Lapset ovat kesälomansa ansainneet, ja saavat levätä vaikka jokaikisen päivän. Vai eikö sittenkään?

Kesällä lapsilla on aikaa ja voimia tehdä kotitöitä! Kouluvuoden aikana koulu ja harrastukset väsyttävät, joten lapset saattaa päästää aika helpolla. Mutta kesällähän näitä ei ole lapsia rasittamassa, joten ei muuta kuin imuri, moppi ja tiskiharja käteen!

Kummalla kannalla olet?

Lapset toki tarvitsevat lepoa, eikä kukaan halua käyttää lomaansa työleirillä. Paitsi ehkä jotkut meistä aikuisista, mutta se on sitten oma valinta.

Toisaalta kenenkään ei pitäisi vapaamatkustaa yhteisessä kodissa, vaan kotityöt kuuluvat kaikille kykyjen, osaamisen ja voimien mukaan.

Paras vaihtoehto lieneekin keskitie. Lapsilta kannattaa vaatia oman osuuden hoitamista, ja pitkästä lomasta on kyllä varaa käyttää pari päivää siihen, että käy vaikka omat vaatteet ja tavarat läpi ja lajittelee pieneksi jääneet ja tarpeettomat pois. Sellaisesta ei kukaan kuormitu liikaa.

Sitä paitsi kotitöiden teettäminen lapsilla on oikeasti tärkeää.

Ei pelkästään siksi, että se antaa hyvän mallin tulevaisuutta varten: yhteisen kodin siisteys ei ole jonkun perheenjäsenen oma projekti vaan kaikkien vastuulla. Eikä myöskään vain siksi, että kotitöiden tekeminen lapsuudenkodissa takaa sen, että lapsesta ei tule uusavuton aikuinen.

Vaan siksi, että tärkein yksittäinen ihmisen elämässä menestymistä selittävä tekijä on se, onko häntä vaadittu tekemään kotitöitä vai ei. Eikä siinä kaikki: kotitöitä lapsena tehneet ovat myös onnellisempia aikuisina.

Tällä hetkellä lapset mankuvat, mutta aikuisina he ovat kiitollisia siitä, että pakotit heidät hommiin.

Mietipä omaa lapsuuttasi. Teitkö kotitöitä? Jos et, niin miten niiden tekeminen asettui osaksi arkea aikuisena? Jouduitko opettelemaan ne itse ihan perusteista? Onko vaikea sitoutua säännölliseen siivoamiseen? Entä jos jouduit tekemään kotitöitä? Inhositko sitä lapsena? Mitä ajattelet asiasta nyt?

Eräs äiti kertoo:

”Mieheni on perheestä, jossa äiti oli kotona ja teki kaikki kotityöt. Mies on sitten vaatinut samaa minulta. Hän ei ollenkaan ymmärrä, että en minä ole vastuussa siitä, onko hänellä puhtaita vaatteita vai ei.

Toinen ongelma asiassa on se, että hän ei osaa mitään kotitöitä. Siis ei mitään! Hän kysyy minulta, että pitääkö perunat keittämisen jälkeen huuhdella, sillä tavalla kuin pasta. Hän ei myöskään käsitä, että pölyä kertyy huoneen nurkkiin ja hiekkaa mattojen alle. Huomaa todellakin, että joku muu on aina hoitanut siivoamisen hänen puolestaan.

Minä tein lapsuudenkodissa jonkun verran kotitöitä ja sain sieltä perustaidot. Aikuisena olen kuitenkin toivonut, että olisinpa joutunut enemmän auttamaan ruoanlaitossa ja sellaisessa. Niitä asioita on pitänyt itse opetella. Tässä en ole tajunnut petrata omien lasten kohdalla, mutta siivouksen perusasiat heillä on hallussa. Minusta kotitöiden teettäminen on itsenäiseen elämään valmistamista ja tärkeä kasvatustehtävä.”

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Kesällä lapsilla on aikaa tehdä kotitöitä!”

  • Tyhjiä selityksiä sanoo:

    Normilapsi oppii kotityöt kyllä (myös) mallista katsomalla. Kukaan täysjärkinen ei voi aikuisena vedota, ettei osaa :D. Se on puhdasta vedätystä se. Ei semmoista kotiäitiä ole olemassakaan, joka ei ikinä tekisi poikansa (tai tyttärensä) nähden kotityötä ja tämä välttyisi näkemästä sellaista koko lapsuutensa ajan. Laiskuus saa ihmiset lepertelemään mitä sattuu. Summa summarum: kotitöitä on hyvä vaatia lapsilta kohtuudella, iän mukaan tietenkin. Isot teinit auttavat eniten, he myös yleensä alkavat myös ymmärtää, että äitikin on ihminen ja tarvitsee apua siinä kuin muutkin ihmiset.

  • anonyymi sanoo:

    Tulen kodista, jossa äiti oli kotirouva ja teki kaiken. Meidän lasten ei tarvinnut tehdä mitään. Meistä kaikista tuli ahkeria, siistejä, osaavia, opimme kantapään kautta. Veljemme siivoavat, laittavat ruokaa ja hoitavat lapset omissa kodeissaan.
    Työpaikalla olen huomannut, että ne, jotka kertovat tehneensä paljon kotitöitä lapsuudenkodeissaan, kahvitauon jälkeen tiskaavat vain oman pikkukuppinsa ja me muut samalla koko porukan kupit.
    Me ”avuttomat” olemme työpaikan ahkerin porukka. Me olemme aina valmiita tekemään yhteiseksi hyväksi.

  • Meeri sanoo:

    Kyllä lasten pitää osallistua kotitöihin. Kodin hoitaminen ei todellakaan ole vain aikuisten vastuulla. Lisäksi kesälomalla meillä tehdään pieni projekteja taitojen mukaan.