Huonon Äidin seuraajien äitienpäivät eivät ole ihan samanlaisia, kuin ihmisten somekuvista voisi päätellä:

”Äitienpäivä. Monessa kodissa se tarkoittaa sitä, että lapset kihisevät, sipittävät ja supattavat, eivät enää millään jaksaisi odottaa, että saavat antaa äidille lahjat, joita ovat niin hartaasti ja innolla tehneet hoidossa ja koulussa. Niin myös meillä. Lapset laskevat tunteja, että saavat antaa lahjansa. Minä odotan huomisaamua ahdistuksen vallassa. Ahdistus on alkanut jo oikeastaan eilen, tänään se pahenee ja huomenna ollaankin jo sitten huippulukemissa. Niin käy joka vuosi. Eikä tämä johdu siitä, että lasten lahjat olisivat huonoja, päinvastoin, ne ovat sellaisia kuin ovat, rakkaudella tehtyjä. Mutta minua ahdistaa se, mitä en saa. Voi kuulostaa tosi itsekkäältä, mutta mieheni, lasteni isä, ei muista minua todennäköisesti tänäkään vuonna mitenkään. Ei, hän ei välttämättä vaivaudu hakemaan edes sitä kukkapuskaa, yöpaidoista ja suklaalevyistä puhumattakaan. Todennäköisesti hän vain toteaa, taas, ettei keksinyt mitään järkevää, ja että äitienpäivä yllätti taas. Huvittavinta asiassa on se, että hän kyllä muuten osallistuu kotitöihin, lastenkasvatukseen, ei lyö, ei juo, ei mitään muutakaan negatiivista, mutta juhlapäivät hän osaa pilata minulta mennen tullen ja palatessa. Syntymäpäiväni ja joulu kuuluvat myös ahdistumisen listalle.

Itse olen kuitenkin juhlaihminen. Minusta on ihanaa muistaa ihmisiä, ostaa lahjoja ja huomioida. Lapsena olin ihan innoissani synttäreistä, joulusta ja äitienpäivästä, jolloin sain keksiä lahjan äidilleni. Mutta nykyään haluaisin painua maan alle kyseisinä päivinä. Äitienpäivä on ollut esikoisen syntymästä asti vuodein pettymyksen täyteisin päivä, se meni pilalle ensiksi. Mieheni ei osta kakkua, ei kukkia, eikä todellakaan sitä lahjaa. Syntymäpäiväni meni pilalle siinä vaiheessa, kun hän pyöreitä täyttäessäni ilmoitti, että lähtee kaverinsa kanssa ajamaan kelkalla, oli luvattu kuulemma niin hyvää ilmaa, ettei sitä voinut jättää väliin. Ja kun en kuulemma aikonut isommin juhlia, niin hän on vapaa menemään reissuun, mutta silloin sain sentään lahjan. Ja viimeisimmäksi hän on onnistunut pilaamaan jo joulufiiliksenkin. Se meni pilalle viimeistään silloin, kun ostin hänelle itse kalliin lahjan ja sain vastineeksi konvehtirasian. Pitäisi varmaan olla tyytyväinen, että edes sen. Vitsikkäintä tässä on se, että en ole vailla mitään kallista. Jos hän toisi edes sen pyjaman tai kirjan, tai suklaalevyn. Mutta ei, ei kerrassa mitään. Hänen selityksensä on aina se, että hän ei keksinyt mitään. Oli kuulemma katsonut netistä jotain, mutta ei sitten tilannutkaan, kun ajatteli ettei kerkeä tulla postissa. Tunnen oloni arvottomaksi, en ole edes kaupan pakastekakun arvoinen äiti. Pahinta tässä on se, että lapset alkavat olla niin isoja, että aistivat ja näkevät pettymykseni, ahdistukseni ja pahanmieleni.”

Nimimerkki Äitienpäivä pilalla

”Jokavuotinen mielenpahoituspäivä taas takana. Miehelläni ja minulla on eriävät mielipiteet äitienpäivän vietosta. Tai pitäisikö sanoa lapsuudenkodista periytyneet eriävät käytännöt.
Kun ensimmäisen lapsen jälkeen tuli äitienpäivä, niin ihmettelin kun mieheni ei muistanut minua mitenkään. Otin asian puheeksi. Hän oli sitä mieltä, että kun en ole hänen äitinsä, niin hänen ei minua tule muistaa. Silloin ajattelin, että kai se sitten niin on ja tyydyin kohtalooni.
Tai ainakin luulin niin.
Vuosia on mennyt ja karvas kalkki alkoi pikku hiljaa hapottaa vuosi vuodelta enemmän. Asia helpottui, kun lapset (nykyään kaksi) tulivat siihen ikään, että päiväkodin myötä sain äitienpäivänä kortteja. Kahvit sain edelleen keittää itse.

Nykyään lapset ovat jo isoja ja koulussa ei enää tehdä äitienpäiväkortteja. Mietin vaan, että olisiko sittenkin pitänyt nostaa asiasta isompi meteli. Eli näin lapseni ovat saaneet mieheltäni mallin, että vaimoa ei huomioida äitienpäivänä (Sorry, tulevat poikieni puolisot!). Myöskin mietin, että mieheni olisi pitänyt pitää huoli, että lapseni muistavat huomioida minut äitienpäivänä.

