Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Tarinani intorverttinä ja monidiagnoosin saaneena. Kyselisin täältä onko täällä muita jotka on intorverttejä? Miten tämä näkyy teidän arjessa? Osaako lapset/kumppani ja muut läheiset suhtautua tähän? Tuottaako ongelmia parisuhteessa?

Entä onko muita joilla on monta diagnoosia? Ja erinäisiä ”ongelmia” mielenterveyden yms kanssa? Miten kumppani tukee sinua tässä? Oletko selittänyt lapsille asioita miten?

Miten edes selittää läheisille sitä omaa päänsisäistä isoa myllerrystä, jatkuvaa uupumusta, ääniherkkyyttä, ailahtelevaa mielialaa, vaikeutta suorittaa asioita, unohtelua, väsymystä ja tähän päälle vielä fyysiset kivut… Niin laaja ja kattava sekava olotila monesta eri syystä itselläkin. Esimerkiksi kun ei sitä edes itse aina ymmärrä itseään ja tapaansa käsitellä asioita ja toimia, niin vielä vaikeampi näitä on sanoittaa muille.

Itseä surettaa ainakin kovasti, kun välillä tuntuu että ei oikein ihmiset ympärillä ota tosissaan eikä ymmärrä, ja voi jopa loukkaantua mun tavasta toimia tai tarpeesta saada paljon tilaa olla vaan vaikka hiljaa. Ei se tarkoita että tahtoisin olla tyly tai olisin välinpitämätön, mutta jos ihan ilman diagnooseja jo ihminen väsyy jatkuvaan oravanpyörään ja samalla kaavalla toistuviin päiviin, unettomiin öihin yms. Niin saati sitten kun vielä siihen päälle käsittelet paljon erilaisia asioita, jotka vaikeuttavat sitä itsensä työstämistä ja ihmissuhteita.

Itse rakastan auttaa muita, yllättää muita, kuunnella muita, ottaa yhteyttä (viestien välityksellä), pidän ihmisten tapaamisesta yms. Mutta väsyn myös hyvin helposti sen jälkeen, ja jossain kohtaa päivää tulee aina niin sanotusti pakka täyteen ja tarvii niitä ”lepohetkiä”.

Puhuminen ei ole mun vahvin osaamis alue. Sanoittaminen on hankalaa ja varsinkin omien todellisten ajatusten kertominen, kun pelkään toisen osapuolen reaktiota ja sitä että jos loukkaan toista tahtomattani. Mutta olen hyvin räjähdys herkkä ja tunnen kaiken jotenkin isommin kuin keskiverto ihminen, tämäkin on hyvin raskasta.

Asetan myös itselle kovia paineita ja olen itse itseni pahin vihollinen hyvin usein. Jonkin verran olen vuosien saatossa oppinut käsittelemään näitä paremmin ja antamaan itselle armoa ja ymmärrystä, mutta on paljon vielä tilanteita joissa on oppimista.

Joten miten teillä muilla isot mielialanvaihtelut, erinäiset ”sairaudet” vaikuttaa arkeen ja ihmissuhteisiin? Mitä teette jotta helpotatte omaa jaksamista?

T. Uupunut ison perheen äiti vailla ymmärrystä”

Löytyisikö juuri sinulta vinkkejä tai vertaistukea kirjoittajalle? Osallistu keskusteluun kommenteissa alla!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

3 vastausta artikkeliin “Introvertti suurperheen äiti: miten te muut jaksatte?”

  • Murmeli sanoo:

    Mä olen sosiaalinen introvertti.En ole enää työelämässä mikä on mulle helpotus.Päivän sosiaalinen pläjäys on 2-3 krt viikossa tapaan paria ystävääni,toinen on kaltaiseni yksin viihtyvä.Pari tuntia jaksan puhella yleismaailmallisista asioista sitten tulee uupumus.Perhe on tottunut mun vetäytymiseeni mutta entisistä työkavereista monikaan ei,olivat kokoajan kysymässä olenko suuttunut jostain,ärsytti isosti joskus vaikka sanoin monta kertaa ettei sellaisesta ole kysymys.Välillä on mielessä mahdanko olla hiukan masentunut kun en aina saa alettua hommiin kotona,otan mieluummin kirjan ja luen niin saan ajatukset tekemättömistä töistä pois.Jään mielelläni yksin kotiin kun perhe lähtee johonkin reissuun saan tallustella yökkäreissä vaikka koko päivän eikä tarvitse puhua kenenkään kanssa.Puhelimessa saatan pälättää joskus monta tuntia.

    • Murmeli sanoo:

      Jatkoa edelliseen,mulla on yliherkkyksiä voimakkaille hajuille ja koville äänille,aiheuttavat päänsäryn ja oksennusreaktion.Kiva juosta kaupan kassajonosta ulos kun joku joka on laittanut jäätävän määrän hajuvettä tai voimakasta partavettä.

  • Alli sanoo:

    Kuulostaa tutulta. Vasta pari vuotta sitten ymmärsin, että olen introvertti ja että se on ihan normaalia.

    Aikaisemmin olin ajatellut, että minussa on jokin vikana. Väsähdän suurista ihmismääristä ja hälinästä. Toiset viilettää pirteänä aamusta iltaan – minä en vain yksinkertaisesti jaksa sellaista. Siitä alkoikin tutustumaan minuun itseeni. Ristiriitaista asiasta teki se, että saan ihmisistä energiaa, mutta silti se kuluttaa minut loppuun.
    Kynnys puhua näistä asioista muille oli hyvin korkea! Kai sitä jotenkin mietti, että mitä muut ajattelee tai sanoo. Näin jälkikäteen ymmärrän, että olisi pitänyt aukaista suu paljon aikaisemmin. Puhuminen helpottaa omaa oloa ja auttaa muita ymmärtämään miksi joskus toimii niin kuin toimii. Puhumisen lisäksi minulla toimi parhaiten oman ajan ottaminen. Joka ilta (lasten mentyä nukkumaan) otin itselleni edes 10 minuuttia aikaa. Oli se sitten musiikin kuuntelua tai ulkona olemista, pääasia oli, että sain olla sen ajan YKSIN. Alussa tuon oman ajan ottaminen itselle tuntui jotenkin itsekkäältä (kaikki kotityöt ja muut painoi alitajunnassa), mutta tein sen silti. Me kaikki äidit (ihan niin kuin kaikki muutkin) ollaan ansaittu se oma hetki, ihan joka päivä. 🤍