoja asioita edes huomaa kun kuvittelee niiden olevan normaalia

  • Liina sanoo:

    Saman tyyppinen suhde oli itsellä. Erona vain se, että ymmärsin täysin että kohtelu oli epänormaalia ja loukkaavaa, miehen ajatusmaailma oli pahasti vääristynyt, itsetunto oli paperinohut. Hän peilasi omat epävarmuutensa minuun, syytti minua ilman syytä mitä ihmeellisemmistä asioista. Mutta koska suhde oli ensimmäinen, aloin kuitenkin epäillä itseäni, kun hän väitti minun olevan se joka on irti todellisuudesta. Myös väitti pahaksi ihmiseksi, että on kuulemma velvollisuus huolehtia toisesta. Olin lähdössä suhteesta, mutta jäin, koska hän uhkasi tappaa itsensä. en halunnut sellaista omalle tunnolle, joten koin ettei ole vaihtoehtoa. Tunsin olevani vankilassa. En rakastanut tai välittänyt, kerroin mitö hän halusi kuulla. Tunsin miten elämäni valuu ohitse kuin hiekka käsistä. Lopulta hän jätti minut,kun olin turtunut kohtalooni, ja pelkäsin kuollakseni yksinoloa.

    Olen myöhemmin ajatellut, että olisi ollut paljon armollisempaa, jos en olisi asettanut itseäni henkiseen umpikujaan, jos en olisi ollut tietoinen kaltoinkohtelusta. Sillä on ollut ikäviä seurauksia, stressinsietokykyni ei koskaan palautunut, en koskaan valmistunut korkeakoulusta, vaikka masennuksesta ja painajaisista pääsinkin. Kolmekymppiseä tuntuu, että muisti on kuin kuuskymppisellä, ajatus ei kulje normaalisti.

  • Nimetön sanoo:

    Nämä on kyllä hurjia juttuja, minulla on useita kavereita, jotka ovat joutuneet tällaisesta selviytymään. Itse aina ajattelin ettei omalle kohdalle osuisi, mutta erottuani 14-vuotisesta liitosta ymmärsin että pieniä viitteitä siihen suuntaan oli. Ei mitään niin räikeitä esimerkkejä kuin tässä ja kommenteissakin. Toivoisin että kaikki ihmiset kuitenkin ymmärtäisivät, miten hienovaraisellakin viestinnällä voidaan toisen käytökseen vaikuttaa! 14 vuodessa ehtii vaikuttaa jo paljonkin. Nykyään asun lasten kanssa keskenään enkä halua enää yhteen muuttaa kenenkään kanssa. Minulla on ihana parisuhde, jossa saan olla oma itseni ja mies myös. Meillä on omat asunnot, omat harrastukset ja elämät. Yhdessäolo on rakastamista ilman toisen arvioimista tai tuomitsemista mistään. Molemmat saamme mennä ja tehdä omilla ehdoillamme, luotetaan siihen että kyllä se toinen siinä pysyy jos on hyvä olla. Olen niin onnellinen siitä, että näinkin aikuisen parisuhteen olen onnistunut löytämään.

  • Luodinväistäjä sanoo:

    Opiskeluaikainen poikaystävä oli mustasukkainen ja kontrolloiva, vaikka en ymmärtänyt sitä tuolloin. Toisaalta hän oli hurmaava ja älykäs, seksielämä oli hurmiollista. Toisaalta hän kyttäsi, epäili kaikkea ja oli henkisesti musertava. Lupaili lähteä mukaan mun ystävien kanssa ulos ja reissuun vain peruakseen kaiken viimeisellä sekunnilla. Ja jos minä lähdin, niin siitä kuittailtiin viikkoja ja epäiltiin pettämisestä.

    Minä ostin oman asunnon, ja aluksi oli tarkoitus, että poikaystävä muuttaa myös. Asunto oli hänen mielestään liian kaukana, eikä lopulta muuttanut kanssani. Bussilla tai pyörällä tämä autoton ei voinut luokseni tulla, vaan piti kuljettaa ovelta ovelle silloin harvoin kun viitsi luokseni tulla. Luonani asettui sohvalle kalsareisssan piereskelemään ja huuteli kaivellessaan vehkeitään, että hänelle pitää tuoda ruokaa. Ja sitten haisteli vuodevaatteita, ettei vaan joku toinen mies ole käynyt luonani nukkumassa kun hän ei ole ollut paikalla.

