Mikä avuksi, kun aikuinen lapsi ei hyväksy uutta puolisoani?
| Joskus vanhemman uusi kumppani herättää lapsessa vieroksuntaa. Mikä avuksi, kun aikuinenkaan lapsi ei hyväksy vanhemman uutta puolisoa osaksi perhettä? Huono Äiti sai aiheesta avautumisen:
”Täällä on usein kirjoituksia liittyen uusperheiden haasteisiin ja erityisesti äitipuolet saa hurjaa kyytiä osakseen. Mutta entä, jos tilanteeseen ei vaan auta se, että on aidosti koittanut olla se hyvä isäpuoli/äitipuoli. Jos se vastus ulkopuolelta on liian kova. Aikuinen lapseni ei hyväksy puolisoani ja se tekee minut toistuvasti surulliseksi ja ahdistuneeksi. Mietin myös paljon tulevaisuutta. Isoimpana asiana se, jos hän saa jonain päivänä lapsia niin miten ikinä pystyn luomaan aitoa suhdetta lapsenlapsiin, kun minulla ei ole sellaista oikein omankaan kanssa. Nykyisen puolisoni kanssa olemme olleet yhdessä lapseni varhaisteini-iästä ja aikaa on kulunut kymmenen vuotta. Suurin vaikutus nykytilanteeseen on ex-puolisollani. Hän on myrkyttänyt kaikki mahdollisuudet saada yhteys lapsen kanssa. Ajan myötä tilanne on ajautunut tietysti niin pitkälle, että enää siihen ei vaikuta edes ex-puolisoni. Puolisoni tai kukaan ulkopuolinen ei liity eroomme. Minulla on eroni jälkeen ollut kaksikin suhdetta ennen kuin tapasimme nykyisen puolisoni kanssa. Kuitenkin tilanne on se, että ex-puolisoni ei voinut hyväksyä uutta kumppaniani lapsen elämään. Lapsi lopulta hyväksyi sen ja alkoi elää samalla asenteella….jatkuu Huonon Äidin ravintolan mainoksen jälkeen Uskon nyt, että lapseni ajattelee ettei tilanteella ole merkitystä. Ettei se vaikuta mihinkään, että hän ei hyväksy puolisoani. Osasyy on tietysti se etten itse saa sanottua sitä kuinka paha olo on tilanteesta toistuvasti. Tilanne on vaikuttanut myös luonnollisesti siihen, että omat välinikin on lapseeni jotain muuta mitä toivoisin niiden olevan. Olen varauksellinen hänen kanssaan. Asiasta on kuitenkin helpompi vaieta kuin nostaa kissa pöydälle. Puolisoni on kuitenkin paljon tehnyt työtä saadakseen suhteen normalisoitua. Hän on myös paljon rohkaissut minua pitämään yhteyttä lapsen kanssa vaikeasta tilanteesta huolimatta. Todennäköisesti puolisoni nielee paljon enemmän pahaa oloa tästä mitä tiedän. Ja minä vastaavasti piilotan pahan olon omalta lapseltani, vaikka hänen aikuisena ihmisenä pitäisi pystyä se kuulemaan. Häpeilen usein myös lapseni käytöstä, koska pitäisi kyetä normaaliin ja asialliseen käytökseen siinä määrin mitä hän puolisoani tapaa. Puolisoni ei ole kuitenkaan koskaan tehnyt hänelle mitään pahaa. Koen myös, että lapseni loukkaa käytöksellään vahvasti juuri minua, vaikka hän kohdistaakin sen näennäisesti puolisooni eikä suoraan minuun. Sen takia mietinkin, että hän ei ehkä osaa katsoa asiaa pidemmälle tulevaisuuteen ja näe sitä kuinka paljon pahaa ja huonoa oloa tämä voi vielä aiheuttakaan. Esimerkiksi juuri mahdollisten lastenlasten kohdalla. Elämä voi toki myös muutenkin aina heittää eteen jotain sellaista, että myöhemmin kaduttaa, kun nämä asiat on päässeet tähän pisteeseen.
Olen tottakai tarkastellut mielessäni paljonkin omia virheitäni. Niitähän me kaikki kuitenkin teemme. Oliko avioero virhe? Olisiko lapsi onnellisempi, jos me vanhemmat olisimme jatkaneet onnetonta liittoamme? En usko. Olin itse eron tullessa aivan loppu. Meillä ei ollut vuosiin ollut mitään puhuttavaa toisillemme. Kuvittelin, että kun lapseni alkaa seurustella ja tajuaa miltä se ihastuminen ja rakastuminen tuntuu niin hän ehkä paremmin ymmärtäisi minuakin. Ymmärtäisi ajatella miltä se tuntuu, kun itselle tärkeä ihminen ei hyväksy minulle tärkeää ihmistä. Näin ei kuitenkaan näytä käyneen. Lapseni ikään kuin hyväksikäyttää minua ottamalla minusta sen mitä itse tarvitsee antamatta kuitenkaan minulle mitään. Siltä se tuntuu. Miten neuvoisitte asiaa käsittelemään? Tällaisenä tämä kuluttaa ihmistä ja se myös vuosi vuodelta kasvaa suuremmaksi möykyksi. Tällä on myös kaikkinensa ollut vaikutuksia muihin ihmissuhteisiini. En tiedä ymmärtääkö lapseni sitäkään. Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset. Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia. |
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 33 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Entä jos vanhempi seurustelee *anteeksi vaan* täyden idiootin kanssa?
