Tunnen äitinä epäonnistuvani, kun lapseni lihoo
Huono Ätii sai avautumisen:
Koko ajan puhutaan lihavuuden lisääntymisestä. Vanhempia syyllistetään lasten lihomisesta. Lisäksi tietenkin kehorauha, enkä missään tapauksessa halua syyllistää lasta painon kertymisestä. Yritänkin aina vedota hammasterveyteen kieltäessäni herkkuja. Olen itse hoikka ja lapsenikin ovat olleet. Lapseni on kuitenkin ruvennut pyöristymään. Ensin ajattelin, että varmaan kasvukausi tulossa. Sitten tajusin, että lapsenihan syö viikossa valtavat määrät herkkuja.
Olisi kiva viettää kotona välillä herkkupäiviä, mutta kun ulkoilemasta tulleen lapsen taskut pursuavat jo karkkipapereista (kun kavereilla on aina rahaa ostaa herkkuja) niin en raaski kotiin ostaa mitään.
Syömme kotona melko terveellisesti, mutta ne ruuan päälle tulevat ylimääräiset herkut. Tuntuu, että minulla ei ole mitään keinoa rajoittaa niitä. Kuukausittain on useita erityispäiviä, koulun leffapäiviä (tuo herkkuja max 5e!!), koulun diskoja (täytyy saada herkkurahaa, kun muillakin on), harrastusten nyyttäreitä, kavereiden synttäreita. Lisäksi lapsi saa jatkuvasti jostain omaa rahaa, keräävät kavereiden kanssa ulkoa pulloja, isovanhemmat antavat muutamia euroja.
Tunnen äitinä epäonnistuvani, kun lapseni vatsa kasvaa. Pelkään, että häntä ruvetaan kiusaamaan.
Kuinka luoda lapselle tervesuhde ruokaan ja herkkuihin, kun tuntuu että kauppojen herkkuosastot vain kasvavat ja kaikki ylimääräinen raha käytetään herkkuihin.”
Nimim. Äiti 88
x
Huonon Äidin ”Selviytymisopas” herkkumeren keskelle:
Me Huonossa Äidissä tiedämme, että nykymaailma on yksi suuri karkkikioski. Tässä muutama ajatus avuksesi, jotta et tuntisi olevasi yksin tämän asian kanssa:
-
Lopeta itsesi ruoskiminen: Sinä et ole epäonnistunut. Jos lapsi kerää pulloja ostaakseen karkkia, hän on kekseliäs ja yritteliäs – ominaisuuksia, joita hän tarvitsee elämässä. Ongelma on ympäristössä, ei sinun rakkaudessasi tai kasvatuksessasi.
-
”Karkkilakko” on usein kielletty hedelmä: Mitä enemmän kielletään, sitä enemmän taskut täyttyvät salaa karkkipapereista. Kokeile kääntää keskustelu herkuista ”polttoaineeseen”. Keho tarvitsee hyvää polttoainetta kasvaakseen, ja herkut ovat vain ”huvipuistoajoja” – kivoja, mutta niillä ei pääse pitkälle.
-
Ota isovanhemmat ja verkosto mukaan: Ole rehellinen isovanhemmille. Sano suoraan: ”Meillä on nyt tilanne, jossa herkkumäärä on karannut käsistä. Voisitteko eurojen sijaan antaa vaikka uimahallilippuja tai yhteistä aikaa?”
-
Kehorauha alkaa kotoa: Pelko kiusaamisesta on todellinen, mutta paras suoja kiusaamista vastaan on lapsen vahva itsetunto. Puhu kotona siitä, mitä kaikkea keho osaa tehdä (juosta, uida, halata) sen sijaan, miltä se näyttää.
-
Muista: Tämä on vaihe. Lapset kasvavat pyrähdyksittäin. Joskus pyöristyminen on tosiaan vain valmistautumista seuraavaan pituuskasvuun.
Mitä mieltä olette? Onko teillä kokemusta siitä, kun karkki tuntuu voittavan kotiruuan? Jaa omat vinkkisi kommenteissa! 👇
xx
Ja koska elämä ei ole aina arkea, ravintolamme mainos tähän kohtaan, olkaa hyvät!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Minä olin se 13-vuotiaana pyöristynyt. Pituuskasvu oli loppunut. Pituus 160, painoa 64 kg kun äiti kerran pakotti vaa’alle. Sanoi isälle, että painan 14 kg liikaa. Auttoiko? No ei tasan. Hirveä häpeä. Meillä ei kotona saanut ilmaista negatiivisia tunteita, joten paikkasin sitä puolta syömällä. Tuolloin 13-vuotiaana onnistuin pudottamaan muutaman kilon, mutta ei kovin terveellisin menetelmin. Kun 16-vuotiaana menetin ensimmäisen lemmikin, herkuttelu riistäytyi käsistä. Painoa kertyi, mutta kun katson kuvia itsestäni siinä 18-19-vuotiaana, olen taas siedettävissä mitoissa. Pyöreähkö, mutten ylipainoinen. Nyt aikuisena reilusti ylipainoinen, en siis ole oppinut elämässä mitään. Lieneekö aloittajan lapsella jotain, mitä peittelee herkuttelulla? Voisiko osa aterioista olla hyvähiilarisia, eli hiilaripommeja pois? Kunnolla proteiinia pitämään nälkää. Kruunuvihanneksista tulee hyvä muusi, eikä väsytä kuten pottumuusi. Munakasrulla ja salaattia, sama juttu. Pastoista löytyy linssipohjaisia, niistä tulee äkkiä täyteen. Voiko herkutteluhimon alla olla jokin ravintoainepuutos, jolloin herkuttelulla koettaa korvata tiedostamattaan sitä puutetta? Ja onhan se totta, että maailmassa on raivostuttavan paljon herkkuja tarjolla!
