”Niin taas uusi vuosi lähestyy ja joka vuosi, niin kuin tänäkin vuonna, lupaan itselleni (lähinnä epätoivoisesti vakuutellen) että ensi vuonna asiat ovat paremmin. Saan itseni ja asiani kasaan ja järjestykseen. Ja joka vuosi petyn itseeni yhä uudelleen ja uudelleen, kun asiat menevät vain pahempaan suuntaan.

Asiat vain eivät tunnu muuttuvan yhtään paremmiksi vaikka raadan niska limassa niiden eteen. Yritän yrittämisen perään ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen pettymys. Alan romahtaa henkisesti. Hitaasti ja varmasti. Mieleni on särkynyt liian monta kertaa enkä saa palasia kerättyä kasaan milloinkaan. Minut on rikottu aina uudelleen kun olen vaikeuksista huolimatta noussut ylös ja yritän.

Mietin, miten paljon paskaa ihminen lopulta kestää. Katkeaako kamelin selkä lopulta, kun asiat vain kasaantuvat. Sanonta kaikella on tapana järjestyä, tuntuu vain sadulta. Vai onko minulle yksinkertaisesti osunut niin huonot kortit, että olen tuomittu epäonnistumaan lopun elämäni. Edelleen asennoidun elämääni myönteisesti, olen saanut ihania, terveitä lapsia, joiden eteen teen kaiken. Se onkin ainoa asia missä olen onnistunut, mutta senkin muut ihmiset yrittävät ajaa alas väittämällä etten ole hyvä äiti ja kehittämällä valheita, joiden avulla voivat väittää minun epäonnistuneen siinäkin.

kuihtunut ruusu mustalla taustalla

Kuva Sharon McCutcheon. Ylin kuva Naomi August.

Kukaan ei tiedä mitä olen elämässäni käynyt läpi ja ne ovat niin kipeitä asioita, etten voi koskaan niistä avautua kenellekään. Hyväksikäyttö, äidin alkoholiongelma, koko kouluajan kestänyt koulukiusaaminen, pahoinpitelyt, henkinen ja fyysinen väkivalta sekä pysyvien traumojen aiheuttamat jäljet ovat vain osasyy siihen, miksi olen tässä tilanteessa. Koholla olevat viiltelyjäljet on peitetty tatuoinneilla ja henkinen kärsimys näkyy silmistä vain sekunnin murto-osan, kunnes valloittava hymyni peittää sen.

Uskoni ihmisiin on mennyt. Tässä maailmassa ei ole muuta jäljellä kuin arvostelua, väkivaltaa ja selviytymistä. Voittaja on se joka viimeiseksi seisoo ja voi kuolinvuoteellaan ylpeänä ajatella: selvisin. Rämmin vuosikymmenet kaulaani myöten paskassa vain kuollakseni voittajana. Minulla on vain yksi pyyntö. Tässä vaiheessa elämääni kadun vain yhtä asiaa. Etten tappanut itseäni 13-vuotiaana, kuten aioin. Silloin en luopunut uskostani hyvyyttä ja ihmisyyttä kohtaan. Mutta nyt alan luopua. Se usko kuitenkin piti minut hengissä ja käski jatkamaan. Joten pyydän. Kohdellaan kaikkia tasavertaisesti. Hymyillään. Jos vituttaa, ei pureta sitä ensimmäiseen vastaantulijaan. Kysytään voitko hyvin. Kohdellaan toisiamme ihmisinä.”

Nimim. Liianvähänliianmyöhään

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Kirjoittajalle ja samoja tunteita tunnistavalle, älä jää yksin! Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää vuoden jokainen päivä ja yö numerossa 09 2525 0111. Aukioloajat arkisin klo 09.00–07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00.
Kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti. Lisää tietoa kriisipuhelimesta, esimerkiksi ruotsinkielisen tai arabiankielisen kriisipuhelimen numerot, löydät täältä.

Apua sinulle joka mietit itsemurhaa, tai jonka läheinen miettii itsemurhaa, tarjoaa Suomen Mielenterveysseuran Itsemurhien ehkäisykeskus. Kaikki yhteystiedot löydät täältä.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

8 vastausta artikkeliin “”Kadun etten tappanut itseäni 13-vuotiaana””

  • AnnA sanoo:

    Opettele arvostamaan ja rakastamaan itseäsi ja vain itseäsi juuri sellaisena kun olet ja näyttämään persettä koko muulle maailmalle, vain sinä (ja lapsesi) ovat tärkeitä muulla ja muiden sanomisilla ei ole paskankaan väliä. Se on ainoa keino miten täällä maailmassa pärjää!

