Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Haluisin tunnustaa erään asian, mutta en voi sanoa sitä ääneen kenellekään. Liian moni kokisi ylemmyyttä, mitä en kestäisi. Saisi tietää, että en menestykään ja ole onnellinen.

Muutin lapseni kanssa kotikaupunkiini viitisen vuotta sitten. Silloin en eron jälkimainingeissa ajatellut, tai ehkä yritin onnistumatta, miten tulevaisuus tulee menemään. Irtisanouduin ja tein sopimuksen lapsen maksuista hätäisesti, koska halusin päästä nopeasti lähtemään.

No elämä on mennyt niin, ettei lapsellani enää ole läheisiä välejä toiseen sukuunsa. Matka on aivan liian pitkä kuljettavaksi edes kerran kuussa. Nykyään teini-ikäinen ei keskustele puhelimessa tietenkään kuin aikuinen ja jopa itse joudun paikalla olevana lukemaan häntä tarkoin.

nainen pimeässä käsi poskella

Kuva Niklas Hamann. YLin kuva Roberto Tumini.

Vihani on eron jälkeen laantunut ja tilalle on tullut suru siitä, ettei lapsellani ole mahdollisuutta toiseen vanhempaansa. Järkytys, ettei lapsi edes tunnu välittävän. Olen hänestä vastuussa yksin ja käytän paljon aikaa ja energiaa siihen, että hän menestyy. Kavereita hänellä on vain pari. Harrastus sentään on vielä säilynyt. En ole itse pienemmältä paikkakunnalta edelleenkään löytänyt koulutustani vastaavaa työtä, joka aiheuttaa meille hankaluuksia taloudellisesti. Riivin viimeisistä kasaan lapselle kaiken ”mitä muillakin on”.

Idylli kotiseudulle muuttamisesta on siis aikalailla romuttunut ja nyt myönnän, että olen saattanut tehdä virheen. Olen väsynyt jatkuvasta yrittämisestä ja kulissien koossa pitämisestä. Olen masentunut ja peloissani siitä, mitä olen aiheuttanut meille molemmille. Lapselleni, uralleni, tulevaisuudellemme.

Sain aikanaan kannustusta lähtööni. Osasin toki etsiä sitä tukevia ihmisiä ja aiheitakin. Kuin raskaana oleva näkee odottavia äitejä. Minä en tänään enkä huomennakaan kerro ajatuksiani kenellekään, mutta sanon sinulle sen, että jos mietit lähtöä, mieti vuosi lisää. Päätöksen voi aina tehdä vähän myöhemminkin.”

Nimim. Tulevaisuus kai näyttää 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

7 vastausta artikkeliin “”Jos mietit lähtöä, mieti vuosi lisää””

  • Elämää se vain on sanoo:

    Välillä tulee tehtyä ratkasuita, mitkä ovatkin taaksepäin katseltuna huonoja. Itse puhuisin ajatuksistani lapselleni. Välit sukulaisiin ei katkea pelkän etäisyyden vuoksi. Oletko viilentänyt välejä itse vai onko suku valinnut exäsi puolen? Aina voi alkaa uudelleen pitää yhteyttä. Jos suku torjuu sinut, olet ainakin yrittänyt.
    Yksin asioiden murehtiminen ei auta. Voi olla että lapsesi on aivan tyytyväinen. Puhu hänelle.

  • Apua yhteydenpitoon sanoo:

    Kuulostaa jotenkin saman tyylisiltä ajatuksilta kuin itselläni oli aikanaan. En lähtenyt kauas, mutta suutus- ja surupäissäni, tai ehkä koska ajattelin, että niin kuuluu tehdä, etäännyin itse exän suvusta ja tietysti exästä. Lapset joutuivatkin yhtäkkiä pitämään siitä huolen ilman apuani, eivätkä tietenkään samalla tavalla osanneet. Etäisyys ei ehkä ole se ongelma, vaan tapa pitää yhteyttä. Joudut ehkä auttamaan siinä, mutta se palkitse varmaan myöhemmin. Yhteiset viestiryhmät tai ehkä vain nuoren tai sukulaisten kannustaminen yhteydenpitoon? Myöskään vanhempi sukupolvi ei tunnu ottavan itse yhteyttä, mutta ilahtuvat mielestäni aidosti, jos millään tavoin on yhteydessä. Työasiat ovatkin sitten se hankalampi puoli.

  • Kolmen äiti sanoo:

    Mä odottelin liiankin monta vuotta. Ensin uskoen että kun elämäntilanne vähän helpottuu saadaan parisuhdettakin hoidettua kuntoon, myöhemmin ehkä lähinnä tottumuksesta ja siitä ettei ollut rohkeutta tehdä päätöstä.

    Eron jälkeen ex muutti synnyinseudulleen toiselle puolelle suomea. Tämän kuluneen kuuden vuoden aikana lapset eivät ole kertaakaan käyneet isänsä uudessa kodissa, isä tapaa heitä muutaman kerran vuodessa kun käy täällä kavereidensa luona. Isän sukuun lapsilla ei ole ollut mitään läheistä sidettä oikein koskaan ja eron jälkeen he eivät ole tavanneet ketään isän sukulaista, eivät edes puhuneet yhtään puhelua sinnepäin.

