En saa olla mummo lapseni lapsille
Huono Äiti sai avautumisen: ”Kovasti on kirjoituksia, ettei jaksa eikä viitsi hoitaa lapsenlapsia. Mutta mitäpä jollei saa.
Olen 2 lapsen äiti ja 3 lapsenlapsen mummi. Mummius alkoi ihanasti. Olin ratketa onnesta. Lapseni asuu kaukana, mutta olin usein heillä ja he meillä. Mutta sitten tuli riita. Siitä on jo 3 vuotta, eikä lapseni pääse siitä yli. Ennen käydessään kotikaupungissa, asuivat meillä, nyt aina anoppilassa. Heillä on nyt toinen pikkuinen ja pelkään, että hän hän hyvin vieraaksi. Minut kylmästi heitettiin syrjään. Tapaamme toki onneksi, mutta meihin ei yhtään luoteta. Mutta esimerkiksi yökylään ei saa 4 v lapsi tulla ja hädin tuskin saamme ulkoilla ilman valvovaa silmää. Lapsi itse toivoo, että saisi yökyläillä.
Onneksi toisellakin lapsellani on nyt pikkuinen ja häntä saamme hoitaa ja he ovat siitä kiitollisia.
Omille lapsilleni omistauduin täysin ja kaikki lomat vietimme perheenä. Kotonakin olin monta vuotta. Olen huolehtivainen enkä puutu lasteni elämään.
Olen itkenyt itkemästä päästyäni. Tuo 4 v tykkää minusta kovin ja hänen takiaan koitan kestää tilannetta.
Kadehdin äitejä, jotka voivat tehdä lastensa ja lastenlastensa kanssa kaikkea, matkustellakin. En tiedä mikä meni vikaan. Ehkä saan balsamia haavoihini, kun saan sentään 1 hoitaa.
Minusta on kovin väärin lapsia kohtaan, että he saavat tavata toisia isovanhempia paljon enemmän.
Varamummiuttakin olen harkinnut. Jos siinä saisi kipeästi kaipaamaansa arvostusta.
Mitä tehdä ettei tarvitsisi jatkuvasti surra?”
Nimim. Epäonnistuja
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Minun lapsillani ei ole isovanhempia.
Syyt: Miehen äiti (ja muuan vuosi sitten kuollut isä) joivat koko miehen lapsuuden. Tervettä suhdetta ei syntynyt, lapsuuden traumoja siitäkin edestä. Että siinä vaiheessa, kun saimme lapsia, oli vahinko jo välien osalta tapahtunut ja ”Minä niin tahtoisin olla mummo/ukki”-kortti kyllä lyötiin pöytään. Ja syy siitä, että tämmöistä suhdetta ei vain voinut muodostaa, kun oli jo omien lasten osalta lapsuus ja suhde pilattu viinan takia laitettiin vaikean miniän syyksi. En kuulemma anna poikansa olla yhteydessä äitiinsä tai äitinsä olla mummo.
Oma äitini on taas pesun kestävä narsisti, jonka annoin olla mukana lasten elämässä, kunnes meni liian raskaaksi. Aloin huomata samoja roolittamisia, rajojen kunnioittamatta jättöä, mustamaalausta, vastakkainasettelua ja lasten haukkumista, jota itse olin saanut kokea. Vuoden yritin tulla puolitiehen ja saada välit kuntoon. Päättyi rumasti; Äitini aikoi kertoa totuuden minusta kaikille, myös lapsille. Miten kamala ihminen olen. Hänen puolensa tästä tarinasta on toki hyvinkin eri ja ”En saa olla mummo”-kortti viuhuu pöytään.
Minulla on raivopäinen aikuinen poika, joka erään riidan jälkeen ilmoitti, ettei minulla ole enää mitään asiaa hänen lapselleen. Kaikki yhteydenpito on kerrasta poikki kielletty.
Typerintä on, että riitamme ei koskenut mitenkään lasta, tai edes perhettä. Paha mummo oli siten osoitettu. Eli poikani on narsisti, jonka toimintaa ei saa kommentoida millään tavalla. Sanoin vain mielipiteeni eräässä asiassa, mutta sen takia menetin niin rakkaan lapsenlapsen.
No, hänenpä oma se on. Minulla ei ole mitään tarvetta väkisin roikkua toisen lapsessa. On niitä hoidettu ja kasvatettu pitkä ikä ihan yhden mummon tarpeiksi. Sääliksi käy miniää ja pikkuista siinä perhehelvetissä. Pahoillani, että tuollaisen pojan tein maailmaan.