Vanhempani avopuoliso, ei mitään yhteistä puhuttavaa, töksäyttelee menemään kaikkea mahdollista, ei ole läsnä keskusteluissa, ei mitään yritystä ymmärtää, ei anna keskusteluun mitään aitoa. Ei ole parantunut vuosien varrella. Erosivat mutta lapsi ehti tulla joten jonkin verran joutuu olemaan yhteydessä.
Seuraavan kohdalla olin jo reilusti aikuinen ja tämä ihminen oli vain jotenkin… yksinkertainen, ei tuntunut seuraavan yksinkertaisesti mitään keskustelua. Ei huumorintajua, ainakaan sellaista en tunnistanut. Heittäytyi marttyyriksi tilaisuuden tullen. Kauhistui kaikkea tuiki tavallista kuten sukupuolivähemmistöjä tai jatko-opintoja tai matkustamista. Oli hysteerinen perinnön jaosta ennen vanhempani kuolemaa ja kuoleman jälkeen rakensi ihme riitaa vaikka annettiin jakaa omisuus juuri kuten haluaa. Näin esimerkiksi mitä tulee mieleen. Rakenna siinä sitten suhdetta…
Kahvipöydässä jaksoin molempien kanssa istua mutta juuri muuta ei sitten ollutkaan. Välit vanhempaan viilenevät pakosta kun ei vain pystynyt olemaan samassa tilassa liian kauaa. Oli siinä omalla vanhemmallakin toki osansa.
Olen uusi kumppani. Emme asu yhdessä emmekä ehkä koskaan tule asumaan. Siitä huolimatta kumppanini akuiset lapset (25-29-vuotiaita) käyttäytyvät tylysti minua kohtaan. En ole saanut selville, mikä minussa on ”vikana”. Olen ihan tavallinen ihminen, minulla ei ole päihdeongelmaa tai mitään erityistä ongelmaa. Heidän vanhempiensa erosta on myös vuosikausia.
En odota, että he olisivat minua kohtaan lämpimiä. Minulle riittäisi jos he tervehtisivät minua, puhuisivat kanssani normaaliin sävyyn vaikka ihan jostain pinnallisista asioista jne.
Tilanne vaikuttaa niin, ettemme enää vietä juhlapyhiä yhdessä, koska en itse jaksa enää sitä jäätävää tunnelmaa. Minut on sivuutettu, ehkä tarkoituksella.
Tää on vanha juttu. Toivottavasti vanhempi on alkanut jo kasvattaa lastaan käyttäytymään. Aikuiselle lapselle on myös asetettava rajat, jos hän käyttäytyy huonosti. Annatko naapurin Penan huudella puolisollesi mitä sattuu?
Olen itse ollut se nuori aikuinen, joka ei ole vieläkään hyväksynyt täysin vanhemman uutta puolisoa.
Toki meillä tilanne, että isä kuoli ollessamme teini-ikäisiä. Vuoden kuluttua tästä äidillä oli jo uusi sihde alkamassa ja itse en ollut vielä edes päässyt eteenpäin toisen vanhemman äkillisestä kuolemasta.
Sanoin äidille, että tee mitä teet, mutta älä tuo miestä *yhteiseen* kotiimme. Äiti kuitenkin maksoi laskuja (veli vielä alaikäinen, minä juuri täysikäistynyt ja toisella asteella) joten totesi että tekee kattonsa alla mitä haluaa. Koti oli kuitenkin ennen sitä minulle turvasatama, kunnes mies alkoi pyöriä siellä. Tässä vaiheessa äitini kanssa meillä meni välit huonoiksi.
En sano etteikö äidilläni olisi saanut olla suhdetta ja rakkautta, mutta itse en ollut vielä valmis isän kuoleman jälkeen tähän.
Lähellä isän 2v kuolinpäivää (2 päivän erolla) oli tämän parin kihlajaiset. Mielestäni oli äidiltäni mautonta ja en mennyt paikalle.
Äidilläni on kova halu esittää kuinka olemme perhettä, mutta miehensä ja tämän tytär ovat minulle edelleen pakollinen paha tässä elämässä eivätkä minulle perhettä.
Häissä olin vain vihkimisessä lähisuvulle näyttäytymässä. Itse hääjuhlassa en sitten käynytkään, koska oli niin paha olo.
Mies on mukava, mutta äitini olisi voinut rauhassa esitellä tämän ja edetä hitaammin lapsia ajatellen. Siinä on syitä miksi en esim ole heillä ikinä yötä vaan äitini veljellä enemmän.