Olin aina kuvitellut imettäväni ja perehdyin aiheeseen jo raskausaikana. H-hetki koitti ja kaikki sujui ihan ok siihen asti kunnes maito nousi. Pieni muutaman päivän ikäinen vauva yrittää ottaa otetta mutta ei saa. Sitten esiteltiin rintakumi! No vihdoin saan rintakumin maidosta pinkeään rintaan kiinni, josta suihkuaa maitoa ainakin puolen metrin säteelle. Nyt vauva rinnalle ja imetyksen ihmettä odottamaan. Joo no ei tullut, rintakumi irtoaa ja sinne kertynyt maito valuu pitkin huutavan vauvan kasvoja (ja tissistä suihkuaa lisää, ettei varmana lopu).

En muista kuinka selvisin ensimmäisistä 3 viikosta, mutta viimeisen rinnasta ruokinnan muistan. Pieni tissi-imuri itkee, kun on taas repinyt rintakumin pois ja maitoa on niin vauvassa, minussa, matolla, lattialla ja ehkä jopa kissalla. Ja lisää suihkuaa kaaressa. Perkele, nyt riittää tämä pelleily ja kaivan mieheltä joululahjaksi saadun rintapumpun (olen ikuisesti kiitollinen sinulle joka siitä hänelle sanoit!). Uskomatonta! Saan maitoa tulemaan puoli litraa, kyllä helpottaa! Syötän vauvan ja hän syö nätisti ja jatkaa uniaan. Tästä tulee tapa ja se käy minulle hyvin.

Kaksi vauvaa juomassa tuttipullosta

Sitten tulevat seuraavalla viikolla sukulaiset kylään ihmettelemään vauvaa ja kommentoimaan hormoonihuuruissa olevalle uudelle äidille kuinka paljon helpompaa on imettää. Saan neuvoja kuinka en vaan yritä tarpeeksi ja, että minun tulisi kiinnittää itseeni ihoteipillä letkut, ja letkun toinen pää pulloon ja toinen rintaan, niin vauvalla ei mene hermot ennen, kun alkaa herumaan. Ja kuinka paljon vaivaa on pullojen keitossa tai kuinka olen antanut tutin käyttöön liian aikaisin (ai 2 kk iässä on liian aikaisin!) Silmissä salamoi, tekisi mieli sanoa, että haista ny %$#@&!! Nielen kiukkuni ja hymyilen joo joo. Vieraat lähtevät ja itken miehelle hormonien, pettymyksen ja epäonnistumisen sekaisia sanoja. Mieheni lohduttaa, että pääasia on se että vauva saa ruokaa. Tämä sama toistuu joka ikinen kerta.

Nyt vauva on melkein 6 kk ja olen saanut edelleen kuulla ihmettelyä, että maitoa riittää vaikka pumppaan (joo riittää se, kun säännöllisesti pumppaa), vieläkö jaksan keittää pullot (no joo, ku ei ole muita vaihtoehtoja ja samalla menee ku tutitkin!) ja miksen yritä uudestaan (No yritetty on! Minulla on vain liian pienet nännit). Vielä kerään itseni ja kerron kuinka kommentit ja neuvot satuttivat ja kerron pumppaamisen edusta mm. Mies voi välillä herätä syöttämään ja saatan samalla sivulauseessa mainita kuinka keskoset saivat minulta 60 litraa maitoa. Ja etten kokenut keittämistä vaikeaksi, samalla se meni, kun keitin tutit. Ja sitä paitsi kunnon soppatykillä keittää myöhemmin hyvän annoksen perunoita. Joten antakaa mun olla huono pulloralliäiti ja antakaa mun keittää rauhassa!

Nimim. Pulloralli(ko?)

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Aina imetys ei onnistu eikä se tee kenestäkään huonompaa äitiä. Pääasiahan todella on se, että vauva saa ruokaa, vaikka pumpattua pullosta tai jopa korviketta. Tukea imetykseen tarjoaa neuvolasi lisäksi Imetyksen tuki ry

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

13 vastausta artikkeliin “Antakaa mun keitellä rauhassa tuttipullojani!”

  • eMu sanoo:

    Minulla puolestaan ongelmana, ettei maito riitä ja voin sanoa, että seisoisin vaikka päälläni jos se auttaisi. On lypsetty ja tehty vaikka mitä, käyty imetyspkl ja neuvolassa yritetty miettiä, miten saataisiin maito nousemaan, mutta ei nouse. Sitten piti aloittaa korvike, kun pienen paino ei meinannut nousta millään. Nyt mennään osittaisimetyksellä ja se toimii meillä. Silti minulle kommentoidaan, että oletko yrittänyt sitä tätä ja tuota. No kyllä olen! Ja on yritetty korviketta purkaa pois, mutta ei onnistu. Turhauttavaa, kun tuntuu että heti ajatellaan, etten viitsi/halua imettää, vaikka siitä ei todellakaan ole kyse.