    Välimatka toi vähän hengitystilaa suhteeseemme, ja aloin pohtia, että ihanko oikeasti sallin itseäni kohdeltavan todella huonosti. Pitkien keskustelujen jälkeen poikaystäväni lupasi parantaa tapojaan, mutta nämä lupaukset jäivät konkretisoitumatta. Kun kerroin, että suhde on nyt loppu, niin poikaystävä nauroi, eikä uskonut minun olevan tosissaan. Keräsin hänen luonaan olevia tavaroitani, ja kyllä siinä alkoi hymy hyytyä, kun heitin hänelle avainnipun, josta olin ottanut mun kotiavaimen pois.

    Eron jälkeen pyyteli vuoden takaisin, lupasi kuun taivaalta jne. Enää en mennyt retkiin, vaan todella nautin vapaudestani.

  • Minävaa sanoo:

    Mökötettiin lähes kaikesta – jos sanoin haluvani mennä ystävieni luokse. Sanottiin kyllä myös, että enhän minä ole sinua kieltänyt, MUTTA..

    Jos hän omasta halustaan meni töihin viikonloppuna, ei tullut kuuloonkaan että voisisin itse pitää vapaata, koska en saanut vuoroja viikonlopulle. Mykkäkoulua ja mökötystä.. Jokainen tuntemani miespuolinen oli joskus ollut panoni.. Kukaanhan ei tietenkään olisi voinut uskoa tätä exästäni, osa ei usko vieläkään, osalle tulee täytenä yllätyksenä se helvetti mitä siinä suhteessa käytiin..

  • Puistattaa pelkkä näkeminen sanoo:

    Kyllä nuita kontrolloivia tyyppejä riittää. Eikö se ole ihan tavallista, että ne lähellä elävät ei ymmärrä olevansa osa kontrollifriikin verkostoa.

  • Kiukkuiita sanoo:

    Niin.. Sitä kuvittelee olevansa hyvässä parisuhteessa kunnes jonain päivänä herää huomaamaan, että miten tähän on tultu? Olet kuin huomaamattasi kutistanut itsesi, jotta kaikki sujuisi hyvin. Kaikkihan sujuukin.. Niin kauan kun suostut siihen, että annat myöten ja asetat toisen edun omasi edelle asiassa kuin asiassa. Mustasukkaisuus on vain osa sitä hallintaa. Kuinka terveellistä se sitten on..? Ei ollenkaan.

  • Vapautunut häkkilintu sanoo:

    Kuin suoraan elämästäni kirjoitettu! 15 vuotta kestänyt suhde päättyi keväällä kun monen asian summa sai vihdoin silmäni avautumaan. Olin suhteen alkaessa nuori ja sokea. Ymmärsin toki että hän oli alusta alkaen mustasukkainen mutta ajattelin että se vuosien aikana helpottaisi. Ei helpottanut vaan pikkuhiljaa pahentui kun aloin kapinoida vastaan. Ajattelin kuitenkin vuosia että tämä on nyt minun elämääni jonka olen valinnut ja tämä minun pitää kestää koska olen luvannut toista rakastaa.
    Vuosi 2019 oli kuitenkin käänteentekevä. Monia vastoinkäymisiä ehti tulla sen vuoden aikana jotka kiristivät jo valmiiksi tulehtuneita välejä. Viimeinen niitti kaikkeen tapahtuneeseen oli hänen suuttumisensa siitä että haluan mennä työpaikan pikkujouluun. Eräänä marraskuisena aamuna löysin keittiön pöydältä avioerohakemuksen. En allekirjoittanut sitä silloin mutta siitä alkoi minun matkani kohti omaa elämää ilman kontrolloivaa puolisoa. Aloin vihdoin ymmärtää että tämä ei ole normaalia elämää eikä rakkautta joksi hän sitä vuosien ajan väitti. Oma käytökseni oli myös muuttunut todella inhottavaksi ja inhosin itseäni sen vuoksi. Muutamaa kuukautta myöhemmin tajusin etten voi enää jatkaa yhteistä elämää, en halunnut koska en enää rakastanut. Nyt voin olla juuri se joka haluan olla ja toivon että kaikki muutkin saavat olla, ovat sitten parisuhteessa tai ei.

  • Outoa sanoo:

    Vinkki kaikille miehille. Jos naisesi vaatii sinua pitämään naisten alusvaatteita pettämisen estämiseksi, jemmaa kalsarit autoon ja vaihda ne päällesi. Kotimatkalla sitten hepenet takaisin.

    Mutta eihän tuohon pitäisi suostua alun alkaenkaan.

