Huono Äiti sai avautumisen: ”Viime aikoina on saanut paljon lukea lehdistä siitä, kuinka vanhemmat auttavat taloudellisesti aikuisia lapsiaan. Ymmärrän täysin sen, että aikuisia lapsia voi auttaa. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Kuvittelisi, että nämä aikuiset lapset saattaisivat joskus auttaa myös vanhempiaan.

Tuntuu, että voisi olla hiukankin vastavuoroista eikä vain niin, että vanhemmat vain maksavat vuosi toisensa jälkeen. Lähipiirissä on esimerkkejä pilvin pimein. Ystävän lapsi, yli parikymppinen hänkin, toi heti oven taakse juotavaa vanhemman sairastuessa vatsatautiin.
Toisen jälkikasvu taas ottaa ei kuulumisia kysele eikä soittele. Raha kyllä kelpaa joka kuukausi.

En rehellisesti sanottuna voi ymmärtää miten ei käy mielessä, että voisinkohan jotain joskus tehdä eikä vain olla käsi ojossa. Ymmärrän, että opiskelu tai työelämä on ajoittain kiireistä, mutta että ei koskaan ole aikaa eikä kiinnostusta niin sitä en ymmärrä. Tietenkin on äärimmäisen helppoa syyttää tilanteesta vanhempaa. On avioeroja, uusperheitä ja muita vaikeita ja hankalia ihmissuhteita. Perheessä ei ole keskusteltu tunteista eikä oltu avoimia. Ehkä aikuinen lapsi haluaa ottaa sen minkä kokee hänelle kuuluvan. Tai sitten yksinkertaisesti vain rahalla on väliä.”

Nimim. Perintöä odotellessa?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

19 vastausta artikkeliin “Aikuinen lapsi, miksi kuppaat vanhempiasi käsi ojossa?”

  • mummuvaan sanoo:

    Voi olla myös kysymys perintöverosuunnittelusta. Joka kolmas vuosi voi lahjoittaa alle 5 000 euroa verottomana. Miksi pitäisi odotella kuolemaansa ja vastaanottajalle lankeavia perintöveroja, jos voi antaa rahojaan pois jo nyt? Carpe diem.

  • Lapsi ei ole lemmikki sanoo:

    On valitettavaa, ettei psyykkinen ja/tai fyysinen tuki mene aina tasan lapsen ja vanhemman välillä. On suorastaan tyhmyyttä kasvattaa lapsi ”pumpulilinnassa”, koska mitäs sitten aikuisena, kun todellinen elämä iskee kasvoille saatikka, kun äidistä aika jättää.

    Äidin (molempien vanhempien) tuki, kannustus, ohjaus niin elämän, rahan arvon käsityksen kuin koulutuksen suhteen on äärimmäisen tärkeää.

    Jos perheestä löytyy enemmän rahaa, niin tämä on se vaihe, jolloin rahallinen tuki on tärkeintä!
    Tämän jälkeen lapsen astuessa työelämään, tulevaisuudessa mahdollisen oman perheen perustaminen ym. aikuisuuden elämän vaiheet, on automaattista, että järkevä lapsi tajuaa aikuisena äidin (vanhempien) panoksen ja on kiitollinen siitä ja apu vanhemmille on automaattinen.
    Järkevä lapsi tajuaa myös aikuisena, jos tätä tukea ei ole koskaan tullut. Saako lapsi tällöin olla aikuisena vähän röyhkeä ja itsekäs ja pyytää sitä rahaa..?
    Vai pitäiskö tuki ja apu takaisin vanhemmille tulla joka tapauksessa, vaikka lasta on kohdeltu kuin lemmikkiä, jonka kanssa ei pentuna harrasteta yhtään mitään.

    Onneksi on pentuja, joista tulee fiksuja kaikesta huolimatta, ja sitten on niitä kasvatteja, jotka palkitsee silti, vaikka aikuinen pentu on ihan hunnigolla.

  • Isosiskon velvollisuus sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta! Pikkusiskoni 40v maksattaa perheen kauppaostokset äidillämme aina hänen käydessään. Jouluna sai auton joululahjaksi.
    Olen jo tottutut siihen että adiat vain ovat näin. Äitini yrittäessä tarjota rahaa vaatteista joita hänelle annan kun itsellä ei enää käyttöä, mutta en iki maailmassa kehtaisi ottaa häneltä niistä rahaa!!