  • Sama kokemus sanoo:

    Tuttu tunne. Lapseni syntyi imukuppiavusteisesti ja joutui samantien lämpökaappiin muutamaksi tunniksi. Kun sain hänet rinnalleni lopulta, hän kieltäytyi rinnasta hirvittävällä huudolla ja käänsi päätään pois. Minua yritti opastaa varmaankin koko henkilökunta kätilöistä laitoshuoltajiin, mutta vauva ei suostunut imemään. Apuna oli rintakumia, glukoosiruiskua jne., mutta mikään ei onnistunut. Vaivoin he antoivat minulle pullon jossa oli luovutettua äidinmaitoa. Oma maitoni nousi lopulta viidentenä päivä jollakin lääkkeellä. Kukaan ei ohjannut minua kokeilemaan lypsämistä, jotta maito olisi alkanut nousta. Itse googlettamalla löysin tietoa ja pääsinkin lopulta lyspysuoneeseen. Vihdoin sain antaa omaa maitoni vauvalleni monen päivän jälkeen.

    Olin hämilläni, sillä oli ajatellut automaattisesti imettää lastani niin pitkään kuin pystyn. En ollut ajatellutkaan sellaista vaihtoehtoa että vauva kieltäytyy rinnalta. Hormonihuuruissa kaikki tuntui todella pahalta ja harmilliselta.

    Imetys oli kovaa säätöä, kun pääsimme kotiin oli ensimmäinen ostos tuttipullo ja korvikepurkki, sillä olin naiivisti ajatellut täysimettäväni lastani, niin yksinkertaiselta se oli näyttänyt muiden äitien toimesta.

    Lapseni edelleen kieltäytyi rinnasta, joten ostin rintapumpun. Halusin antaa lapselleni edes jonkinverran omaa maitoni lisäämään vastustuskykyä. Onnekseni heruin hyvin pumpulle. Korvike oli myös käytössä maidon rinnalla.

    Tilanne vaivasi minua, eikä asiaa helpottanut muiden kommentit siitä, etten vaan osaa, en yritä tarpeeksi jne. Nämä kommentit tuntuivat asiattomilta siinä tilanteessa. Myöhemminkin paljon imettäneet yrittivat opastaa laihoin tuloksin. Lapsi käänsi päätään pois aivan kuin yökäten.

    Netistä tilasin erilaisia tintakumeja ja yritin niiden ja ruiskun kanssa huijata lasta imemään rintaa. Vihdoin kun vauvani oli 2 kk vanha, suostui hän imemään rintaa. Ensin rintakumilla, sen jälkeen ilman rintakumiakin. Olin iloinen, mutta takana oli raskas opettelu. Pullo oli kuitenki koko ajan mukana syömisessä, sillä kylläiseksi asti ei lapsi tullut rinnalta. Lypsin siis edelleen melkein yötä päivää. 6 kk iässä päätin lopettaa koko imetyksen. Vähän aikaa vielä Lypsin, mutta aloin väsymään siihen, eikä lapselle ollut rinnalla olo mitenkään huippuhetki. Siirryttiin lähes kokonaan korvikkeisiin puolen vuoden jälkeen. Itselle se oli siinä vaiheessa helpotus, vaikkakaan asiat eivät olleet menneet niin kuin olin alunperin ajatellut. Pahimpia oli lähimmäisten kommentit. Neuvolassa minua onneksi todella ymmärrettiin!

    Sairaalassa lääkäri katsoi lapsen kielijännettä, mietti että laikkaako vai ei. Lopulta ei leikannut. Ehkä olisi voinut auttaa, ehkä ei. Lapseni ei kuitenkaan koskaan ”myllistänyt” kielellään, niin kuin monesti vauvat pukkaavat kieltään ulos.

    Lapsesta kasvoi korvikkeesta huolimatta terve kaveri! 9 ikävuoteen mennessä ei ole koskaan ollut korvatulehduksia. Päikyssäkin on ollut aina terveimpien joukossa, ani harvoin sairasteli, eikä vieläkään paljoa sairastele koulussa.

    Seuraavan lapsen kanssa jännitti imetyksen sujuminen. Hän joutui vauvateholle suoraan synnytyksestä, ja oli siellä samana päivänä jo hamuillut hoitajilta maitoa. Tämän vauvan kanssa imetysongelmia ei ollut kuin kotiin pääsyn yhteydessä parin päivän ajan, kun opeteltiin pois pullolta rinnalle. Vuoden verran imetin tätä lasta. Olihan se helppoa ja halpaa! Ei tarvinnut ostaa kallista korviketta eikä pestä pulloja. Ei tarvinnut raahata pikku sta vedenkeitin tä reissuilla mukana pullojen pesua varten.

