Viime viikolla Kuivakka Mamma-nimimerkki valitteli ettei meinaa energia tai aika riittää vempaimiin tai rooliasuihin. Nyt vastinetta antaa 4 lapsen äiti, Riitta, joka paljastaa miten ottaa aikaa seksille vaikka jälkikasvu leipoisi viereisessä huoneessa piparkakkuja.

Aina löytää aikaa pienelle reippaalle rietastelulle, kunhan on valmiina tarttumaan tilaisuuteen. Antaa kokemuksen puhua ja valitaan Riitan listalta itsellemme sopivimmat vippaskonstit piristää viriiliteettiä.

”Piti laittaa viestiä rohkaisuna nimimerkille Kuivakka Mamma, sillä meidän huushollissa ei pelata millään kaalimato.comin leikkikaluilla tai muutenkaan seikkailla rooliasuissa. Meillä on hyväksi havaittu perinteinen hämäystekniikka. Kun nurkissa nuohoaa 4 lasta ikähaarukassa 4-12, niin on oltava nokkela ja joskus nopeakin.

Ainakin seuraavat konstit ovat suoneet meille vanhemmille riittävän hetken kahdenkeskiseen kanssakäymiseen:

•takuuvarmasti toimivat muumivideot, maisat tai mylittleponyt, nirsommille myös netflix ja muut maksulliset ohjelmapalvelut

•lapset löylyyn kera saunalimujen ja namipäivän pussien, isi ja äiti sillä aikaa ”vilvoittelemaan”

•”pyykkivuoro” toimii myös aina, ei lapset sinne halua osallistua

•on myös käyty hakemassa ”alakerran pakkasesta lihaa, autotallista työkaluja ja puuvajasta klapeja”

•viikonloppuisin vanhempien on luonnollista nukkua ”univelkoja työviikolta” pois

•piparitalkoot, muovailuvahasessio, sormivärit ym. sotkuiset kikat ovat sallittuja ja pitävät huomion tiukasti poissa, miinuksena siivouspuoli

•joskus sallitaan myös tietokonepelit, toimii aina

•ulkoleikit alkavat tämän ikäisiltä jo sujua ihan itsenäisestikin, pitää vain muistaa että ovat syötetty ja juotettu ennen ulkoistamista

•aina voi aikaistaa lasten nukkumaanmenoaikaa, jolloin jää pitkä ilta puuhailla aikuistenjuttuja

•aikaa on varastettu myös sillä aikaa kun lauma nautiskelee pitsaa, tekee joulukortteja, rakentaa majaa, leikkii junaradalla tai tuijottaa Putousta uusintana

•satunnaisesti käy myös sellainen flaksi, että jokainen lapsista on samaan aikaan kaverinsa luona kylässä

Kyllä niitä pieniä hetkiä saa varastettua myös lapsiperheen arjessa, eikä se aina vaadi sen erikoisempia shampanjaillallisia hotelliyöpymisineen. Toki pitää olla aistit avoinna ja tarttua tilaisuuteen vaikka olisikin juuri sukkien lajittelu tai pakastimen putsaus vaiheessa.

T. Riitta”

Jos sinultakin löytyy ehdotuksia tai mielipiteitä, niin klikkaa linkkiä alta, ja pääset eetteriin!

Ja Hyvien Ystävienpäivä lähestyy vinhaa vauhtia, heitä voi lahjoa vaikka verkkokauppamme laatutuotteilla!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

3 vastausta artikkeliin “Vinkkejä siihen lapsiperheellisten kammarimenoon”

  • Marja sanoo:

    Lähetä lapset esim. mäkkäriin syömään… Meillä kahden korttelin päässä subit, mäkkäri, pizzeriat, intialaista, kebabia… Joka päivälle joku 😉

    • hilma sanoo:

      Mutta hyi, ongelma on vaan siinä että ei todellakaan tulis edes moiset pieneen mieleenkään jos omat lapset on vieressä/seinän takana/lähellä! Haiskahtaa jotenkin likaselta eikä todellakaan pystyis rentoutuun tai edes haluamaan. Jotenkin lapsi/seksi puistattaa, ihan jo samassa lauseessa esiintyessään.

  • Tii sanoo:

    Meinasin kommentoida facebookissa aiheeseen jotain, mutta sitten muistin ketkä kaikki tämän voivat lukea. (Terve vaan poika, äiti ja muut sukulaiset)

    Meillä on ihan normaali tapa, että lapset (4v ja 13v) saavat katsoa kaksi leffaa sunnuntaiaamuna, molemmat saa valita yhden mutta molempien pitää sopia molemmille. Eli ei siis mitään Teletappeja mitä teini ei jaksa katsoa, mutta ei mitään K12-kamaakaan. Mä yleensä kömmin heidän kans katsomaan et pääsevät yhteisymmärrykseen ja kaikille löytyy jonkunlaista aamupalaa ja painelen takaisin petiin.

    Ja sillä aikaa me heräillään ja köllitään miehen kans rauhassa. Tai tehdään jotain muuta. Joka tapauksessa me ollaan makkarissa, eikä meitä saa häiritä, koska viikolla me joudutaan aina nousemaan tosi aikaisin, ja sunnuntaisin me ei nousta. Ihan sama mitä me siellä makkarissa tehdään, joskus nukutaan, joskus ei. Lapset tietää et se on meidän omaa kahdenkeskistä aikaa. Teinillä saattaa olla jo ajatus, mitä se kaikkea se voi sisältää. Mut eipä tuo oo ketään haitannut, et sunnuntaiaamut on meidän perheessä pyhitetty leffoille ja hitaalle heräämiselle… 🙂