”Elin pitkään kontrolloivan puolison kanssa.

Hän oli mustasukkainen siihen pisteeseen asti, että hän rajoitti menojani ja tekemisiäni sekä ystävyyssuhteitani.

Kun jälkikäteen miettii, mietin samaa mitä varmaan moni ystäväni aikoinaan pohti: miksi jäin siihen suhteeseen?

Selitys on yksinkertainen. En ymmärtänyt, että puolisoni oli kontrolloiva ja että aloin pienentämään elämääni hänen takiaan.

Jokainen on varmaan lukenut niitä lehtijuttuja, joissa mustasukkaisten puolisot kertovat kokemuksistaan. Niissä on kaikenlaista hurjan kuuloista: vaimo käskee miehen pukea vaatteiden alle naisten alusvaatteet ennen juhlia, koska sitten mies ei kehtaa riisua kenenkään edessä ja ei siten voi pettää. Puoliso asentaa kyttäyslaitteita tai vähintään selvittää salasanat ja lukee viestit sähköpostista ja puhelimesta. Kumppani ilmestyy paikkoihin yllättäen ja seuraa salaa.

Ajattelin, että kontrolloiva mustasukkaisuus on tuollaista. Siksi en ymmärtänyt, millaisessa suhteessa itse elin.

Puoliso ei koskaan suoranaisesti puuttunut vaatteisiini. Hän vain aina toisteli, että ostan liian pieniä vaatteita. Mekon vetoketjua kiinni vetäessä hän sanoi, että ”ei tämä mene”, vaikka mekko ei ollut yhtään kireä. Eli vaatteitteni olisi pitänyt olla säkkejä, joihin vartaloni peittyy varmasti kokonaan.

Samalla tavalla hän kommentoi hiuksiani. Hän jankutti vuosia, että minun pitää leikata ne lyhyiksi ja värjätä tummiksi. Ajattelin aina että se on hänen mieltymyksensä, jälkikäteen mietittynä sekin taisi olla kontrollointia: hiusteni pitäisi olla mahdollisimman huomaamattomat.

Ennen menoja hän järjesti aina riidan. Menin juhliin ja baariin myöhässä, itkettyneenä ja huonolla tuulella.


Kuva Yoann Boyer.

Hän myöskin suuttui menoistani ja väitti, että en ole ilmoittanut niistä etukäteen. Harrastuksenikin olivat huonoja. Tanssiminen oli liian seksikästä, ja parempi olisi vaikka käydä vaan jumpassa.

Jossain vaiheessa havahduin, että en kertonut totuutta siitä, kun tapasin ystäviäni. Keksin päästäni uusia työkavereita ja selityksiä sille, missä olin ollut, koska puolisoni suuttui tiettyjen ihmisten tapaamisesta. Näiden ihmisten sukupuolella ei ollut väliä. Osa yritti iskeä minua ja osa yritti aivopestä minut ”sekoilemaan”, puolisoni uskoi.

Hän valitti jopa kirjoista, joita luin. Sain niistä kuulemma kaikkia huonoja ideoita. Kun älypuhelimet yleistyivät, puolisoni menetti hermonsa ihan kokonaan. En olisi saanut viestitellä ystävilleni, ja kaikki sosiaalisen median tilit olivat pahasta.

Tällaista minä pidin ihan normaalina. Ei hän kuitenkaan väijynyt minua tai hakkeroinut itseään tileilleni. Hän ei syöksynyt haistelemaan minua tultuani kotiin tai kieltänyt käyttämästä tiettyjä vaatteita. Överiksi menevästä mustasukkaisuudesta ja kontrolloinnista oli silti kyse.

Kirjoitin tämän siksi, että ehkä sinä koet samaa. Ehkä havahdut huomaamaan, että se ”normaali” tilanne ei olekaan normaali. Kontrolloimisen ei tarvitse olla todella pitkälle menevää ja eriskummallista ennen kuin se on väärin. Se on väärin ihan koko ajan.”

Nimim. Ei enää ikinä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “Kuvitella, että tätä minä pidin normaalina…”

  • Emma sanoo:

    Nuorenmpana oli 1 kontrroiloiva poikaystävä, mikä loppui siihen, no hän otti puhelimeni kädestä ja rikkoi sen. Halusi lukea viestit ja kun en antanut.. Monesti olen miettinyt ja syyllistänyt itseäni että miksi en lähtenyt. Nykyään olen normaalissa , rakastavassa parisuhteessa. Kiitos tekstistä.

  • Huh huh sanoo:

    Siitä jännä asia, että ihan normaalijärkiseltä ja kunnon kansalaiselta vaikuttava ihminen voikin paljastua puolihulluksi mustasukkaisuuskahjoksi. Ihan noin vaan puskista. Eikä sitä kukaan ulkopuolinen usko, ellei näe ja kuule. Tällainen parisuhde on kyllä syytä tyssätä heti alkuunsa, riippumatta siitä, onko kaheli osapuoli mies vai nainen. Järkiperäinen suhtautuminen on tässäkin paras apu. Excel-taulukkoon vaikka hyvät ja huonot asiat ja sitten näyttäisi tätä taulukkoa parille täysjärkiselle ystävälle. Siellä voi lukea hyvänä vaikka ”veret seisauttava seksielämä” ja huonona ”murjotti koko viikon, kun kävin kahvilla kaverini kanssa”. Hälytysmerkki on myös, jos toinen raivoaa, eikä kerro syytä siihen (ei ole oikeaa syytä, vaan esim. kuviteltu pettäminen). Sanoo vaan, että ”tiedät kyllä” tai ”naiset on just tollaisia”.

  • Nimetön sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta! Neljän vuoden suhde, josta kuukausi sitten pääsin eroon.
    Miksi sitten jäin niin pitkäksi aikaa suhteeseen? Koin, että olen auttamassa miestä, pelastamassa häntä. Olin sankari, hyväntekijä, huolenpitäjä. Toisaalta olin kotona tottunut olemaan tiukan kontrollin alla, se oli tuttua ja turvallista.
    Nyt hengitän syvään ja kokoan itseäni. Opettelen olemaan onnellinen.

  • Miuku sanoo:

    Minun samanlainen tarinani päättyi pahoinpitelyyn ja lähdin turvakotiin yksivuotiaan poikani kanssa. Tapahtuneesta on jo 5 vuotta mutta painajaisia on joskus vieläkin. Nyt olen toista vuotta ihanassa parisuhteessa oikeasti rakastavan miehen kanssa mutta toisen hyvyyteen on vaikea luottaa