    Olen kokenut täysimetyksen onnen, silti mieleni sopukoihin on jäänyt ikuisiksi ajoiksi ensimmäisen lapsen kans imetystaistelut. Tämä ensimmäinen lapseni on hieman erityisherkkämonille asioille. Mararoonia hän ei suostunut syömään kuin vasta noin 6 vuotiaana. Liekkö asiat kuuluvat jotenkin yhteen nänniällötyksen kanssa. Mene ja tiedä. Mutta tsemppiä kaikille muillekin imetyshaasteiden kans painiville. Älkää antako muiden mielipiteiden vaikuttaa. He eivät tiedä mistä puhuvat.

  • eräskorvikemutsi sanoo:

    Molempia lapsia koitin imettää, ei onnistunut eri syyt molempiin, pumppaamisen taikaa en vaan tajunnut laset oli molemmat n 2-4kk ikäisiä kun tissimaito vaihtu korvikkeeseen ja tuttipullojen keittämiseen.
    Minun mielestä korvike taival on vaikea siinä missä muukin, mitä aineita korvike sisältää,kenel valmistajan? korvikkeen oikean lämmön saaminen esim reissussa on aina mielenkiintosta.
    Mainitsettakoot että korvikkeet on hirveän kalliita, jos joku olisi tullut tuomitsemaan
    olisin kysynyt ai olishan se tosi kiva että voin tissistä ilmatteeks maitoa antaa, mut ei ihan miellänihän maklsan korvikkeesta n 3€/litra!! jestas

    • Premilon korvike sanoo:

      Täällä toinen korvikemutsi 👋. Ei noussut maito ollenkaan. Ja se imettäminen olis muutenkin ollut mahdotonta. Lapsi oli elämänsä ensimmäiset 2kk nenä-mahaletkulla jonne ruiskuilla erikoiskorviketta. Samaa apteekista haettavaa (kallista) korviketta käytettiin sitten vielä vajaa kaks kuukautta kotioloissa että kaupan tutteli melkein ilmaista siihen nähden. Ja hyvin poika kasvanut, eskari alkaa nyt syksyllä 😍

  • Suut kiinni vaan sanoo:

    Syyllistäminenhän se on iloista suurin, ihmisillä, ja erityisesti naisilla, ja erityisesti suomalaisilla naisilla. Kai sitä pitää olla jotain iloa tässä synkässä maassa ;). Ihan sama. Itse olen tyrmännyt kaikki utelutkin alkuunsa, mitä koko asia kenellekään kuulu? Se ei juuri kuulu edes lapsen isälle, koska hän ei sitä imetystyötä tee, vaan katsoo vierestä ehkä. Isän tehtävä on auttaa kyselemättä ja kaikkien muiden ihmisten tehtävä on pitää turpansa kiinni koko asiasta. Piste. Voihan sitä vienosti mainita, että äskettäin synnyttäneet ovat melko herkkiä ja voivat ihan suhteettomastikin suuttua ja reagoida :D. Pysyy ne suut kiinni.

  • Johanna sanoo:

    Mulla ei ole koskaan ollut mitään ”pullorallia” vaikka esikoinenkin sai vain 3kk tissimaitoa ja senkin vain osaksi kun heti alussa nännit oli niin hajalla että verta tuli niin eihän sitä ilennyt lapselle syöttää.
    Kaksoset syntyi keskosena ja saivat multa vain pumpattua maitoa ja kotona oli sitten pakkasessa pumpattua maitoa, imettämistä en jaksanut kuin pari kuukautta kaikkiaan. Lapsilla oli kolme pulloa per naama, yksi pieni joka oli käytössä kun joivat vielä pieniä määriä kerrallaan, sitten siirryttiin isompaan pulloon ja toiseen pulloon vellitutti.
    Aina kun lapset olivat syöneet laitoin pullot joko likoamaan tai pesaisin tipalla fairyä ja kuivumaan, keitin vain silloin kuin tutit alkoi näyttää likaisilta, ehkä kerran viikossa. Ihan keskolassa neuvottiin että ei niitä pulloja tarvi keitellä mutta keitin aina silloin kun tuttejakin, siinä samalla.
    Ei se yhden pullon peseminen vie kuin puoli minuuttia ja aina on sitten seuraavaa kertaa varten valmiina tai jos ei ole niin ei se lapsi kuole puolessa minuutissa kun sen pullon pesaisee. Muiden tiskejä aina kasaantuu enkä jaksa pestä pientä määrää kerralla, mutta nuo puollot on niin pikku juttu. Se sähköpumpun huoltaminen onkin sitten ihan eri juttu, käsikäyttöinen oli toisaalta kätevä mutta toisaalta sähköinen oli tehokas.
    Lapset kasvaa ihan hyvin korvikkeellakin, silloin on tehnyt hyvän työn kun lapsi on edes vähän saanut niitä tärkeitä ensimmäisiä maitoja rinnasta.
    Eikä kukaan mitään mun pulloruokinnasta kyllä valittanut. Jos olisi valittanut olisi saanut itse vetäistä utareet esiin ja alkaa imettää…