Muutos lapsen ja kirjoittajan suhteessa alkoi hänen kertomansa mukaan riidasta. Riidassa ei ilmeisesti syntynyt kohtaamista ja ymmärrystä. Voimme olla eri mieltä asioista ja erimielisyys voi olla myös mahdollisuus ymmärtää toisiamme syvemmin – nyt ymmärrykseen ei ole päästy ja se on synnyttänyt kuilun äidin ja lapsen välille.
Voisiko ajatella että keskustelisitte uudelleen aiheesta joka aiheutti riidan?
Keskustelisitte niin että tavoitteena kummallakin olisi yritys ymmärtää toisen erilaisuutta ja toisen eriävää mielipidettä.
Kyllä! Jossain olet epäonnistunut ja sen sinä itse varmasti tiedät. Ole kuitenkin onnellinen, että saat tavata lastenlapsia.
Minun anoppi ei välitä vähääkään meidän lapsista tai poikiensa perheistä. Tyttärien perheet ovat erikoisia ja etusijalla. Olen hyväksynyt sen ja hänellä on oikeus tehdä niin. Toki se tulee hänelle vielä vastaan, kun osa lastenlapsista jää etäisiksi.
Parasta, että mieheni ymmärtää äitinsä olevan sairas. Hän (anoppi) puhuu ilkeästi ja toimii usein järkyttävästi. Haluan pitää ok-välit, mutta käyn todella harvoin. Senkin vuoksi, että en anna hänelle uusia juorun aiheita, vaikka ne tempaistaan tyhjästä. Ja toisaalta..ei kyllä kiinnosta mennäkään sinne. Hän on jättänyt meidät monta kertaa pulaan. Olin menossa isoon leikkaukseen ja hänen piti tulla hoitamaan lapsia, puoliso haluttiin mukaan sairaalaan, mutta anopin käsi kipeytyi edellisenä iltana (?) ja meillä ei ollut tukiverkkoa, koska olimme muuttaneet hänen lähelleen (hänen anelujensa takia), että hän pääsisi helpommalla tietyissä asioissa, miehensä ollessa reissutöissä.
Minä menin lankaan pahemman kerran!
Hyvä ihminen, iloitse siitä mitä sinulla on! He käyvät selkeästi luonasi, he viettävät perheenä aikaa sinun kanssasi, lapsenlapsi viihtyy kanssasi ja pitää sinusta. Minusta ei kuulosta siltä että olisit syrjään heitetty. Tietenkin saat olla pettynyt kun isovanhemmuus ei ollutkaan kaikkea sitä mitä kuvittelit, mutta älä muutu katkeraksi, siitä ei seuraa mitään hyvää. Nauti ja iloitse. Lapsesi kyllä vaistoaa kaiken tuon negatiivisuuden mitä tuossa kirjoitit, usko pois.
En ole saanut olla mummi kahdelle lapsenlapselleni pian 15 vuoteen,että tiedän kyllä miltä tuntuu. Onneksi yhtä lapsenlasta saan tavata ja hän käy minua silloin tällöin katsomassa ja syömässä 😉
Pitäis tietää se riidan aihe ennen kuin mitään osaa vastata. Mutta toista ihmistä on nyt loukattu aika syvästi eikä se loukattu ole kirjoittaja.
meidän perhe rakensi pientalon Hgin lähiöön 10km päähän keskustasta ,
tonttia siinä oli 1500m2 , enpä arvannut että lähellä asunut pirullinen anoppini pyysi saada päästä tekemään kasvimaan meidän pihallemme ,
appivanhemmat asui Hgin keskustassa vuokralla pikku kaksiossa , kun
en vastannut tarjoukseen mitenkään vaan ehdotin että vuokraisivat
mökin jostain maaseudulta niin pian nuo huusivat minulle miten olin
kiittämätön kun olivat auttaneet meitä rakentamisessa , enpä arvannut
että tekivät sen laskelmoiden takaa-ajatuksin että pääsevät ”maalle ”
meitin kotitaloomme, anoppi haukkui minua tosi rumasti , aiemmin
tuo tuli kotiimme vaatimaan selitystä missä kaikki rahat olivat , sitten
huusi että vanhempien rahat kuuluivat lapsille, niin eipä aikaakaan
kun poikamme varasteli rahaa kaveriltaan ja teki suuria velkoja kun
anoppi aivopesi pojan siihen uskoon että kyllä miniä kaiken maksaa
tuossa asemassa voisi adoptoida pikku tyttösen, vasta kateus herättää
omien lasten halun ottaa yhteyttä äitiinsä ,
Mummulle: oletko ihan varma, ettei riita ja luottamuspula liity yhteen? Mitä teit? Olerko avannut ovea ajatukselle, että tekosi on sen verran vakava, että sitä ei vaan voi antaa anteeksi? Vaaransitko lapsenlapsen hengen? Vai muuten hyvin leväperäinen lapsenlapsen suuntaan? Oletko varma, ettei lapsi ja tämän puoliso koe käytöstäsi tunkeilevaksi?