Nyt muistutin poikia itse keittämään minulle kahvit. Kakun hoiti kaupan täti.
Facebookin feedistä katselin kateus kolkuttaen, kun toisilla äideillä oli lahjoja ja kukkapuskia miehiltään.
Mites teillä? Olenko ainoa tyhjästä murjottaja?”

Nimimerkki Äitienpäivä

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 90 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

90 vastausta artikkeliin “Kun äitienpäivä meni pilalle”

  • isoäiti sanoo:

    Äitienpäivä on kaikkien äitien päivä. Ei tarkoita vain sinun äitisi päivää. Jos oma äitisi on vaikka kuollut, voit antaa kenelle äidille tahansa kukkasen. En ymmärrä miehiä, jotka eivät muista vaimoaan – lastensa äitiä – vetoamalla, ettei ole hänen äitinsä.

    Omalle äidilleni ostivat kukan veljieni kaverit, jotka olivat usein meillä ja tekstillä: ” ylimääräiset pojat”. Todella huomaavaista.

  • Niini sanoo:

    Me emme vietä äitien päivää ,emmekä isänpäivää . Ne ovat meille perhepäiviä käymme jossain lapsen kanssa ja tehdään jotakin kivaa lapsi on minusta Äidin tehnyt ja isästään Isän. Ei kuulu eikä tarvii puolison mua juhlistaa

  • Tinuli sanoo:

    Ei ketään voi pakottaa viettämään äitienpäivää, se on yksi tavallinen päivä kaikkien muiden päivien joukossa.

    Jos itse äitinä haluaa juhlat, ne pitää pyytää läheisiltä hyvissä ajoin.

  • Orvokki sanoo:

    Meillä mies oli aluksi samanlainen. Mielestäni puolison kuuluu äitien- ja isänpäivänä huomioida toinen ja kiittää siitä, että on olemassa. Me annamme lapsillemme mallin miten toimitaan, vanhemmat lapset osaavat sitten itse keittää ne kahvit. Joka vuosi joudun kuitenkin miehelleni kertomaan miten sitten äitienpäivänä toimitaan. On väärin että mies ei itse huomioi puolisoaan äitienpäivänä ja isänpäivänä kuitenkin itse odottaa niitä kahveja tms.

    Minä kiitän isänpäivänä miestäni siitä että on hyvä ja rakastava isä ja puoliso. Äitienpäivänä voi kiittää siitä että minä olen tehnyt hänestä isän ja olen hyvä äiti lapsillemme

  • mummuvaan sanoo:

    Mieheni toteamus äitienpäivänä: ”Minun äitini on hautausmaalla.” Totta. Minulla ei ole koskaan ollut mitään tarvetta olla mieheni äiti.

  • Ikävää, että teillä meni näin sanoo:

    Meillä on mieheni kanssa toiminut sellainen systeemi, että äitien-ja isänpäivänä sekä syntymäpäivinä laitamme toisen lempiruokaa, saamme kahvit sänkyyn. Synttärinä saattaa saada puolisolta lahjan, äitien-ja isänpäivänä ei, riittää kun toivottaa hyvää äitienpäivää. Meillä juhlapäivän sankarin ei myöskään tarvitse tehdä mitään koko päivänä ja hän saa päättää esim. elokuvan mitä katsotaan. Tämä toimii ja itsestä paras lahja on juuri se läsnäolo ja hyvä ruoka.

    • Sama kuin yllä sanoo:

      Ja siis lapset kyllä antavat lahjoja tai siis se joka asuu kotona, muut laittavat onnittelut.

  • Empatia sanoo:

    Et ole yksin. Myös mieheni on sitä mieltä, että en ole hänen äitinsä. Nyt kun tyttäremme on aikuinen, hän huolehtii äitien päivä lahjasta ja keittää kahvit. Olen jo vuosia huolehtinut hänen äitinsä kukkasista.

  • Sussu sanoo:

    Mulla oli samanmoinen mies, sain hänet muuttamaan tapojaan, kun kerroin että hänen on se malli annettava lapselle, että oppii kuinka juhlapäivinä toimitaan.

  • Onneksi pojasta polvi paranee ❤️ sanoo:

    Samoilla fiiliksillä, normaalisti olen saman miniruusun saanut kuin anoppikin, tänä vuonna ei sitäkään.
    Itse olen aina muistanut, isänpäivälahjaksi ostin 3 kpl hierontalahjakortteja. Mutta suurimman lahjan sain kun esikoispoika, joka ei teinivuosinaan juurikaan muistanut, nyt halasi ja toivotti Hyvää äitienpäivää oma-aloitteisesti. Kyllä siinä silmät kostuivat.

