Kotiäidin elämä on perseestä
Kuinka lopen uupuneeksi ja romahduspisteeseen kotiäitinä oleminen voi naisen viedä? Tämä äiti ajatteli olevansa se lempeä pullantuoksuinen äiti, mutta sitten voimat loppuivat:
”Kun olin 23 ja odotin esikoistani kaikki oli niin ihanaa. Kaikki oli söpöä, siistiä ja parisuhdekin kukoisti. Ah, miten ihanaa, ajattelin kun silittelin masuani. Minähän luulin olevani semmoinen pullantuoksuinen äiti joka on leikkareilla suosittu juttukaveri ja ahkera lapsen kanssa harrastaja. Oikea super mutsi. Tekisin itse kaiken, koti olisi tip top ja meiniki rennon lempeä mutta johdonmukainen. Minähän olen erikoistunut ihan työksenikin lapsien hoitoon.
Pilvilinnani sortui kun lapsi oli n. 4kk eikä nukkunut. Arki oli yökkärissä vaeltelua, masennusta, itkua ja loputonta tekemisen kaipuuta. Töihin kun palasin niin oho, taas raskaana. En kannata abortteja joten päättelin että näin sen on sitten mentävä.
Toinen lapsi olikin ihan taivaan lahja. Aina iloinen, hyvin nukkuva ja syövä pikku ilopilleri. Esikoinen on uhmaraivarit joka asiasta saava duracellpupu jonka energiaa en osaa käsitellä mitenkään. Parisuhde on rapistunut seksittömäksi telkkarin tuijotteluksi, koti on kuin pommin jäljiltä, leikkareilla kukaan ei edes puhu meille ja harrastaisinko lapsen kanssa… En ikinä.
Valmisruoka on taivaan lahja ja kyllä, minä pistän vielä yhden DVD:n Palikoita sulle muru, kai niitä voi 4 päivässä kuunnella kun noin tanssittaa.
Ylin kuva Nicole Mason.
Minäkään en ole niin lempeä kuin luulin. Huudan, viskon ja raivoan kuin mielipuoli. Paristi olen läpsäissyt esikoista ja päädyin neuvolapsykologin asiakkaaksi. Olen roikottanut, nipistänyt, läpsäissyt, töninyt, huutanut taaperolle. Olen ihan idiootti, roviokamaa. Olen masentunut, epävakaa ihmisraunio, joka ei halua edes miestään lähelleen saati sisään. Olen ihan loppu.
Loppu tähän paskaan jota niskaan sataa joka ainoa päivä vuodesta. Toisaalta olen myös hirmu kiitollinen siitä että minulla on lapset ja perhe. He ovat vain minun. Minua varten, minun haluamiani ja minä rakastan heitä helvetisti liikaa.
Minä parannan itseni, parannan tapani, siivoan kotini, heitän makaroonilaatikon uuniin, harrastan, ostan uudet alusvaatteet, suljen telkkarin, pussaan, silitän, leikin ja suukotan jotta voin nyt sanoa sulle että kotiäidin elämä voi joskus olla ihan perseestä mutta mulla on nyt tämä koko paska ihan täysin hallussa.”
Nimim. Kotiäiti
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
VANHEMPI MUISTA:
– Jos tuntuu, että et jaksa enää pyydä apua neuvolasta, perheneuvolasta tai lastensuojelusta.
– Maria Akatemian Avoin linja -puhelinpäivystys on valtakunnallinen puhelinpäivystys naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Avoin linja vastaa perjantaisin klo 12-14. Puhelinpäivystyksessä sinut vastaanotetaan arvostavasti ja tarpeitasi kuunnellen. Avoimen linjan kautta sinulla on mahdollisuus päästä yksilökeskusteluihin sekä ammatillisesti ohjattuun vertaisryhmään. Myös naisenväkivalta.fi -chatpalvelussa vastataan tuen tarpeeseen.
– Jos haluat purkaa sydäntäsi jollekin, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vanhempainpuhelin voi auttaa. Puhelimeen vastaa MLL:n kouluttama päivystäjä. Voit ottaa nimettömänä yhteyttä puhelimitse, chattaamalla tai kirjoittamalla nettikirjeen. Kaikki yhteydenotot ovat luottamuksellisia, puheluita ei nauhoiteta eikä henkilöllisyyttäsi pystytä selvittämään. Puhelu on sinulle maksuton. Vanhempainpuhelimen numero on 0800 92277, vastausajat maanantaisin klo 10–13 ja 17–20, tiistaisin klo 10–13 ja 17–20, keskiviikkoisin klo 10–13 ja torstaisin klo 14–20.
– MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 36 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Meillä Asperger, ADHD / ADD. Muista ettei kukaan ole täydellinen. Isä tai joku muu apuun.
Tämä(kin) on taas vanha juttu.
Toivon että lapset on jo otettu huostaan väkivaltaiselta raivopäältä.
Kuulostaa siltä, että lapsellasi voi olla neurokirjon haasteita (esim. adhd), jotka kuormittavat vanhempia (etenkin äitejä) ihan hitoikseen. Onko asiaa tutkittu? Perheneuvolassa kannattaa asia nostaa esille. Voimia!
Itselläni ei ole lapsia, eikä tule, mutta kertomuksestasi tuli mieleen oma äitini. Ei se mikään ruusuinen tarina ollut, eikä hän ollut mikään maailman hienoin äiti rakkaudestaan huolimatta. Kyllä saatiin välillä risua kintuille ja häpeäkasvatusta. Hän oli tietenkin oppinut sen aikaisemmilta sukupolvilta. Työtaakka oli järjetön: puettaa ja ruokkia monta lasta naurettavan pienillä tuloilla ja yrittää samalla tulla jotenkin toimeen päästänsä hajalla olevan miehen kanssa. Elämä on rosoista: on aina ollut ja tulee aina olemaan. Mutta tilanteilla on onneksi tapana myös helpottaakin, mitä nyt kiiltokuvan kaunista ikinä synny. Olet todella kovilla ihan syystä, se on kovaa hommaa, mutta kyllä sä ja ne lapset aina jotenkin selviää ja naurukin helähtää välillä niin kuin ikinä ei olisi mitään paskaa tapahtunut.
Siihen asti luin ymmärtävästi, kunnes tuli ilmi, että äiti on väkivaltainen. Tämä on jo sairasta, hanki apua. Pilaat lastesi elämän.
Se oma lapsi on kaikkein rakkain ja tärkein, mutta vaikka se olisi kuinka ”helppokin” on se silti uuvuttavaa välillä. Erityisesti koen raskaaksi sen jatkuvan huolehtimisen, murehtimisen ja saatavilla olon. Vaikka saisin omaa aikaa ja voisin tehdä mitä huvittaa, silti sisälläni nakertaa se pieni pelko, että onko lapsellani kaikki hyvin. Ja olen tajunnut, että sen pelon kanssa joudun elämään lopun ikääni. Se on mielestäni se vaativin asia lapsen kanssa.
Joten tajuan täysin tuon uupumuksen. Etenkin kun lapsi on vielä haastava. Oma lapseni oli pienenä siinä mielessä helppo, että nukkui yöt hyvin vauvasta alkaen, eikä juurikaan sairastellut, eikä muutenkaan itkenyt turhia. Mutta se uhmakas luonne. Lapsi on nyt jo teini-ikää lähestyvä, mutta yhä vain samanlainen kyseenalaistaja ja voimakastahtoisen uppiniskainen. Fiksu ja taitava, mutta haluaa tehdä asiat omalla tavalla. Taisteluja on käyty ja olen huomannut parhaimmaksi konstiksi valita ne, missä haluan ehdottomasti pitää pääni ja lopuissa asioissa sitten tehdään kompromisseja. Näin on säilynyt edes osa hermoista! 😀 Lapsikin on ihminen, jolla on oma tahto ja omat ajatukset. Se on hyvä muistaa.
Nyt sanoisin itselleni 10 vuotta sitten, että rauhoitu. Se lapsi kasvaa ja kehittyy, vaikka et jatkuvasti pinnistelisi äärirajoilla. Joskus voi mennä myös sieltä missä aita on matalin.
Omat lapset ovat pieniä ja hyvin keskivertoja, jopa helppoja, tiedostan sen. Silti omat rajat tulevat joskus vastaan. Siitä vasta tuleekin huono olo… lapset on haastavinta ja toisaalta hienointa, mitä minulle on tapahtunut. Kamalankin päivän jälkeen tuntuu, että se ei todellakaan ollut turha, jotain siitä jäi, jotain opittiin, jotain koettiin. Ja siinä on se, että kaikki pitää ratkaista siinä ja nyt lennosta, vaikka ei ole vastauksia valmiina.
En leivo pullaa, keskityn kuuntelemaan 4-vuotiaan tarinointia, joka kasvaa päivä päivältä. Ja 10kk puolustamista, joka ei osaa vielä leikin sääntöjä. 10 000 000 kertaa päivässä.