  • Susanna sanoo:

    Kuulostaa tosi paljon mun kirjoitukselta. Mua pahoinpideltiin koko lapsuus ja olin ei toivottu. Vanhempien eron jälkeen jäin yksin 9 vuotiaana ja mun piti ite huolehtia itsestäni. Pesin pyykit ja hoidin lemmikit. Isä ei ollu koskaan kotona ja mulla ei ollu mitään ruokaa. Ei ees leipää. Tyhjä jääkaappi ja kuriseva maha. Turvattomuus, kuinka pelkäsin. Onko ulko-ovi lukossa ja huoneen ovi, kissa turvanani. Syytin itseäni, toivoin vaan häviäisin pois.
    20 vuotiaana tutustuin lasten isään, sain 3 lasta peräkkäin. Mua taas pahoinpiteltiin samoin lapsia. Jäin yksin, edelleen eron jälkeen oon yksin ollu 10 vuotta. Masentuneena, ahdistuneena, syömishäiriöinen joka nälässä ololla rankaisee itseään. Epävakaa persoonallisuus ja työkyvyttömyys eläke. Koko aikuisuus menny sairaana. Oon toivonu etten ois koskaan tehny lapsia, vaikka ne on ainut syy elää mutta väsymys nostaa päätään ja haluu aika ajoin luovuttaa. Käyn terapiassa ja en koskaan pääse yli kuinka vanhemmat mua kohteli. Kiitos traumatisoinnista. Jouluaatti iltana kun yksin valvon, lapset nukkuu, itken kuten joka jouluyö. Oon yksin, edelleen. Ilman sukulaisia, kaikki ystäväni kokoontuuvat perheensä ja isovanhempien kanssa. Kukaan näistä ei osaa asettua mun asemaan kun olen yksin. Täysin yksin yksinäisenä.

  • Tsemppari sanoo:

    Ei tuollaisista elämänkokemuksista kuulu selvitä omin neuvoin. Hakeudu terapiaan, edessäsi voi vielä olla pitkä hyvä elämä.
    Jätä arvostelut omaan arvoonsa, ei normaalit ihmiset kritisoi toisiaan jatkuvasti. Maailmassa on paljon ystävällisiä ja kannustavia ihmisiä, hakeudu eri ihmisten seuraan.
    Rauhallista Joulua ❤️ Aloita lomapäivinä vaikka päiväkirja, jonne voit purkaa ajatuksia. Tee ensi vuodelle suunnitelmia, kirjaa ylös haaveita, asioita joista pidät ja olet kiitollinen. Voit itse vaikuttaa myös siihen, mitä asioita elämästä näet, mihin kiinnität huomiosi.

  • Sinä olet arvokas sanoo:

    Hei! Kirjoituksestasi näkyy hyvin se, miten paljon olet yrittänyt koko elämäsi kannatella itseäsi ja vielä muitakin ihmisiä eli lapsiasi. Kokemasi vaikeudet kuulostavat tosi raskailta kantaa, jos sinulla ei ole ketään, kenelle puhua. Entä jos yrittäisit etsiä jonkun hyvän ja luotettavan ammatti-ihminen, jolle vihdoin pääsisit purkamaan asioita? Hyväksikäyttö ei ole koskaan eikä missään tilanteessa uhrin syy, joten ansaitsisit todellakin saada tukea elämääsi ja jaksamiseesi. Jos vaan jaksaisit ponnistella vielä sen verran, että etsit kuuntelijan, niin elämäsi ja taakkasi rupeaisivat varmasti helpottamaan pikkuhiljaa. Toivon kaikesta sydämestäni, että saisit jostain tukea. Kirjoituksen perässä on esimerkiksi Kriisipuhelimen numero, josta voi aloittaa, jos avun etsiminen tuntuu vaikealta. Sinne voi soittaa vaikka nimettömänä ja numeronsa piilottaen.
    Kaikkea hyvää elämääsi! Olet arvokas!

  • Et ole yksin sanoo:

    Nyt on ehkä aika luovuttaa. Ei elämästä vaan niistä standardeista joita itsellesi pidät. Hakeudu avun piiriin, anna muiden auttaa. Vain niitä asioita käsittelemällä maailma muuttuu taas hiukan paremmaksi paikaksi elää.

  • Minä vaan sanoo:

    Samassa veneessä menen, palaset sirpaleina, 9 vuotta koulukiusattuna, koti ilman turvaa eli kasvatin itseni yksin käytännössä, olen aina ollut yksin siihen asti kun tapasin lasten isän ja sain lapset, ne on ainoa syy jaksaa . Nyt on asiat päällisin puolin hyvin ja yritän nauttia tästä onnesta jonka olen saanut uuden miehen kanssa mutta mä olen niin hauras sisäisesti ja unohtaa en pysty , hetkellisesti pystyn mutta aina taustalla, mun lapset on onneksi saanut paljon hyviä asioita, turvaa, rakkautta , ystäviä ja ihanan kodin, heillä on hyvät eväät elämään ja siitä olen onnellinen että mä onnistuin kaikesta huolimatta tässä asiassa ❤❤

  • Feel_you sanoo:

    Kirjoittajalle haluaisin antaa sellaisen neuvon, että vaihda paikkakuntaa. Kun saa uusia ihmisiä ympärille pystyy helpommin aloittamaan alusta. Myös somesta poistuminen helpottaa kummasti!
    Toivottavasti saat elämänhalusi takaisin ja löydät onnen❤

    • Minä vaan sanoo:

      Ei se auta, ei ne tapahtuneet häviä mielestä, itse vaihtanut paikkakuntia( monikossa) eihän sun mieli parane vaikka asuisit missä, sitten voi muuttaa kun palaset on ehjät . Muuttaminen on vain pakokeino, kunnes …