Kun ekaluokkalaisella ei ole yhtään kaveria
Huono Äiti sai avautumisen:
Miten kaverisuhteet hoituu maalla? Ekaluokkalaisella pojalla 10 km kouluun, kulkee koulutaksilla. Omalla reitillä ei muita luokkalaisia ole. Välitunnilla leikkivät aina koko luokka/monta luokkaa yhdessä hippaa tai jotain samanlaista. Iltapäiväkerhossa leikkivät kaikki yhdessä/on ohjattua toimintaa.
Poika ei ole löytänyt ns. ”omaa” kaveria vielä. (kaksi parasta kaveria päikystä/esikoulusta muuttivat nyt kesän aikana muualle ). Kaikki muut pojat omalla luokalla harrastavat jääkiekkoa, joka ei ole mun pojan juttu ollenkaan, kokeiltu ollaan. Tämä tietty omalla tavalla jättää myös ulkopuolelle kaikesta jääkiekkopuheista koululla. Oma poika harrastaa jalista, ja käy pari kertaa viikossa. Ei tunne joukkueesta ketään ennestään, ja vaikka tyytyväinen onkin niin ei oikein sielläkään ole onnistunut luomaan kaverisuhteita. Jos on aikaa leikkiä jotain niin seisoo enemmän vaan vieressä katsomassa mitä muut tekee.
Pari kertaa meille on tullut luokkakaveri kylään, mutta silloin on ollut minun aloite, ei pojan, ja olen joutunut hakemaan klo 12 tai 13 kun koulu loppuu, koska kaveri joko ei ole samassa taksissa tai ei ole iltapäiväkerhossa.
Onko 7-vuotiaalla edes tarvetta nähdä kavereita koulun ulkopuolella? Joka päivä on muitten lasten kanssa koulussa ja kerhossa ja pari kertaa viikossa harkoissa. Onko tarvetta olla yksi/muutama läheisempi kaveri vai riittääkö että on ”kaikkien kaveri” ja ”aina mukana”.
Poika ei itse siis vaikuta kärsivän tästä, ja on aina iloinen ja tyytyväinen. Leikkii kotona paljon siskon kanssa, vanhempia serkkuja löytyy läheltä jotka välillä käyvät leikkimässä ja myös perhetuttuja käyvät aina joskus joilla samanikäiset lapset.
Itse olen kaupunkilainen ja tottunut siihen, että ovikelloa aina tultiin pimputtamaan että pääseekö ulos. Pienestä saakka tottunut siihen et aina oli muita lapsia ja kavereita ympärillä. Minäkin olin aina kaikkien kaveri mutta aina on ollut se yksi/kaksi bestistä kenen kanssa oli enemmän.
Miten teillä hoituu kaverisuhteet koulun ulkopuolella?
Nimimerkki: Kavereita?
PS. Osallistu maalausremontin arvontaan tässä:
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Riittää että on seuraa välkillä, kerhossa ja harrastuksissa. Ei tarvii vielä olla mitään ykköskaveria. Hyvä että on seuraa. Maslla nuo kaverisuhteet on usen vähän hankalampia järjestää, vaikka muuten onkin hyvä kasvuympäristö. Itsekin olen kaupungista maslle muuttanut.
En lähtisi tekemään asiasta ongelmaa, jos se ei ole lapselle ongelma 🙂 ja niihin muualle muuttuneisiin kavereihin voisi edelleen yrittää pitää yhteyttä. Nähdä esim. lomilla?
Me asuttiin isommassa taajamassa, kun pojat olivat ala-asteella. Esikoisen luokkaryhmät sekoitettiin muistaakseni kolmannella (4 luokkaa jaettiin kolmeksi) ja tällöin paras kaveri meni eri luokalle ja kaveruus lopahti. Uusi kaveri löytyi (oli jo tuttu päiväkodista) ja edelleen pitävät yhteyttä ysiluokkalaisina, vaikka asuvat eri paikkakunnilla. Esikoinen oli luokan ainoa ”lätkäjätkä”, muut pelasivat säbää. Tämä alkoi häiritä neljännellä luokalla, kun treenit meni ristiin eivätkä nähneet vapaa-ajalla.
Keskimmäisellä pojalla ei ollut omalla luokalla ketään hyvää kaveria, vapaa-ajalla oli aika paljon isoveljen ja sen kavereiden kanssa.
Maalla asutaan mekin ja koulupäivän hälinän jälkeen omat lapset eivät kaivanneet mitään kavereita. Ajelivat pyörällä ja puuhailivat kuka mitäkin. Minusta on hyvä, että lapsi kasvaa siihen ettei tarvitse jatkuvaa viihdytystä vaan on tyytyväinen omissa puuhissaan ja perheen parissa. Hyvin teillä menee.
Minusta lapsella asiat hyvin. Koulussa näkee kavereitaan ja jonkin verran jaliksessa. Tarviiko kotiin vielä kaverin jos sisko ja serkuksia voi tavata. Kyllä se bestis löytyy iän karttuessa. Hän on ehkä introvertti eikä niin aloitteellinen. Mutta osallistuu kun tuntuu omalta jutulta. Jos lapsi ei itse kaipaa kotiin ketään kaveria miksi tuputtaa ?
Tärkeintä on miltä lapsi vaikuttaa. Tässä kerrotaan, että on tyytyväinen kotona ja keksii muutakin tekemistä ja on niitä tärkeitä lapsia kuten serkut yms elämässä. Mielestäni siis problem solved eli ei tarvitse yhtään enempää kavereita.
Jos lapsi olisi masentuneen tai apaattisen oloinen tai puhuisi usein siitä, että haluaisi enemmän nähdä kavereita niin sitten voisi vanhempana yrittää asialle tehdä jotain.
Minulla on tuttu lapsi, joka on nyt yläkoulussa ja eikä hänellä ole koskaan ollut paljon kavereita eikä leiki koskaan vapaa-ajalla kavereiden kanssa, ei myöskään halunnut kaverisynttäreitä kun oli sen ikäinen. Sanoo kuitenkin aina vanhemmilleen olevansa tyytyväinen ja siltä on myös aina vaikuttanut. Leikkii kyllä koulussa toisten kanssa eikä opettajakaan ole ilmaissut mitään huolta. Toiset on sellaisia.