Vetääkö isukki mutkat liian suoriksi lastenhoidossa?

 

”Palvon puolisoani. Hän on hyvä mies, kuuma kolli ja rakastava isä. Hän jumaloi poikaansa ja hoitaa tätä hellästi ja hyvin. Toisinaan hän kuitenkin fuskaa. Ehkä huomaamattaan ja varmaankin ihan viattomasti. Mutta se ärsyttää minua helvetisti.

Syöminen on aina ollut pojan kanssa lievästi sanoen haastavaa. On refluksit ja allergiat. Maidonkorviketta on lipitelty litratolkulla mutta soseita ja muuta ruokaa roiskitaan kaikkialle paitsi suuhun. Joudumme tekemään paljon töitä ja hillitsemään hermojamme syömisshown kanssa, jotta saisimme edes pari desiä ruokaa pojan vatsaan päivässä.

Käytän paljon aikaa pojalle sopivien ruokien miettimiseen, kokeiluihin ja ostoksiin. Stressaan asiasta paljon ja petyn usein epäsopiviin kokeiluihin. Olen taaperon kanssa kotona, joten käymme syöntitaistoa nelisen kertaa päivässä. Yritän säilyttää tunnelman hyvänä, tarjota erilaisia ruoka-aineita, pitää pelleilyn minimissään ja saada mahdollisimman paljon pöperöä pojan vatsaan. Epäonnistun usein.

Isä syöttää poikaa suht harvoin, koska on päivät töissä. Siispä hän kamppailee pikku nälkälakkoilijan kanssa vain iltaisin tai viikonloppuisin. Jos pyydän isää syöttämään pojan, kahdeksassa tapauksessa kymmenestä ruokailu sujuu suunnilleen näin; isä koittaa tarjota pojan omaa ruokaa, poika sotkee ja sekoilee, isä ahdistuu sotkusta ja pyyhkii pöytää ja poikaa. Isä tarjoaa ehkä vielä lusikallista, poika sotkee ja sekoilee, isä luovuttaa ja heittää natiaiselle nakin. Totta, poika tykkää nakeista ja syökin sen ehkä kokonaan. Hän ei kuitenkaan voi elää nakeilla ja on mielestäni epäreilua, että helppoa evästä tarjotaan aina isin syöttövuorolla.

Jos isän täytyy syöttää poika oma-aloitteisesti, kun olen poissa kotoa, hän antaa pojan imaista siististi pussismoothien. Koska smoothie ei pidä nälkää, menee maitoa taas enemmän ja varsinaista ruokaa vähemmän.

Yritän leikkiä pojan kanssa mahdollisimman paljon päivisin. Luemme kuvakirjoja, leikimme autoilla ja eläinleluilla, kasaamme palikoita, pelleilemme ja sylittelemme, katsomme piirrettyjä joita selostan ja käymme ulkona kärryttelemässä. Olen päivän päätteeksi henkisesti ja fyysisesti aivan nakkeli.

Isä ja poika viettävät päivää yhdessä: he katsovat koko päivän piirrettyjä pyjamissaan. Poika puuhaa välillä lattialla itsekseen ja ryömii sitten taas iskän kaikkuun sohvalle.

Käyn päivittäin pojan kanssa ulkona, taistelen haalarit, kaulurit, pipon, lapaset ja saappaat jalkaan järkyttävän kirkumisen kera. Työnnän häntä rattaissa, jotka viettävät koko ajan hiukan vasemmalle. Käymme leikkipuistoissa, keinumme ja opettelemme kävelemään ulkokengillä. Puuhkun ja puuskutan painavien kärryjen kanssa mäissä ja toivon, että selluliitit sulaisivat edes hieman.

Kun isä ja poika lähtevät ulos viettämään aikaa kaksistaan, me puemme pojan yhdessä. Sitten he päräyttävät autolla Motonetiin, moottoripyörämessuille tai kaverin luo kahville. Minulla ei ole ajokorttia.