Kiinnostaisi tietää mistä riita tullut? Jos luottamus on mennyt sinuun niin ymmärrän täysin. Itsekään en anna lastani toiseen mummolaan hoitoon koska en pysty heihin luottaa ja välit on pahasti sotkussa
Jos aikuinen ihminen ei muka tiedä yhtään mikä meni vikaan ja luottamus täysin mennyt ja itkulta ei loppua tule, niin kyllä tämä kamalasti uhriutumiselta haisee. En yhtään ihmettele että vanhemmat eivät luota ”aikuiseen” joka ei pysty myöntämään virhettä. Vanhemmuus ja isovanhemmuus ei ole oikeus.
Tämä voisi olla myös minun anoppini kirjoittama. On hyvä muistaa, että asioilla on aina kaksi puolta ja tarinaa, riippuen kertojasta – niin myös varmasti tässäkin tapauksessa.
Meillä välit viileni anoppiin täysin, kun anoppi tuli erään kerran kotiimme ilmoittamatta ja selvästi huonolla tuulella. Tunnelma oli koko vierailun ajan kireä. Lopulta tilanne äityi siihen, että anoppi korotti ääntään, haukkui minut pystyyn ja yritti vielä käydä minuun käsiksi yrittäessäni poistua tilanteesta. Tuon tilanteen jälkeen oli muutamien päivien päästä ajellut vielä yhteisiä tuttavia läpi ja käynyt haukkumassa minut myös näissä paikoissa. Asianosaiset toivat asian esille ja kyselivät mikä anopille oli oikein tullut.
Pitkään anopin aikaisempaa touhua katsoimme ja yritimme sietää ja hyväksyä. Lapsemme oli hänen luonaan useamman kerran kylässä(yökylässäkin) ja tuntui, että aina sattui ja tapahtui. Milloin lapsi kotiutui itkuisena ja osin hysteerisenä. Erään kerran tarjosimme turvaistuinta lainaan mummin autoon, mutta eivät kulema tarvinneet. Ajattelimme, etteivät kaiketi ajele kyläilyn aikana mihinkään. Mutta ajelivatkin niin, että 2v istui etupenkillä ilman turvaistuimia. Mummi myös jätti 3v lapsemme yksin kerrostalokotinsa pihalle leikkimään, kun kävi itse sisällä. Kerrostalon vieressä kulkee iso valtatie. Tarinoita on monia ja varmasti anopilla oma versionsa kuten tässä esimerkissä. Oma tarinani on, että on vaikea luottaa elämänsä tärkein asia toisen ihmisen vastuulle, joka tuntuu vähät välittävän toisen turvallisuudesta.
Tämä voisi olla melkeen kuin anoppini kirjoittama. Vähän epäilen, että välit olisivat katki ilman syytä ja olisi mielenkiintoista kuulla toinen puoli tarinasta. Myös minulla on saman ikäiset lapset ja kylmensimme välit heidän mummiin pahaksi äityneen riidan jälkeen 2v sitten. Hän haukkui niin lapseni kuin meidätkin, koska emme kasvata lapsiamme hänen toivomalla tavalla ja koska emme kuulu kirkkoon, hän olisi ainoa joka voisi kristityn kasvatuksen lapselle antaa tai hän joutuu helvettiin. Kysyimme jopa että eikö hän koe tehneensä mitään väärää ja vastaus oli että ei ja vanhempana ihmisenä hänen sanomisiaan ei tulisi kyseenalaistaa. Pahinta tässä oli, että esikoiseni oli paikalla ja kuuli kaiken. Tällöin päätimme, että parasta lapsille on tasapainoinen ja turvallinen ympäristö, johon valitettavasti mummi ei kuulu kuin lyhyiden kyläilyjen verran. Sivutimme hänen myrkyllistä käytöstään monta vuotta, mutta tämä oli viimeinen pisara.