  • Onneksi ihmettely on ilmaista:) sanoo:

    Exä ja hänen siskonsa, molemmat 40 ja 50 välissä olevia työssäkäyviä eronneita äiti-ihmisiä. Kumpikaan ei ole ikinä oppinut tulemaan omillaan toimeen vaikka ihan hyvin toimeentulevia ja töissä käyviä aikuisia ovatkin. Naimisissa ollessaan maksattivat elämisen miehillään ja nyt erojen jälkeen 50/50 vuorovanhemmuudesta huolimatta haluavat lapsilisät & nykyiset ”poikaystävät” makselevat ulkomaan matkat / lomareissut. Lisäksi kuppaavat vanhemmiltaan mm. autot yms. vähänkin isommat huonekalu / kodinkone hankinnat, koska raha vaan polttaa taskuun reiän molemmilla ja loppukuusta ovat aina ns. PA. Väistämättä miettinyt, että mitäs sitten kun lapsilisät loppuu ja vanhemmat pistää lusikan nurkkaan?

  • Autetaan kun voidaan sanoo:

    Meillä vanhin poika (nyt jo 39v, ei perhettä) on tarvinnut eniten rahallista apua. Kaikkia muitakin lapsia on kuitenkin autettu aina mahdollisuuksien mukaan silloin, kun on ollut tosi tilanne kyseessä. Kaikki ovat jo aikuisia.
    Yleensä se on mennyt kuitenkin niin, että tiukassa tilanteessa annettu raha on yleensä ollut vain laina, eli poikakin on huolehtinut hyvin siitä, että on maksanut rahan takaisin silloin, kun hänellä sitä taas on sattunut olemaan.
    Vastavuoroisesti lapset on joutuneet joskus lainaamaan mulle rahaa, kun olen ollut vaikeassa tilanteessa.
    Vanhemmalla tytöllä on jo pitkään ollut hyväpalkkainen työ ja hän on sitten joskus lainannut veljelleenkin, kun mulla ei just silloin ole ollut ylimääräistä.

  • Felix Tomaattiketsuppi sanoo:

    Miksi vanhemmat mahdollistavat tämän? Serkkuni, 47 v, lapseton, vanhempiensa ainokainen, käy osa-aikaisesti töissä. Haahuilee ja haaveilee kuin teinit konsanaan. Ihan on ns. täysjärkinen, mutta erittäin hemmoteltu, jolla ei ikinä ole ollut velvollisuuksia. Isi maksaa vieläkin useita satoja kuukaudessa. Ihan käsittämätöntä. Mutta, kun on jälkikasvun tuohon totuttanut, niin vaikea sitä lienee tässä vaiheessa lopettaa.
    Vanhemmilke: miksi olette opettaneet lapsenne lokeiksi?

  • Typerää ajattelua sanoo:

    käsittämättömän miesviha kirjoitus. Suomessa on paljon miehiä jotka haluavat olla enemmän lasten elämässä mutta äiti vieroittaa heitä. Toiminta mallina on se että estetään yhteydenpito, blokataan somessa sitten ei vain anneta lasta tapaamispäivänä isälle. Jos asiat etenee vaikka lastensuojelun piiriin sinne voi äiti valehdella ihan mitä tahansa ja isälle jää iso työ näyttää toteen asian oikealaita. Lisäksi jos äidillä lähivanhempana asiat olisi huonosti, lapsen asuinpaikaksi ei muutu isä vaan sijoitus muualle ja sieltä yritetään palauttaa lasta äidin luokse. Tämä koko järjestelmä mahdollistaa vanhempien väärin käytökset kokonaisuudessa, oli sitten kyse isästä tai äidistä. Isä joka haluaa ongelmatonta elämää ilman että exä kostaa sitä mitenkään on se että maksa elarit äläkä pidä yhteyttä mitenkään. Isä joka haluaa pitää lapseen yhteyttä joutuu sellaiseen chaisse myrskyyn exän puolelta että huhuh. Ja hyvin usein lapsen tapaamisen aikataulut päättää lähivanhempi ei se kauempaa kulkeva etävanhempi ja yleensä ne aikataulut on niin v*ttumaiset ettei niistä pysty pitämään kiinni.

  • NeitiA sanoo:

    Molemmat vanhemmistani hyvittää omaa huonoa käytöstään minua kohtaan maksamalla ja ostelemalla minulle asioita, joihin minulla ei muuten olisi varaa. Kasvoin hyvin yksinäisenä vanhempana lapsena koska heidän sanojensa mukaan minusta ei tarvinnut huolehtia kun verrattuna nuoremmat sisareni olivat niin vaativia. Hyvä vaan, että jotain hyvitystä heiltä saan, etenkin kun huono ja epäreilu käytös jatkuu edelleen vaihtelevasti. Molemmat hyvin toimeen tulevia ihmisiä, joilla riittää rahat vallan mainiosti kaikkiin omiinkin humputuksiin, joten miksi ei, pysytään paremmissa väleissä koska olen kiitollinen ja eivät he niitä rahoja hautaansa saa mukaan kuitenkaan. Minähän heidät hoidan sitten loppuviimein kuitenkin kun sisareni eivät sitä tee.