Pojalla on lääkkeitä ja ravintovalmisteita allergioihin, ummetukseen, refluksiin, hammaskipuihin ynnä muuhun. Vaikka kerron joka päivä ääneen, mitä annetaan ja mihin, ei iskä tunnu täysin sisäistävän annostuksia tai troppien käyttötarkoituksia. Tästä johtuen, jos esimerkiksi lähden johonkin, joudun kirjoittamaan ylös, mitä tarvitaan ja missä tilanteissa. Ymmärrän, että asia voi tuntua hankalalta, toistaalta taas en, kun niiden kanssa on jo vuosi epäsäännöllisesti pelattu. Omaa elämääni toki hiukan helpottaisi, jos kaksi ihmistä olisi lääkityksestä vastuussa.

Hammaspesu on yksivuotiaan kanssa usein hankalaa. Se ei useinkaan ole pesijälle hauska tehtävä ja on herran hallussa, päättyykö se hymyyn vai huutoon. Jos minä en tekisi siihen päivittäin aloitetta, en usko että lapsosen leegoja harjattaisiin edes viikottain.

Nämä asiat ovat pieniä osia elämästämme. Kaiken kaikkiaan perheemme symbioosi on toimiva ja tyydyttävä. Ihmettelen vain, miten päädyn aina olemaan se tylsä tyyppi, jonka kanssa hoidetaan kaikki ikävät hommat.

Voi toki olla niinkin, että puolisoni on nero ja minä turhaan touhottava tomppeli. ”

Taaperon Äiti

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “Isä fuskaa lapsenhoidossa”

  • mimu sanoo:

    Tuttua juttua meilläkin. Lapset on tosin jo isoja, nuorinkin jo esikoululainen. Mieheltä kesti tosi pitkään tajuta, että lasten kanssa ei vaan voi mennä sieltä missä aita on matalin. Esim. lääkkeet on pakko antaa oikeaan aikaan ja oikealla annoksella eikä vähän sinne päin. Aika paljon olen tehnyt ihan itse, silloin tietää että menee oikein eikä tarvitse nalkuttaa ja vahtia. Meidänkin lapset on huonoja syömään, ja yhden ollessa taapero mies antoi aamiaiseksi pillimehun kun se on kuulemma ihan hyvä ja riittävä ruoka sen ikäiselle.

  • Timo sanoo:

    Hei,

    Ajattelin muuttaa lauseen ”Tärkeää on ottaa mies mukaan lapsenhoidon suunnitteluun ja vasta sitten toteutukseen.” uuteen muotoon.

    Yritin sanoa: Sopikaa yhdessä lapsenhoidon pelisäännöistä ja seuratkaa yhdessä kuinka hyvin olette onnistuneet.

    Kiitos,
    Timo

    • Paradoksi sanoo:

      Timon ajatus on ihan kiva, joo. Aina keskustelu ja sopiminen ei vain toteudu käytännön tasolle asti. Jos kovasti odottaa toisenkin ottavan vastuuhuoltajan roolia, voi pettyä yhä uudelleen ja uudelleen. Jatkuvissa pettymyksissä taas piilee uupumisen ja masennuksen vaara, vaikka pettymyksen aihe olisi lopulta ”pikku juttu”.

      Itse olen reilun kymmenen vuoden kokemuksen jälkeen joutunut hyväksymään, että toinen on vain apulainen. Kun en odota muuta, jaksan itse paremmin. Aika ristiriitainen juttu.

  • Outsider sanoo:

    Täysin ulkopuolisena pakko kommentoida että puolisosihan on nero. Lapselle tekee ihan hyvää köllötellä yökkärit päällä kainalossa ja käydä ajelulla. Ei jokaikinen hetki valveillaolosta tarvitse olla uuden opettelu. Ajattele omalle kahdalles. Se on tosi rankkaa. Etsikää se kultainen keskitie, höllää itse vähän ja pyydä että mies antaa nakin vasta muutaman kasvispalan jälkeen.