    Tavallaan lapset siinä menettivät toisen puolen suvustaan, isolta osin isänsäkin. Mutta silti ero oli ehdottomasti paras ratkaisu meille kaikille. Itse olen onnellinen tilanteessani ja lapset voivat paljon paremmin kuin toimimattomassa ydinperheessä. Myös ex näyttää voivan hyvin ja olevan onnellisempi kuin perheellisenä. Tämä perhemuoto sopii meille kaikille.

    En kehoita ketään eroa suunnittelevaa näistä syistä odottamaan sitä vuotta, en todellakaan. Se mitä voisin kuitenkin kehoittaa on että jokainen eroava äiti joka jää lähivanhemmaksi miettisi jonkun kerran sitä kannattaako tosissaan lähteä lasten kanssa sinne kotiseuduilleen jos välimatkaa tulee paljon. Miettimään lasten ja isän suhdetta, miten se toimisi tuossa tilanteessa. Ja jos on kyse yhtään isommasta lapsesta miettisi sitä onko oikein viedä lapsi pois tutusta ympäristöstä, koulusta, kavereista, harrastuksista ja niistä mahdollista isän sukulaisista. Jos aikuinen siinä itse kokee kaipaavansa kotiseudulleen, kannattaa muistaa että pahimmillaan sitä vain siirtää sen kaipuun lapselleen.

    • Jakaminen sanoo:

      Usein kannattaa muuttaa omien sukulaisten lähelle, niin saa jakaa vanhemmuutta ja jutella lapsistaan jonkun läheisen kanssa, jos se mies ei enää ole siin. Varsinkin pienten kohdalla hoitoapu on tärkeää, ja se, että saa jakaa niitä hetkiä jonkun kanssa eikä vaan yksikseen elellä lasten kans vuosia, kun isä elelee jo omaa sinkku/kaverielämää. Riippuu myös iästä, enkä ainakaan itse olisi voinut kuvitella alle 30 -vuotiaana asuvani kaukana omista vanhemmista ihan parisuhteessakaan, tai ilman sitä. Ihqn pakko on olla jotain kontakteja luotettaviin ihmisiin olemassa. Usein ne äidin sukulaiset on myös läheisempiä myös lapselle. Suku suojaa myös lasta kun se turvaa vanhemmat jaksamista! Yksin ei oo hyvä.

  • Onko tositarina sanoo:

    Höpöjä taas nämä varmaan keksittyjä juttuja. Eroavat äidit on tällä palstalla tikunsilmässä ruoskittavana jatkuvasti.
    Jokainen eroava joutuu nuo asiat käsittelemään, eikä yksin isä tai suvut tee lasta tai sen elämää autuaaksi, eikä kyllä suhteen ylläpito ole vain äidin vastuulla.
    Sulla on siis surullisia ohimeneviä ajatuksia, kuten jokaisella. Välit sukuihin tai ystäviin voi mennä muutenkin, eikä todellakaan ole mikään este muuttaa muualle, kuten ei ydinperheellekään ole jos vaikka suku jääkin toiselle paikkakunnalle.
    Jos lapsi ei kärsi huoli pois, oma elämä ja itse valitut ystävät on joskus suurempi siunaus kuin se suku, jos suku suhtautuu asiaan noin(eivätkä edes sinun sukua) miksi murehdit asiaa? Et ole syyllinen mihinkään, jos toinen osapuoli ei kanna vastuuta asiasta, joka kuuluisi hänelle. Anna ajan kulua ja aina voi muuttaa mieltään. Eivät asiat olisi välttämättä sen paremmin sen toisen suvun kanssa, vaikka olisit jäänyt.
    Jos yhteydenpito on muutosta kiinni ( suututaan siitä ja hylätään sukulainen sen vuoksi) sellainen henkilö saa mennä, kuten ystäväkin. Pää pystyyn!

    • Vastuu on vanhemmilla sanoo:

      Kyllä mielestäni eron jälkeen suhteen ylläpito lasten suhteesta toiseen vanhempaan on vanhempien vastuulla, oli isä tai äiti. Jos toinen vanhemmista muuttaa kauas, se ei poista molempien vastuuta pyrkiä luomaan lapselle paras kasvuympäristö eli pitämään huoli siitä, että lapsi kokee olevansa haluttu ja rakastettu. Minä ainakin jopa vähän väritän isän kiinnostusta lapsen asioihin, koska hän ei osaa sitä itse sanoittaa lapselle, mutta tiedän, että hän välittää. Eri asia tietysti, jos toinen vanhempi ei aidosti ole kiinnostunut lapsen asioista. Siltä valehtelu tuskin pelastaa.

      • Hulluja juttuja sanoo:

        Niinhän tuossa juuri sanoikin, etkö osaa lukea että molemmilla oma vastuunsa hyvänen aika eihän se erl kaikkea työtä ja syytä äidin niskaan kanna ja jos miehen suku ei halua lapseen pitää yhteyttä, ei voi mitään ja haluaako se että sen sukuun on yhteydessä, usein ei. Mikä valehtelu?