Jokos on joululahjat hankittu?

Suurimmalla osalla ei taida olla. Monille käy niin, että lahjoja etsitään viime hetkinä, ympäri kauppoja paniikissa rampaten. Mukaan tarttuu sitten kalsarit ja suklaarasia tai paituli ja suklaarasia. No, eihän niissä mitään vikaa olekaan. Kalsareita ja yöpaitoja tarvitaan, ja suklaa maistuu miltei jokaiselle.

Mutta eikös olisi kiva joskus antaa sellainen lahja, jonka saaja todellakin haluaa? No olisihan se!

Kätevä vinkki on kuunnella lahjansaajaa tarkalla korvalla ihan koko vuoden ajan. Mistä hän haaveilee, mitä hankintoja hän suunnittelee, mitä hän ihailee? Monelle on kuitenkin käynyt niin, että tätä ei ole tullut tehtyä. Tai sitten on jo ehtinyt unohtua, että mitäs ne jutut oikein olivatkaan…

Mutta ei hätää! Psykologit ovat kehittäneet kysymyksiä, joiden avulla voit vaivihkaa selvittää, mitä toinen ihan oikeasti haluaisi löytää paketistaan! Sillä oikeaan osuva yllätyslahja on tietenkin kivempi kuin se, että toivoo jotain tiettyä asiaa ja saa sen. Saati sitten se tilanne, että saa yllätyksenä jotain ihan päin prinkkalaa valittua!

Kysy lahjansaajalta nämä kysymykset:

– Jos sinulla olisi vuorokausi aikaa tehdä ihan mitä tahansa, mitä tekisit?

– Jatka lausetta ”Maailma on menettänyt minussa varsinaisen…”

– Jos lahjoittaisit koko omaisuutesi paitsi kolme tavaraa hyväntekeväisyyteen, mitkä kolme esinettä pitäisit?

– Mistä aiheesta jaksat lukea, kuunnella tai katsella loputtomiin ilman että kyllästyt siihen?

– Onko jotain, mistä ihmiset olettavat sinun pitävän, mutta mistä et oikeasti pidä?

joululahjapaketti
Kuva Kari Shea, ylin kuva Eugene Chyvchick.

– Onko sinulla jokin sellainen tavara, jolla et tee yhtään mitään?

– Jos minua ei lasketa (tietenkään, hehheh) niin kuka mielestäsi antaa parhaat lahjat?

– Milloin viimeksi joku on tehnyt jotain vuoksesi?

– Mikä on paras lahja, jonka olet itse antanut jollekulle?

– Mitä odotat ensi vuodelta kaikkein eniten?

Osaisitko vastata näihin oikein lahjansaajan puolesta? Ehkäpä et…ja ehkä siksi et tiedä, mitä hän oikeasti haluaa. Joten ei muuta kuin tiputtelemaan kysymyksiä vaivihkaa, ja saat selville, millainen lahja rakkaallesi todella sopisi!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Ei enää lahjapulmia! Näin selvität, mitä rakkaasi OIKEASTI haluaa saada lahjaksi!”