  • Hannu sanoo:

    Mulla kontrolloiva tyttöystävä todellakin vaati pitämään naisten alusvaatteita jos lähdin ulos, vaikka en mennyt ravintolaan. meillä oli ihan ostettuna mittojen mukaan useita rintsikoita ja pikkareita joita sitten pidin loppuvaiheessa ihan arkivaatteina koska olimme joka päivä liikenteessä. Talvisin käytössä oli sukkikset tai seksikkäät staupit, alusasut ei todellakaan olleet mitään mummomallia vaan hyvin seksikkäitä. Aluksi pidin outona ja luulin hänen epäilevän minun olevan homo tms. mutta kyse oli mustasukkaisuudesta. Kyse oli myös vallan käytöstä, seksiä sai ainoastaan jos pukeutuu naismaisesti, muuten pihdattiin joten aloin lainailemaan mekkoja ja muuta hänen kaapiltaan, tosin omat vaatteeni oli jatkuvasti loppu koska vain hän osasi naisena pestä vaatteita. Seurustelun lopulla pihtaaminen oli jo jatkunut pitkään, suuseksiä sai mutta samalla sai myös peppu kyytiä, sitten enää hoiteli peppua.
    Nykyään ollaan ystäviä eikä tuo naisena oleminen hänelle sänkypuuhissa ole minua jälkikäteen mietittynä haitannut.

    • Jahas sanoo:

      Anteeksi mutta mitä? Tuntuisi että tyttö on käyttänyt mustasukkaisuutta tekosyynä kun ei ole kehdannut kertoa suoraan fetisseistä tai seksualisesta suuntautumisestaan. Tämä olisi kyllä kertakaikkiaan kummallista jos tosiaan kyse on mustasukkaisuudesta vain.

    • Hetkonen sanoo:

      Kuulostaa todella oudolta tapaukselta, enkä halua siihen puuttua enempää, mutta mikä pisti itsellä silmään ja hämmentää on tuo ”omat vaatteet loppu, koska vain hän naisena osasi pestä vaatteita ”. Käytit siis mieluummin naisten vaatteita kun opettelit pesemään omat vaatteet?

  • Emma sanoo:

    Nuorenmpana oli 1 kontrroiloiva poikaystävä, mikä loppui siihen, no hän otti puhelimeni kädestä ja rikkoi sen. Halusi lukea viestit ja kun en antanut.. Monesti olen miettinyt ja syyllistänyt itseäni että miksi en lähtenyt. Nykyään olen normaalissa , rakastavassa parisuhteessa. Kiitos tekstistä.

  • Huh huh sanoo:

    Siitä jännä asia, että ihan normaalijärkiseltä ja kunnon kansalaiselta vaikuttava ihminen voikin paljastua puolihulluksi mustasukkaisuuskahjoksi. Ihan noin vaan puskista. Eikä sitä kukaan ulkopuolinen usko, ellei näe ja kuule. Tällainen parisuhde on kyllä syytä tyssätä heti alkuunsa, riippumatta siitä, onko kaheli osapuoli mies vai nainen. Järkiperäinen suhtautuminen on tässäkin paras apu. Excel-taulukkoon vaikka hyvät ja huonot asiat ja sitten näyttäisi tätä taulukkoa parille täysjärkiselle ystävälle. Siellä voi lukea hyvänä vaikka ”veret seisauttava seksielämä” ja huonona ”murjotti koko viikon, kun kävin kahvilla kaverini kanssa”. Hälytysmerkki on myös, jos toinen raivoaa, eikä kerro syytä siihen (ei ole oikeaa syytä, vaan esim. kuviteltu pettäminen). Sanoo vaan, että ”tiedät kyllä” tai ”naiset on just tollaisia”.

  • Nimetön sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta! Neljän vuoden suhde, josta kuukausi sitten pääsin eroon.
    Miksi sitten jäin niin pitkäksi aikaa suhteeseen? Koin, että olen auttamassa miestä, pelastamassa häntä. Olin sankari, hyväntekijä, huolenpitäjä. Toisaalta olin kotona tottunut olemaan tiukan kontrollin alla, se oli tuttua ja turvallista.
    Nyt hengitän syvään ja kokoan itseäni. Opettelen olemaan onnellinen.

  • Miuku sanoo:

    Minun samanlainen tarinani päättyi pahoinpitelyyn ja lähdin turvakotiin yksivuotiaan poikani kanssa. Tapahtuneesta on jo 5 vuotta mutta painajaisia on joskus vieläkin. Nyt olen toista vuotta ihanassa parisuhteessa oikeasti rakastavan miehen kanssa mutta toisen hyvyyteen on vaikea luottaa