Oletko niitä, jotka eivät löydä onnellista suhdetta, vaikka mitä tekisivät? Tai kenties niitä, jotka eivät löydä minkäänlaista suhdetta? Vai onko sinun ollut helppo löytää joko yksi tai useampi elämäsi rakkaus? Mikä tilanteesi onkin, äitisi on myötävaikuttanut siihen.

Tämä selvisi äskettäin julkaistussa amerikkalaistutkimuksessa. Tutkijat tutkivat dataa tuhansista perheistä 24 vuoden ajalta. Yli 7 000 äitiä ja näiden biologisia lapsia koskenut selvitys kertoo, että äidin romanttisten kumppanien määrä korreloi lapsen romanttisten kumppanien määrään. Yhteys perustui äidin sosiaalisiin taitoihin, ei sosioekonomiseen asemaan. Vastaavaa selvitystä ei ole tehty isistä, mutta todennäköisesti korrelaatio löytyy myös heidän tapauksessaan.

Tutkimuksessa selvitettiin dataa äidin romanttisista suhteista: seurustelusuhteista, avoliitoista, avioliitoista ja avioeroista. Sekä avio- että avopuolisoiden määrä äidin elinaikana korreloi lasten kumppanien määrään. Äidin suhteiden lukumäärä vaikutti lasten suhteiden lukumäärään vaikka lapset eivät olisi olleet tietoisia suhteesta.


Kuva Fancycrave.

Tutkijat kertovat, että nimenomaan äidin käytös ja toimintatavat ratkaisevat. Omaksumme ne lapsuudestamme ja toistamme niitä. Mikäli äidillämme on tapana kritisoida kumppaniaan, opimme olemaan kriittisiä kumppaneitamme kohtaan. Ihmisillä on tapana toistaa lapsuudenkodista opittuja käyttäytymismalleja muissa ihmissuhteissaan. Me pyrimme kokemaan uudelleen samanlaisia tilanteita kuin lapsuudenkodissa.

Opimme vanhemmiltamme sen, kuinka toisten ihmisten kanssa ollaan. Miten osoitamme kiintymystä, miten esittelemme itsemme, miten riitelemme ja niin edelleen.

Lisäksi äidin persoonallisuuden piirteet ja ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka olemme muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi masentunut äiti voi vältellä ihmiskontakteja, ja lapsi ”periä” tämän käyttäytymismallin.

Hyvä uutinen tässä on se, että mikäli olet tyytymätön rakkauselämääsi, voit tietoisesti miettiä, millaisen mallin olet kotoasi saanut. Oletko arka tutustumaan uusiin ihmisiin? Etsitkö sellaisia suhteita, joissa sinua satutetaan? Lähdetkö heti lätkimään jos mitään vaikeuksia ilmenee? Kun tiedostat äitisi (ja isäsi) antaman mallin, voit pyrkiä toimimaan toisin.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.