  • Nimetön sanoo:

    Me olemme miehen kanssa yhdessä sopineet, että jouluna hankimme lahjat vain lapsille, mutta kyllä me yleensä syntymäpäivänä, ystävänpäivänä ja isän/äitienpäivänä toisiamme muistamme. Itse olen saanut ruusuja, suklaata, hajuvettä, elämyslahjoja jne. Nyt korona-aikana on riittänyt ihan aamukahvit, pusut ja onnentoivotukset. Olen itse aika joustava näiden merkkipäivämuistamisten kanssa, mutta kyllähän se tuntuu mukavalta, että mieheni minua muistaa. Usein kuulee juurikin sanottavan, että kyseessä on hyvä mies, kun se ei juo eikä lyö, ikäänkuin siinä olisi jo niin hienot ominaisuudet, ettei mitään ylimääräistä saisi enää vaatiakaan. Kyllä mun mielestä, jos tietää että joku asia on puolisolle tärkeä, niin osoittaa välittämistä huomioida se vaikkei se ehkä itselle niin tähdellinen olisikaan.

  • Ihmettelen sanoo:

    Eikö oikeasti puhuminenkaan ole tehonnut näihin äitienpäivän ja muiden juhlien skippaajiin? Marttyyriksi ei auta heittäytyä jos ei itse ole käynyt asiasta kunnon keskustelua miehensä kanssa, että miksi juhlat ovat tärkeitä. Mutta hankalampi homma silloin jos sanominenkaan ei tuo mitään muutosta :(.

  • Vanha koirakin oppii uusia tapoja sanoo:

    Ensimmäisiä seurustelunaikaisia äitienpäiviä vietettäessä mieheni vähän ihmetteli, kun hänen äitiään onnittelin, että eihän se oo sun äiti. Kun napakasti sanoin, että ilman sun äitiä mulla ei olis sua, on nuo ihmettelyt kadonneet. Tänä vuonna oltiin kaksin mökillä ja aamulla, ennen kuin olin kunnolla edes silmiäni avannut, sain suukon ja hyvän äitienpäiväntoivotuksen sanoilla mun lasten äidille.
    Opetin appivanhempani myös halaamaan, koska heillä ei ollut tapana erityisemmin halailla, saati sitä hellyyttä tai läheisyyttä muutenkaan näytellä.

  • Kolmen pojan äiti sanoo:

    Nykyinen ex-mieheni ei koskaan antanut äitienpäivälahjaa ’koska en ole hänen äitinsä’ En myöskään saanut synttäri- ym lahjaa. Jotenkin siihenkin tottui kuitenkin vaikka harmitti.
    Siihen olen tyytyväinen, että kun kaksi kolmesta pojastani on tullut isäksi, he kyllä huomioivat puolisonsa vaikka esimerkki olikin niin surkea.

  • Pohdintaa...ko sanoo:

    Monet kirjoittavat että tuntevat itsensä arvottomiksi kun eivät saa lahjaa tai muunlaista huomiota. Mielestäni tähän olisi syytä kiinnittää huomiota ja sitä käsitystä olisi syytä yrittää oikaista. Olin nuorempana samanlainen, annoin lahjoja ja odotin niitä, ja petyin jos niitä en saanut. Olen ajan kanssa kuitenkin kasvanut ja ymmärtänyt, ettei toisen arvostus ole lahjoista ja huomiosta kiinni. Todellinen arvostus on jotain muuta. Lahjoilla ja vastaavilla saatetaan paikataan tunne-elämän puutteita.

    On myös hyvä muistaa että näitä juhla- ja merkkipäiviä on lisätty viime vuosikymmeninä melko paljon ja sen taustalla on ainoastaan idea saada ihmiset kuluttamaan. Tämä on myös yksi asia mikä on havahduttanut minut tajuamaan nykymaailman turhamaisuuden.

    En toki sano että juhlimisia ja lahjojen antamisia pitäisi täysin lopettaa, mutta asiaan kannattaa kiinnittää huomiota. Ovatko ne lopulta kuitenkaan niin tärkeitä/merkityksellisiä? Ei niiden perään kannata surra.

  • Vadelma sanoo:

    Lasten isä ei koskaan muistanut minua äitienpäivänä. Ei ennen eroa eikä eron jälkeen. Onneksi toinen lapsista muistaa.

    Myös veljeni huomioi kaikki perheen äidit (äitimme, nykyisen puolisoni, oman puolisonsa ja minut) pienellä kukalla

  • Maame sanoo:

    Olen periaatteessa vähän samoilla linjoilla. Tavallaan olisi hauskempi jos mies haluaisi joskus sponttaanisti muistaa minua, mutta tajusin jo vuosia sitten ettei hän ole sellainen. Hän ei itse välitä kauheasti yllätyksistä, eikä niitä osaa toisillekkaan tehdä. Mutta en siltikään tunne olevani huono äiti. Jokainen äitienpäivä hän muistaa minua tavallaan, antaa nukkua pidempään, tekee tiskit, halaa kovaa ja toivottaa äitienpäivää. Lapsilta tulee kortit ja koulussa/tarhassa tehdyt lahjat ja isot halaukset. Se riittää. Yksi osa meidän äitien pettymystä on median aiheuttama kateus siitä kuin ”kaikilla muilla” on täydellistä vaikka luulen että suurimmassa osassa koteja äitienpäivää vietetään huomattavasti vaatimattomammin.