  • Miude sanoo:

    Oi,tunnen tuskasi! Miettiny usein samaa miksi äiti on se joka antaa ne lääkkeet,komentaa enemmän ja on vaan kertakaikkiaan se tylsä tyyppi! Mies menee sieltä missä aita on matalin. Ja sekös veetuttaa jos oot tehny työtä sen syömisen eteen ja sit tulee isi ja antaa heti sitä mitä ei pitäs. Sit jos menet mainitsemaan asiasta, tulee kiukkuinen vastaus ”no eikös se ny oo sama mitä se syö, kunhan syö” tai ”no tuu sit ite antaa!” Jep.. -_-
    Välillä on vaan vaikeaa olla se, jolla on kaikki langat käsissään.. ja olla se nipottava äiti

    • Timo sanoo:

      Hei,
      Hienoa että keskustelette tärkeästä asiasta!

      Toivon että saatte palstalta jaksamista ja uusia näkökantoja perheen ja lapsenhoitoon.

      Minusta kuulostaa siltä ettei tekstissä äiti ja isä kasvata lasta saman mallin mukaa. Ja voi olla ettei asiaa ole pohdittu, mietitty ja muutettu vanhemmuuden eri vaiheissa. (Tämähän tulisi olla jatkuva ”prosessi”)

      Isän passiivinen läsnäolo ja isän harrastuksien tekeminen yhdessä lapsenkanssa tyydyttää lapsen läheisyydentarpeen, mutta ei ole lapsenhoitoa.

      Voi olla että tällainen isä fuskaa myös taloudenhoidossa eikä äiti saa kiitosta tekemästään kotityöstä!

      Asiassa auttaa keskustelu. Mitä isä ajattelee lapsenhoidolla? Mitä äiti ajattelee lapsenhoidolla? Mitä tehtäviä tähän kuuluu ja kuinka ne jaetaan? Avuksi voi myös ottaa lapsenhoitoa käsitteleviä kirjoja (myös miehille suunnattuja: Sinkkonen). Kirjan luettuaan pari voi keskustella kirjan ajatuksista ja verrata sitä omaan lapsenhoitoon.

      Tärkeää on ottaa mies mukaan lapsenhoidon suunnitteluun ja vasta sitten toteutukseen. Kerro miehelle kuinka tärkeä asia sinulle on ja miltä sinusta tuntuu jos asioita ei tehdä kuten on sovittu. Sopikaa yhteinen aika jolloin keskustelette asiasta (ilman häiriötekijöitä: väsymys, tv, puhelin, pelit, alkoholi)

      Kodinhoito: kirjoita viikottaiset kotitehtävät paperille. Keskustele tehtävistä parisi kanssa. Sopikaa yhdessä miten kotityöt jaetaan.

      Terveisin,
      Timo

  • Toinen taaperon äiti sanoo:

    Äläppäs huoli, sitä samaa se on muillakin. Vosin luetella loputtomasti nuita, niin se vain näyttää olevan että kaikki vastuu on äidillä, myös isästä.

    • juhani hiltunen sanoo:

      Miksi te naiset alatte äideiksi miehillenne?

      • Katja sanoo:

        Varmaan koska enemmän väsyttävää on yrittää saada toista toimimaan oma-aloitteisesti ja pettyä joka kerta uudestaan kun mitään ei tapahdu.

