Ensimmäinen kerta oli unohtumaton. Tuntui kuin jokin olisi kävellyt pitkin ihoani, kutitti ja äkkiä sisältä kouraisi oudosti. Voiko tämä olla tottakaan?

Raavin päätäni, ja kyllä, kirjalle tippui pieni miltei väritön hyönteinen. Voiko se olla täi, hyi olkoon! Raivokkaan googlaamisen ja hiuspohjan tutkimisen jälkeen tulos oli selvä. Minulla oli täitä. Minulla, ja lapsilla, ja puolisolla. Yök yök yök!

Kaikki irtoava pesukoneeseen ja pakastimeen ja saunaan, ja kiireen vilkkaa apteekkiin. Täishampoon ostaminen oli pikkuisen noloa, mutta onneksi lapsia voi syyttää kaikesta! Se mikä oli kauheaa, oli shampoon levittäminen. Sormet piti tunkea justiinsa sinne, missä ne kuvottavat önniäiset pyörivät.

Pyykkäämisen, hiustenpesun ja harjojen pakastamisen lomassa väsäsin wilmaviestiä, jolla tiedottaisin lapsen kouluun, että täitä on liikkeellä. Ehkä omalle kuntosalillekin kannattaisi kertoa? Etkä laita mitään viestiä minnekään!, puoliso kauhistui päätänsä raapien. Mitä ne meistä ajattelisi, tämä on niin noloa! Siltä alkoi tuntua itsekin. Hyi ei kai kenelläkään ole täitä!

Omille kavereillekin kertominen nolotti. Ajattelevat varmaan että olen saastainen ja että en pidä lasteni hygieniasta huolta. Kielsin halaamasta ja perustelin sitä päässäni hetki sitten eläneellä täipopulaatiolla, posket häpeästä punoittaen. Kunnes toinen äiti-ihminen hihkaisi, että heilläkin on täitä tuon tuosta, eikä se ole yhtään noloa ja kamalaa. Pesu vaan täishampoolla ja liinavaatteet pesuun.

Se, että täit hävettävät, ja myös leviävät niin helposti, juontuu omaan lapsuuteemme. Siihen aikaan ajateltiin, että täit kertovat huonosta hygieniasta ja köyhyydestä ja ties mistä. Täitarkastuksia pidettiin koulussa tiuhaan, ja pipot pidettiin tiukasti takin hihassa naulakossa. Kenelläkään ei koskaan ollut täitä, eikä meidän noin kolmekymppisten sukupolvi ikinä nähnyt täitä ennen kuin omien lastensa päässä…ja sitten ehkä omassaan.

Jos vielä häpeilet täitä, se johtuu paitsi ennakkoluuloista, myös siitä, että lapsesi ovat liian pieniä. Päiväkodissa ja viimeistään koulussa tuppaa olemaan täiepidemioita siihen tahtiin, että pikku pirulaiset tarttuvat melkein joka ikisen piltin kuontaloon. Täistä tulee tuttuja – valitettavasti – ja häpeä karisee.

Täit leviävät nopeasti siksi, että me täittömän lapsuuden viettäneet emme oikeastaan uskoneet niihin. Vaikka jollain on peloteltu vuosikausia, unohtuu pelko ja neuvot, kun uhkaa ei koskaan näe. Jos lopulta näkee, alkaa hävettää tosi paljon, ja kukaan ei kerro että HEI KAIKKI MEILLÄ ON NYT TÄITÄ VAROKAA.

Joten kerrataan säännöt: käytä täishampoota ja toista hoito paketin ohjeiden mukaan. Muista myös saivareiden poiskampaaminen! Hoida koko perhe kerralla!

Pese 60 asteessa, saunota tai pakasta ne vaatteet ja liinavaatteet, jotka ovat olleet kosketuksissa täiden kanssa.

Kampoja, harjoja, hiuslenksuja ja pipoja ei lainailla!

Viimeisenä ja tärkeimpänä: älä häpeile vaan kerro täistä päiväkotiin ja kouluun! Vaikeneminen tekee leviämisen helpommaksi. Mitään hävettävää ei ole, täitä on nykyisin vieraillut suunnilleen kaikissa lapsiperheissä.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Hyi ei kai vaan täitä?”

  • Kea sanoo:

    Pesu eikä kaksikaan tosiaan valitettavasti yksinään riitä, se ei tapa täitä (kokemuksen mukaan vain munat). Mielestäni täishampoot antavat asiasta aivan harhaan johtavan kuvan, yhtäkään kuollutta täitä ei ole heti pesun jälkeisessä kampauksissa tullut vastaan ikinä, eläviä sitäkin enemmän. Etenkin jos päähän on päässyt kuoriutumaan pienten täiden populaatio, on niistä joka ikisestä todella hankala päästä eroon. Ei kun tarkkaa kampaamista aamun illoin… Tsemppiä kaikille! (Ja Rauschin shampoo kyllä kokemuksen mukaan ehkäise onneksi hyvin tartuntoja 🙂 )