  • Tyhmämutsi sanoo:

    Minulla on 3poika ja keskimmäinen (35v) on saanut minulta isoja summia raha. Ei kerrallaan,vaan
    vuosien aikana 🤦. En ymmärrä,miksi aina olen antamassa, tai maksamassa hänen laskuja. Hän kyllä hoitaa asioita jos pyydään , mutta ei kyllä norm kysyy,mitä kuulu?!
    Oon kun pankkiautomaatti 🤬

  • Vanhemmuus on taito sanoo:

    Vanhempien pitää ansaita lastensa luottamus ja halu auttaa. Suurin osa vanhemmista on toksisia, tunnekyvyttömiä eivätkä ansaitse lastensa huomiota tai läsnäoloa millään tapaa. Jos on huone suhde lapseensa, vastaus löytyy aina 100% peilistä.

  • Nnn sanoo:

    Lapsi tottuu pitämään normaalina sitä mihin kasvaa. Itse pidin normaalina hoitaa 7v nuorempaa pikkusiskoa iltaisin, ja monesti jopa yön yli. Sain myös hoitaa itse koulun, kaverisuhteet, ruuat, harrastukset, kun vanhemmat tekivät uraa. Kaikkien piti osallistua, ja minun osa oli tukea vanhempien uraa. Kun jäin yläasteella sosiaalisten piirien ulkopuolelle, harrastuksena kirjastokirjat, kukaan ei huomannut.

    Sitten opiskellessa huomasin, että oli paljon ilätoveteita joiden vanhemmat olivat kannustaneet heitä hyvien ja juuri heille sopivien harrastusten pariin, huolehtineet kaverisuhteista, ja muuten vaan olleet läsnä ja kannustaneet. Tuli aika ”lentää omilla siivillä”, mutta millä lentää, kun oli koko elämänsä ollut ”assarin roolissa”

    No ei siitä mikään hyvä dynamiikka alkanut. Vuosia meni sumussa, vanhemmat tukivat rahallisesti ja säälivät. Eivät suinkaan ohjanneet terapiaan tms, vaikka silmistä näki, että pelkäsivät masennustani. Perhe odotti, että se menee jotenkin ohi. Ja menihän se lopulta, tai ainakin opin elämään sen kanssa.

    Nykyään ei olla kovin läheisiä. Alkavat olla vanhoja, vanhojen ihmisten tarpeineen, ja minulla nousee siitä ristiriitaisia tunteita. Pärjään omillani, en sinänsä kunnioita heidän rahojaan tai muuta omaisuuttaan, mutta tulee hyvin kiusallinen olo, kun he jotain seteliä joskus vieläkin tyrkyttävät. Perintöä odotellessa.

  • Vastavuoro sanoo:

    Vanhempienkin on hyvä opetella asettamaan ne omat rajat. On hyvä olla rehellinen omasta taloudellisesta (ja muusta) tilanteestaan myös niille lapsille. Aikuisia lapsia ei voi yksin syyttää siitä, jos vanhemmat ovat kädet ojossa antamassa rahaa aina kun sitä tarvitaan. Vastavuoroisuus taas on kaikessa suotavaa, mutta ruuhkavuosia elävät perheelliset eivät aina ennätä äidin luo Helsingistä Kuopioon tämän sairastuessa vatsatautiin. Omien vanhempieni kohdalla sairauksista ei edes ilmoiteta lapsille ja se vähän rajoittaa avun antamista, jos ei lähtökohtaisesti tiedä että apua tarvitaan. Käyn kyllä vanhempien luona muutaman kerran vuodessa ja autan mm kattokourujen putsaamisessa, haravoinnissa ja siivoamisessa. Omat vanhemmat osaavat onneksi myös kiittää tästä saamastaan avusta, kaikki vanhemmat eivät.

  • J sanoo:

    Vanhemmat jotka maksaa työssäkäymättömien lasten elämää, mahdollistavat omalta osaltaan sitä että lasten ei tarvitse mennä töihin.
    Jos ei maksa, tulee elämä eteen ja on pakko mennä töihin. Pakko on oikein loistava motivaattori työn etsinnälle.

