Aamut, aah! Teoriassa ne voisivat olla ihania, tähän aikaan vuodesta varsinkin: lintujen laulua, auringonpaistetta, onnellisia lapsia ja virkeitä vanhempia!!

Käytännössä kaikki ovat nukkuneet liian vähän koska on kuuma ja on valoisaa ja painajainen tai pissat sänkyyn tai lapsi vanhempien sänkyyn ja pikkujalkojen monotusta kylkeen koko yön tai kissan hepulit tai kuorsaava äijä tai kaikki ne yhtä aikaa. Ja vaikka nousisi viideltä juomaan kahvia yksinään ja nautiskelemaan aamusta, joku kaaos siihen kuitenkin ehtii syntyä.

Kahvillahan siitä väsymyksestä ja kaaoksesta moni äiti-ihminen selviää, on se sellaista elämäneliksiiriä tässä vaiheessa elämää! Ja toki toimintakyvyn palauttava kahvi on tarpeen monelle muullekin naiselle sekä tietysti miehille, jostain syystä niitä väsyttää aina. Miksi, kuitenkin nukkuvat koko yön kysyn vaan?!

Jos tuntuu siltä, että tänä aamuna ei pelkkä kahvi riitä (tai minään aamuna ei riitä…) niin kokeile bulletproof-kahvia. Kyseessä on suomeksi rasva- tai voikahvi, eli nimensä mukaisesti kahvi jossa on voita ja/tai jotain muuta rasvaa. Siihen hurahtaneet vannovat, että energiaa ja pirteyttä tulee sekä riittää pitkälle päivään ihan eri tavalla!

Voikahvin valmistus on tosi helppoa, valmiin kahvin joukkoon laitetaan voita ja mct- tai kookosöljyä. Seosta voi hurauttaa esimerkiksi sauvasekoittimella, jolloin siitä tulee vähän samanlaista kuin latte – ja maitoa ei siis tarvitse enää lisätä. Ajatus voi kuulostaa vähän oudolta, mutta monet sanovat että voikahvi on parasta kahvia, mitä he ovat ikinä juoneet… Mikään pakko sitä ei ole alkaa surautella sekaisin, jos kaaos kaatuu päälle tai muuten ei hifistely kiinnosta. Ja jos nyt ei löydy sekä voita että öljyä, niin toki tätä energiajuomaa voi testata vain yhdellä rasvalla.

Kokeile esimerkiksi tätä ohjetta:

Voikahvi

Maun mukaan (tai tilanteen kriittisyyden mukaan) kahvia, esim. 2-3 dl
1-2 rkl voita
1-2 rkl mct-öljyä

Koska kahvissa on kofeiinia ja rasvassa on energiaa, pitäisi kahvin olla tosi piristävä ja tosiaan antaa energiaa ilman verensokerin heilahtelua ja näläntunnetta pitkäksi ajaksi. Energiapitoinen kahvi on kätevä myös silloin kun on ihan julmettu kiire eikä ehdi syödä mitään…jatkossa kannattaa tietysti järjestää elämä niin että saa myös syödyksi!! Monet käyttävät voikahvia laihtutuksen tukena, mutta siinä täytyy tietysti katsoa että minkä verran sitä rasvaa mukaan viskaa. Monet rasvakahvin suosijat sanovat, että kalorimäärällä ei ole väliä, mutta tiede on ainakin toistaiseksi eri mieltä. Oman kropan mukaan kannattaa miettiä myös se, että mitä rasvaa ja kuinka paljon voi syödä.

Kerro kommenteissa maistuuko sulle voikahvi tai meinaatko kokeilla vai kuulostaako sellaiselta että jätät mieluummin väliin, ja voit voittaa himoitun Huono Äiti -mukin!!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 63 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

63 vastausta artikkeliin “Äiti, tunnetko jo tämän tehokahvin?”

  • Mitenpäin sanoo:

    Öö, en kokeile. Iuh. 🙂

  • #pakkosiistyytyäkahviin sanoo:

    Salitreeni herättää paremmin kuin kahvi?? Pakko kysyä, että millähän ajalla sen salitreenin suorittaa? Mun vuorokaudessa ei ainakaan tunnit riitä. 🙄