  • Toinensamanlainen sanoo:

    Linda Pasanen kirjoitti:
    Kommenttisi odottaa hyväksyntää.
    10.5.2016 21:51
    Hei pakko antaa kannustava kommentti ja toivon että tämä tuo edes vähän valoa arkeesi. Kuulostaa tosi tutuslta tuo ” mennään sieltä mistä aita on matalin ” meininki. Isit luistavat kaikesta mälsästä ja äiti hahmo on vain se inhottava ja tylsä joka aina pakottaa syömään kasvikset ja pukee kurahaalarin . Uskon kuitenkin että lopussa kiitos seisoo , lapsi ei ehkä ymmärrä nyt millaisen karhun palveluksen teet mutta ymmärtää sen varmasti myöhemmin . Koetaan yhdessä äiteinä onnistumisen tunteita kun lapsemme tottuvat kasvisten makuun , oppivat sitomaan kengän nauhat , nauttivat ulkoilusta ja ovat rakastettuja vaikka joutuvatkin laittamaan kurahousut niskaan. Jos lapsemme eläisivät maailmassa jossa söisivät päivittäin nakkia katsoisivat koko päivät piirrettyjä ja kävisivät motonetissä voin kuvitella että asia kaivaisi vanhempana ” miksemme ikinä käyneet metsässä , tehneet todella asioita yhdessä , oppinut nauttimaan erilaisista ruuista ja saanut raitista ilmaa ” Usko pois tylsän äidin rooli on lopulta palkitseva. Nosta itsellesi hattua ja purraan me äidit yhdessä hammasta hyvän asian puolesta

  • Linda sanoo:

    Hei pakko antaa kannustava kommentti ja toivon että tämä tuo edes vähän valoa arkeesi. Kuulostaa tosi tutuslta tuo ” mennään sieltä mistä aita on matalin ” meininki. Isit luistavat kaikesta mälsästä ja äiti hahmo on vain se inhottava ja tylsä joka aina pakottaa syömään kasvikset ja pukee kurahaalarin . Uskon kuitenkin että lopussa kiitos seisoo , lapsi ei ehkä ymmärrä nyt millaisen karhun palveluksen teet mutta ymmärtää sen varmasti myöhemmin . Koetaan yhdessä äiteinä onnistumisen tunteita kun lapsemme tottuvat kasvisten makuun , oppivat sitomaan kengän nauhat , nauttivat ulkoilusta ja ovat rakastettuja vaikka joutuvatkin laittamaan kurahousut niskaan. Jos lapsemme eläisivät maailmassa jossa söisivät päivittäin nakkia katsoisivat koko päivät piirrettyjä ja kävisivät motonetissä voin kuvitella että asia kaivaisi vanhempana ” miksemme ikinä käyneet metsässä , tehneet todella asioita yhdessä , oppinut nauttimaan erilaisista ruuista ja saanut raitista ilmaa ” Usko pois tylsän äidin rooli on lopulta palkitseva. Nosta itsellesi hattua ja purraan me äidit yhdessä hammasta hyvän asian puolesta 🙂

  • Tellu sanoo:

    Kuulostaapa tutulta! Meillä on neiti nirppis jo kyllä koululainen, mutta edelleen tarvitaan ”äiti-poliisia” turhan usein. Miehen ajatuskukkasista viimeisin oli viedä pyykit ulos kuivumaan viikonloppuna. Koululaiselle jouduttiin aloittamaan antihistamiini siitepölyoireisiin jo ennen pääsiäistä… Onneksi ei ruoka-aineita enää tarvitse vältellä, tuossa nirsoilussa on ihan tarpeeksi.

    Tsemppiä sulle arjen pyöritykseen ❤️

  • Kuppi Nurin sanoo:

    Voi apua, miten tutun kuuloinen kirjoitus kokonaisuudessaan. Pahinta on se, että meillä on kaksi lasta ja minä nalkutan näistä aiheista lähes päivittäin. Ja mikään ei muutu. Olen alkanut hyväksyä, että muuttaa voi vain itseään. Pakko siis kai vain hyväksyä, että ehkä miehelläni on vaan fiksumpi ja simppelimpi tapa kasvattaa lapsia. Eiköhän niistä ihan järkeviä ja terveitä tule hänenkin tavallaan. Ainakin vanhemmat ovat iloisempia ja vähemmän loppuun ajettuja.