Tilanne on meillä se, että toinen lapsista on aivan pohjaton. 11-vuotias poika. On kyllä pitkä ja roteva ikäisekseen, harrastaa urheilua. Nälkä on aina. Esim talvilomalla oltiin hotellissa. Aamupalalla heittämällä söi enemmän kuin minä ja mieheni yhteensä. Jeesustelu ”meillä ei rajoiteta” ei vaan toimi, kun toisella ei rajaa ole. On joo vain parista ateriasta elämän aikana, mutta oikeasti ihan kauheaa katsoa kun oma lapsi mättäisi ämpäritolkulla ruokaa yhdellä istumalla jos missään vaiheessa ei kysy, että joko riittäisi. Meillä ei tarvitse turvaruokia miettiä, kaikki kelpaa.
Jos mennään kesällä jätskille, hän valitsee aina isoimman. Määrä voittaa maun.
Lasta itseään kertyneet kilot ja isontunut maha harmittaa. Olemme hänelle puhuneet että ruoka on energiaa, polttoainetta. Että syöminen ei ole elämäntehtävä, vaan tankkaustauko. Kovasti väittää ymmärtävänsä. Käytäntö on toinen. Ei siis syö edes hirveitä määriä herkkuja, vaan ruokaa. Herkkuja ei kotona voi olla, ne katoavat. Rahaa ei ole lapsella käytössä sellaisia määriä, että tämä selittäisi ylimääräisen energian. Viikkorahaasaa. Olen yrittänyt opettaa, että karkkia voi syödä vaikka joka päivä, kunhan määrä on pieni. Karkkipäivän karkit laidunnetaan vartissa.
Mä oon pulassa tämän kanssa. Itse syömishäiriöisenä koen syyllisyyttä, että olenko ollut liian ankara? Rajoitanko tiedostamattani liikaa? Olenko omalla esimerkillä opettanut sairaan suhtautumisen ruokaan? Miksi olen tämän ongelman edessä näin avuton? Miksi en osaa auttaa lastani?
Mulla sama tilanne, olen myös syyllistänyt itseä pojan lihomisesta. Jälkikäteen olen miettinyt milloin tämä alkoi ja miksi en heti reagoinut. Olen lohduttautunut sillä että luultavasti poika kasvaa jossain vaiheessa pituutta paljon ja se voi tasoittaa tai jopa poistaa ylipainon kokonaan. Läskiksi poikaa on tietysti jo muutamat haukkuneet ja poikaa ittiäkin harmittaa oma paino. Herkkuja en kuitenkaan kokonaan ole rajannut pois mutta on me niitä yritetty vähentää arjesta. Että herkutellaan esim. Vaan viikonloppuisin. Yllättävän vaikeaa kyllä on syödä terveellisesti ja olla herkuttelematta :/ ja outoa myös itselle tää kun aina olen itse ollut alipainoinen
Ihania ja hyviä nuo Huonon äidin mainitsemat vinkit! Liikkuva elämäntapa perheessä ja perusasiat (säännölliset ateriat, kotiruoka jne) kotona kantavat pitkälle, ja on ihan mahdollista että tilanne muuttuu seuraavassa pituuskasvupyrähdyksessä… Tai kun karkkihimo rauhoittuu itsestään. Paljon haittaa tehdään, jos kehon muuttumiseen puututaan/häiritään kehorauhaa. Omista lapsistani yksi on sairastanut syömishäiriön, sen myötä meillä ei rajoiteta syömistä, ei arvoteta ruokia terveellisiin tai epäterveellisiin, yritetään nauttia ruuasta ja ei puututa toisten syömisiin eikä kehoihin. Ei uskoisi miten paljon arjessa puhutaan toksista ruokapuhetta ja negatiivista kehopuhetta ja miten paljon on haitallista syömishäiriöitä ruokkivaa somesisältöä ennen kuin se iskee todella kasvoja vasten.
Ymmärrän niin tuska. Itse en syö edes karkkia, mutta lapsella pohjaton herkkunälkä.
Oon mennyt siihen, että olen kieltänyt sukulaisia antamasta herkkuja lahjaksi – usein toivat monta pussia ja isoja määriä ja niitä sitten säännöstelin ja lisää tuli ennen kuin edelliset oli syöty. Nyt tuovat purkkaa tms.
Kauppaan ei saa mennä kuin luvalla ja omalla rahallakaan ei osteta herkkuja kuin herkkupäivänä. Silloinkin max 5€ herkkuihin (viikkoraha) ja niitä saa säästää myös viikolle jos haluaa. Usein haluavat osan rahasta säästää leluihin yms.
Lapsi itse on hoksannut, että ei halua kauppaan mennä, kun karkkihyllyt huutelee siellä niin. En siis pyydä häntä enää hakemaan esim maitopurkkia kuin tosi harvoin. Silloinkin vasta ruoan jälkeen, ettei nälkäisenä mene kauppaan.
Tää voi kuulostaa tosi tiukalta, mutta nyt on mennyt puoli vuotta niin että paino on pysynyt samassa vaikka pituutta tullut lisää.