    En tiedä sisaruksistani mutta minun tietääkseni kukaan meistä ei saa rahaa vanhemmilta. Mihinkään. Kun olin nuori oli välillä niin tiukkaa että ei ollut rahaa ruokaan. Mutta ei siitä vanhemmile puhuttu.

  • Pikkusisko sanoo:

    Itse olen ollut aina se perheen mustalammas. Isosiskolleni nuorena ostettiin monen tonnin hevonen, maksettiin tallivuokrat, valmennukset yms. Aikuisena siskoni asuu vanhempien omistamassa asunnossa, ei maksa vuokraa ja vanhemmat maksaa sähkölaskut yms. Minulle ei rahaa heru, vain kannustetaan ottamaan lainaa ja näin olen tehnyt. En odota saavani rahaa, toivoisin vain että myös siskoltani odotettaisiin vastuun kantamista, eikä vain holhottaisi häntä. Mitenhän käy kun vanhempia ei ole? No äitini sanonutkin, että siskolleni annetaan perintöä niin, että voi elää sillä ja minulle ei perintöä anneta. No itse kyllä pärjään ilmankin, olen opiskellut ja teen töitä ja huolehdin elämisestäni. Toisin kuin siskoni, joka ei ole vuosiin tehnyt töitä.

  • Moniottelija83 sanoo:

    Kukin kykyjensä mukaan, sanoisin. Opiskelijana sain vanhemmilta taloudellista tukea mutta en sen jälkeen, kun nykyinen parisuhde alkoi vuonna 2004. Taloudellista apua vanhempani eivät ole tarvinneet, mutta olen vuosia leikannut heidän hiuksiaan, hoitanut jalkoja ja yrittänyt olla avuksi ammattiosaamiseni kautta. He auttavat taloudellisesti nuorinta veljeäni, joka on työkyvyttömyyseläkkeellä. Eipä sillä, minäkin autan veljeäni, joten en kadehdi hänen saamaansa apua.

  • Pia sanoo:

    Erilaisissa perheissä on erilaiset suhteet vanhempien ja aikuisten lasten välillä. Tämä heijastuu myös haluun auttaa ja tukea. Meillä äitini käyttää rahan kautta valtaa.

    Hänellä olisi sitä rahaa pilvin pimein, kun taas minä elän köyhyydessä. Käytän ihan kaikki viimeisetkin keinot aina ennen kuin pyydän äidiltäni rahallista apua. Äitini nauttii siitä kun joudun pyytämään ja samalla saa tuntea itsensä tarpeelliseksi. Apu ei tule koskaan pyyteettömästi, vaan siihen sisältyy aina joku henkinen vaatimus.
    Äiti on todella raskas, kontrolloiva ja vaativa ihminen. Hän myös muistaa muistuttaa miten iso pettymys hänelle kaikin tavoin olen. On helppo ajatella tätä raha-asiaa mustavalkoisesti, mutta todellisuudessa et voi ikinä tietää mitä missäkin perheessä taustalla on.

  • LähitOnRikkaita?? sanoo:

    Tämä on totta, ja jostain syystä meille eroperheenä kävi niin, että etäisä on onnistunut siinä, ettei hänellä ole rahaa, pa koska on joutunut maksamaan elatusmaksuja. Pienemmistä lapsista maksaa edelleen. Niin nämä jo aikuistuneet lapset elävät siinä uskossa että äidillä on rahaa, koska hän saa ne elatusmaksut. Toki näistä aikuistuneista ei saa. Ja siis joka kuukausi menee rahaa aikuistuneiden, perheellisten maksuihin. Töihin he ei voi mennä, koska ei löydy mieleistä työtä. Koska voi päästää irti tästä maksamisesta.

  • Auta niin sinua autetaan. sanoo:

    Eikö jutun pointti ollut se auttavatko ne aikuiset lapset vanhempiaan? Ei niinkään se, että auttavatko vanhemmat lapsia?

    Itse saan kyllä olla iloinen, että aikuiset lapset auttavat. Joskushan sitä tarvitsee vaikka kyytiä johonkin tai koiralle käyttäjää, kun oma meno venyykin.

  • MSK sanoo:

    Itse oon aina auttanut lasteni miten vaan voin. Asumis-ja toimeentulotuki on niin jäissä, ettei tyttäreni pärjää. Nyt kun itsellänikin on vaikeaa, silti tarjoudun edes tekemään ruoat ja pyydän tytärtäni syömään. Välillä ostan hänenkin ruoat. Jokaisen oma valinta, en kyllä ymmärrä miksi vanhemmat valittaa asiasta. Aina voi sanoa ei, tai auttaa miten voi jos avun tarve on oikea. Lapset ovat ikuisia. Jopa aikuisina.