  • Vera sanoo:

    Mulla oli molempien vauvojen kanssa hyvin samanlainen tarina. Kun olin ensimmäisen kohdalla parikymppisenä nuori äiti, niin lähisukulaiseni kuoli ja järkytyin niin että maidon tulo loppui siihen kuin seinään. Vauva oli tuolloin 2kk. Neuvolasta syyllistyivät kovasti, että vaan en yritä tarpeeksi. Sanoin, että varmaan sitten niin ja hain korvikkeet kaupasta vauvalle. Toinen vauva syntyi keskosena kun olin 30-vuotias, eikä oikein osannut imeä. Niinpä lypsin maitoa ja välillä annoin myös korviketta pullosta. Kaikkia typeriä kommentteja sateli niin neuvolasta, kuin sukulaisilta. Puoli vuotta jaksoin sitä (käsin) lypsämisrumbaa ja sitten lopetin vallan. Hyvin ovat molemmat lapset kehittyneet ja ovat nyt jo teinejä. Joten tärkeintä on vauvan saada ruokaa, eikä kuunnella jonkun toisen möyhyämistä omista imetysnäkemyksistään.

  • Kaikki vauvat ei tahdo rintaa sanoo:

    Älä välitä, teet niinkuin parasta on. Ja lapsi saa ruokas, eikö se ole tärkeintä? Nm. Pakko yritys imettää loppui kun pääsin sairaalasta kotiin kahden pienen kanssa. Jos nännit on pienet niin ne on, ei siihen syyllistäminen auta. Pumppasin myöskin säännöllisesti 6kk kunnes maito loppui seinään (remonttistressi). Olin valmistautunut pumppaamaan vieläkin pidempään.

  • Korvike mamma 82 sanoo:

    Sektion jälkeen ei noussut maito vaikka kuinka pumppasin eri pumpuilla. Tytön paino ei noussut, piti ruokkia 2h välein tyttö ja hermostui helposti tissillä kun ruokaa ei vain tullut niin kuin olisi pitänyt. Korvike on mielestäni hyvä ruoka vauvalle jos sitä omaa maitoa ei vain tule. Tyttö kohta 6v ja korvikkeella kasvanut ihan normaalisti.

    • Peetuli sanoo:

      Nimenomaan näin! Stressaaminen ei auta yhtään. Meilläkin 9v kasvanut aikanaan nannilla, nyt on jo kasvukäyrän yläpäässä pituudessa

  • Meijerille kiintiöt sanoo:

    Luovuus kehiin: jos ei yhdellä konstilla onnistu niin toisella kyllä! Mun mielestä sä oot toiminu ihan niinku äidin kuuluukin!

  • Minde sanoo:

    Itellä kans pulloralli, mut hieman eri syystä.
    Synnytys oli pitkä ja raskas prosessi ja pieni avustettiin imukupilla lopulta maailmaan. Välilihan leikkaamisen lisäksi tuli kunnon repeämät ja reilut 2,5 litran verenvuoto ja tästä seurasi myös se, ettei maito meinannut ensialkuun millään lähteä nousemaan. Sairaalassa tyttö sai luovutettua maitoa ja meidät kotiutettiin niin, että oli pakko hakea korviketta kotimatkalla.
    Vauva siis oppi tiheästä imetysharjoittelusta huolimatta pulloruokintaan ja vaikka kuinka yritin pumpata maitoa, sitä ei vaan alkanut tulla niin paljoa että vauvan nälkä sillä hoituisi. Pikkuhiljaa siis siirryttiin kokonaan pulloruokintaan, ainakaan tähän mennessä ei ole syyllistystä tullut pullorumbasta, saa nähdä mikä tilanne on kun sukua tulee ristiäisiin..

  • Nimetön sanoo:

    Aina sama juttu, lopettakaa syyllistäminen… Lapsista tulee ihan onnellisia myös hellästi sylissä pullom aidolla syötettynä…